Lombok, Medana Bay ja retki vesiputoksille

Saavuimme Medana Bay marinaan keskiviikkona 26.7. juuri ennen auringonlaskua. Taakse oli jäänyt 931 merimailia ja aikaa kulunut 8 vuorokautta. Pohjoiseen avoimella lahdella oli kymmenkunta purtta poijuissa, onneksi meillekin löytyi vielä vapaa poiju. Ensimmäisen illan vietimme veneessä. Vaikka purjehdus oli ollut helppo, väsymys vei vallan. Muutaman lasillisen jälkeen painuimme nukkumaan.

Marinan alue käsittää useita hehtaareja. Taustalla hotelli.
Paikka on siisti ja viihtyisä.

 

Olimme jo etukäteen saaneet tiedon, että pääsemme kirjautumaan maahan vasta perjantaina. Marinan alueella saisimme kuitenkin liikkua ja menimmekin heti torstaina aamupäivällä kuppilaan tuhdille brunssille. Vähän hämmästytti, kun paikalla oli viranomaisia. Miksi eivät hoitaneet meidän papereitamme heti? He tulevat 30 km päästä Mataramin kaupungista. No, nämä ovat näitä viranomaisjärjestelyjen salattuja polkuja. 

Perjantaina aamupäivällä yksi tullivirkailija saapui ja kävi veneessä. Hän halusi nähdä, että moottorin sarjanumero vastaa papereita. Myös MMSI-numero tarkistettiin oikeaksi. Lahdella on jatkuvasti hieman svelliä ja luulen, että Mantan keinunta sai miehen pahoinvoivaksi, sillä hän avasi muutaman kaapin, vilkaisi lääkelaatikkoa ja halusi sitten nopeasti takaisin rantaan. Iltapäivällä saapui kaksi muuta tullivirkailijaa, jotka täyttivät marinan kahvilassa pinon lomakkeita Hannun allekirjoitettavaksi. Sitten jäimme odottamaan "immigrasi"-viranomaisia, jotka saapuivat marinaan tietokoneineen vasta lähempänä neljää. Lopulta meillä oli pienet viisumi-tarrat passeissa ja olimme virallisesti Indonesiassa. Veneen sisäänkirjauspaperit sekä kuulemma tärkeä terveyspaperi jäivät kuitenkin marinan haltuun. Saamme ne lähtiessä, kunhan olemme maksaneet marinalle maahantulon agenttina toimimisesta. Veloitus kuulostaa mojovalta, neljä miljoonaa rupiaa, mutta miljoona on euroissa noin 60 euroa. Nollissa on ollut totuttelemista. Marinan poijumaksu on 170.000 rupiaa/vrk eli 10 euroa.

Kuppila on mukava oleskelu- ja seurustelupaikka. Viileämpi kuin vene.

 

Lähdimme vielä perjantai-iltana pienelle kävelylle marinan portin ulkopuolelle. Siellä avautuikin aivan toisenlainen maailma: betoniseinäisiä ja aaltopeltikattoisia rähjäisiä asumuksia, mopoja, kanoja, kulkukoiria, pakokaasua, melua ja ihmisiä. Suurin osa huuteli meille iloisesti hello. Ovat tietenkin tottuneet marinasta putkahtaviin purjehtijoihin. Äänimaailmaa hallitsee viidesti vuorokaudessa moskeijan rukouskutsu. Se kajahtaa tupla-stereona, sillä moskeijoita on pienellä alueella ainakin 4-5. Kuin kyläkirkko, jokaisella omansa. Moskeijasta kajautetaan rukousten lisäksi tiedonantoja kyläläisille. Aika kätevää. Lombokin asukkaista 85 % on muslimeja, mutta itäisillä saarilla kristinusko on valtauskonto. Indonesiassa on myös hinduja.

Marinan portin ulkopuolella. Taustalla yhden
moskeijan minareetit.

 

Lauantaina lähdimme kävelemään parin kilometrin päähän sim-kortteja ostamaan. Ilmastoitu ja länsimaalaisittain kalustettu pieni toimisto oli kuin toiselta planeetalta verrattuna kadunvarren putiikkeihin. Indonesiassa sim-kortin osto vaatii henkilötietojen ja puhelimen IMEI-numeron kirjaamisen systeemiin, mikä ei kuulosta kovin hyvältä yksityisyyden suojan näkökulmasta, mutta minkäs teet. Data on täällä naurettavan halpaa. Päädyimme ostamaan 115 gigan /30 vrk palvelun hintaan 9 euroa, sillä koko potista vain 21 G toimii Lombokin ulkopuolella. Edulliset mobiilihinnat näkyvät katukuvassa: kaikilla aikuisilla on kännykkä, mutta lapsilla niitä ei näe.

Marinan kahvila tarjoilee syötävää ja juotavaa aamusta iltaan ja se on mukava kohtaamispaikka. Meitä purjehtijoita on hyvä määrä: tarpeeksi monta, mutta ei liikaa, jotta kaikkien kanssa on tullut juteltua ja eri iltoina syntyy aina hieman erilaisia pöytäkuntia. Monet käyvät aamiaisellakin kuppilassa. Täällä on parikymmentä venettä ylhäällä, niiden joukossa Vekan ja Hannan sy Canace. Indonesiassa ei ole montaa paikkaa missä veneen saa ylös kuivalle maalle, minkä marinan omistaja Peter on hoksannut. Veneet nostetaan luiskaa pitkin trailerin päällä traktorin vetämänä. 

Telakka-alue on laaja, tässä osa ylhäällä olevista veneistä, joukossa sy Canace.

 

Sunnuntaina - eli tänään - lähdimme patikointiretkelle Rinjani-tulivuoren juurelle. Rinjani on 3726 m korkea ja Indonesian toiseksi korkein vuori. Huipulla on kraaterijärvi, jonka vettä johdetaan betonikouruja pitkin useaan kylään. Huipullekin voi kiivetä, mutta meille riitti kävely 600 metrin korkeudella kahdelle vesiputokselle. Tarve liikkumiseen oli taas aikamoinen reilun viikon istuskelun jälkeen. 

Vesihuoltojärjestelmä.
Kanava on suurimmalta osaltaan katettu.

Mutta ennen kuin pääsimme viidakon vehreyteen, istuimme puolitoista tuntia autossa. Matkaa Medanasta Senarun kylään, josta patikointireittimme alkoi, oli 50 km, mutta teiden kunto ja muu liikenne - lähinnä mopot - eivät salli suuria nopeuksia. Olimme sopineet turisteja kuskaavan nuoren Abdullahin kanssa kyydistä Senaruun. Hän tuli kello 8 aamulla hakemaan meidät marinasta. Auto oli siisti ja miehen ajotapa rauhallinen ja valpas, minunkaan ei tarvinnut peltätä kaoottisessa liikenteessä. Tosin näin sunnuntaina sitä oli arkea vähemmän.  

Mopo tai moottoripyörä on yleisin kulkuneuvo. Niillä kuljetetaan niin tavaraa kuin valtavia kasvipaaleja vuohille, nelihenkinen perhekin matkustaa yhdellä mopolla, äiti parin lapsen kanssa, joskus jaloissa kulkee koira. Ehkä noin puolet käyttää kypärää, lapsilla sitä ei juuri näe. Kerran näin noin kolmevuotiaan lapsen nukkuvan ohjaustankoa vasten, kun äiti päästeli menemään. 

 

Ensimmäinen putous oli 20 minuutin helpon kävelyn päässä.

Sopimukseemme sisältyi kuljetuksen lisäksi opas ja pääsymaksu luonnonpuistoon. Senarun kylästä kotoisin oleva oppaamme, 30-vuotias "Jum" oli tehnyt oppaan ja kantajan työtä 10 vuotta. Huipulle kiipeäminen vaatii useamman päivän, ja paikalliset sherpat vievät ylös painavat varusteet kuten teltat, keittovälineet ja ruuat. Jum kertoi kantaneensa jopa 40 kiloa, mikä on paljon, koska tavarat lastataan koreihin tai nyytteihin, sidotaan bambukeppiin ja kannetaan olkapään tai niskan varassa. 

Iloinen oppaamme "Jum".

Meidän reitillemme ei opasta välttämättä tarvinnut, polku oli helppo, mutta on hyvä kantaa pieni korsi kekoon, paikallisilla ei nimittäin kovin montaa tulonlähdettä ole. Jumin kanssa oli hauska jutella. Hän kertoi oppineensa englantia kuuntelemalla patikoijien puheita. Päivä poissa veneeltä raikkaassa viidakkoilmassa teki hyvää. 

Vesiputous numero 2. Hanski seisoo sen vasemmalla puolella.
Ilma oli täynnä tihkua ja paikalle päästäkseen oli kahlattava muutaman matalan joen yli.

 

Metsässä piti olla apinoita, mutta sellainen putkahti esiin vasta
asutuksen keskellä. Taustalla yksi kylän hotelleista.

 

Kapun syntymäpäivä

Nämä on sitten viimeiset synttärit merellä, sanoi Hanski painokkaasti, kun onnittelin aamulla. Ja onhan niitä ollut, synttäreitä monella merellä. Tokaisu sai minut tekemään listaa paikoista: Jan Mayen, Grönlanti, Svalbard, Aleutit, Uusi Seelanti, kaksi kertaa Tahitilla, matkalla Azoreilta Englantiin, matkalla Havaijilta Alaskaan ja matkalla Skotlannista Tanskaan sekä kerran myos Skotlannissa Kaledonian kanavalla. Ja nyt Indonesiassa. Listasta puuttuvat lukuisat Itämerella vietetyt syntymäpäivät.

Kuumuus ei sallinut kakun leipomista eikä navakoitunut tuuli ja keikutus sen kummempaa juhla-ateriaa, joten söimme nakkeja, perunamuusia ja omatekoista coleslawia. 

Rakas Kapu, onnea tälle päivälle ja lukuisia tulevia syntymäpäiviä - olivatpa ne sitten merellä tai kiinteällä maalla!

(ETA Lombok Medana Bay marina 26.7. illalla)

Bandameri, Indonesia

Muutimme reittisuunnitelmaa ja purjehdimme Timorin itakarjen salmesta sisaan, silla Arafuranmerelle oli tulossa navakkaa tuulta ja isoa aallokkoa. Reittisuunnitelman muutoksen lisaksi olisi ollut jarkevaa vaihtaa port of entry, mutta se ei vaikuttanut helpolta, jos oli edes mahdollista. Lombokin Medana Bay marinaan oli jo lahetetty passinkopiot ja viisumit seka sovittu sisaankirjautuminen. Yhteensa noin tuhannen merimailin matkasta kuljemme nyt 650 mpk sisareitilla saariketjun pohjoispuolella. Ensin Bandamerella, sitten Floresinmerella.

Kaikissa saarten valisissa salmissa on tahan aikaan vuodesta etelavirta. Tasavetta (slack) tai pohjoiseen menevaa myotavirtaa ei juuri ole. Erikoinen ilmio perustuu erikoiseen saajarjestelmaan: kesakuusta lokakuuhun vallitsee kaakkoismonsuuni, jolloin tuulee ita-etela akselista ja meri virtaa paaasiassa lanteen tai etelaan. Marraskuussa alkaa luoteismonsuuni, jolloin kaikki kaantyy: vallitseva tuulen suunta on pohjoisen ja lannen valissa, salmissa vesi virtaa paaosin pohjoiseen ja sisavesilla itaan. Valissa on monsuunien vaihtokuukaudet. Mikali suuntaa pohjoiseen, on hyva olla pois Indonesian vesilta syyskuussa ja menna Malakan salmen lapi lokakuussa. Nain kertoo Southeast Asia Cruising Guide, jota tassa on viimeisen kuukauden ajan luettu antaumuksella.

Salmien virrat ovat hyvin voimakkaita ja ulottuvat kymmenia merimaileja merelle. Lombokin salmi rajattiin reittisuunnitelmasta pois, silla se on yksi hankalimmista. Viikko uuden- ja taysikuun jalkeen (kuten nyt) virran voimakkuus on 6-8 solmua ja kun se kohtaa valtameren vastatuulen, niin aallokko nousee vaarallisen isoksi. Emme paasis valttamatta lainkaan eteenpain.

Timorinsalmen vastavirta alkoi merella 40 merimailia rannikosta. Se oli vain noin solmun, mutta nosti sekavaa aallokkoa seka meidan mieliimme epailyksen varsinaisen salmen olosuhteista. Olimme suunnanneet 20 mpk levean salmen itareunaan, missa virta oli heikoin, eika se kahta solmua kovemmaksi yltynytkaan. Saimme aamuyolla jopa solmun myotavirran. Salmiseiluu kesti hyvinkin vuorokauden ja vajaa kolme vuorokautta lahdosta olimme Bandamerella. Aamun valjetessa taivaanrannassa nakyi muutamia korkeita saaren silhuetteja. Ne peittyivat pian usvaan ja katosivat horisonttiin. Sen jalkeen aava meri on ollut autio paria tankkeria lukuun ottamatta. Nautimme vaivattomasta menosta, myohemmin saamme varmasti hermoilla yovahdissa valottomien paattien ja kaikenlaisten kalanpyydysten vuoksi.

Tuuli on ollut alkumatkan 10 konetunnin jälkeen hyvä. Arafuran merellä ensin sivusta, sitten perän takaa. Purjeisiin ei ole tarvinnut koskea kuin vasta perjantai-iltana, kun alkoi puhaltaa 12-15 m/s ja oli otettava kaksi reivia. Odotettavissa on kuitenkin heikkoa tuulta ja tyyntä, se on taman reittivalinnan huono puoli.

Etenemistamme voi seurata share.garmin.com/aulin

Indonesian läpi Singaporeen

Teimme Cairnsissa ison päätöksen: laivaamme Mantan Eurooppaan. Hanski kirjoitti tästä jo Facebookiin, mutta tässä vielä päätöksen taustoista. Aluksi täytyy sanoa, että vielä muutama kuukausi sitten en olisi voinut kuvitellakaan tällaista ratkaisua. Ilman 4,5 vuoden taukoa olisimme todennäköisesti nyt kotona maapallon ympäri purjehtineina. Vielä Brisbanessa olimme lähdössä Intian valtameren yli. Reitti oli päivitetty kulkemaan Cocos Keelingin, Chagoksen ja Mayotten kautta, muonaa oli ostettu puolen vuoden tarpeisiin ja tietokone ole täynnä linkkejä ja tietoa tälle reitille.

Mutta olihan se ollut jo nähtävissä Uudesta Seelannista lähtien: ilo ja innostus oli haalistunut, jos ei kadonnut lähes kokonaan. Tämä elämäntapa oli alkanut tuottaa enemmän stressiä kuin mielihyvää. Olimme kokeneet paljon hienoa, ja toisaalta ne asiat, jotka meitä nyt innostivat, olivat kotona Suomessa. Tässä iässä sitä on yhtä kärsimätön kuin viisivuotias: ei jaksa odottaa kokonaista vuotta.

Minä olen meistä kahdesta se, joka on ollut haluttomampi jatkamaan, mutta mukauduin siihen, koska en ajatellut että vaihtohdot - myynti tai laivaus - olisivat mahdollisia. Intian valtameren lähtestyessä vähän innostuinkin. Olen aina pitänyt pitkistä avomeripurjehduksista ja 3000 merimailia Australian rannikkoa oli aika uuvuttavaa. Kun Hanski Cairnsissa otti puheeksi purjehtimisen vaihtoehdot, hämmästyin, mutta en todellakaan ollut vastaan. 

Päätimme ensiksi selvittää, mitä Mantan laivaus maksaisi. Vanhan veneen laivaus voi kuulostaa taloudellisesti älyttömältä, mutta meille Mantalla on enemmän arvoa kuin sen myyntiarvo. Jatkamme purjehdusta lähivesillä. Myynti Australiassa vaatii paljon työtä ja vaivaa, ja paras myyntialue oli tuhat merimailia vastatuuleen perän takana. Se siis hylättiin.

Saimme Peters&May -yhtiöltä tarjouksen laivauksesta syys-lokakuussa Singaporesta Hollantiin. Se oli ainoa saatavissa oleva tähän vuodenaikaan, sillä harva haluaa laivata veneensä Euroopan talveen. Tunnettu Sevens Stars aloittaa vasta helmi-maaliskuussa lähtösatamana Thaimaan Phuket. Hinta on kutakuinkin sama.

Lähde: Wikipedia.

Aika Cairnsissa kului neuvotteluissa Peters&Mayn kanssa, mikä nosti taas ainakin minun stressitasoni äärimmilleen. Ehdot ovat nimittäin karut: kun sopimus on allekirjoitettu, rahaa ei saa takaisin, mikäli ei pysty tuomaan venettä laivan kylkeen sovittuna päivänä. Jopa maksamatta oleva loppusumma on maksettava. Pienellä painettua pränttiä ja erikoistermejä riitti sivukaupalla. Oli polttoaineen hinnankorotuksen vaikutusta loppusummaan ja kaikenlaisia lisämaksuja. Hysteeristä naurua aiheutti pykälä, jossa oli myöhästymisveloitus: 34 000 dollaria tunti. Laiva ei odota edes 15 minuuttia.

Laivayhtiöllä on oikeus määrätä lastauksen ajankohta, reitti ja purjehdusaika. Emme siis tiedä, milloin laiva lähtee, mutta sopimukseen on kirjattu päivämäärä 4.9., ensimmäinen mahdollinen lastausaika, jonka mukaan maksut ja ehdot määräytyvät, ja jonka mukaan meidän on oltava Singaporessa. Peters&May on agentti eli sitä, millä laivalla tai edes minkä yhtiön laivalla rahdataan, ei ole vielä tiedossa. Laiva ottaa muutakin kansirahtia kuin jahteja.

Oma päänvaivansa on tullaus. Soitin Suomen tulliin, jossa sanottiin ettei tuontiveroa tarvitse maksaa, koska vene on ollut koko ajan Suomen rekisterissä. Toivottavasti Hollannin tulliviranomaiset ovat samaa mieltä. Huolta ei helpota lukuisat laituritarinat maailmalta palaavien alv-maksuista. Tosin en ole koskaan kuullut kenenkään pallonkiertäjän oikeasti joutuneen maksamaan tuontitullia.

Emme allekirjoittaneet sopimusta vielä. Riski myöhästymiseen ei ehkä ole suuri, mutta sen seuraus olisi kestämätön. Meillä on vielä 2000 merimailia Singaporeen, sisään- ja uloskirjautumiset Indonesiassa ja Singaporessa sekä ties mitä odottamattomia viivästyksiä. 

Seuraavaksi edessä on Indonesia, maa jossa olen reppureissanut, mutta johon en koskaan ajatellut purjehtivani. Laivauksen hoitamisen lisäksi on pitänyt ottaa selvää täysin uudesta purjehdusalueesta ja sen byrokratiasta, jota monet pitävät niin hankalana, että osallistuvat Indonesia Rallyyn välttääkseen paperityöt. Onneksi tärkeimmät, viisumin ja purjehdusluvan (vessel declaration), voi hoitaa netissä. Meillä on 30 päivän  e-viisumi (hinta 32 €/kpl). Port of entrymme on Lombokin saarella oleva marina, joka hoitaa maksua vastaan viranomaiset paikalle noin 30 km päässä olevasta kaupungista.

Cullen Bay marinassa tuttu vene, Panacea.

Täällä Darwinissa viranomaiset ovat kiireisiä Indonesia Rallyyn osallistuvien veneiden tullauksen vuoksi ja saimme ajan uloskirjaukseen vasta tiistaille 18.7. Indonesia on lähellä: päämäärästä riippuen vain parinsadan merimailin päässä, joten menijöitä on paljon ja monenlaisia. Indonesian laaja saaristo on ausseille kuin meille lomapurjehdus jonnekin Itämerellä, joskin tietysti eksoottisempi kohde.  Aussien lisäksi moni pallonkiertäjä seilaa Indonesian, Malesian ja Thaimaan kautta Intian valtamerelle. Me voimme toivottavasti päättää oman purjehduksemme tältä erää Singaporeen ja jatkaa sitä viileämmissä vesissä myöhemmin. Suunnitelma on jättää Manta Hollantiin talveksi.

Mutta sitä ennen raportoimme Indonesiasta. Jangan lupa dengan saya!

Darwin, Pohjoisterritorio

Tasan kaksi viikkoa ja 1200 merimailia Cairnsista Darwiniin. Pysähdyimme kerran nukkumaan ja kolme kertaa odottamaan sopivampaa säätä tai vuorovesivirtaa. 

Kun lähdimme neljän päivän sään odottelun jälkeen ylittämään 300 merimailin levyistä Carpentarian lahtea, oli tuuli mitä parhain ja Manta kulki tasaisesti virsarilla. Oli ihana olla avomerellä ilman ahdistavia reittejä ja muuta liikennettä. Carpentarian jälkeen seurasi toinen 300 mpk Arafauran merellä,  noin 50 merimailin päässä matalasta rannikosta. Täällä vuorovesivirrat aiheuttivat välillä taisaiseen menoon vähän kupruja, mutta ei mitään dramaattista. 

Seuravaksi vuorossa oli Dundasin salmi ja suunnan muutos etelään. Oli ollut todella mukavaa purjehtia täydenkuun valossa, mutta isojen vuorovesien ja virtojen suhteen täysikuu on huonompi juttu. Pysähdyimme Aruca-lahteen odottamaan sopivaa ajoitusta. Oli tuullut navakasti etelästä monta päivää, mikä tarkoitti isoja vuorovesiaaltoja (virta vastaan tuuli). Olimme itse päätyneet virtalaskelmissa keskiyön lähtöön, kun virta olisi juuri kääntynyt meille myötäiseksi, ja odottelimme rauhassa. Iltapäivällä lahden ohi purjehti vene, jonka kanssa olimme aikaisemmin olleet VHF-yhteydessä, ja kun kippari vakuuttavasti sanoi juuri silloin olevan paras aika mennä salmeen, lähdimme perässä. Näimme jo kaukaa murtuvien aaltojen kuohut, mutta Manta kiiti 7 solmua myötävirrassa, joten paluuta ei ollut. Onneksi olimme sulkeneet kaikki luukut ja muutenkin vene oli lähes myrskykuosissa sisältä, joten koskenlasku ei haitannut. Pian pääsimme eroon pahimmasta ja matka jatkui joutuisasti. Mitä tästä opimme: luota omiin laskelmiisi, eikä kannata mennä kovavirtaiseen salmeen juuri huippuhetkellä.

Pysähdyimme 60 merimailin päässä kahden aikaan yöllä ennen seuraavaa salmea. Aamu valkeni tyynenä ja loppumatka Darwiniin meni moottoroidessa. Saimme Eteläsalmessa (varsinaisen Howard Channelin eteläpuolella oleva kapeampi salmi) hyvän 8 solmun vauhdin tasaisessa vedessä. Iltapäivällä puoli viisi kolkuttelimme Tipperary marinan sulkuporttia ja pääsimme sisään marinaan. Olo oli hikinen ja helpottunut. Rantakuppilan fish and chips ja kylmät juomat kruunasivat illan.

Marina on pyöreähkö, talojen ympäröimä allas. Jokaisella talolla on oma laituri, joillakin siinä vene. Marinapaikat ovat altaan keskellä yhden pitkän laiturin molemmin puolin. Laiturit ovat kelluvia, sillä altaan veden pintaa säädellään, jotta vesi vaihtuisi ajoittain. Mutta sulkuportin takana ei alavedellä ole vettä ollenkaan. Kaikki Darwinin marinat ovat isojen vuorovesien vuoksi suljettuja altaita. Se seikka taas johti seuraavan päivän stressitilanteeseen.

Takana vasemmalla häämöttää sulkuportti. Venepaikkoja on noin
40-50 kpl ja tilaa löytyy. Viikkohinta noin 140 euroa.

 Emme olisi saaneet tulla sisään marinaan, vaan meidän olisi pitänyt mennä erityiseen laituriin, jossa veneen pohja ja läpiviennit käsitellään vieraslajien varalta. Täällä pelätään varsinkin seeprakotioloa, joka vie elinolot kotoperäisiltä nilviäisiltä. Vaikka olisi tulossa Australian sisävesiltä, tämä käsittely on tehtävä. Saimme liian myöhään tietää proseduurista, mutta olimme kyllä ohjeiden mukaan meiliyhteydessä aquabiosecurity-viranomaiseen, mutta koska pohja oli juuri maalattu ja puhdas kasvustosta, ei tullut mieleenkään että pitää mennä "karanteeniin" ennen marinaan tuloa. Syytä oli myös marinassa, meitä ei olisi saatu päästää sisään ilman aquabiosecurity-todistusta.

Parit sydämentykytykset koettiin, kun asiaa selvitettiin. Lopulta viranomaiset tulivat marinaan hoitamaan käsittelyn, sillä se oli nopein tapa saada myrkky läpivienteihin. Pohjalle ei tosiaan tarvinnut tehdä mitään, mutta kaikkiin merivesi-sisääntuloihin kaadettiin punaista litkua ja sen annettiin vaikuttaa seuraavaan päivään. Huh huh. 

Marinan toimisto löytyy pienestä aaltopeltimökistä.
Rannassa on kolme erilaista kuppilaa/ravintolaa ja pieni kauppa.

Ikivanha genuamme oli revennyt alaliikistä ja veimme sen korjattavaksi. Olimme mereltä käsin tilanneet uuden trikolorin mastoon sen linnun viemän tilalle. Hämmästys oli suuri, kun osoittautui, että siitä viiden venetarvikeliikkeen listasta olin valinnut juuri sen, joka sijaitsi 50 metrin päässä marinasta! Ja vielä että tilaamamme trikolori oli jo saapunut. Kaiken kukkuraksi purjeneuloja oli samassa paikassa. Joten kaksi tärkeää asiaa saimme hoidettua helposti.

Kuumuus lamauttaa, veneessä on sisällä 31 C päivisin. Bussilla pääsee keskustaan, missä kävin eilen Hanskin jäädessä tekemään huoltohommia.

Puhelimeni (vasta 7 vuotta vanha!) lopetti toimimasta, joten en pääse whatsuppiin, jos joku ihmettelee, kun olen edelleen offline. Otin Hanskin vanhan Samsungin käyttöön, mutta menee hetki ennen kuin puhelimeen saa omat jutut, varsinkin kun jotkut ovat Suomi-numeron takana, joka puolestaan ei ole käytössä.