tiistai 14. helmikuuta 2023

Poptähtien kotikylästä koto-Suomeen

Täälä kertaa blogipostauksen aloittaa musiikkiaiheinen tietovisa. Mikä bändi on kyseessä? Vuonna 1961 otetussa kuvassa nassikat vasta aloittelevat uraansa, joiden pituutta kengät selvästi ennakoivat.

Toinen vihje: pojat ovat veljeksiä ja tietysti kotoisin Australiasta.

Ostosmatkalla törmäsimme tälle oman kylän bändille omistettuun kujaan, jossa poppi soi ja yhtyeen vaiheista kerrottiin valokuvin ja tekstein koko kadun mitalla. En ole fani, mutta ihan varmasti jytännyt täysillä fiiliksillä biisien tahdissa, sillä 1980-luvulla heidän musiikkinsa soi joka diskossa. Ja tietysti se leffa.... kolmas vihje: lauantai-illan huumaa.

Neljäs vihje: paikkakunta on Redcliffe.

 
Sepä se, Gibbin veljekset Barry, Robin, ja Maurice eli
Brothers Gibb eli
Bee Gees!

Oli jotenkin hämmentävää ja hellyyttävää katsoa kuvia, joissa myöhemmät idolit (kireissä kiiltävissä hepeneissä, tukat föönattuina) olivat pikkupoikia. Hyppivät uimaan laiturilta, kalastivat ja kulkivat pitkin kylän raittia. 

Scarboroughin puolelta löytyi heidän kotitalonsa, joka on tyypillinen tälle omakotitalojen valtaamalle kylälle. Edelleen näitä vanhempia rakennuksia löytyy uudempien välistä.


Mutta sitten omiin suunnitelmiin. Lähdemme tällä viikolla Suomeen kolmeksi kuukaudeksi ja palaamme vasta, kun syklonikausi on ohi ja pääsemme jatkamaan purjehdusta kotiin päin. Manta jää Scarborough Marinaan, joka valikoitui paitsi hinnan, myös sijainnin vuoksi: täällä tuulee hieman enemmän kuin sisäreitin marinoissa, mikä tekee helteestä edes hieman siedettävämpää. 

 

Aurinko nousee, kello on noin kuusi.

Veneessä on tällä hetkellä 32 C astetta sisällä. Matkavalmisteluja pystyy tekemään aikaisin aamulla (kello soi klo 4.30) ja myöhään illalla - jos jaksaa. Lämpö alkaa nousta jo kello 7-8 aikoihin ja vasta kun aurinko laskee seitsemältä, alkaa viiletä. Toivottavasti toukokuussa ei enää ole näin kuuma. 

 

Nykymeininki monessa paikassa: veneet säilytetään hyllyssä
ja lasketaan veteen vain reissun ajaksi. Pysyy pohja puhtaana.

Hommat ovat jokapäiväisestä megasiestasta huolimatta melkein tehty ja tuskin jaksaa odottaa lähtöä Suomen talveen. Pitkät kalsarit, untuvatakit, pipot ja hanskat on pakattu kätevästi esiin otettaviksi. Miniloma Lapissa takaa hiihtokelit.

Laskimme, että olemme jättäneet Mantan vuoden 2012 lähdön jälkeen viisi kertaa: Norjan Tromssaan, Kanarialle Las Palmasiin, Chilen Puerto Williamsiin ja Puerto Monttiin sekä Uuteen Seelantiin Whangareihin, mistä sitten tulikin pidempi paussi koronan vuoksi. Kolme kertaa Manta jäi ylös telakalle ja kaksi kertaa veteen. Tämä on nyt sitten kolmas kerta vedessä.





torstai 9. helmikuuta 2023

Gabrielle, pysy kaukana!

Syklonikausi alkoi virallisesti 1. joulukuuta ja nimen saaneita troppisia hirmumyrskyjä on ollut tähän mennessä kuusi: Darian, Elle, Hale, Irene, Freddy ja Gabrielle, joista kaksi viimeistä viuhuvat merellä juuri nyt, Freddy Intian valtameren puolella, Gabrielle Korallimerellä. Tämän kauden sykloneista ei ole raportoitu aineellisia vahinkoja.

Gabrielle on ensimmäinen sykloni itärannikon alueella. Muut ovat liikkuneet Australian länsi- ja pohjoispuolella.

Gabrielle Windyn ennusteessa perjantaina 10.2.
Me olemme tuossa keltaisen pisteen kohdalla.

Kauden ensimmäinen sykloni (kategoria 1) ilmestyi kuitenkin jo 26. heinäkuuta Cocos Keeling -saarten paikkeille Intian valtamerelle, mutta jostain syystä sai nimen sijaan vain tunnisteen 01U. Syklonien lisäksi troppisia matalapaineita on kirjattu tähän mennessä 7 kappaletta. Niiden tuulet jäävät alle hirmumyrskyrajaksi määritellyn 33 sekuntimetrin. 

Gabriellen reitin on ennustettu kaartavan pois Australian itärannikolta. Mutta sen verran se täälläkin sekoitti merenkulkua, että risteilylaivat ovat joutuneet muuttamaan reittejään. Tylsintä on niillä lomalaisilla, jotka olivat menossa Brisbanesta Uuden Kaledonian Loyality-saarille, ja joutuvat nyt pysyttelemään merellä kunnes palaavat lähtösatamaan.

Gabriellen ennustettu reitti.

 Hirmumyrskyjen nimeäminen alkoi vuonna 1887 juuri täältä Australian Queenslandista paikallisen ilmatieteen laitoksen meteorologi Clement Wraggen aloitteesta. Nimen ajateltiin helpottavan säätilanteesta tiedottamista.

Suomen ilmatieteen laitoksen sivuilta löysin tämän selkeän kartan.

Saffir-Simpson asteikko

voimakkuusastekeskuksen ilmanpainesuurin tuulen nopeus
1. asteyli 980 hPa33–42 m/s
2. aste965–979 hPa43–49 m/s
3. aste945–964 hPa50 -58 m/s
4. aste920–944 hPa59–69 m/s
5. astealle 920 hPayli 70 m/s

Lähde: Suomen ilmatieteen laitos.

 

Australian myrskyjen lisäksi olemme seuranneet jännityksellä Chilen rannikon valtavaa matalapainetta, jossa Golden Globe Racen Kirsten (sy Minnehaha) ja Abilash (sy Bayanat) ovat. Hui!

Kuva: GGR


torstai 2. helmikuuta 2023

Hellettä pakoon ylängölle

Ruiskutuspumppu saatiin korjattua, mutta se vaati Hanskilta kahdesti pumpun irrottamisen ja paikalleen asentamisen. Kun pumppu ensimmäisen kerran tuli kiiltävänä ja huollettuna takaisin korjaamolta, se vuoti enemmän kuin ennen. Ei auttanut muu kuin irrottaa se uudestaan ja viedä takaisin. 

 

Kun venehommat oli saatu tehtyä, lähdimme Dorrigon luonnonpuistoon.

Diagnoosi vuotoon oli Hanskin liian kireälle vetämä mutteri, mikä kuulosti epäuskottavalta, mutta eipä siinä voitu muuta kuin ajaa uberillä takaisin veneelle ja asentaa pumppu jälleen paikoilleen. Nyt se sujui jo neljässä tunnissa, kun ensimmäiseen kertaan oli kulunut kuusi tuntia (irrotus vei 2-3 tuntia). Kone käyntiin: pumppu roiski edelleen dieseliä samasta paikasta. Soitto pajalle, josta tuli mekaanikko veneelle saman tien. Selvästi heillä oli ollut toinenkin ajatus vuodon syystä, sillä mekaanikko ryhtyi määrätietoisesti irrottamaan pumpusta yhtä pulttia ja saatuaan sen käsiinsä totesi sen olevan viallinen ja syypää vuotoon. Pultti ei ollut pelkästään kiinnityspultti, vaan venttiili, joka säätää polttoaineen virtausta. Mekaanikolla oli mukana varapultti, joka vaihdettiin tilalle. Koko homma oli tunnissa tehty. Lisälaskua ei onneksi käynnistä tullut.

Kun kone oli saatu kuntoon - sekä pilssi putsattu dieselistä ja lattiat pesty - Hanski aloitti vuotavien ikkunoiden korjauksen. Jostain syystä kaikki styyran puolen kolme ikkunaa vuotivat, paaran puolella vain yksi. Samaan aikaan alkoi pitkän kuivan kauden jälkeen sataa lähes päivittäin. Lisäksi lämpötila nousi päivällä 30 C asteeseen. Jos ei satanut, pystyi aamuisin työskentelemään kello 6 ja 9  välillä ja silloinkin viimeinen tunti oli tuskaisen kuuma. Olimme varmistaneet, että saisimme uudet ikkunat täältä, mikäli akryyliruutu hajoaisi irrottaessa. Kaikki neljä säilyivät kuitenkin ehjinä. Reilun viikon aherruksen jälkeen homma oli tehty. 

Karmien  ja ikkunoiden irrottamisen ja reunojen hiomisen
jälkeen maalausta.

Olimme valmiit jättämään Coffs Harbourin, mutta tuuli oli eri mieltä: pelkkää vastatuulta tuleva viikko. Olo kuumassa veneessä alkoi tympiä, joten vuokrasimme pariksi päiväksi auton ja ajoimme sisämaan ylängölle, jossa on useita kansallispuistoja. Vaikka korkeutta meren pinnasta on vain 750 metriä, tuntui  ilma mukavan viileältä. Asteita oli ehkä noin 26-28 C. Emme olleet kuumuuden vuoksi liikkuneet moneen päivään lukuun ottamatta löntystelyä uimaan tai reissuja kauppaan, joten oli ihana päästä kunnolla kävelemään.
(Sivuhuomautus: vuorasimme auton Europcarilta ja saimme laskun kahden päivän sijaan kolmesta päivästä, vaikka auto palautettiin hyvissä ajoin. Tämän sotkun selvittäminen osoittautui raivostuttavan hankalaksi. Paikallisvuokraamo pesi kätensä, vaikka juuri siellä oli palautusaika merkitty systeemiin väärin. Lasku tuli Saksasta ja asiakaspalvelu taitaa olla Intiassa. Nyt neljän puhelun ja parin meilin jälkeen odotamme uutta laskua. En enää ikinä vuokraa Europcarista.)

 Kävimme kahdessa erilaisessa kansallispuistossa. Sademetsässä sijaitseva Dorrigo National Park tarjoaa tiheää kasvillisuutta, varjoisia reittejä ja vesiputouksia. Cathedral Rock National Parkin vetonaulana ovat graniittibatoliitit eli man uumenissa magman muovaamat kivipallot. 

270 miljoonaa vuotta sitten syvällä maan sisällä
muodostunut graniittibatoliitti.
Vähitellen sää ja eroosio ovat paljastaneet sen

Dorrigo National Park

 
Cathedral Rockin luonnonpuistossa oli tulipalo 2019.




 

 

 

 

 

 

 



 

 

 

Dorrigon "karvapuut"

 

Kippari puussa.

Jäimme yöksi Dorrigon 100 vuotta vanhaan hotelliin. Yöllä satoi rankasti ja puuskainen tuuli kolisutteli ikkunoita niin, että luulin ensin hotellin haamun yrittävän sisään.

Dorrigon hotellissa oli hieno terassi. Kaatosade alkoi juuri kun
pääsimme sisään.

 Lauantaina tuuli kääntyy etelään ja lähdemme Brisbanen pohjoispuolelle, 250 merimailin päähän Scarboroughin marinaan, josta olemme varanneet Mantalle paikan kolmeksi kuukaudeksi. Itse emme jää tänne enää hikoilemaan, vaan lennämme Suomeen ja palaamme toukokuussa, kun syklonikausi on ohi ja purjehdusta voi jatkaa kohti kotia.