perjantai 28. elokuuta 2020

Syklonikausi ei riittävä syy päästä Uuteen-Seelantiin

Uuden-Seelannin rajat pysyvät edelleen tiukasti kiinni vierasveneiltä. Kaksi päivää sitten maan terveysministeriö linjasi, ettei syklonikausi riitä syyksi maahantulolle. Päätös koskee sekä veneitä että miehistöjä.

Lähtötilanne on se, että Uuden-Seelannin rajat ovat suljettu kaikilta muilta paitsi oman maan kansalaisilta ja maan lipun alla purjehtivilta aluksilta. 

Tästä perussäännöstä on säädetty poikkeuksia, kuten aiemmassa postauksessa kertomani vähintään 30 000 euron satsaus veneen huoltoon, mikäli sille on pakottava tarve. 

Toinen poikkeus on humanitäärinen syy, jota OCC yritti saada perusteluksi syklonialueelta saapuvien veneiden maahantulolle.

Elokuun 26. päivä tehdyssä päätöksessä tähdennetään, ettei pelkkä hirmumyrskykaudelta suojautuminen täytä humanitäärisen tai muun pakottavan tarpeen kriteerejä. Poikkeuslupaa on myöskin turha anoa taloudellisen menetyksen nojalla. Lopuksi niputetaan koko matkaveneily: huviveneily ei kuulu humanitääriseen tai pakottavan tarpeen määritelmiin. Ei myöskään turismi (ilmeisesti viitataan miehistön viisumityyppiin). 

Edelleen huvivene ja sen miehistö voi saada poikkeusluvan saapua maahan näillä mainituilla kriteereillä, mutta tilanteen täytyy olla aika poikkeava. "Pakottava tarve" jää edelleen tulkinnanvaraiseksi, virkamiesten päätettäväksi.

Bora-Bora 2017.

Varsinkin Ranskan Polynesiassa matkaveneet ovat odottaneet ja toivoneet erilaista päätöstä. Monen Tyynenmeren ylittäjän matka katkesi koronan vuoksi maalis-huhtikuussa juuri Ranskan Polynesiaan. Päätöksen taustalla saattaa olla se, ettei osa Ranskan Polynesiaa ole syklonialuetta. Tuamotut ja Seurasaarten pääsaari Tahiti ovat, mutta hirmumyrskyt ovat näilläkin alueilla aika harvinaisia. Tosin hirmumyrskykaudet näyttävät nykyään rikkovan totuttuja aika- ja aluerajoja.

Tällä hetkellä 13 venettä on jättänyt erikoislupa-anomuksen, niistä 7 perustuu huoltokriteeriin, 6 pakottava tarve -kriteeriin. Normaalisti Uuteen-Seelantiin saapuu noin 600 venettä syklonikauden ajaksi.

Opua karanteenilaituri lokakuu 2017.


 "For clarity, humanitarian reasons or other compelling needs would be unlikely to include situations relating solely to financial loss, or to vessels travelling primarily for pleasure or convenience such as tourists or ‘wintering over’. People in vessels travelling to New Zealand to ‘winter over’ (e.g. to avoid hurricane/cyclone season in the Pacific) may have other genuine humanitarian reasons or other compelling needs for coming, which would need to be demonstrated in order for these vessels to qualify for an exemption." (NZ Ministry of Health)

torstai 27. elokuuta 2020

Itämerellä on toivoa

Hyvää Itämeripäivää!

"Itämerellä on toivoa, mutta meren hyvää tilaa saa odottaa", sanoi Seppo Knuuttila (SYKE) Ylen Aamussa, ja valaisi aamuni. Itämeren tila ei ole hyvä, mutta määrätietoinen toiminta voi pelastaa ainutlaatuisen meren.

Söderskär 2009.

Kun sanoja toistetaan, niiden merkitys alkaa haalistua. Itämeren valuma-alue. Rehevöityminen. Tärkeistä asioista tulee toistettuna niin tuttuja, että ne sujahtavat ohi. Pitää oikein pysähtyä miettimään, mitä ne käytännössä tarkoittavat.

Itämereen valuu vettä sitä ympäröivälta maalta. Sitä tarkoittaa valuma-alue. Ja Itämeren tapauksessa valuma-alue on neljä kertaa laajempi kuin itse meri. 

Valuma-alueen vesi tulee pelloilta, metsistä ja taajamista. Vedessä on ravinteita - liikaa ravinteita, mikä aiheuttaa meren rehevöitymisen. Rehevöityneessä meressä viihtyvät eri lajit, esimerkiksi sinilevä, kuin vähemmän rehevöityneessä. 

Koska veden valumista mereen ei voi estää, on keskityttävä poistamaan valumavedestä ravinteita ennen niiden päätymistä mereen. Esimerkiksi entisöimällä kosteikkoja. "Toimiva kosteikko voi pidättää jopa 90 prosenttia veden mukana kulkevasta maa-aineksesta ja siihen sitoutuneista ravinteista", kerrotaan WWF:n sivulla.

Viittaukset:

Baltic Sea Action Goup

John Nurmisen säätiö

WWF Suomi

Itämeripäivä 27.8.


Söderskär kuvattuna Kaunissaaresta 2009.





lauantai 1. elokuuta 2020

Syklonikausi lähestyy - humanitaarinen vetoomus Uudelle-Seelannille

Kolme kuukautta aikaa purjehtia Ranskan Polynesiasta turvaan ennen kuin Tyynenmeren hirmumyrskykausi marraskuussa alkaa. Mutta mihin?

Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, useat järjestöt ovat tehneet kuukausitolkulla töitä sen eteen, että Uusi-Seelanti avaisi rajansa meritse saapuville matkapurjehtijoille.

Tähän mennessä ei ole tapahtunut muuta edistystä kuin se, että Uuden-Seelannin hallitus päätti antaa superjahdeille ja huviveneille mahdollisuuden maahantuloon, mikäli vene teettää NZ Marinen alaisella yrityksellä työtä vähintään 50.000 NZ dollarin eli noin 30.000 euron edestä. (Ensin lupa koski ainoastaan superjahteja, myöhemmin se laajennettiin koskemaan myös alle 25-metrisiä aluksia. Kiitos valppaiden järjestöjen.)

Lupanomus käsitellään tapauskohtaisesti. Hyväksytty lupa koskee ainoastaan alusta, miehistölle on anottava erikseen viisumit (= maahantulo ja sallittu aika viettää maassa).

Päätöksessä on onneksi pari oljenkortta, jotka kaikki kuitenkin riippuvat sanaparista "compelling need" - pakottava tarve.

"A new maritime exception will allow entry to those arriving at the maritime border, where there is a compelling need for the vessel to travel to New Zealand. Compelling needs include vessels to be delivered for refit and repair, responding to emergency and humanitarian situations, crew changes, discharge of catch or resupply."

Nyt matkapurjehtijat vetoavat Uuden-Seelannin hallitukseen nostamalla esiin humanitaarisen tilanteen. Matkaveneiden on päästävä tropiikista turvaan hirmumyrskyiltä.

Juttu aiheesta maan yleisradioyhtiön sivulla. Ja tässä linkissä OCC:n 30.7. päivätty katsaus.

Eikä pidä vähätellä satojen matkaveneiden taloudellista merkitystä Uuden-Seelannin venealalle. Jokainen käyttää jotain palvelua, vähintään marinan ja/tai telakan. Useimmat ostavat ja teettävät paljon. Arvion mukaan tulossa olisi 200-300 venettä, jotka viipyvät noin puoli vuotta. Siinä ajassa ehtii tukea maan taloutta usemmallakin sektorilla. Matkaveneiden tuoma raha on tarkasti tiedossa, sillä useimmat hyödyntävät alv-vapautta (aiheesta tässä postauksessa). Kokonaissumma on merkittävä, muuten erityistä verohelpotusta ei olisi ryhdytty edes miettimään.

Toivotaan, että Uuden-Seelannin hallitus päästää veneet ja purjehtijat maahan, olipa perustelu sitten humanitaarinen tai taloudellinen.

Lisäys 5.8.2020: Tänään lupaavia uutisia niille purjehtijoille, jotka ovat Uudessa-Seelannissa.
RNZ uutisoi, että viisumiin voi saada pidennystä (keväällä viranomaiset pidensivät automaattisesti purjehtijoiden päättymässä olevat viisumit syyskuun 25. saakka) ja tulli myöntää (hakemuksesta) veneille lisäaikaa 1.7.2021 saakka.

Sen sijaan meille lentäen maahan pyrkiville on huonoja uutisia. Karanteeni on tulossa maksulliseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita rajojen avaamista edelleenkään muille kuin oman maan kansalaisille.

Yhdessä kohtalaisen paljon huomiota saaneessa blogikirjoituksessa nostettiin myös meidän tilanteemme esiin, hyvä!




keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Lentoliput tammikuulle - realismia vai pessimismiä?

Tänään meidän piti nousta lentokoneeseen ja matkustaa Uuteen-Seelantiin. Liput oli huhtikuusta siirretty tälle päivälle. Keväällä uutta ajankohtaa valitessa ajattelin, että neljä kuukautta pandemiaa ja suljettuja rajoja riittää. Tai ehkä se oli toiveikkuutta, saihan liput siirtää uudestaan.

No nyt on siirretty. Tammikuulle. Onko tämä sitten realismia vai pessimismiä? Toivottavasti ei kuitenkaan optimismia.

Lippujen siirto noin pitkälle aiheutti sekä pientä harmistusta että helpotusta. On ollut rasittavaa olla ikään kuin lähtökuopissa, mutta täysin epätietoisena pamahtaako starttilaukaus.

Olen tulkinnut jokaista Uuden-Seelannin uutista ja koronakäännettä rajojen avautumisen näkökulmasta. Tarkistanut virallisen rajaviranomaisten sivuston kerran päivässä. Nyt voin asennoitua siihen, että vietämme Suomessa syksyn ja joulun.

En ole lopettanut uutisten lukemista omien "aukeaako-raja"-silmälasieni läpi, ja yksi Hesarin juttu antoi vahvistusta sille, että tuskin ennen tammikuuta.

Jutussa kerrotaan Uudessa-Seelannissa asuvasta Merja Myllylahdesta, joka lähti helmikuussa Suomeen eikä päässyt rajasulun ja lentoliikenteen katkosten vuoksi takaisin kuin vasta heinäkuussa. 

Kiinnostavaa tapauksessa on kuitenkin se, että maailmalta palaaviin Uuden-Seelannin kansalaisiin suhtaudutaan vihamielisesti, aivan kuin jokainen heistä olisi vaarallinen viruslinko. Myllylahti kirjoittaa kokemuksesta blogissaan.

Tämä toi mieleen purjehtijoiden kokemukset Malediiveilla: hurjimmissa huhuissa veneissä oli virusta tuottavat labrat. Ketään ei päästetty maihin kolmeen kuukauteen. Sitten pääsi purjehtimaan muualle, vaikka edelleenkin purjehtijat saatetaan jossain maassa käännyttää satamasta takaisin merelle.

Ihmisten vihamielisyyden ja asenteet voisi jättää omaan arvoonsa, elleivät ne vaikuttaisi päätöksentekoon. Kuten Myllylahti toteaa: "The whole issue of how to treat returning Kiwis seemed to become highly politicised and publicised ahead of the upcoming elections, and we citizens outside the border became pinballs in this political game."   Uudessa-Seelannissa on syyskuussa vaalit.

Toinen meitä koskettava kuuma aihe on karanteeni ja sen kustannukset. Maahan saapuvat joutuvat kahdeksi viikoksi valtion kustantamaan hotellikaranteeniin. On esitetty sen muuttamista maksulliseksi.
Entä turistit? Tuskin valtio maksaa meille edes osaa kahden viikon hotellimajoituksesta aterioineen, vaikka se olisi maahanpääsyn edellytys.

Ulkopuolelta tulija on muuttunut uhaksi, mitä en ole koskaan purjehtijana kokenut. Päinvastoin, mereltä tullut on aina ollut kiinnostava, tervetullut.

Lisäys 5.8.2020: Laki karanteenimaksuista on menossa kolmanteen käsittelyyn:
aikuinen 3100 NZ dollaria, aikuinen samassa huoneessa (eli samaa seuruetta/puoliso) 950, lapsi 475 dollaria. Eli meiltä lähes 4000 NZ dollaria (noin 2250 euroa), mikä vastaa 8,5 kuukauden telakkamaksuja! Tai kahden hengen lentolippuja.



maanantai 20. heinäkuuta 2020

Tornadon jälkeen tulva

Taas meni lauantain aamukahvit väärään kurkkuun, kun avasin tapani mukaan digi-Hesarin jälkeen Radio New Zealandin uutissivut. Whangareissa oli satanut yhdessä yössä parikymmentä senttiä, tarkemmin 220 mm. Tulva oli katkaissut teitä, tuhonnut satoa pelloilla ja saartanut ihmisiä, vellonut kotien kellareissa ja liiketilojen lattioilla jättäen jälkeensä mutavelliä ja roskia.
Kuva: RNZ


Täytyy heti todeta, että telakalla veneet ovat pystyssä, eikä muistakaan tulvavahingoista ole ilmoitettu. Mutta katastrofin ainekset olivat kyllä kasassa: telakka on aivan joen partaalla ja suurin osa telakointialuetta on hiekkamaata, joka voisi rankkasateen tai tulvan pehmittämänä antaa periksi venepukin alla. Toivotaan myös, että Hanskin vuosi sitten asentamat kattoluukut ovat tiiviit.

Kesällä Uudessa-Seelannissa kärsittiin kuivuuden aiheuttamasta vesipulasta, nyt rankkasade sai aikaan hetkellisen puhtaan veden pulan. Viemärit tulvivat Hatea-jokeen, josta otetaan puhdistettava johtovesi, ja vedenpuhdistamojen kapasiteetti oli riittämätön roskaisen likaveden käsittelyyn. Tämän alueen simpukoiden syöminen kannattaa unohtaa pidemmäksi aikaa.

Uutisissa sanottiin, että 220 mm sademäärä saadaan kerran 500 vuodessa. Hm. Mittauksen ovat siis edellisen kerran suorittaneet maorit, sillä valkoinen mies (Abel Tasman porukoineen) saapui Pitkän Valkoisen Pilven maahan vuonna 1642. Mutta jos 500 vuodella viitataan sademäärän todennäköisyyteen, niin valitettavasti näitä on luvassa tiheämmin. Ilmasto on jo muuttunut.

Kuva: RNZ

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Tornado teki tuhoja telakalla

Verkkainen lauantaiaamu muuttui sydänmentykytykseksi, kun heti herättyäni luin puhelimesta kaverin meilin: Norsandiin on iskenyt tornado, onko Manta ok?

Emme todellakaan tienneet, onko Manta ok. Pulssi kiihtyi entisestään, kun näimme faceen laitetut kuvat. Yritin puhelimen pieneltä ruudulta tihrustaa, näkyykö kuvissa Mantaa ja missä kohtaa laajaa telakka-aluetta veneet olivat kaatuneet kuin dominopalikat. Apuun otettiin Hanskin padi ja lopulta tietokoneen ruudulle tallennetut kuvat, joita pystyi tarpeeksi suurentamaan.

Yritin myös etsiä uutisia tornadosta ja niitä löytyikin, mutta ei sanaakaan Norsandin telakasta. Tornadoja oli ollut pohjoissaarella enemmänkin.

Kun pahin paniikki alkoi hellittää, vertailimme tuhokuvia omiin telakkakuviimme ja aloimme hahmottaa missä kohtaa veneitä oli kaatunut.

Tulos oli aika uskomaton: tornado oli riehunut kolmella puolella Mantaa: kummallakin sivulla ja edessä oli kaatuneita veneitä.

Tämä rivi oli vastapäätä hieman kauempana.

Vinosti vastapäätä Mantaa.

Jolla mastossa! Nämä ovat samassa rivissä kuin Manta.

Vasemmalla puolella Mantaa

Manta oli pystyssä. Arvelimme kuitenkin, että tuuli on repinyt kannelta peitteet ja jollan. Mutta viimeiseksi löydetyssä kuvassa näkyy hieman Mantan keulaa ja jollaakin. Varmistuksen saamme vasta huomenna, kun Iiriksen porukka käy katsomassa. Iiris on Norsandin lähellä olevalla telakalla, mutta siellä ainoa merkki tornadosta ja rajuilmasta oli suuri määrä vettä hallin lattialla.

Mantaa vastapäätä. Keula näkyy kuvassa vasemmalla.

Todellinen täsmätuho. Onneksi kukaan ei loukkaantunut Norsandissa, vaikka siellä on paljon ihmisiä, jotka asuvat veneissään. Telakan veneiden kokonaismääräksi arvioisin noin sata (voi olla enemmänkin), joten tuho osui vain murto-osaan. Ajatus siitä, että Manta olisi yksi niistä ja me täällä jumissa.... huh!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Tullilta Mantalle lupa 2021 saakka

Uuden-Seelannin tulli myönsi Mantalle luvan olla maassa vuoden 2021 elokuun loppuun saakka. Oli valtavan helpottavaa saada tuo tärkeä virallinen asiakirja, vaikka olimme arvelleetkin päätöksen olevan myönteinen. Emmehän yksinkertaisesti pääse veneelle purjehtimaan sitä pois maasta. Lupa sallii aluksen pitämisen maassa ilman, että siitä joutuu maksamaan tuontitullia tai ostoksista veroa.
(Selitin tulli- ja verovapausjärjestelmää tämän blogin toisessa päivityksessä maaliskuussa.)

Seuraava anomus lähtee maahantuloviranomaisille syksyllä, ellei Uuden-Seelannin raja sitä ennen avaudu meille. On hieman epäselvää, kuulummeko turisteihin vai voisimmeko olla osa jotain muuta tulijaryhmää.

Rajarajoituksia nimitäin lievennetään asteittain, sallien aina jonkin tietyn ryhmän maahanpääsy. Luulen, että tavisturistit tulevat viimeisenä.

Muutama viikko sitten raja avautui  maan omille ulkomailla asuville kansalaisille, joita on saapunut maahan reilut 4000. Tulijat joutuvat 14 vuorokaudeksi valtion kontrolloimaan ja kustantamaan karanteenihotelliin, joka alkaa olla täynnä. Ja kohta on tuhatkunta lisää tulossa, kertoo RadioNZ.


Näihin lukuihin nähden tähän mennessä viisi tulijoiden tuomaa koronatartuntaa on saanut suhteettoman suuren mediahuomion, mielestäni aika kielteisessä sävyssä. On selvä, että kupla puhkesi kun rajat avattiin.

Oman maan kansalaisten lisäksi maahan pääsevät urheilutapahtumien kuten America's Cupin työntekijät. Ja ne aiemmin mainitut leffojen tekijät.


Myös muualla Tyynenmeren valtioissa on tapahtunut pientä avautumista. Fidzi avaa ovet purjehtijoille (karanteeni ja koronatesti on maksettava itse) ja Ranskan Polynesia aloittaa 15.7.2020 lennot maahan.

Toivotaan, että Uusi-Seelanti ja Australia päästävät purjehtijat maahan ennen syklonikauden alkua. Ja että me pääsemme Mantalle loka-marraskuussa.

Sitä ennen nautimme Suomen suvesta! Tänään on tällä pallonpuoliskolla vuoden pisin päivä, mikä muistuttaa taas kerran siitä, kuinka paljon pidän vuodenajoista. Kylmää ja pimeää seuraa valo ja lämpö!