Meritautia aluksella

Kaikki hyvin Mantalla, mutta meritauti estää runoilemasta enempää.

Kohti pohjoisen lämpöä

Se tepsi! Viisumihakemus oli kuin olikin avain sääikkunaan! Kannatti pakertaa anomus ja lähettää se ajoissa, nyt sitä ei tarvita, sillä lähdemme Uudesta-Seelannista perjantaina (Suomessa on silloin torstai-ilta/yö).

Vaikka edellisessä postauksessa jo uumoilin lähtöä, niin tässä välissä se on jo kerran peruttu. Syynä alkumatkan navakat vastatuulet ja rankkasateet. Mutta täältä ei näytä pääsevän pois ilman höykytystä, joten otamme sen vastaan heti alussa. Matkaa on noin 900 merimailia ja aikaa tarvitsemme 7-8 päivää, joten loppumatkan sääennuste on vielä arvailua.

Alun vastatuulesta ja sitä seuraavasta navakasta sivutuulesta johtuen tuskin istun tietokoneen ääressä laittamassa winlinkin karttaan sijaintia. Marine Trafficin sivulla voi seurata Mantaa AIS:in kautta, mutta aluksen nimi katoaa, kun olemme VHF-kantaman ulkopuolella. Silloin näkyy vain pinkki paatti. Kun keli ja meritautini hellittävät, laitan postauksia ja päivityksiä.

 

Akkuja, latureita ja viisumianomus

Kaksi viikkoa Opuan Bay of Islands marinassa on mennyt hujauksessa. Ajatus oli lähteä läheiseen ankkurilahteen katselemaan vihreitä kukkuloita naapuriveneiden kylkien sijaan, mutta joko on ollut huono sää tai hoidettavia asioita. 

Parasta lähteä marinasta ennen kuin ruoho alkaa kasvaa.

Akut menivät lopulta vaihtoon. Kolme vuotta seisseet uudet Remcot olisivat ehkä toimineet Australiaan saakka, mutta kun löysimme sopivat akut täältä, ja ne sai vielä autolla ja kärryllä veneen viereen, niin päätös oli helppo - hintakirpaisusta huolimatta. Victronia ei löytynyt tälläkään kertaa, mutta samaa väriä kyllä. Jenkkiläinen Fullriver, made in China, näyttää samalta kuin Victron.

Akkujen vaihdon yhteydessä selvisi, että kummatkin laturit ovat toimineet vajaateholla eli ovat korjauksen tai vaihdon edessä. Las Palmasista ostettu Whisperin laturi vaihtui puolet edullisempaan. Perkinsin laturi on edelleen huollossa. 

Vaikka Opuassa ei ole kioskia kummempaa ruokakauppaa, niin veneille löytyy tarvikkeita ja huoltoa. Parempi näin päin. Olemme päässeet kaksi kertaa autolla ruokakauppaan kuuden kilometrin päässä olevaan Paihian pikkukaupunkiin.

Fullriver 220 Ah AGM. Paino 67 kg.

Varasimme autonlainapäiväksi myös rokotusajan Kerikeristä, parinkymmenen kilometrin päässä olevasta isommasta kaupungista. Uuden-Seelannin virallinen COVID19-sivusto vakuuttaa, että jokainen maassa oleva saa koronarokotuksen huolimatta kansalaisuudesta. Kolmannesta rokotuksestamme on kulunut hieman yli puoli vuotta, mikä oikeuttaa yli 50-vuotiaat neljänteen rokotukseen. Mutta rokotus tyssäsi byrokratiaan: meillä olisi pitänyt olla jokaisesta kolmesta rokotuksesta englanninkielinen todistus. EU:n rokotustodistus ja OmaKannan tietojen näyttäminen ei riittänyt. Myöhemmin otin yhteyttä yksityiseen lääkäriasemaan, joka hoitaa myös julkisia koronarokotuksia, mutta heillä ei ollut aikaa (lue: ei halua auttaa). Kiwit ovat periaatteessa ystävällisiä, mutta säännöt, byrokratia ja jonkinlainen auktoriteettipelko ohjaa käytöstä. Hölmöjäkin sääntöjä noudatetaan viimeisen päälle eikä uskalleta ottaa vastuuta. Muutama tuttu purjehtija on kertonut samasta asenteesta erilaisessa tilanteessa. 

Vaikka emme ole olleet ihan vielä lähtövalmiudessa, olemme seuranneet tiiviisti säätä. Viikko sitten perjantaina pohjoiseen lähti veneitä, vaikka meidän mielestämme sääikkuna ei ollut kovin hyvä, mikä lievensi jäämisen harmia. Nyt näyttäisi, että ehkä ensi perjantaina voisi lähteä. Se sopisi meille mainiosti. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, mihin suuntaan sää kehittyy. Vastatuulta ja moottorointia on odotettavissa joka tapauksessa, mutta talvista matalapainetta ei halua kohdata.

Varmuuden vuoksi anoimme 8. elokuuta päättyvään viisumiin jatkoa. Täytin online-hakulomaketta viikon ajan kunnes saimme hankittua passikuvat (mikään viidesta itse otetusta ei kelvannut) sekä kaikki liitteet. Tarinaa riittäisi omaan postaukseen. Totesinkin Hanskille, että tämän lomakepunnerruksen ja maksetun 100 euron jälkeen avautuu varmaan sääikkuna ennen kuin nykyiset viisumit vanhenevat.

 

Testipurjehdus Opuaan

Kun tuulimittari alkoi näyttää puuskissa 30 m/s, päätimme tulla seuraavan myrän ajaksi marinaan. Varsinkin kun seuraava matalapaine näytti vielä pahemmalta. 

Delfiinit tulivat moikkaamaan, kun ajoimme kohti Whangarurua.
Yksi kääntyi kyljelleen ja katsoi suoraan kohti, tuntui
että se haki katsekontaktia. Oli pakko riisua aurinkolasit ihan sitä varten!

 Whangaruru oli tuulesta huolimatta hyvä ankkurilahti - pari mailia tasaista matalaa hiekkapohjaa. CQR piti Mantan paikoillaan, mutta ei tuollaisessa kelissä pysty täysin rentoutumaan. Pelkästään tuulen ujellus aiheutti stressiä. Sen huomasi oikeastaan vasta sitten, kun tuuli moinasi ja tuli hiljaista. 

Whangaruru. Tuuli kääntyi melkein 180 astetta, joten olimme
ensin kuvan paikassa suojassa itätuulelta, sen jälkeen lahden toisella
reunalla. Kovin tuuli tuli pohjoisen ja luoteen suunnalta. Kuvan päivä oli ainoa
tyyni päivä viiden päivän sisällä.

Lauantaina purjehdimme 40 merimailia Opuan marinaan. Sää oli mitä parhain testipurjehdukseen: navakka vastainen höystettynä mojovalla myrskyn jälkeisellä mainingilla. Tulin merisairaaksi heti kun Manta alkoi nyökkiä tiukassa luovissa. Tulipa siis testattua sekin, ettei taipumukseni meritautiin ole kadonnut. Uusi isopurje toimi hienosti, joskin sen nostaminen ja reivaaminen vaatii voimia. Huonovointisena en edes yrittänyt, Hanski sai tehdä kaiken työn. Uusien kattoluukkujen tiiviys tuli myös perusteellisesti testattua. Iltaa kohti tuuli tyyntyi ja moottoroimme viimeisen mailin marinaan juuri auringon laskiessa. Syöminen oli jäänyt muutamaan hedelmään ja leipäpalaan kokin ollessa toimintakyvytön, joten menimme Opuan jahtiklubille syömään tuhdit uppopaistetut annokset.

Bay of Islands marina Opuassa on valtava eikä siten kovin
viihtyisä. Vaihteeksi kuitenkin nyt marinassa.

Testipurjehdus oli tarpeen, sillä edellinen legi Urquhart - Whangaruru oli lähes tyyni. Silloin tuli testattua kalastuspuoli: vieheeseen tarttui ensin keltapyrstömakrilli sitten pieni tonnikala. Hyvä, ettei isompia saaliita, sillä taidot olivat ruosteessa ja välineet kadoksissa kalanuijasta ämpäriin. Hyödyllinen testipurjehdus sekin.

Keltapyrstömakrilli (ilmeisesti). Oli maukas!

 

Pari pientä hankintaa ja huoltoa vielä, sitten olemme valmiit tuhannen merimailin legiin Uuteen-Kaledoniaan. Kunhan se sääikkuna vaan joskus aukeaa.

Viikko ankkurissa

Tämä on testipäivitys satelliittipuhelimella.

Kolmatta päivää sataa ja tuulee - tai tänään perjantaina voi sanoa myrskyää,
sillä ankkurissa tuulimittari näyttää puuskissa 20m/s. On ollut aikaa tehdä
"konttoritöitä" eri viestivälineiden ja säätietojen parissa.

Olemme Whangaruru-lahdessa, päivämatkan päässä Opuasta.

Blogin yläpalkista löytyy nyt sijaintimme.

Hyvästi Whangarei!

Neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta sitten (kyllä, lähes VIISI vuotta sitten) ajoimme Hatea-jokea pitkin Whangareihin. Eilen moottoroimme saman 10 merimailia toiseen suuntaan ja laskimme ankkurin Urquhart-lahteen avomeren laidalle. Samaan paikkaan, josta olimme 7.11.2017 lähteneet kohti Whangareita. Joten voitte kuvitella, että mieliala nousi samaa tahtia kuin ruskea jokivesi vaihtui kuultavan vihreään meriveteen. 

Hanski tsekkasi rikin ja pesi mastosta Norsandin pölyt.

Sää oli kerrankin tyyni, aurinkoinen ja niin lämmin, että pystyimme syömään lounaan avotilassa. Olimme paitsi iloisia ja helpottuneita, myös väsyneitä kahden kuukauden puurtamisen jälkeen. Nukuimme iltapäivällä 1,5 tunnin päiväunet ja sitten olikin aika saunoa ja mennä yöunille. Tyyni yö takasi syvän unen, kuin olisimme edelleen olleet suojaisessa Riverside marinassa.

Canacen Hanna ja Veikko tulivat
irrottamaan köydet.

Näistä kahdesta kuluneesta kuukaudesta 6 viikkoa kului Norsandin telakalla ja lähes 3 viikkoa Riverside Drive Marinassa. Marinaelämän sosiaalisuus oli mukavaa. Kun naapurimme s/y Loupan lähti, saapui toinen tuttu ruotsalaispariskunta, s/y Sprayn Elisabeth ja Karl-Axel. Lisäksi sindbadilaisen s/y Canacen Veikko ja Hanna lensivät Suomesta veneelleen. Joten viikkoihin sisältyi sopivasti illallisia, kahvihetkiä ja muita vierailuja.

Whangarein viimeisiä hommia oli uuden Vikingin pelastuslautan haku autolla Aucklandista. Jouduimme ostamaan uuden lautan, kun vanhan Avonin katsastus vaikutti olevan vastentahtoista ja varaosat olisi pitänyt tilata Ranskasta. Vikingin kovat pakkaukset ovat niin korkeita, että vain 4-hengen lauttaboksi mahtuu Mantan kannelle. Se oli siis ostettava, vaikka olisimme halunneet 6-hengen lautan.

 Teetimme Whangareissa uuden sprayhoodin, kun purjehtijoiden suosittelemalla UK-Sailsin Kim Taylorilla oli aikaa. Hän on perinteinen käsityöläinen: mittaa ja tekee sapluunat käsin toisin kuin laserin käyttäjät. Uusi Sauleeda-kankaasta tehty sprayhood istuu kuin valettu. Vanhan, vuonna 2009 tehdyn sprayhoodin olisi ehkä saanut kyllästettyä tiiviiksi, mutta se oli likainen ja paikoin rikki. Kontrasti uuden biminin kanssa oli liian suuri.

Matkalla tankkasimme Marsden Covessa. Litrahinta 1,80 euroa.

Raportoimisen väärti on myös Australian viisumi. Saimme sen, mitä olimme kaksi kuukautta aikaisemmin anoneet: 12 kuukauden multiple entry -viisumin.

Työlistan asioista vain satelliittipuhelimen sähköposti on kesken, mutta sekin hoidossa ja toivottavasti kokeiltavissa pian. Puhelin kyllä toimii, mutta sähköpostiohjelmat ovat nykyään maksullisia. Tutkimisen ja googlailun jälkeen vaihtoehdoiksi jäivät AST:n asiakkaille tarjolla oleva Onsatmail (joka meillä on ollut aiemmin), UUPlus (vastaava kuin Onsatmail) sekä Marlinkin asiakkaille Skyfile. SailMailin vuosimaksulla olisimme saaneet Airmailin, mutta sitä ei pitkään harkittu. Koska satelliittioperaattorimme on Telemar, jonka kautta saamme skyfilen, niin päädyimme siihen. Jokaisen postiohjelman kuukausimaksu oli suunnilleen sama, 30 euroa. Luotettava ja tehokas postiohjelma on tarpeen, sillä se "keskustelee" eli avaa ja sulkee puhelimen modeemin sekä pakkaa postit ja liitetiedostot niin, ettei lähettämiseen ja vastaanottamiseen kulu kallista aikaa.

Keli on edelleen tyyni ja aurinkoinen, mutta tulossa on taas kaatosadetta ja kovia tuulia. Itse asiassa niin kovia, että joutuu hieman pohtimaan mihin seuraavaksi. Nyt kokkaamaan uunijuureksia ja lammaspullia. Lokikirjan mukaan söimme sattumalta samaa ruokaa täällä lähes viisi vuotta sitten!