Vastakohtakokemuksia ja hyvästi Indonesia

Huomenna lähdemme Singaporeen. Kun aloimme järjestää maahantuloa ja marinapaikkaa, ilmeni että Singaporen Raffles marinan hintataso on samaa luokkaa kuin täällä Nongsapointissa eli noin 28 euroa/vrk. Ei siis ainakaan hinnan takia kannata kärvistellä Indonesiassa, sillä kärvistelyä tämä kaksi viikkoa on ollut. 

Marina on osa isoa lomakeskusta, johon kuuluu kolme erilaista resorttia ja golfkenttä. Alue kattaa koko nimenkärjen, varmasti kymmeniä hehtaareja. Ainoa ulospääsy on marinan autokuskin kyydissä. Tiellä on kaksi tarkastuspistettä puomeineen ennen yleistä tietä. Siitäkin asumaton pusikko jatkuu hyvän matkaa ennen kuin päästään lähimpään kylään. Kylämoskeijan rukouskutsu ei kuulu marinaan eli etäisyyttä on. Vaikka meitä tuskin portilla kukaan pysäyttäisi, niin kävellen täältä ei käytännössä pääse pois.

Marinan autokuskit tienaavat kyydeillä ektsraa. Olemme käyneet mm. Aludinin, Bendin ja Gabrielin kanssa kolmessa eri ostoskeskuksessa, koska ne ovat ainoita paikkoja, joihin marinasta voi lähteä. Kun kysyin respasta Batamin nähtävyyksistä, sain listan ostoskeskuksista. Automatka kestää noin tunnin ja olemme kokemuksesta päätyneet siihen, että kuljettaja odottaa ja vie meidät takaisin. Se sopii hyvin myös heille. Hinta on neljältä tunnilta parikymmentä euroa, iso raha täällä. Sillä saa marinassa kahden hengen aterian, ja voin kuvitella että katukuppilassa ehkä kymmenen. 

Yhden englanninkielentaitoisen kuskin kanssa tuli juteltua enemmän, mikä oli kiinnostavaa. Hän oli ollut resortissa 15 vuotta töissä ja 10 vuoden jälkeen, 55-vuotiaana, koittaisi eläke. En tullut kysyneeksi, onko se työantajan järjestely. Myöhemmin googlasin, että yleinen eläkeikä on Indonesiassa 58 vuotta. Eri asia sitten, mikä on eläkkeen taso. Pelkästään katukuvasta näkee, että köyhiä on paljon, ja tuskin autojen seassa pähkinöitä kaupitteleva ryppyinen vanhus sitä huvikseen tekee. Toinen kuski on ollut täällä töissä 22 vuotta. Ilmeisen hyvä työnantaja.

On meillä ollut hankintatarpeitakin: rotanloukkujen lisäksi ostimme ilmastointilaitteen. Kävimme ensin yhtenä päivänä valitsemassa sopivan ja seuraavana päivänä noutamassa sen. Kodinkoneliikkeessä kaksi nuorta myyjää selvitti googlekääntäjän avulla valintaa ainakin tunnin verran. Yhteistä kieltä ei ollut. Hankalana alkanut tilanne päätyi nauruun ja kättelyyn. Noutopäivänä neljä ystävällistä ja avuliasta myyjää auttoi purkamaan pahvilaatikon ja tarkastamaan tavaran samaan aikaan, kun minä yhden kanssa hoidin maksun. Lopulta yksi myyjistä kantoi painavan pahvilaatikon Hanskin kanssa autoon. 

Kuumuus alkoi toden teolla käydä ahdistavaksi.
Sveitsiläispurjehtijat suosittelivat tällaista. Toimii!

Kun suhaamme ilmastoidussa autossa mopojen, kuorma-autojen ja muun liikenteen seassa ilmastoituun ostoskeskukseen, emme pääse kosketuksiin tavallisten ihmisten ja heidän elämänsä kanssa. Näemme kuitenkin vilauksia. Matkan varrella on valtava tietyö. Hommissa on kaivinkoneita ja kuorma-autoja, mutta myös paljon miehiä kuokka, hakku tai lapio kädessä. Keskellä on viheralue, jossa huivipäiset naiset keräävät roskia isoon säkkiin. Se on outoa, kun joka paikka muualla on täynnä törkyä ja roskaa. Tavanomaisten muovipullojen, käärepaperien ja muun sälän lisäksi saattaa tien varressa olla kasa täysiä roskapusseja. Siihen on mopomatkalla kätevä heittää omakin pussi. Tien toisella puolella joku yrittää kasvattaa punaisessa hiekkamaassa jotain. Tunnistan vain banaanin.

Kaupunkia lähestyessä tienvarsi on täynnä mitä erilaisimpia kojuja. Yksi myy hedelmiä, vieressä toinen käytettyjä moponrenkaita, kolmas on pannut pystyyn parin pöydän lounaskuppilan. Tavallinen näky on pieni ikkunallinen työntökärry, josta myydään syömistä. Mutta sitäkään ei välttämättä tarvitse, vaan mopon kahvoissa voi roikkua kymmeniä muovipusseja täynnä erilaisia snakseja. Yhtä tavallinen näky on rivi puolentoista litran käytettyjä muovipulloja, jotka on täytetty bensalla. Satojen tuhansien mopojen maassa bensalla on kysyntää. 

Indonesian itsenäisyyspäivää (78 v) vietettiin 17.8. ja 
marinassa nostettiin lippu juhlamenoin aamulla klo 7.30.
Meidät oli kutsuttu harvalukuiseen katsojajoukkoon.

Pönötyksen ja sotilaallisen äkseeräyksen jälkeen revettiin
tanssimaan ja laulamaan. Tummanruskeissa resortin vartijat.

Varsinaiset kaupparakennukset ovat sekalainen rivistö erilaisia käsinmaalattuja kylttejä. Kaikkea varmaan on tarjolla, kun osaa etsiä oikein. Välillä joukosta pomppaa pizzamainos tai muu kulttuuriin kuulumaton. Ostoskeskuksista uusin on täysin länsimainen, mutta rotanloukkokaupan ostari haisee homeelle eikä sieltä löydy brändiliikkeitä tai neonvaloja lukuun ottamatta Starbucksia. Kaikissa on kova melu ja musiikki.

Joten kaiken tämän jälkeen odotamme Singaporea ja sen nähtävyyksiä, siisteyttä ja vapautta liikkua omaan tahtiin julkisilla.

Päiväntasaajan salamatkustaja

Ylitimme päiväntasaajan maanantaina 7. elokuuta kello 5.29 Indonesian aikaa (UTC +8) itäisellä pituuspiirillä 105 astetta 40,8 minuuttia. Hanski jutteli Neptunuksen kanssa, mutta minä olin syvässä unesssa, sillä vahtivuoroni oli venynyt muutamalla tunnilla, kun eteen oli ilmestynyt pitkäsiima. Onneksi huomasin pienen vilkkuvalon ja siitä lähtevän poijujatan, jota lähdimme kiertämään. Siiman pää oli neljän merimailin päässä ja kesti tunti saavuttaa se. Ilmeisesti lähdimme kiertämään pidemmän kautta, mutta kun meinaa melkein ajaa päälle, ei ole aikaa harkita väistösuuntaa eikä sitä toista päätä pimeässä olisi nähnytkään. Pieni valkoinen valopiste kyllä näkyi, joka lähemmäs tullessa palastui kalastusalukseksi ja olikin siiman pää. Kirkkaasti valaistuja kalapaatteja on näkynyt koko matkan, mutta tämä oli ensimmäinen joka riippui siiman tai verkon päässä.

Tyypillinen päiväntasaajan pilvi tuo ukkoskuuron. Merellä onneksi
vältyimme näiltä.

Meillä oli hyvä tuuli koko 1055 mok matkan Lombokista Batamiin.
Moottorilla ajoimme vain alussa ja lopussa, yhteensä 10 h.

Tämä oli meille neljäs päiväntasaajan ylitys. Ensimmäiset koimme Tyynellä valtamerellä matkalla Panamasta Galapagokselle vuonna 2002 ja Tahitilta Havaijille vuonna 2003. Kolmannen kerran ylitimme päiväntasaajan Atlantilla matkalla Kap Verdeltä Brasiliaan syykuussa 2014, ja siitä saakka Manta on ollut eteläisellä pallonpuoliskolla, yhteensä yhdeksän vuotta.

Kaksi päivää pohjoiselle pallonpuoliskolle siirtymisen jälkeen ajoimme sisään Nongsapoint marinan aallonmurtajan aukosta. Olimme viettäneet kaksi edellistä yötä ankkurissa. Saarten läheisyydessä oli niin paljon erilaisia pyydyksiä ja liikennettä, että yöpurjehdus ei enää houkutellut.

Sy Sundancen miehistöltä käytettynä ostettu InReach oli
tallettanut tällaisia tietoaja. Huippunopeus lähes 11 solmua.
Juu, surffattiin ennen kuin reivattiin.

Oli helpotus saapua Nongsapointiin. Takana oli tuhat merimailia Lombokista, kolmetuhatta siitä, kun olimme Cairnsissa päättäneet laivata Mantan Singaporesta. Jäljellä oli enää 40 merimailia Rafflesin marinaan Singaporen länsipuolelle. Lyhin etäisyys kaupunkivaltioon on vain 8 mpk.

Iltapäivällä tuli meili, että Manta ei pääse seuraavalla viikolla lähtevään laivaan. Se oli sekä pettymys että helpotus. Olimme turhaan kiirehtineet ja uskaltaneet hieman jo unelmoida kotiinpaluusta. Toisaalta järjesteltävää riittää ja nopea lähtö olisi aiheuttanut ylimääräisiä kuvioita viranomaisten kanssa. Singaporen sisäänkirjautuminen on yhtä aikaa vievää ja mmonimutkaista kuin Indonesiaankin. Agentti on pakollinen ja aikaa pitää varata useita päiviä. 

Jäämme Nongsapoint marinaan elokuun loppuun saakka, sillä laituripaikka on halvempi kuin Singaporessa. Elokuussa täällä on 50 % ale ja maksamme 26 euroa/vrk. Marina on osa laajaa resorttia ja uima-allas pelastaa iltapäivän kuumuudelta, vaikka vesi on 30-asteista kuten ilma (+33 C) ja merivesikin (+32 C).

Nongsapoint marina & resort. Uima-allas on mukava, mutta
silti olisin mieluummin jo Suomessa. Kuumuus on lamaannuttavaa.

Illalla kävimme syömässä marinan ravintolassa ja sitten koitti ansaittu ensimmäinen hiljainen yö reiluun viikkoon. Heräsin nakerrukseen. Mitä hemmettiä!? Herätin Hanskin ja kuuntelimme. Rapina ja nakerrus kuuluivat keittiön suunnalta. Hiiri? Vai peräti rotta? Roskiskaapin tarkempi tutkimus paljasti silputtua eristettä ja munankuoria. Silpun koon perusteella päättelimme jyrsijän rotaksi. Olin edellisenä aamuna tehnyt munakasta ja heittänyt kuoret roskikseen. Sieltä ne oli napattu. Nyt muistui mieleen, että kun olin kannella siirtänyt kumivenettä, sen alta paljastui nakerrettu lentokala ja tomaatin kuoria. Ruokakätkö. Tomaatit olivatkin ainoa ruokatarvike, joka ei ollut muovilaatikossa tai jääkaapissa. Vähissä olivat rotan muonat olleet.

Lähdimme heti aamulla taksilla ostamaan rotanloukkuja. Kaksi erilaista mallia, laatikko ja perinteinen viritettiin keittiön alakaappeihin. Syötiksi perunaa, juustoa ja keksiä, toiseen maapähkinävoita. Heräsin yöllä napsahdukseen ja kolinaan. Se jäi kiinni!, huusin Hanskille, ja ryntäsimme molemmat tahoiltamme keittiöön. (Hanski nukkuu keulassa, minä peräpunkassa, kuumuuden vuoksi erillään.) Avasimme roskiskaapin oven. Ensivaikutelma oli pettymys: loukku oli kumollaan, mutta ilman saalista. Missä rotta? Olinhan kuullut sen pyristelevän. Huomasin pitkän hännän kaapin pohjalla. Rotta oli yrittänyt pakoon lattian alle, mutta oli joko juuttunut tai pökertynyt säikähdyksestä, sillä se makasi liikkumatta. Hanski otti pihdit, veti sen niillä hännästä ulos ja tiputti tyhjään roskikseen. Hihkuimme, olimme saaneet sen! Rotta virkosi ja oli äkkiä keksittävä jotain, ettei se pääse karkuun. Vanha leikkuulauta kanneksi ja paino päälle. Mietimme mitä tehdä. Jos sen heittää veteen, se ui takaisin. Olimme nimittäin päätyneet siihen, että rotta oli Medanassa uinut veneeseen. Avotilan tilavien poistoputkien kautta on helppo kulku. Olimme olleet ihan lähellä rantaa olevassa poijussa, koska kumivene vuotaa, joten uintimatka ei edes ollut pitkä. Myöhemmin kuulimme, että myös hollantilaiskavereidemme veneeseen oli samassa paikassa tullut rotta. 

Rotta roskiksessa, mittapuuna voi käyttää
perunanlohkoa sen pään vieressä. Jätimme perunaa
syötiksi, kun se oli aiemminkin hakenut roskiksesta ruokaa.

 Marinan vartija suuntasi valonheittäjän Mantaan. Oli varmaan nähnyt taskulamppumme ja liikehdinnän. Kun emme osanneet päättää mitä tehdä, saatikka itse ottaa eläintä hengiltä, Hanski vei roskiksen vartijoille. Emme tiedä mitä he rotalle tekivät, mutta aamulla Hanski haki tyhjän roskiksen takaisin. Siihen päättyi Lombokin salamatkustajan tuhannen merimailin matka. Se oli sentään päässyt eteläiseltä pallonpuoliskolta pohjoiseen.

Yöllä näyttää näin hienolta. Resortti on lähes tyhjä, ei asiakkaita,
mutta henkilökuntaa sitäkin enemmän. Ravintolan ruoka ja palvelu
ovat surkeita, vaikka emme kovin vaativia ole. Mieluummin
kokkaan, vaikki hiki valuu ja vene lämpenee pari astetta lisää.

Rottayön jälkeiset kolme päivää kuluivat suursiivouksessa. Löysimme eristesilppua monista paikoista, puolikkaan kirsikkatomaatin ruokakatkön, pari nenäliinaa (pesäntekoa?) sekä papanoita. Oli se ehtinyt viikossa paljon.

Suursiivous. Jotain hyötyä rotasta.

Vene-elämää Etelä-Kiinan merellä

Jaavan meri vaihtui Karimata-salmen jälkeen Etelä-Kiinan mereksi. No eipä Kiinaan ole kuin reilut tuhat merimailia. Matkaa Singaporeen tätä kirjoittaessa noin 300 mpk.

Olemme purjehtineet pysähtymättä tätä viimeistä tuhatta merimailia Lombokista Batamiin, vimeiseen Indonesian satamaamme, sillä meillä on pieni mahdollisuus saada Manta laivaan jo elokuun puolella. Kaikki riippuu siita, tuleeko Singaporesta kyytiin toinen alus. Pelkastään Mantan takia tämä laiva ei lastaa Singaporessa. Olemme odottaneet jännittyneinä tietoa ison työaluksen laivaustilanteesta ja tietysti toivoimme saavamme sen jo legin alussa. On ollut pakko paahtaa pysähtymättä, vaikka varmuutta aikaisemmasta lähdosta ei ole. Indonesiasta emme siis ole nähneet juuri muuta kuin merta. Olisi ollut mukava pysähtya matkan varren saarilla.

Non-stop purjehduksen rutiinit ovat aika samanlaisia kuin valtamerella - vahditaan, nukutaan, navigoidaan, syödaan, jutellaan, kahvitellaan, luetaan. Mutta meri ei ole valtameri. Tääläa on matalaa ja vuorovesivirtoja, on salmia, saaria ja karikkoja seka paljon liikennettä eikä reittia voi vetää suoraan kohteeseen. Maata emme ole nähneet kuin ensimmäisen vuorokauden lopulla, kun ohitimme Kangean-saaren. Nyt on sunnuntai, viides purjehduspäivä.

Jaavan ja Etelä-Kiinan meret ovat uskomattoman matalia. Kun Bandan ja Floresin merien syvyys oli kilometrejä, täällä se on vain kymmeniä metrejä, yleisimmin 20-40 metriä. Merikartassa on kartoittamattomia alueita eivätkä sijainnit aina pidä paikkaansa. Ankkuripaikkaa lähestyessä kannattaa käyttää Google Earth -karttaa, joita löytyy valmiiksi tehtynä mm. Soggy Paws -veneen sivulta. Tein aikoinaan niitä itsekin (ohje löytynee googlaamalla) ja Fidzillä kartat olivat tarpeeseen.

Laivojen A-luokan AISit putkahtavat plotterin ruudulle kymmenien merimailien päästä, mutta kalastusaluksilla joko ei ole AISia lainkaan tai ne näkyvät vasta lähellä. Olemme kohdanneet useita hinaajia, joiden AIS näkyy vasta parin merimailin päässä. Ne hinaavat valtavia proomuja pitkiäkin matkoja vastatuuleen ja vasta-aaltoon.

Lähestymme päivantasaajaa (sen ylityksestä tulee oma postaus) ja sen myöta pilvisyys on lisääntynyt ja tuuli heikentynyt. Pilvettöman taivaan ovat valloittaneet korkeat valkoiset ukkospilvet ja matalat harmaat saderintamat. Olemme tähan saakka välttyneet sekä ukkospuuskilta (tutkassa näkyi juuri kaatosade 4 mpk päässä) että tyynestä ja päässeet etenemään purjein. Vaikka dieseliä on riittavasti vaikka koko loppumatkaa varten, tässä 30 asteen kuumuudessa moottorointi on tuskaa. Ilma on kosteaa, merivesi 31 asteista, joten yöksi ei juuri viilene. Iho on jatkuvasti nihkeä ja nukkuessa tyyny ja aluslakana suorastaan kastuvat. En haluaisi viettää täällä kuukausia.

Kolmen-neljän tunnin yövahdit hujahtavat nopeasti silloin, kun liikennettä on ympärilla. Hiljaisempina hetkinä aika kuluu lukiessa. Olemme ladanneet kännyköihin "pinon" e-kirjoja, mm. Tapio Lehtisen uusimman Selviytyjän (parempi kuin ensimmäinen kirja) sekå Leena Lehtolaisen uusimman dekkarin Pimeän risteys (taattua Lehtolaisen laatua, koukuttavaa). Risto Isomäen teokset ostamme aina, tällä kertaa Vedenpaisumuksen lapset, mikä sai pohtimaan ihmisen alkuperää.

Syöminen ja varsinkin se, mitä syötäisiin on minulle ruokavastaavana yksi pitkän legin aktiviteeteista. On hauska miettiä, mitä rajallisesta valikoimasta voi kokata. Ruokaa tehdään sään ja mielialojen mukaan, mutta myös siinä järjesteyksessä, mikä pilaantuu ensin. Meilla oli Lombokista lähtiessa jäljellä Darwinista ostettuja porkkanoita, kukkakaalia, kaalia ja kesäkurpitsaa. Porkkanat ja kukkakaalin jämä olivat normielamän kompostikamaa, mutta kun ruskeat laikut leikkasi pois, tuli niistä maistuva wokki pekonin kera. Pari kertaa olen leiponut leipää yölla, kun on pari astetta viileämpää, mutta se ei kuumuuden takia houkuttele. Lämmitän pannulla valmiita wrappeja, niihin päälle juustoa ja mitä muuta varastosta löytyy - ajaa leivän aseman. Yksi Ikean näkkileipäpaketti on vielä jäljellä sekä kolme purkkia silliä. Seka useita kiloja perunaa. Kalaa ei ole tullut näilta vesiltä.

Aikoinaan Järvisen Anterolta reilut 10 vuotta sitten saamamme pieni vesikone toimii edelleen. Vaikka tuotto on nykylaitteisiin verrattuna vaatimaton, 5 litraa tunnissa, on sen muutaman tunnin käyttö ollut hyvä lisä vesivarastoon. Indonesiassa johtovettä ei voi juoda, ja ainoa keino täyttää vesitankit on ostaa isoja vesiautomaattipulloja. Pikaseiluumme hyvä puoli on se, ettei ole tarvetta täydentää vettä tai dieseliä. Lombokista ostimme vain hedelmiä, sikakalliita tuontiomenia omenasosetta varten (sitä pitää olla puuron kanssa) sekä pari papaijaa ja painavan vesimelonin.

Lähestymme Linga-saaristoa, jonne on tarkoitus jäädä yöksi ankkuriin. Saaristojen lähella on liikaa valottomia kalaveneita ja kalastushässäköitä, jotta olisi turvallista purjehtia öisin. Ensi yö on siten viimeinen merellä ja tällä 3000 merimailin Cairns - Singapore reissulla. Pitäkää peukkuja, että Manta pääsee laivan kyytiin jo elokuussa!