Niemi kierretty ja kroko bongattu

Australian pohjoiskarki on nyt kierretty. Matkaa Cairnsista kertyi 477 merimailia, josta varsinainen Cape Yorkin kierto vei puolisen paivaa ja oli matkamme kiinnostavin patka johtuen varmasti siita, etta emme pysahtyneet kuin kerran yhden saaren taakse nukkumaan. Se taas johtui siita, etta sunnuntaina oli alkamassa usean paivan kova tuuli ja halusimme paasta Cape Yorkin toiselle puolelle ennen sita.

Karjen kierto alkoi purjehtimalla kapean ja kauniin Albany Passagen läpi. Ihailimme maisemia, mika on syyta mainita erikseen, silla kauniita tai muitakaan maisemia ei koko matkalla juuri nahty. Iso valliriutta on iso - ja nakymaton. Mittasuhteet ovat valtavat. Yksi lahti voi olla Suomenlahden kokoinen. Mantereen reuna siintaa lannessa utuisena hahmona, idassa aukeaa aava ulappa. Riutan lasnaolo nakyy isojen valtameriaaltojen puuttumisena, mutta aika ajoin vuorovesi kylla nostaa teravaa aallokkoa. Riutan sisalla on koralliriuttoja, kareja ja joitakin saaria, mutta vilkkaasti liikennoity vayla on hyvin merkitty. Laivat nakyvat AIS:issa ja raputroolareilla on sokaisevan kirkkaat valot. Huviveneita nakyi vain muutama. Yhden ranskalaisen kanssa seilasimme samaa vauhtia vuorokauden ja juttelimme hieman VHF:ssa.

Mutkitteleva vayla, laivat ja tuulen suunnan pienet muutokset pitivat huolen siita, etta vahti - ja joskus myos vapaavahti - sai liikuntaa. Jiippeja ja genuan puomin vaihtoja tehtiin taas tiuhaan.

Olin yovahdissa keittamassa kahvia, kun mastossa tomahti. Sita seuranneen uikuttavan aanen perusteella paattelin linnun tormanneen mastoon. Kannella ei kuitenkaan nakynyt mitaan, joko lintu oli pudonnut veteen tai selvinnyt saikahdyksella. Kun menin kahvikupin kanssa avotilaan ja vilkaisin mastoon, oli vastassa vain pimeytta. Lintu oli vienyt trikolorin mukanaan. Sytytin ankkurivalon ja kiitin mielessani uutta lahettavaa AISia. Kun seuraava laiva tuli vastaan, kerroin VHF:lla oudosta valaistuksestamme. Laivalla oltiin nahty AIS:imme jo 8 merimailin paassa.

Kun karki oli kierretty ja Manta luultavasti ikuistettu muutaman ulommaisella kalliolla seisseen turistin kameraan, kaarsimme saarten suojaan ja laskimme ankkurin pienen hiekkarannan eteen. Lahti on matala, ankkurin pito hyvä. Tuulelta ei ole taydellista suojaa, mutta aallokolta on. Rantaa reunustavat vihreat mangrovet, niiden takana kasvaa muuta puustoa ja kuuluu lintujen aania. Laskuvedella iso valkoinen ibis-lintu tulee kaivelemaan paljastunutta rantaa. Hiekkarannalla on ajopuita ja muuta meren tuomaa tavaraa. Yksi ajopuu liikahti, vai liikahtiko? Kun tarpeeksi pitkaan tuijotimme, se tosiaan liikahti ja kiikarit paljastivat ajopuun krokotiiliksi. Ranta nayttaa olevan sen koti, se makoilee puuksi tekeytyneena samassa paikassa melkein koko ajan. Siihen tuli liiketta, kun valkovatsainen kotka liiteli lahistolla ja teki kalastussyoksyja veteen. Kotka saikin pari kertaa kalan kynsiinsa. Krokotiilit syovat kalaa ja sita lahdella riittaa.

Australiassa on kahdenlaisia krokotiileja, makean veden pienempia ja ihmiselle harmittomampia seka suolaisen veden 7-9 metrisia petoja. Kotkan siipivalin perusteella arvoimme "meidan" krokomme olevan noin parimetrinen. Se saattaisi siis olla makean veden kroko, koska talla kohtaa veteen laskee pieni puro. Nimitykset ovat ehka hieman harhaanjohtavia, koska suolaisen veden krokot asuvat joissa ja kapeissa lahdissa. Olipa tama kroko kumpi vaan, emme ui emmeka mene maihin.

Keskiviikkona tuulen pitaisi hieman moinata ja suuntaamme 600 merimailin paassa olevaan Darwiniin. Siella olemme taas online.

Tama paivitys on tehty satelliittipuhelimella. Blogikartalle sijaintimme ei ole paivittynyt, silla siihen tarvitaan SSB-yhteys, joka on nyt huono. Ja radisti on ollut laiska.

Bye bye Cairns!

Viikko on mennyt nopeasti ja kaikki tarvittava on saatu tehtyä. Oli kiva tavata Lauri ja Ansku sekä pojat. Lauri on ollut suureksi avuksi, meillä on käytännössä ollut privaattikuski. Kauppareissujen lisäksi hurautimme yhtenä iltapäivänä näköalapaikalle. Sen enemmän emme ole turistina olleet, siihen olotilaan pitäisi olla reilummin aikaa.  

Olemme tavanneet viimeksi Suomessa vuonna 2012.
Oli todella mukava jälleennäkeminen, kiitos Lauri!

Cairns on perustettu 1876. Korkeat rantahotellit eivät kuvassa näy,
muuten asutus on tyypillistä matalaa omakotitaloa.

Nyt odotetaan pääsyä polttoainelaituriin. Tankkaukseen pitää varata aika, ja kun soitin tänään kello 8.30, ensimmäinen vapaa aika oli 14.30! Se oli yllätys, olimme suunnitelleet aamupäivälähtöä, mutta se siirtyi  iltapäivään. No, ehdin käydä ostamassa Hanskille karkkia, sellaisia värikkäitä kumisia lastenkarkkeja. Suklaa alkaa olla näillä lämötiloilla jo huono hankinta. Varsinkin kun jääkaapit ovat niin täynnä kaikkea muuta, ettei sinne mahdu levyn levyä.

Maauimala on yksi parhaita paikkoja!

 Darwiniin on matkaa 1200 merimailia. Australian pohjoisimpaan kärkeen, Cape Yorkiin on noin 400 mpk, ja siitä sitten kokka länteen yli Carpentarialahden, joka sijaitsee Arafuranmeren eteläpuolella. Matkalla ei ole GSM-kenttää kuin ehkä paikoin, joten olemme online vasta Darwinissa. Sinne saavumme joskus heinäkuun alussa.

Lähde Wikipedia.

Brisbane - Cairns 850 mpk

Saavuimme tiistaina 13.6. Cairnsin edustalle ja jäimme ankkuriin saunomaan ja viettämään rauhallista iltaa. Takana oli 850 merimailia ja kaksi viikkoa veneessä, vaikka varsinaista matkaa tehtiin reilu viikko. Alku - peräti neljä päivää - meni Brisbanessa potkurin kanssa. Pysähdyimme kerran kovan tuulen (Keppel) ja toisen kerran tuulettomuuden (Port Clinton) vuoksi.

 

Krokotiilien valtakunta.

Edellisessä blogissa kuvailin epämukavia olosuhteita, mutta ne paranivat kun pääsimme Percy-saarten jälkeen suurimmista vuorovesistä ja virroista eroon. Kahden tyynen päivän jälkeen, joista toisen moottoroimme ja toisen vietimme Port Clintonin lahdella (ei svelliä!), tuuli oli sopivaa loppuun asti. Tosin tuulen suunta vaihteli ja reitti mutkitteli sen verran, että aika monta jiippiä jouduimme tekemään. Lähes koko matka tultiin virsarilla, mikä on Mantalle nopein ja meille mukavin purjeviritys. 

Perämoottori ei ollut halukas viemään meitä maihn.

 

Prutkun korjauksessa meni koko päivä, mutta ehdimme pariksi
tunniksi maihin ennen auringon laskua.

Great Keppel.

Keskiviikkona ajoimme viimeiset merimailit Marlin marinaan, missä kohtasimme pitkästä aikaa Sprayn ja Loupanin pariskunnat. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia. Torstaina veneelle putkahti lapsienergiaa, kun Strengellin perhe tuli kylään. Olemme viimeksi tavanneet 11 vuotta sitten Suomessa. Ja nyt vasta hokasin, ettei tullut otettua kuvaa. No, siihen on vielä tilaisuus.

Ensi askeleet Cairnsissa. Sunnuntaina on Ironman-kisa, mikä
näkyy jo nyt telttoina ja aitoina.

Cairns vaikuttaa mukavalta kaupungilta ja on kiva olla vaihteeksi elävässä keskustassa, vaikka rantakuppiloiden ilopito valvotti ensimmäisenä yönä. Hotellit, ravintolat, kaupat, museot ja puistot ovat vaihtelua Brisbanen nukkumalähiöille (Manly ja Scarborough). Parasta tähän mennessä on ollut marinan viereisessä puistossa oleva merivesiuimala. Vesi on ihanan raikasta eikä tarvitse pelätä krokotiileja.
Tällä kertaa tämä lyhyt ja hieman väsähtänyt raportti.

Ravun taideteos.

Uudestaan telakalle

Manta oli juuri laskettu lukilla veteen ja ajoimme hiljaa pois liinojen välistä huudellen viimeiset kiitokset nostajille. Sitten lisää kaasua ja suunta kohti polttoainelaituria. Mutta vene liikkui kuin tervassa. Kone ei ottanut kierroksia. Pakkia ei ollut lainkaan. Mitä ihmettä oli tapahtunut, missä vika? Potkuri? Vaihdelaatikko? Kaasuvaijeri?

Polttoainelaituri hylättiin heti ja lähdimme ajamaan kohti omaa laituripaikkaa. Sentään pääsimme hiljaa eteenpäin, vaikka pakki puuttuikin. Sopivasti oli yksi hyvin harvinaisista pohjoistuulen päivistä - tuuli keulasta - ja pääsimme vaikeuksitta laituriin. Sitten alkoi mietintä. Olimmeko sutineet liikaa Propspeedia potkuriin, niin että lavat olivat jumittuneet? Vai oliko Hanski tuutannut liikaa rasvaa? Ääni ja tärinä viittasi, että vika oli potkurissa. Pian muut syyt olikin testattu pois.

Nosto ja tunti telakalla maksoi 188 euroa. Kohtuullista.

Sitten muistui mieleen, kuinka olimme esitelleet Jpropin kätevää lapakulman säätöä kiinnostuneelle mekaanikolle. Oliko säätö jäänyt väärään asentoon? Mekaanikko tuli paikalle juuri kun maalasimme pohjaa ja siinä hötäkässä ei ehkä asetusta palautettu. Jpropin lapakulmia voi säätää myös vedessä. Joten Hanski veti märkäpuvun päälle, maskin naamaan, snorkkelin suuhun ja painui sataman ruskeaan veteen. Potkurin asteikkoa ei sameassa vedessä nähnyt, mutta Hanski sääti kuitenkin summamutikassa lapakulmia. Ylös vedestä, kone käyntiin ja vaihde päälle laiturissa köysien varassa. Pakki löytyi ja kone otti kunnolla kierroksia eteenpäin. Syy oli selvitetty, mikä helpotus!

Lapakulmien säädön asteikko oli pielessä eikä oikeaa asetusta löytynyt.

 

Päätimme purjehtia 20 merimailin päässä olevalle Moreton saarelle, missä on kirkas vesi, ja sukeltaa säädön kohdalleen. Maanantaina palautimme marinan avainkortit ja heitimme lopulliset hyvästit. Olipa ihanaa päästä vihdoin lähtemään! Merellä pystyimme kunnolla testaamaan moottorointia,. Vaikka vene kulki, oli potkurin nousukulma liian jyrkkä. No ei hätää, pian olimme Tangalooman edustalla ja kiinnityimme poijuun. Hanski sukelsi, varmuuden vuoksi suurennuslasi mukana. Hyvästä näkyvyydestä huolimatta oikeaa säätöä ei löytynyt vielä kolmannellakaan sukelluksella, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi veneen nosto ylös. Ja paluu Manlyn telakalle.

Aurinko laskee Brisbanen ylle. Vaihteeksi muutakin kuin telakkakuvia.

Heti tiistaiaamuna soitin telakalle ja saimme noston seuraavalle päivälle. Yksi huolenaihe katosi, sillä olimme pelänneet, ettei kiireisellä telakalla olisi meille heti aikaa. Purjehdimme takaisin Manlyn edustalle ankkuriin. Seuraavat päivät olivat täysin tyyniä, mikä lievensi viivästyksen tuomaa harmistusta. Olimme uudestaan yhteydessä valmistajaan Italiassa ja saimme opasvideon lapakulma-asetusten nollaamisesta. Italiankielinen video oli 9 minuuttia pitkä emmekä ymmärtäneet siitä mitään muuta kuin sen, että homma ei välttämättä ollut ihan helppo. Päätökseksi tuli vaihtaa Jprop kiinteälapaiseen ja tutkia säätö myöhemmin. 

Kiinteälapainen jarruttaa purjehtiessa, sillä
vaihdelaatikon säästämiseksi pidämme vaihteen päällä.

 Keskiviikkona kello 13 Manta nousi tutulla varmuudella ylös. Olimme pyytäneet tunnin verran aikaa, mikä riitti mainiosti. Hanski vaihtoi potkurin puolessa tunnissa ja saimme jonkun antifouling-jämän, jonka sudimme pintaan. Manta veteen, ulos liinoista, kaasu eteen ja takaisin ankkuripaikalle. Vielä torstainakin oli tyyntä, mutta moottoroimme Moreton lahden pohjoispuolelle ja vihdoin perjantaina, 2. kesäkuuta pääsimme suuntaamaan pohjoiseen. 

 

Cape Capricon sijaitsee täsmälleen Kauriin kääntöpiirillä 23° 26′

Tulimme reilut kaksi vuorokautta yhtä soittoa Cape Capriconiin, jossa vietimme keikkuvan yön ja jatkoimme aamulla Great Keppel-saarelle. Taakse jäi aika vaivatta 350 merimailia, 500 jäljellä Cairnsiin, jonka olemme ottaneet välietapiksi. Nyt tuuli viuhuu 15 m/s, joten odotamme miellyttävämpää keliä. Lisäksi on kova tarve päästä maihin kävelemään viikon istumisen jälkeen.

Ensivaikutelma Australian koillisrannikon purjehduksesta ei ole kovin miellyttävä. Kuvittelimme mukavaa menoa Ison valliriutan suojassa, mutta tähän mennessä olemme kokeneet merivirran, vuorovesivirran ja matalan veden (5-20 m) nostattamia inhottavan keikuttavia ja sekavia aaltoja. Kaiken päälle iso maininki, joka kiusaa myös monessa ankkuripaikassa. Lähestymme aluetta, jossa on Australian suurimmat vuorovesierot, jopa 9 metriä. Ja virrat tietysti sen mukaiset. Iso kuu oli mukava alkumatkan yö-osuuksilla, varsinkin kun pimeää on 12 tuntia, mutta onneksi kuu puolittuu siihen mennessä, kun olemme kiivaimmilla vuorovesivirta-alueilla.