Parasta ennen -päiväyksiä

Sukeltajista ei kuulunut mitään, joten päätimme nostaa Mantan ylös Royal Queensland Yacht Squadronissa. Siellä ei ollut ongelmaa nostaa Mantaa lukilla, vaikka paikka valittiin alun perin siksi, että heillä oli myös traileri. RQYS sijaitsee Manlyssä, 20 merimailia etelään Scarboroughsta.

Tuli kiire ostaa maalia ja maalaustarvikkeet. Oikeanlaista maalia oli saatavilla sadan kilometrin päässä venetarvikeliikkeessä. Olisi maalin saanut tilattua johonkin lähiliikkeeseen, mutta emme halunneet ottaa riskiä, ettei se saavu ajoissa, joten vuokrasimme auton ja ajoimme Gold Coastille maaliostoksille. (Tällä kertaa autonvuokraus sujui kuten piti ja hintakin oli halpa. Saimme samalla ostettua pari kärryllistä ruokaa. Veneen varastot ovat täysin tyhjät, joten hankintalistalla oli nyt aluksi kaikkea painavaa ja säilyvää aina jauhoista säilyketölkkeihin.)

Harvoin näkee niin monipuolista hyllyvalikoimaa kuin
Marine Trade Supplies -liikkeessä.

 Mutta takaisin blogin aiheeseen eli pohjan antifouling-maalaukseen. Olimme tulleet siihen tulokseen, että pohjassa oleva maali ei toimi, koska se oli maalatessa vanhentunutta. Maaleilla on parasta ennen -päivä, jota voidaan maalitestauksella jatkaa. Norsandissa oli edullisesti myynnissä meille sopivaa maalia, jonka käyttöikää oli tällä tavalla jatkettu. Ostimme maalin vuonna 2019, mutta pääsimme maalaamaan sen vasta 2022. Ties koska sen varsinainen parasta ennen -päivä oli ollut.

No olipa syy vanha maali tai lämmin merivesi - sekä tietysti kolmen kuukauden paikallaan olo - vesilinjassa näkyi näkkejä. Järkevintä oli nostaa vene nyt heti ylös, ja olihan se myös mukavampaa täällä viileässä kuin kuumassa Cairnsissa.

Gold Coastin venetarvikeliike oli iso ja hyllyt täynnä tavaraa, erilaisia maalejakin kymmeniä metrejä. Marssimme innokkaina puna-keltaisten pönttörivistöjen luo ja löysimme etsimämme, Seaquantumin. Mutta mitä! Maalin parasta ennen oli lokakuussa, 26.10.2022. Siis vuonna kaksikymmentäkaksi!! Pönttöjen kylkeen oli kuitenkin liimattu tarra "myyntiaikaa jatkettu 31.5.2023 saakka". Ei voi olla totta! Mikä vanhan maalin kirous meille on langetettu.

Juttelimme myyjän kanssa, tuoreempaa ei ollut ja tämäkin myytäisiin täydellä hinnalla päiväyksestä huolimatta. Maalikaupassa ei pelata napeilla eikä harrasteta punaisia aletarroja, 10 litraa maksoi 660 euroa. Vaihtoehtona hyllyssä oli Seavictoria, mutta se ei mielestämme ollut saman veroista.

Kun siinä pähkäilimme ja tuskailimme, myyjä sanoi tarkistavansa vielä Jotunilta maalin kelpoisuuden. Lähdimme kahville odottamaan vastausta. En tiedä minkä poppakonstin avulla maalin parasta ennen -päivä oli siirtynyt kolme kuukautta eteenpäin, 31.8.2023 saakka. Niin kuin kolmella kuukaudella nyt olisi mitään merkitystä. Saimme uudesta päiväyksestä oikein mustaa valkoisella toteamuksella, että parasta ennen päivän jatkaminen ei tarkoita tuotteen laadun heikkenemistä ja se on varauksetta käyttökelpoista. 

Ja täydellä hinnalla myytävissä, voisi lisätä. Ostimme vanhan maalin. 

 

Tiistaina 23.5. Manta nousi ammattimaisella otteella ylös ja siirettiin omaan pilttuuseen. Kyllä oli eroa Scarboroughin nostajiin. Täällä oli kolmen miehen tiimi, joista vanhin oli nostanut veneitä 35 vuotta ja nuorin 8 vuotta. Kävimme jo ennen nostopäivää juttelemassa ja katsomassa paikat ja pelkästään se rauhoitti.

Nämä tyypit tiesivät mitä tekivät ja tekivät sen rauhallisesti, tarkasti ja turvallisesti.

 

Ennen painepesua. Levä lähti pesurilla, mutta näkit piti irrottaa
lastalla ja sitkeimmät kannat rapsuttaa yksitellen.

 

Aurinko laskemassa kello 17, työpäivä ohi.

Kolme päivää riitti hyvin maalaukseen, jonka suurin työ on aina valmistelu. Näkkien irrottaminen ei ollut mukavaa, mutta onneksi niitä ei loppujen lopuksi ollut kovin paljon. Pohja hiottiin karkealla sienellä ja sitten pari kerrosta maalia pintaan. Hanski pesi ja vahasi kyljet. Täällä käytetään myös vedenalaisissa metalliosissa eliönestoa. Suosituin merkki on Propspeed, jolla mekin sudimme potkurin ja akselin.

Akseli ja J-prop putsattiin kunnolla ennen Propspeedin vetämistä.
Eipä nyt tullut siitä kuvaa, mutta aine on kirkkaan keltaista.

 Jprop-kääntölapapotkurin pieni klappi on huolestuttanut, vaikka potkuri toimii moitteettomasti. Otimme siitä videon, jonka lähetimme valmistajalle Italiaan. Ei syytä huoleen, oli vastaus, voitte seilata Australiasta Eurooppaan. Hanski painoi vielä kunnolla rasvanipalla rasvaa potkurin runkoon ja sitten kaikki olikin valmista. Perjantaina 26.5. meidät laskettiin takaisin veteen. Ja kuinkas sitten kävikään? Jatkuu seuraavassa blogissa. 

Takaisin veteen. Tällä pohjalla pitäisi päästä kotiin saakka.

Likaisella pohjalla liikkeelle?

Manta kellui, sisällä oli kuivaa ja siistiä, kaikki tavarat olivat tallella ja kannella linnunkakkaa vain muutama tippa. Viimeisestä saimme kiittää venevahtejamme Andya ja Sandya, jotka olivat pesseet Mantan vähän ennen tuloamme.

Toisin kuin edellisessä blogissa kirjoitin, saavuimme siis maanantaina 8.5. Takana oli 21 tuntia ilmassa, neljä tuntia Singaporen välilaskukentällä ja näitä ennen aika monta tuntia matkustusta autossa ja junassa sekä odotusta Seutulan kentällä. 

Paluu vene-elämään. Aurinko laskee kello 17.

 

Brisbanessa vastassa oli miellyttävä 16 asteen lämpötila, joka laski kahtena ensimmäisenä yönä kymmeneen asteeseen. Meille se sopi hyvin - onhan veneessä lämppäri, mutta paikalliset päivittelevät viileyttä joka käänteessä. Meistä puolestaan on tylsää, että aurinko laskee jo kello 17. Illat ovat pitkiä ja pimeitä, mikä saa kaipaamaan Suomen kevään valoa ja mustarastaan liverrystä. Muuten koti-ikävä on nyt selätetty tai ainakin jätetty taakse ja keskitymme tulevaan purjehdukseen.

Aamukävelytiemme on tylsän näköinen, mutta ah!, ihanaa kun pystyy
reippailemaan. Helmikuussa oli liian kuumaa siihen.

 

Toinen tylsähkö kuva, jonka tarkoitus on esitellä puistogrilli,
josta oli Suomessa puhetta. Näitä on useita lähes joka puistossa.
Kaasua tulee maksutta napista painamalla. Ei siis ole tiskiallas.

Olimme ajatelleet nostaa Mantan ylös pohjan putsausta ja maalausta varten täällä Scarborough marinassa. Sepä ei onnistunutkaan. Nostoa yritetettiin jo helmikuussa (silloin olisimme vaihtaneet potkurin ja vieneet J-propin tarkistettavaksi). Marinassa on 35 tonnin lukkinosturi, jolla homma pitäisi hoitua, kuten se on sujunut niin Tromssassa kuin Puerto Monttissakin. Haasteena on liinan saaminen skegin ja potkurin väliin. Paikka on ahdas ja liina on ujutettava oikealle kohdalle. Täällä venettä pidettiin kuitenkin puolikireällä takaliinalla oikealla kohdalla, jolloin liinaa oli mahdotonta liikuttaa. Muutenkin nuorten telakkakundien ote oli arkaileva eikä intoa uudenlaiseen tekemiseen löytynyt. Meille sanottiin jo ennen nostoa, että voimme perua sen (heh). Olimme tietysti näyttäneet valokuvan pohjasta ja keskustelleet menettelytavasta. Asenne oli alusta saakka kielteinen ja epäuskoinen ja nosto keskeytettiinkin pian. Silloin helmikuussa ratkaisuksi ehdotettiin sukeltajaa, joka ohjaisi liinan oikeaan kohtaan.

Mutta nyt sukeltajaa ei hyväksytty ("tyyppi voisi jäädä puristuksiin") eikä myöskään Hanskin ehdotusta nostaa Manta nostolenkeistä meidän omilla, tähän tarkoitukseen aikoinaan hankituilla liinoilla (joilla Manta nostettiin mm. Buenos Airesissa). Liinan sijoittaminen peräsimen taakse ei myöskään käynyt ("liina voisi luiskahtaa pois").

Päätimme siirtää noston ja maalauksen Cairnsiin, jossa on traileria käyttävä telakka. Parasta olla ottamatta riskiä toisesta lukki-telakasta. Pohjassa on näkkejä ja levää, mikä on yllättävää ajatellen että se maalattiin vain vuosi sitten. Aiemmin Jotunin mainiot maalit ovat pitäneet pohjan puhtaana useita vuosia. Ehkä lämmin vesi on yksi syy sekä tietysti pitkä seisokki.

Yritämme putsauttaa pohjan sukeltajilla, mikäli heillä on ensi viikolla aikaa. Olemme nimittäin ruokaostoksia ja kyläreissua vaille valmiit lähtöön eikä odotteluun nyt oikein riitä kärsivällisyyttä, kun voimme vihdoin suunnata Mantan keulan kohti pohjoista.

Suomesta käytettynä ostettu Suunnon kompassi
vaihdettiin nurinkurisen Ritchien paikalle.

Takaisin Australiaan: edessä tuhansia meripeninkulmia

Sääennuste ensi sunnuntaille kello 10 aamulla: +21 C aurinkoista, heikkoa luoteistuulta. Varsin passelia. Tällainen sää odottaa meitä Brisbanessa. Helteet ovat ohi ja öisin lämpötila saattaa olla jopa kymmenen asteen paikkeilla, mutta se ei haittaa. Australian pohjoisrannikolla saamme aivan varmasti taas hikoilla.

Aika Suomessa on toisaalta tuntunut mukavan pitkältä, toisaalta hujahtanut nopeasti. Vajaassa kolmessa kuukaudessa ehdimme tavata useita ystäviä ja sukulaisia ja saimme kokea sekä talven että kevään. Hanski on kuluttanut trial-renkaita, minä enimmäkseen aikaa. Kävely, jumppa ja kuntosali ovat kohottaneet kuntoa niin, että voin istua seuraavan vuoden. Sitä nimittäin matkapurjehdus paljolti on, istumista ja lepäämistä. 

Ennen varsinaista valtameripurjehdusta edessä on kolme kuukautta rannikkopurjehdusta, mikä tarkoittaa paljon pysähdyksiä ja hidasta menoa. Noin 500 merimailia Suuren valliriutan suojassa on varmasti itärannikon kohokohta. Elokuussa - mielellään kuun alussa - on tarkoitus olla Darwinissa, josta lähdemme ylittämään Intian valtamerta. Sen toisella laidalla Etelä-Afrikassa on syytä olla marraskuun kuluessa, sillä syklonikausi alkaa 1. marraskuuta.

Reittisuunnitelma elokuu - marraskuu 2023

 Etäisyyksiä ja purjehduaikoja, kun vuorokaudessa taitetaan 130 mpk:

 Darwin - Joulusaari 1500 mpk (noin 12 vrk)

Joulusaari – Cocos Keeling 530 mpk (noin 4 vrk)

Cocos – Mauritius 2300 mpk (noin 2,5 viikkoa)

Mauritius – Reunion 150 mpk (reilu vrk)

Reunion - Richards Bay1400 mpk (noin 11 vrk)

Pyöreästi noin 6000 merimailia, mikä tekee 46 vuorokautta. Kun siihen lasketaan hitaat päivämatkat ja pysähdykset, saa aikaa helposti kulumaan tuplasti eli kolme kuukautta. Intian valtameren ylitys (tätä reittiä) on todella erilainen kuin Tyynenmeren ylitys. Käytimme Panama - Uusi-Seelanti purjehdukseen (v. 2002) kuusi kuukautta ja Chile - Uusi-Seelanti purjehdukseen (v. 2017) kahdeksan kuukautta. Intian valtamerellä saaria ja aikaa on vähemmän, tuulet ovat kovempia ja aallot isompia. Ja juu, kyllä jännittää vähän.