Darwin, Pohjoisterritorio

Tasan kaksi viikkoa ja 1200 merimailia Cairnsista Darwiniin. Pysähdyimme kerran nukkumaan ja kolme kertaa odottamaan sopivampaa säätä tai vuorovesivirtaa. 

Kun lähdimme neljän päivän sään odottelun jälkeen ylittämään 300 merimailin levyistä Carpentarian lahtea, oli tuuli mitä parhain ja Manta kulki tasaisesti virsarilla. Oli ihana olla avomerellä ilman ahdistavia reittejä ja muuta liikennettä. Carpentarian jälkeen seurasi toinen 300 mpk Arafauran merellä,  noin 50 merimailin päässä matalasta rannikosta. Täällä vuorovesivirrat aiheuttivat välillä taisaiseen menoon vähän kupruja, mutta ei mitään dramaattista. 

Seuravaksi vuorossa oli Dundasin salmi ja suunnan muutos etelään. Oli ollut todella mukavaa purjehtia täydenkuun valossa, mutta isojen vuorovesien ja virtojen suhteen täysikuu on huonompi juttu. Pysähdyimme Aruca-lahteen odottamaan sopivaa ajoitusta. Oli tuullut navakasti etelästä monta päivää, mikä tarkoitti isoja vuorovesiaaltoja (virta vastaan tuuli). Olimme itse päätyneet virtalaskelmissa keskiyön lähtöön, kun virta olisi juuri kääntynyt meille myötäiseksi, ja odottelimme rauhassa. Iltapäivällä lahden ohi purjehti vene, jonka kanssa olimme aikaisemmin olleet VHF-yhteydessä, ja kun kippari vakuuttavasti sanoi juuri silloin olevan paras aika mennä salmeen, lähdimme perässä. Näimme jo kaukaa murtuvien aaltojen kuohut, mutta Manta kiiti 7 solmua myötävirrassa, joten paluuta ei ollut. Onneksi olimme sulkeneet kaikki luukut ja muutenkin vene oli lähes myrskykuosissa sisältä, joten koskenlasku ei haitannut. Pian pääsimme eroon pahimmasta ja matka jatkui joutuisasti. Mitä tästä opimme: luota omiin laskelmiisi, eikä kannata mennä kovavirtaiseen salmeen juuri huippuhetkellä.

Pysähdyimme 60 merimailin päässä kahden aikaan yöllä ennen seuraavaa salmea. Aamu valkeni tyynenä ja loppumatka Darwiniin meni moottoroidessa. Saimme Eteläsalmessa (varsinaisen Howard Channelin eteläpuolella oleva kapeampi salmi) hyvän 8 solmun vauhdin tasaisessa vedessä. Iltapäivällä puoli viisi kolkuttelimme Tipperary marinan sulkuporttia ja pääsimme sisään marinaan. Olo oli hikinen ja helpottunut. Rantakuppilan fish and chips ja kylmät juomat kruunasivat illan.

Marina on pyöreähkö, talojen ympäröimä allas. Jokaisella talolla on oma laituri, joillakin siinä vene. Marinapaikat ovat altaan keskellä yhden pitkän laiturin molemmin puolin. Laiturit ovat kelluvia, sillä altaan veden pintaa säädellään, jotta vesi vaihtuisi ajoittain. Mutta sulkuportin takana ei alavedellä ole vettä ollenkaan. Kaikki Darwinin marinat ovat isojen vuorovesien vuoksi suljettuja altaita. Se seikka taas johti seuraavan päivän stressitilanteeseen.

Takana vasemmalla häämöttää sulkuportti. Venepaikkoja on noin
40-50 kpl ja tilaa löytyy. Viikkohinta noin 140 euroa.

 Emme olisi saaneet tulla sisään marinaan, vaan meidän olisi pitänyt mennä erityiseen laituriin, jossa veneen pohja ja läpiviennit käsitellään vieraslajien varalta. Täällä pelätään varsinkin seeprakotioloa, joka vie elinolot kotoperäisiltä nilviäisiltä. Vaikka olisi tulossa Australian sisävesiltä, tämä käsittely on tehtävä. Saimme liian myöhään tietää proseduurista, mutta olimme kyllä ohjeiden mukaan meiliyhteydessä aquabiosecurity-viranomaiseen, mutta koska pohja oli juuri maalattu ja puhdas kasvustosta, ei tullut mieleenkään että pitää mennä "karanteeniin" ennen marinaan tuloa. Syytä oli myös marinassa, meitä ei olisi saatu päästää sisään ilman aquabiosecurity-todistusta.

Parit sydämentykytykset koettiin, kun asiaa selvitettiin. Lopulta viranomaiset tulivat marinaan hoitamaan käsittelyn, sillä se oli nopein tapa saada myrkky läpivienteihin. Pohjalle ei tosiaan tarvinnut tehdä mitään, mutta kaikkiin merivesi-sisääntuloihin kaadettiin punaista litkua ja sen annettiin vaikuttaa seuraavaan päivään. Huh huh. 

Marinan toimisto löytyy pienestä aaltopeltimökistä.
Rannassa on kolme erilaista kuppilaa/ravintolaa ja pieni kauppa.

Ikivanha genuamme oli revennyt alaliikistä ja veimme sen korjattavaksi. Olimme mereltä käsin tilanneet uuden trikolorin mastoon sen linnun viemän tilalle. Hämmästys oli suuri, kun osoittautui, että siitä viiden venetarvikeliikkeen listasta olin valinnut juuri sen, joka sijaitsi 50 metrin päässä marinasta! Ja vielä että tilaamamme trikolori oli jo saapunut. Kaiken kukkuraksi purjeneuloja oli samassa paikassa. Joten kaksi tärkeää asiaa saimme hoidettua helposti.

Kuumuus lamauttaa, veneessä on sisällä 31 C päivisin. Bussilla pääsee keskustaan, missä kävin eilen Hanskin jäädessä tekemään huoltohommia.

Puhelimeni (vasta 7 vuotta vanha!) lopetti toimimasta, joten en pääse whatsuppiin, jos joku ihmettelee, kun olen edelleen offline. Otin Hanskin vanhan Samsungin käyttöön, mutta menee hetki ennen kuin puhelimeen saa omat jutut, varsinkin kun jotkut ovat Suomi-numeron takana, joka puolestaan ei ole käytössä.

Niemi kierretty ja kroko bongattu

Australian pohjoiskarki on nyt kierretty. Matkaa Cairnsista kertyi 477 merimailia, josta varsinainen Cape Yorkin kierto vei puolisen paivaa ja oli matkamme kiinnostavin patka johtuen varmasti siita, etta emme pysahtyneet kuin kerran yhden saaren taakse nukkumaan. Se taas johtui siita, etta sunnuntaina oli alkamassa usean paivan kova tuuli ja halusimme paasta Cape Yorkin toiselle puolelle ennen sita.

Karjen kierto alkoi purjehtimalla kapean ja kauniin Albany Passagen läpi. Ihailimme maisemia, mika on syyta mainita erikseen, silla kauniita tai muitakaan maisemia ei koko matkalla juuri nahty. Iso valliriutta on iso - ja nakymaton. Mittasuhteet ovat valtavat. Yksi lahti voi olla Suomenlahden kokoinen. Mantereen reuna siintaa lannessa utuisena hahmona, idassa aukeaa aava ulappa. Riutan lasnaolo nakyy isojen valtameriaaltojen puuttumisena, mutta aika ajoin vuorovesi kylla nostaa teravaa aallokkoa. Riutan sisalla on koralliriuttoja, kareja ja joitakin saaria, mutta vilkkaasti liikennoity vayla on hyvin merkitty. Laivat nakyvat AIS:issa ja raputroolareilla on sokaisevan kirkkaat valot. Huviveneita nakyi vain muutama. Yhden ranskalaisen kanssa seilasimme samaa vauhtia vuorokauden ja juttelimme hieman VHF:ssa.

Mutkitteleva vayla, laivat ja tuulen suunnan pienet muutokset pitivat huolen siita, etta vahti - ja joskus myos vapaavahti - sai liikuntaa. Jiippeja ja genuan puomin vaihtoja tehtiin taas tiuhaan.

Olin yovahdissa keittamassa kahvia, kun mastossa tomahti. Sita seuranneen uikuttavan aanen perusteella paattelin linnun tormanneen mastoon. Kannella ei kuitenkaan nakynyt mitaan, joko lintu oli pudonnut veteen tai selvinnyt saikahdyksella. Kun menin kahvikupin kanssa avotilaan ja vilkaisin mastoon, oli vastassa vain pimeytta. Lintu oli vienyt trikolorin mukanaan. Sytytin ankkurivalon ja kiitin mielessani uutta lahettavaa AISia. Kun seuraava laiva tuli vastaan, kerroin VHF:lla oudosta valaistuksestamme. Laivalla oltiin nahty AIS:imme jo 8 merimailin paassa.

Kun karki oli kierretty ja Manta luultavasti ikuistettu muutaman ulommaisella kalliolla seisseen turistin kameraan, kaarsimme saarten suojaan ja laskimme ankkurin pienen hiekkarannan eteen. Lahti on matala, ankkurin pito hyvä. Tuulelta ei ole taydellista suojaa, mutta aallokolta on. Rantaa reunustavat vihreat mangrovet, niiden takana kasvaa muuta puustoa ja kuuluu lintujen aania. Laskuvedella iso valkoinen ibis-lintu tulee kaivelemaan paljastunutta rantaa. Hiekkarannalla on ajopuita ja muuta meren tuomaa tavaraa. Yksi ajopuu liikahti, vai liikahtiko? Kun tarpeeksi pitkaan tuijotimme, se tosiaan liikahti ja kiikarit paljastivat ajopuun krokotiiliksi. Ranta nayttaa olevan sen koti, se makoilee puuksi tekeytyneena samassa paikassa melkein koko ajan. Siihen tuli liiketta, kun valkovatsainen kotka liiteli lahistolla ja teki kalastussyoksyja veteen. Kotka saikin pari kertaa kalan kynsiinsa. Krokotiilit syovat kalaa ja sita lahdella riittaa.

Australiassa on kahdenlaisia krokotiileja, makean veden pienempia ja ihmiselle harmittomampia seka suolaisen veden 7-9 metrisia petoja. Kotkan siipivalin perusteella arvoimme "meidan" krokomme olevan noin parimetrinen. Se saattaisi siis olla makean veden kroko, koska talla kohtaa veteen laskee pieni puro. Nimitykset ovat ehka hieman harhaanjohtavia, koska suolaisen veden krokot asuvat joissa ja kapeissa lahdissa. Olipa tama kroko kumpi vaan, emme ui emmeka mene maihin.

Keskiviikkona tuulen pitaisi hieman moinata ja suuntaamme 600 merimailin paassa olevaan Darwiniin. Siella olemme taas online.

Tama paivitys on tehty satelliittipuhelimella. Blogikartalle sijaintimme ei ole paivittynyt, silla siihen tarvitaan SSB-yhteys, joka on nyt huono. Ja radisti on ollut laiska.

Bye bye Cairns!

Viikko on mennyt nopeasti ja kaikki tarvittava on saatu tehtyä. Oli kiva tavata Lauri ja Ansku sekä pojat. Lauri on ollut suureksi avuksi, meillä on käytännössä ollut privaattikuski. Kauppareissujen lisäksi hurautimme yhtenä iltapäivänä näköalapaikalle. Sen enemmän emme ole turistina olleet, siihen olotilaan pitäisi olla reilummin aikaa.  

Olemme tavanneet viimeksi Suomessa vuonna 2012.
Oli todella mukava jälleennäkeminen, kiitos Lauri!

Cairns on perustettu 1876. Korkeat rantahotellit eivät kuvassa näy,
muuten asutus on tyypillistä matalaa omakotitaloa.

Nyt odotetaan pääsyä polttoainelaituriin. Tankkaukseen pitää varata aika, ja kun soitin tänään kello 8.30, ensimmäinen vapaa aika oli 14.30! Se oli yllätys, olimme suunnitelleet aamupäivälähtöä, mutta se siirtyi  iltapäivään. No, ehdin käydä ostamassa Hanskille karkkia, sellaisia värikkäitä kumisia lastenkarkkeja. Suklaa alkaa olla näillä lämötiloilla jo huono hankinta. Varsinkin kun jääkaapit ovat niin täynnä kaikkea muuta, ettei sinne mahdu levyn levyä.

Maauimala on yksi parhaita paikkoja!

 Darwiniin on matkaa 1200 merimailia. Australian pohjoisimpaan kärkeen, Cape Yorkiin on noin 400 mpk, ja siitä sitten kokka länteen yli Carpentarialahden, joka sijaitsee Arafuranmeren eteläpuolella. Matkalla ei ole GSM-kenttää kuin ehkä paikoin, joten olemme online vasta Darwinissa. Sinne saavumme joskus heinäkuun alussa.

Lähde Wikipedia.

Brisbane - Cairns 850 mpk

Saavuimme tiistaina 13.6. Cairnsin edustalle ja jäimme ankkuriin saunomaan ja viettämään rauhallista iltaa. Takana oli 850 merimailia ja kaksi viikkoa veneessä, vaikka varsinaista matkaa tehtiin reilu viikko. Alku - peräti neljä päivää - meni Brisbanessa potkurin kanssa. Pysähdyimme kerran kovan tuulen (Keppel) ja toisen kerran tuulettomuuden (Port Clinton) vuoksi.

 

Krokotiilien valtakunta.

Edellisessä blogissa kuvailin epämukavia olosuhteita, mutta ne paranivat kun pääsimme Percy-saarten jälkeen suurimmista vuorovesistä ja virroista eroon. Kahden tyynen päivän jälkeen, joista toisen moottoroimme ja toisen vietimme Port Clintonin lahdella (ei svelliä!), tuuli oli sopivaa loppuun asti. Tosin tuulen suunta vaihteli ja reitti mutkitteli sen verran, että aika monta jiippiä jouduimme tekemään. Lähes koko matka tultiin virsarilla, mikä on Mantalle nopein ja meille mukavin purjeviritys. 

Perämoottori ei ollut halukas viemään meitä maihn.

 

Prutkun korjauksessa meni koko päivä, mutta ehdimme pariksi
tunniksi maihin ennen auringon laskua.

Great Keppel.

Keskiviikkona ajoimme viimeiset merimailit Marlin marinaan, missä kohtasimme pitkästä aikaa Sprayn ja Loupanin pariskunnat. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia. Torstaina veneelle putkahti lapsienergiaa, kun Strengellin perhe tuli kylään. Olemme viimeksi tavanneet 11 vuotta sitten Suomessa. Ja nyt vasta hokasin, ettei tullut otettua kuvaa. No, siihen on vielä tilaisuus.

Ensi askeleet Cairnsissa. Sunnuntaina on Ironman-kisa, mikä
näkyy jo nyt telttoina ja aitoina.

Cairns vaikuttaa mukavalta kaupungilta ja on kiva olla vaihteeksi elävässä keskustassa, vaikka rantakuppiloiden ilopito valvotti ensimmäisenä yönä. Hotellit, ravintolat, kaupat, museot ja puistot ovat vaihtelua Brisbanen nukkumalähiöille (Manly ja Scarborough). Parasta tähän mennessä on ollut marinan viereisessä puistossa oleva merivesiuimala. Vesi on ihanan raikasta eikä tarvitse pelätä krokotiileja.
Tällä kertaa tämä lyhyt ja hieman väsähtänyt raportti.

Ravun taideteos.

Uudestaan telakalle

Manta oli juuri laskettu lukilla veteen ja ajoimme hiljaa pois liinojen välistä huudellen viimeiset kiitokset nostajille. Sitten lisää kaasua ja suunta kohti polttoainelaituria. Mutta vene liikkui kuin tervassa. Kone ei ottanut kierroksia. Pakkia ei ollut lainkaan. Mitä ihmettä oli tapahtunut, missä vika? Potkuri? Vaihdelaatikko? Kaasuvaijeri?

Polttoainelaituri hylättiin heti ja lähdimme ajamaan kohti omaa laituripaikkaa. Sentään pääsimme hiljaa eteenpäin, vaikka pakki puuttuikin. Sopivasti oli yksi hyvin harvinaisista pohjoistuulen päivistä - tuuli keulasta - ja pääsimme vaikeuksitta laituriin. Sitten alkoi mietintä. Olimmeko sutineet liikaa Propspeedia potkuriin, niin että lavat olivat jumittuneet? Vai oliko Hanski tuutannut liikaa rasvaa? Ääni ja tärinä viittasi, että vika oli potkurissa. Pian muut syyt olikin testattu pois.

Nosto ja tunti telakalla maksoi 188 euroa. Kohtuullista.

Sitten muistui mieleen, kuinka olimme esitelleet Jpropin kätevää lapakulman säätöä kiinnostuneelle mekaanikolle. Oliko säätö jäänyt väärään asentoon? Mekaanikko tuli paikalle juuri kun maalasimme pohjaa ja siinä hötäkässä ei ehkä asetusta palautettu. Jpropin lapakulmia voi säätää myös vedessä. Joten Hanski veti märkäpuvun päälle, maskin naamaan, snorkkelin suuhun ja painui sataman ruskeaan veteen. Potkurin asteikkoa ei sameassa vedessä nähnyt, mutta Hanski sääti kuitenkin summamutikassa lapakulmia. Ylös vedestä, kone käyntiin ja vaihde päälle laiturissa köysien varassa. Pakki löytyi ja kone otti kunnolla kierroksia eteenpäin. Syy oli selvitetty, mikä helpotus!

Lapakulmien säädön asteikko oli pielessä eikä oikeaa asetusta löytynyt.

 

Päätimme purjehtia 20 merimailin päässä olevalle Moreton saarelle, missä on kirkas vesi, ja sukeltaa säädön kohdalleen. Maanantaina palautimme marinan avainkortit ja heitimme lopulliset hyvästit. Olipa ihanaa päästä vihdoin lähtemään! Merellä pystyimme kunnolla testaamaan moottorointia,. Vaikka vene kulki, oli potkurin nousukulma liian jyrkkä. No ei hätää, pian olimme Tangalooman edustalla ja kiinnityimme poijuun. Hanski sukelsi, varmuuden vuoksi suurennuslasi mukana. Hyvästä näkyvyydestä huolimatta oikeaa säätöä ei löytynyt vielä kolmannellakaan sukelluksella, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi veneen nosto ylös. Ja paluu Manlyn telakalle.

Aurinko laskee Brisbanen ylle. Vaihteeksi muutakin kuin telakkakuvia.

Heti tiistaiaamuna soitin telakalle ja saimme noston seuraavalle päivälle. Yksi huolenaihe katosi, sillä olimme pelänneet, ettei kiireisellä telakalla olisi meille heti aikaa. Purjehdimme takaisin Manlyn edustalle ankkuriin. Seuraavat päivät olivat täysin tyyniä, mikä lievensi viivästyksen tuomaa harmistusta. Olimme uudestaan yhteydessä valmistajaan Italiassa ja saimme opasvideon lapakulma-asetusten nollaamisesta. Italiankielinen video oli 9 minuuttia pitkä emmekä ymmärtäneet siitä mitään muuta kuin sen, että homma ei välttämättä ollut ihan helppo. Päätökseksi tuli vaihtaa Jprop kiinteälapaiseen ja tutkia säätö myöhemmin. 

Kiinteälapainen jarruttaa purjehtiessa, sillä
vaihdelaatikon säästämiseksi pidämme vaihteen päällä.

 Keskiviikkona kello 13 Manta nousi tutulla varmuudella ylös. Olimme pyytäneet tunnin verran aikaa, mikä riitti mainiosti. Hanski vaihtoi potkurin puolessa tunnissa ja saimme jonkun antifouling-jämän, jonka sudimme pintaan. Manta veteen, ulos liinoista, kaasu eteen ja takaisin ankkuripaikalle. Vielä torstainakin oli tyyntä, mutta moottoroimme Moreton lahden pohjoispuolelle ja vihdoin perjantaina, 2. kesäkuuta pääsimme suuntaamaan pohjoiseen. 

 

Cape Capricon sijaitsee täsmälleen Kauriin kääntöpiirillä 23° 26′

Tulimme reilut kaksi vuorokautta yhtä soittoa Cape Capriconiin, jossa vietimme keikkuvan yön ja jatkoimme aamulla Great Keppel-saarelle. Taakse jäi aika vaivatta 350 merimailia, 500 jäljellä Cairnsiin, jonka olemme ottaneet välietapiksi. Nyt tuuli viuhuu 15 m/s, joten odotamme miellyttävämpää keliä. Lisäksi on kova tarve päästä maihin kävelemään viikon istumisen jälkeen.

Ensivaikutelma Australian koillisrannikon purjehduksesta ei ole kovin miellyttävä. Kuvittelimme mukavaa menoa Ison valliriutan suojassa, mutta tähän mennessä olemme kokeneet merivirran, vuorovesivirran ja matalan veden (5-20 m) nostattamia inhottavan keikuttavia ja sekavia aaltoja. Kaiken päälle iso maininki, joka kiusaa myös monessa ankkuripaikassa. Lähestymme aluetta, jossa on Australian suurimmat vuorovesierot, jopa 9 metriä. Ja virrat tietysti sen mukaiset. Iso kuu oli mukava alkumatkan yö-osuuksilla, varsinkin kun pimeää on 12 tuntia, mutta onneksi kuu puolittuu siihen mennessä, kun olemme kiivaimmilla vuorovesivirta-alueilla.

Parasta ennen -päiväyksiä

Sukeltajista ei kuulunut mitään, joten päätimme nostaa Mantan ylös Royal Queensland Yacht Squadronissa. Siellä ei ollut ongelmaa nostaa Mantaa lukilla, vaikka paikka valittiin alun perin siksi, että heillä oli myös traileri. RQYS sijaitsee Manlyssä, 20 merimailia etelään Scarboroughsta.

Tuli kiire ostaa maalia ja maalaustarvikkeet. Oikeanlaista maalia oli saatavilla sadan kilometrin päässä venetarvikeliikkeessä. Olisi maalin saanut tilattua johonkin lähiliikkeeseen, mutta emme halunneet ottaa riskiä, ettei se saavu ajoissa, joten vuokrasimme auton ja ajoimme Gold Coastille maaliostoksille. (Tällä kertaa autonvuokraus sujui kuten piti ja hintakin oli halpa. Saimme samalla ostettua pari kärryllistä ruokaa. Veneen varastot ovat täysin tyhjät, joten hankintalistalla oli nyt aluksi kaikkea painavaa ja säilyvää aina jauhoista säilyketölkkeihin.)

Harvoin näkee niin monipuolista hyllyvalikoimaa kuin
Marine Trade Supplies -liikkeessä.

 Mutta takaisin blogin aiheeseen eli pohjan antifouling-maalaukseen. Olimme tulleet siihen tulokseen, että pohjassa oleva maali ei toimi, koska se oli maalatessa vanhentunutta. Maaleilla on parasta ennen -päivä, jota voidaan maalitestauksella jatkaa. Norsandissa oli edullisesti myynnissä meille sopivaa maalia, jonka käyttöikää oli tällä tavalla jatkettu. Ostimme maalin vuonna 2019, mutta pääsimme maalaamaan sen vasta 2022. Ties koska sen varsinainen parasta ennen -päivä oli ollut.

No olipa syy vanha maali tai lämmin merivesi - sekä tietysti kolmen kuukauden paikallaan olo - vesilinjassa näkyi näkkejä. Järkevintä oli nostaa vene nyt heti ylös, ja olihan se myös mukavampaa täällä viileässä kuin kuumassa Cairnsissa.

Gold Coastin venetarvikeliike oli iso ja hyllyt täynnä tavaraa, erilaisia maalejakin kymmeniä metrejä. Marssimme innokkaina puna-keltaisten pönttörivistöjen luo ja löysimme etsimämme, Seaquantumin. Mutta mitä! Maalin parasta ennen oli lokakuussa, 26.10.2022. Siis vuonna kaksikymmentäkaksi!! Pönttöjen kylkeen oli kuitenkin liimattu tarra "myyntiaikaa jatkettu 31.5.2023 saakka". Ei voi olla totta! Mikä vanhan maalin kirous meille on langetettu.

Juttelimme myyjän kanssa, tuoreempaa ei ollut ja tämäkin myytäisiin täydellä hinnalla päiväyksestä huolimatta. Maalikaupassa ei pelata napeilla eikä harrasteta punaisia aletarroja, 10 litraa maksoi 660 euroa. Vaihtoehtona hyllyssä oli Seavictoria, mutta se ei mielestämme ollut saman veroista.

Kun siinä pähkäilimme ja tuskailimme, myyjä sanoi tarkistavansa vielä Jotunilta maalin kelpoisuuden. Lähdimme kahville odottamaan vastausta. En tiedä minkä poppakonstin avulla maalin parasta ennen -päivä oli siirtynyt kolme kuukautta eteenpäin, 31.8.2023 saakka. Niin kuin kolmella kuukaudella nyt olisi mitään merkitystä. Saimme uudesta päiväyksestä oikein mustaa valkoisella toteamuksella, että parasta ennen päivän jatkaminen ei tarkoita tuotteen laadun heikkenemistä ja se on varauksetta käyttökelpoista. 

Ja täydellä hinnalla myytävissä, voisi lisätä. Ostimme vanhan maalin. 

 

Tiistaina 23.5. Manta nousi ammattimaisella otteella ylös ja siirettiin omaan pilttuuseen. Kyllä oli eroa Scarboroughin nostajiin. Täällä oli kolmen miehen tiimi, joista vanhin oli nostanut veneitä 35 vuotta ja nuorin 8 vuotta. Kävimme jo ennen nostopäivää juttelemassa ja katsomassa paikat ja pelkästään se rauhoitti.

Nämä tyypit tiesivät mitä tekivät ja tekivät sen rauhallisesti, tarkasti ja turvallisesti.

 

Ennen painepesua. Levä lähti pesurilla, mutta näkit piti irrottaa
lastalla ja sitkeimmät kannat rapsuttaa yksitellen.

 

Aurinko laskemassa kello 17, työpäivä ohi.

Kolme päivää riitti hyvin maalaukseen, jonka suurin työ on aina valmistelu. Näkkien irrottaminen ei ollut mukavaa, mutta onneksi niitä ei loppujen lopuksi ollut kovin paljon. Pohja hiottiin karkealla sienellä ja sitten pari kerrosta maalia pintaan. Hanski pesi ja vahasi kyljet. Täällä käytetään myös vedenalaisissa metalliosissa eliönestoa. Suosituin merkki on Propspeed, jolla mekin sudimme potkurin ja akselin.

Akseli ja J-prop putsattiin kunnolla ennen Propspeedin vetämistä.
Eipä nyt tullut siitä kuvaa, mutta aine on kirkkaan keltaista.

 Jprop-kääntölapapotkurin pieni klappi on huolestuttanut, vaikka potkuri toimii moitteettomasti. Otimme siitä videon, jonka lähetimme valmistajalle Italiaan. Ei syytä huoleen, oli vastaus, voitte seilata Australiasta Eurooppaan. Hanski painoi vielä kunnolla rasvanipalla rasvaa potkurin runkoon ja sitten kaikki olikin valmista. Perjantaina 26.5. meidät laskettiin takaisin veteen. Ja kuinkas sitten kävikään? Jatkuu seuraavassa blogissa. 

Takaisin veteen. Tällä pohjalla pitäisi päästä kotiin saakka.

Likaisella pohjalla liikkeelle?

Manta kellui, sisällä oli kuivaa ja siistiä, kaikki tavarat olivat tallella ja kannella linnunkakkaa vain muutama tippa. Viimeisestä saimme kiittää venevahtejamme Andya ja Sandya, jotka olivat pesseet Mantan vähän ennen tuloamme.

Toisin kuin edellisessä blogissa kirjoitin, saavuimme siis maanantaina 8.5. Takana oli 21 tuntia ilmassa, neljä tuntia Singaporen välilaskukentällä ja näitä ennen aika monta tuntia matkustusta autossa ja junassa sekä odotusta Seutulan kentällä. 

Paluu vene-elämään. Aurinko laskee kello 17.

 

Brisbanessa vastassa oli miellyttävä 16 asteen lämpötila, joka laski kahtena ensimmäisenä yönä kymmeneen asteeseen. Meille se sopi hyvin - onhan veneessä lämppäri, mutta paikalliset päivittelevät viileyttä joka käänteessä. Meistä puolestaan on tylsää, että aurinko laskee jo kello 17. Illat ovat pitkiä ja pimeitä, mikä saa kaipaamaan Suomen kevään valoa ja mustarastaan liverrystä. Muuten koti-ikävä on nyt selätetty tai ainakin jätetty taakse ja keskitymme tulevaan purjehdukseen.

Aamukävelytiemme on tylsän näköinen, mutta ah!, ihanaa kun pystyy
reippailemaan. Helmikuussa oli liian kuumaa siihen.

 

Toinen tylsähkö kuva, jonka tarkoitus on esitellä puistogrilli,
josta oli Suomessa puhetta. Näitä on useita lähes joka puistossa.
Kaasua tulee maksutta napista painamalla. Ei siis ole tiskiallas.

Olimme ajatelleet nostaa Mantan ylös pohjan putsausta ja maalausta varten täällä Scarborough marinassa. Sepä ei onnistunutkaan. Nostoa yritetettiin jo helmikuussa (silloin olisimme vaihtaneet potkurin ja vieneet J-propin tarkistettavaksi). Marinassa on 35 tonnin lukkinosturi, jolla homma pitäisi hoitua, kuten se on sujunut niin Tromssassa kuin Puerto Monttissakin. Haasteena on liinan saaminen skegin ja potkurin väliin. Paikka on ahdas ja liina on ujutettava oikealle kohdalle. Täällä venettä pidettiin kuitenkin puolikireällä takaliinalla oikealla kohdalla, jolloin liinaa oli mahdotonta liikuttaa. Muutenkin nuorten telakkakundien ote oli arkaileva eikä intoa uudenlaiseen tekemiseen löytynyt. Meille sanottiin jo ennen nostoa, että voimme perua sen (heh). Olimme tietysti näyttäneet valokuvan pohjasta ja keskustelleet menettelytavasta. Asenne oli alusta saakka kielteinen ja epäuskoinen ja nosto keskeytettiinkin pian. Silloin helmikuussa ratkaisuksi ehdotettiin sukeltajaa, joka ohjaisi liinan oikeaan kohtaan.

Mutta nyt sukeltajaa ei hyväksytty ("tyyppi voisi jäädä puristuksiin") eikä myöskään Hanskin ehdotusta nostaa Manta nostolenkeistä meidän omilla, tähän tarkoitukseen aikoinaan hankituilla liinoilla (joilla Manta nostettiin mm. Buenos Airesissa). Liinan sijoittaminen peräsimen taakse ei myöskään käynyt ("liina voisi luiskahtaa pois").

Päätimme siirtää noston ja maalauksen Cairnsiin, jossa on traileria käyttävä telakka. Parasta olla ottamatta riskiä toisesta lukki-telakasta. Pohjassa on näkkejä ja levää, mikä on yllättävää ajatellen että se maalattiin vain vuosi sitten. Aiemmin Jotunin mainiot maalit ovat pitäneet pohjan puhtaana useita vuosia. Ehkä lämmin vesi on yksi syy sekä tietysti pitkä seisokki.

Yritämme putsauttaa pohjan sukeltajilla, mikäli heillä on ensi viikolla aikaa. Olemme nimittäin ruokaostoksia ja kyläreissua vaille valmiit lähtöön eikä odotteluun nyt oikein riitä kärsivällisyyttä, kun voimme vihdoin suunnata Mantan keulan kohti pohjoista.

Suomesta käytettynä ostettu Suunnon kompassi
vaihdettiin nurinkurisen Ritchien paikalle.