Itämeren ihanat saaret

Päästyämme eroon Kielin kanavasta ja flunssasta, etenimme joutuisasti. Ei kuitenkaan vastatuuleen, mutta sää suosi ja parin päivän päästä rantauduimme Bornholmiin. Ensin Rönneen täydentämään muonavarastoja ja syömään jäätelöä, sitten Hammerhaveniin, joka on suosikkisatamamme Bornholmilla. Aikoinaan se oli edullinen, ehkä vaatimattomien palveluidensa vuoksi, mutta nyt hinta oli sama kuin Rönnessä, peräti 44 € yöltä. Tämän reissun kallein satamamaksu. Luin myöhemmin, että satama oli uudistettu 2012. Me taisimme olla täällä viimeksi 2010.

Rönne. Huikaiseva taivas edellisen päivän rokkasumun jälkeen.

Hammerhavn.

Aamulla kävelimme 1200-luvulla rakennetun linnan raunioille. Kevät oli täällä kukkeimmillaan, linnut sirkuttivat ja kasvit tuoksuivat. Taas totesin saman kuin syksyllä Hollannissa: en voisi elää ilman puita!

Polku satamasta kukkulan laelle tarjoaa monenlaista kasvustoa.

 

Kun tarkkaan katsoo, näkee sataman.

Hammerhavenista oli sopivasti päiväpurjehdus Ruotsin Utklippanille. Se on ehdottomasti yksi suosikkimme Itämerellä. Saari koostuu kahdesta luodosta, joiden välissä on suojainen satama-allas. Parasta olivat nyt linnut, lähinnä monenlaiset lokit. Näin pesimäaikaan ei saaren joka kolkkaan saanut kävellä, mutta kiikaroitavaa riitti. Ilta kului lintuja katsellessa.

Satama-allas rakennettiin 1937-42. Majakka ei enää toimi.

 

Satamaan on väylä sekä itä- että länsipuolella.

Nimestään huolimatta Utklippan ei ole ulkomerellä, vaan 10 merimailin päässä Ruotsin etelärannikosta.  Kalmariin on sopiva päiväpurjehdus, noin 50 merimailia, ja sinne suuntasimme seuraavaksi, koska luvassa oli vastatuulta. Kalmariin pääsimme navakassa myötiksessä purjeet virsikirjalla. Vaikka satama on suojan puolella, tuuli sielläkin kovaa. Pitkä ja kapea muoto ei ole paras. Vierasveneitä ei ollut montaa, mutta eipä ollut kaikki paikatkaan käytössä. Löysimme vapaan kolon aivan huoltorakennuksen edestä. Myöhään meidän jälkeemme satamaan oli tullut suomalainen sy Lyra, upeassa kunnossa oleva vanha Vagabond31. Kippari oli yksin viemässä venettä etelään.

Kalmarissa riittää ravintoloita ja kaikenlaista muutakin katseltavaa. Söimme illalla italialaisessa ravintolassa ja aamukävely tehtiin linnapuistoon. Se riitti tarjonnasta meille. Pitelimme tuulta vielä toisenkin yön ja sitten lähdimme aamulla aikaisin kohti Öölannin kärkeä. Nyt meno meni koneajoksi, ennustettua tuulta ei ollut riittävästi.

Kalmarin linna.

Illalla ajoimme isoon Grankullavikeniin ja laskimme ankkurin. Lämmitimme pitkästä aikaa saunan. Satamissa ei oikein viitsi saunoa ja luonnonsatamat ovat olleet vähissä. Tietysti pulahdimme (kaksi kertaa!) Itämereen. Olipa ihana olla Kotimerellä!

Myös koti ja kotisatama alkoivat kutsua ja lopulta jätimme suunnitelmissa olleen Viron väliin ja tulimme Öölannin kärjen ankkurilahdesta suoraan kotiin Inkooseen. Ensin sää suosi, tulimme spinnulla vuorokauden, mutta lopulta tuuli moinasi ja oli pakko käynnistää Perkins.

Ensimmäisenä aamuna ruudulla näkyi tuttu AIS: sy Tikki.
Vaihdoimme kuulumiset Anteron kanssa VHF:ssä.

Päätän tämän postauksen tähän, vielä on jäljellä kotiintulojuhla sekä mietteet tämän elämäntavan saamisesta päätökseen. Lähdimme Helsingistä 11.6.2012. Vaikka olemme itse käyneet Suomessa usein ja pitkiäkin aikoja, on Mantan saaminen kotiin matkan todellinen päätös.

Sairastelua Kielin kanavalla

Päivä sen jälkeen kun Riitta ja Raimo olivat lähteneet Harlingenista, alkoi kurkku tuntua karhealta ja lopulta meillä kummallakin oli keuhkoja repivä yskä. Olin ennen lähtöä potenut kuukauden ylätiehengitystulehdusta ja tauti oli samanlainen sillä erotuksella, että nyt ääni lähes katosi pariksi päiväksi. Ei kovin kätevää, kun toinen on huonokuuloinen. 

Sääikkunat etenemiseen olivat vähissä, joten lähdimme kröhästä huolimatta kohti 20 merimailin päässä olevaa Terschellingiä, joka on yksi monista Friiseinsaarista. Saariketju ulottuu aina Alankomaiden Den Helderistä Saksan Elbelle ja edelleen Tanskan Jyllannin niemimaalle. Se rajaa matalan sisämeren (Waddenzee, Vattimeri) Pohjanmerestä.

Näkymä Terschelling saaren West-kylästä itään.
Ensimmäinen majakka rakennettiin 1323, nykyinen Brandaris vuonna1594. 

Otin avotilassa olevan hätäpillin taskuun, koska kurkusta lähti äänekkäimmillään käheää raakkumisia. Purjehdus oli epätavallisen vähäsanainen eikä pilliäkään tarvittu. Vattimerellä on syytä pysyä väylällä ja mieluummin nähdä reunamerkit, sillä sen ulkopuolella tömähtää hiekkaan. Sää oli pilvinen, mutta näkyvyys hyvä, ja navakan tuulen ansiosta pääsimme mukavasti määränpäätä kohden. Tosin pääväylältä erkaneva reitti Terschellingenin satamaan toi hieman jännitystä, kun juuri päivitetyn Navionics-kartan mukaan menimme suoraan matalikolle. Näkönavigointi oli tässäkin avain, hiekkapankit liikkuvat siihen tahtiin etteivät kartat pysy perässä, mutta lateraalipoijujen ketju ohjasi oikeaa reittiä.

Terschelling on noin 35 kilometriä pitkä hiekkasaari, joka houkuttaa turisteja. Yhteyslaivat tuovat useita kertoja päivässä porukkaa saarelle. Polkupyörä on paras tapa tutustua paikkaan, minkä huomaa sekä lukuisista vuokraamoista että vilkkaasta pyöräliikenteestä. Voimattoman olon ja yskänkohtausten vuoksi jouduimme tyytymään lyhyeen kävelyyn saaren pääkylän Westin liepeillä. Missasimme myös Kuninkaan päivän juhlan, jota vietetään Willem-Alexanderin syntymäpäivän kunniaksi 27. huhtikuuta. 

 

Terschellingin maisemaa luoteeseen.

On manittava myös, että Huippuvuorten ja Novaja Zemljan "löytäjä" Willem Barentsz syntyi Terschellingenissä vuonna 1550.

Dieselin tankkaus aiheutti kuitenkin puuhaa. Terschellingenissä on meriasema, mutta yllättäen pumppu oli rikki. Ehdimme ajaa tankkauslaiturin luo, kunnes näimme "pientä laittoa" vaativat putket ja sähköjohdot törröttämässä. Sataman verkkosivulle tai Harlingenin satamakapteenille tieto ei ollut kulkenut. Kun huomautimme tästä satamakonttorissa, oli ongelma ensin meidän, mutta lopulta satamakapteenilla oli muutakin asiaa viiden kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle ja hän haki meille peräkärryllä 125 litraa dieseliä. Yksikään saaren turisteja kuskaavista takseista olisi tuskin ottanut polttoainekanistereita kyytiin.

Käyhän se näinkin.

Sääikkunat olivat taas vähissä, varsinkin kun nyt piti huomioida myös Pohjanmeren aallokko ja vuorovesivirrat. Vaikka puolikuntoisuus hillitsi lähtemisen intoa, motivoi 43 euron vuorokausimaksu toiseen suuntaan. Niinpä 29.4. maanantaiaamuna kello soi 4.30 ja irrotimme köydet aamun sarastaessa. Kesti pari tuntia päästä saaren pohjoispuolelle syvään veteen, missä kokan saattoi kääntää kohti itää.

Laitamyötäistä ja aurinkoa riitti iltapäivään, sitten tyyntyi ja yöllä alkoi sataa. Aamulla olimme Elben suulla ja loppupäivä menikin vastavirtaan köröttäen. Harvinaisen tylsää. Iltapäivällä saavuimme  Brunsbütteliin ja pääsimme suoraan sulkuun. Olin maksanut sulkumaksun 35 € netissä, mikä on vasta vuoden käytössä ollut palvelu ja kaipaa vielä loppusilausta, sillä maksusta saatu koodi piti kirjoittaa kissan kokoisilla kirjaimilla aaneloselle ja näyttää sulkuvahdille. Hupaisaa, mutta helpompaa kuin maksuautomaatti.

Lämpötila nousi sulussa laakista ainakin 15 astetta (tosin tuntui kuin 25) ja tuli kiire riisua untuvatakki, pipo ja kaikki villa-aluskerrastot. Jäimme heti sulun kupeessa olevaan pieneen Brunsbüttelin marinaan ja saatoimme vihdoin huokaista sekä nauttia lämmöstä. Lokiin oli kertynyt 173 merimailia. Purjehdus ei ollut vaativa, mutta tylsä ja äänekäs koneella jurruttaminen oli kyllä vienyt kaikki mehut. Vaihdoimme sandaalit jalkaan ja menimme marinan vieressä olevan kuppilan terassille syömään kalaa ja juomaan hyvää olutta. Ai niin, oli vappuaatto!

Vihdoin lämmin ja vain kanavan matkan päässä Kotimerestä!

 

 

Marina on ihan sulun kupeessa ja tarjoaa aika huimia näkymiä.

Jätimme Brunsbüttelin seuraavana aamuna. Oli huikaisevan kaunis kevätpäivä. Edes kanava-ajo ei tuntunut tylsältä, vaan ihastelimme kanavan varren vihreitä puita ja pensaita, valkovuokkoja ja voikukkia, nuuhkimme kevään tuoksuja ja nautimme lintujen laulusta. Iltapäivällä pysähdyimme  Rednsburgin marinaan. Jäimme lopulta kolmeksi päiväksi parantelemaan tautia. Hanski oli saanut kaiken kukkuraksi silmätulehduksen, oletettavasti flunssaan liittyvän sidekalvotulehduksen. Saksassakaan ei saa antibioottitippoja ilman reseptiä, mutta apteekkari suositteli homeopaattisia tippoja. Joko ne ovat auttaneet tai sitten silmät ovat parantumassa muutenkin. Huomenna jatkamme matkaa.