Enää muutama yö

Singaporen aamukampa on ollut pitkä ja monipiikkinen, eilen tuli kolme viikkoa täyteen. Odotuksen loppu onneksi näkyy, MV Wiebken pitäisi tulla Singaporeen maanantaina 18.9. Eilen aamulla ETA (arvioitu saapumisaika) oli 17.9. Iltapäivällä se oli jo muutettu seuraavaan päivään. Ehdimme siinä välissä varata marinan hotellista huoneen 17. päivästä alkaen. Ylimääräinen yö ei haittaa, sillä vene on helpompi laittaa laivauskuntoon, kun muutamme ajoissa pois. Enää kaksi yötä veneessä!

Manta keskellä, keulan yllä pressu suojaamassa auringon paahteelta.

Lastausajankohtaa ei vielä ole ilmoitettu, mutta eiköhän lastaus ala heti, kun laiva on täällä. Paikka on noin 15 merimailin päässä, sen tarkemmin emme vielä tiedä. Vaikka olen monessa asiassa toivonut laiva-agentilta parempaa viestintää, yksi asia on tullut selväksi: aikataulu on epävarma loppuun saakka. On oltava valmis lyhyellä varoitusajalla.

Olemme seuranneet laivan kulkua Marine Trafficin kautta, mikä on paikannut niukkaa tiedotusta. Agentin antaman aikataulun mukaan laivan piti tulla Hong Kongista suoraan Singaporeen, mutta yllättäen Marine Trafficiin ilmestyi seuraavaksi määränpääksi satama Malesiassa. Taas oli meilitse kysyttävä, että mitä nyt. Sieltä haetaan jotain lastia (ei veneitä). Siitä johtuu ETA:n siirtyminen päivää myöhemmäksi. 

Viikko sitten marinaan saapui 41-jalkainen upouusi Seawind-katamaraani, joka on tulossa samaan laivaan. Ennestään täällä oli 52-jalkainen Seawind, joka on myös tulossa kyytiin, mutta se on isojen puolella, emmekä olleet jutelleet palkkakipparin kanssa aikaisemmin. Omistaja ei ole paikalla. Seawindit valmistetaan Vietnamissa ja luovutetaan Thaimaan Pattayassa, minkä vuoksi monet laivaavat kattinsa Singaporesta. Kummatkin katit ovat menossa Välimerelle. Perustimme yhteisen whatsupp-ryhmän ja pohdittavaa on riittänyt. Välillä tuntuu, ettei tietämys ole lisääntynyt, vaan kunkin uumoilut vaan sekoittavat asioita entisestään, mutta on asioihin löydetty vastauksiakin ja mikä tärkeintä, on helpottavaa jakaa kokemuksia ja verrata tietoja. 

Kun aloimme ottaa genuaa alas, se suikaloitui! Purje on täysin hapero
ja meni roskiin. Isopurje ja fokka on jo varastoitu sisään.
Laivausta varten kaikki mahdollinen ulkoa pois, myös bimini ja sprayhood.

Oma lukunsa on Singaporen käsittämätön huvivenebyrokratia, jonka kummallisuudet kumpuavat siitä, että meitä käsitellään kuin laivan miehistöä. Jotta pääsemme lentäen (tai maitse) pois maasta, agentin oli kirjattava meidät ulos miehistöluettelosta (veloitus 150 SD).  Sen jälkeen netissä oli täytettävä uudestaan maahantuloilmoitus samoin tiedoin kuin aiemmin, vain päivämäärä oli toinen. Maasta poistumispäiväksi laitettiin sama kuin tämä kakkostulopäivä. Agentin kautta saimme maahantuloviranomaisten paperin otsikkona "alustava lupa miehistöluettelosta poistamiseen".  Sen kanssa menimme laivasataman rajanylityspisteeseen, missä annoimme paperin viranomaisille. Pienen odottelun jälkeen meidät ohjattiin maahantulotiskille, jossa sekä "saavuimme" Singaporeen että "poistuimme" maasta. Olimme nyt maassa ilman oleskelulupaa ja meidän oli oikeasti lähdettävä rajan taakse. Ajoimme bussilla Malesiaan toisen rajanylityspaikan kautta. Täytimme taas kerran netissä maahantulokortin, tällä kertaa oikein tiedoin eli saapuminen Malesiasta bussilla. Ja sitten takaisin rajanylityspisteeseen. Singaporen puolella sähköpostiin kilahti 90 päivän oleskelulupa "visitor" statuksella. Täysin kahjoa.

Onneksi maarajan ylityspiste on marinan vieressä ja bussi menee portin edestä. Edestakainen reissu Malesiaan kesti tunnin ja bussiliput kahdelta maksoivat noin 15 euroa. Mutta koko hommaan meni puoli päivää ja parin päivän energialataus, kun huomioidaan kaikki pohdinta ja pähkiminen.

Singaporen Chinatown 

Singaporessa on riittänyt katsottavaa näiden viikojen aikana. Olemme käyneet Kansallismuseossa, ArtScience-museossa, Aasialaisen kulttuurin museossa ja Luonnontieteellisessä museossa. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia ja erinomaisia. Kiinalaiset olivat massatuotannon mestareita jo 800-luvulla. Tuon ajan laivan hylystä löytyi 70.000 keramiikkakulhoa, pakattuna 130 kulhon eriin isoihin ruukkuihin. Toisin kuin nykyinen massatuote, jokaisessa kulhossa oli erilainen, käsin maalattu kuva. 

830-luvun pakkausmateriaali: keramiikkaruukku.
Siihen mahtui 130 kulhoa. Pehmusteena olkia.

Sentosa-saaren yllä. Korkeanpaikankammoiselta saavutus,
huomaa kädet! Ei voi irrottaa ettei vaan putoa :-D

Chinatownissa kävimme buddhalaisessa ja hindulaisessa temppelissä sekä kauppahallissa ihmettelemässä, mitä kaikkea voikaan syödä. Kasvitieteellisessä puutarhassa ja Sentosan saaren luontopolulla oli mukava kävellä. En ollut ennen tiennyt, että inkiväärillä on paitsi maukas ja terveellinen juuri, mutta myös upea kukinto.

Inkivääri. 

Marina Sand Bay -luksushotellin kattoterassille emme menneet, sillä pääsymaksu oli 32 dollaria per henki. Singapore Sling on siis vielä juomatta, mutta ehkä sen aika on sitten, kun Manta on laivassa. Mikäli kukkaro enää venyy: drinkin hinta loistohotelli Rafflesissa 50 dollaria eli 35 euroa. 

Buddhan hammas -temppeli.

 

Temppelissä myytiin monenlaisia ruokapakkauksia nuudeleista öljypulloihin.
Maksu hoitui automaatilla. Ilmeisesti jonkinlaisia lahjoja temppelille.

Hindujen Sri Mariammanin temppelin kattoa koristaa värikäs porukka.

Värikästä oli Chinatownin kauppahallissakin.

Suuri pieni Singapore

Kuvitelkaa, että kaikki Suomen asukkaat ahtautuisivat alueelle, jonka rajat kulkisivat akselilla Inkoo-Porkkalan niemi-Espoo-Helsinki. Se on suunnilleen Singaporen valtion alue, 700 neliökilometriä. Leveimmillään 50 kilometriä eli kuin Inkoosta Lauttasaareen. Asukkaita on 5,6 miljoonaa. Kaupunkivaltion on ollut pakko kasvaa kohti taivasta. Keskustassa arkkitehtuuri on loisteliasta, mutta laitamien asuntoalueilla rumat betoniset talokolossit seisovat vieri vieressä. 

Toimisto- ja pankkirakennusten juurella suihkuttaa
valkoinen leijonakala, Merlion, meren leijona, Singaporen symboli.

ArtScience-museon lootuksenkukka-rakennuksen on suunnitellut
Moshe Safdie ja se avattiin 2011. 

En ole suurkaupunkien ystävä, mutta Singapore on tehnyt vaikutuksen arkkitehtuurillaan ja nähtävyyksillään. Olen käynyt täällä reppureissun päätteeksi joskus 1980-luvulla ja siitä muistiin on jäänyt parhaiten lukuisat kieltokyltit. Singapore on kuuluisa ankarasta kurista: roskaamisesta, syljeskelystä ja purkukumin jauhamisesta saa sakkoja, huumeiden käytöstä jopa kuolemantuomion. Nyt kyltit ovat kadonneet ja vaikka roskaa sekä varsinkin tupakantumppeja lojuu maassa, rangaistukset ovat yhä voimassa. Yleisilme on suurkaupungille edelleen hyvin siisti. Syöminen ja juominen on kielletty paitsi julkisen liikenteen välineissä, myös asemilla, ja tästä säännöstä muistutetaan jatkuvasti kuulutuksilla. Tupakoida saa vain tietyillä paikoilla ja toimistorakennusten ulkopuolella näkeekin usein ihmisiä sauhuttelemassa. 

DNA-silta eli Helix, taustalla Marina Bay Sandin hotelli,
jonka katolla on laivan muotoinen terassi.
Näköaloja pääsee katselemaan 20 dollarin pääsymaksulla,
mutta terassin Infinity-altaaseen pulahtavat vain hotellivieraat.

Singapore on monietninen, monikulttuurinen ja moniuskontoinen yhteiskunta. Viralliset kielet ovat englanti, mandariinikiina, malaiji ja tamili. Uskontokirjo on laaja buddhalaisuudesta kristinuskoon ja islamista hindulaisuuteen. Sinagaporen 5,6 miljoonasta asukkaasta 4 miljoonaa on kansalaisia tai pysyvän asukasluvan saaneita. Suurin osa lopuista 1,5 miljoonasta on täällä työn vuoksi.  Valtaosa kansalaisista on kiinalaista (75%) alkuperää, seuraavaksi suurin etninen ryhmä ovat malaijit (15%) ja intialaiset (7%). 

Saavuimme viikko sitten Rafflesin marinaan, jolla ei ole mitään tekemistä kuuluisan loistohotelli Rafflesin kanssa. Paitsi että kummatkin on nimetty Sir Rafflesin mukaan, joka saapui tänne vuonna 1819 tekemään sopimuksen malesialaisten kanssa brittiläisen kauppapaikan avaamisesta. Siitä alkoi 122 vuotta kestänyt Britannian hallinnon aika.

Marina näkyy metroasemalta, taustalla Malesiaan johtava silta,
jossa on usein pitkä rekkajono Singaporeen päin. Metro on kätevä,
mutta matka marinasta keskustaan kestää tunnin.

 Aivan Malesian rajalla sijaitseva Marina Raffles valikoitui odotuspaikaksemme, sillä se on "meidän" laivamme lähtösataman vieressä. Marinan veneistä suurin osa on paikallisten, jotka ovat tulleet oikein viereen toivottamaan meidät tervetulleiksi. Ainoa haitta on ohi suhaavien katamaraanilauttojen aiheuttama liikehdintä, ei rullaus vaan voimakkaat sivuttaiset nykäykset, jotka laittavat fendarit ja köydet koville. Silloin on parasta pitää jostain kiinni. Hinta on 30 euroa/vrk, käytössä uima-allas ja siistit suihkutilat. Ympäristössä on vain toimistorakennuksia, lähin kauppa on metromatkan päässä. Marinassa on hyvä ravintola, mutta hintataso on hieman liian korkea tiheään vierailuun.

Matkaa Nongsapointista kertyi 40 mpk, vaikka lyhimmillään maasta toiseen on vain 5 mpk. Jännitimme tietysti Singaporen salmen ylitystä ja valtavalla satama-alueella liikkumista, mutta kaikki sujui hyvin. AIS on pakollinen myös huviveneille ja satamaviranomaisille piti meilata veneen tiedot etukäteen. VHF-ilmoituksia en tehnyt, koska radiossa oli tärkeämpääkin liikennettä ihan tarpeeksi. Koskaan ennen ei kyllä ole oltu näin lähellä kovaa vauhtia kulkevia laivoja. 

 

Salmessa on reittijakojärjestelmä, joten ensin katsottiin,
että päästään itään menevien laivojen väylän yli, sitten oli vuorossa
länteen menevien kaista. Itään menijöitä ei tässä enää näy.
Sen jälkeen oli vielä varottava satamaan vievän väylän kulkijoita.

Mutta niihin nähtävyyksiin. Olemme keskustassa kiertelyn lisäksi käyneet Kansallismuseossa ja ArtScienece-museossa sekä Gardens by the Bay -alueella, jossa vaikutuksen teki valtava halliin rakennettu sademetsä ja puutarha, Cloud Forest. Kännykässä on nyt kymmenien erilaisten orkideojen ja alppiruusujen kuvia. Jälkimmäinen on yksi oman pihan ilonaiheista ja suunnittelen istuttavani niitä lisää. 

Cloud Forest -rakennus oli näyttävä jo ulkoa.

 

Kävelysilta alkaa 35-metristä ja jalat alkoivat tutista ulkokaarteessa.
Korkeanpaikankammo.

Vesiputous ja Avatar-leffan lohikäärme.
Avatar-hahmoja oli siellä täällä, sopivat hyvin teemaan.

 

 

 

 

 

Alueella on jättiläispuita, joista korkeimman (50 m)
latvassa on näköalatasanne. Se jäi toiseen kertaan
sateisen ja tuulisen sään vuoksi. Öisin puut on valaistu
ja näkymä on parhaimmillaan lintuperpektiivistä. Vaikka
ei tämäkään huono ole:

 

Credit: Singapore tickets.

 

 

 

Vastakohtakokemuksia ja hyvästi Indonesia

Huomenna lähdemme Singaporeen. Kun aloimme järjestää maahantuloa ja marinapaikkaa, ilmeni että Singaporen Raffles marinan hintataso on samaa luokkaa kuin täällä Nongsapointissa eli noin 28 euroa/vrk. Ei siis ainakaan hinnan takia kannata kärvistellä Indonesiassa, sillä kärvistelyä tämä kaksi viikkoa on ollut. 

Marina on osa isoa lomakeskusta, johon kuuluu kolme erilaista resorttia ja golfkenttä. Alue kattaa koko nimenkärjen, varmasti kymmeniä hehtaareja. Ainoa ulospääsy on marinan autokuskin kyydissä. Tiellä on kaksi tarkastuspistettä puomeineen ennen yleistä tietä. Siitäkin asumaton pusikko jatkuu hyvän matkaa ennen kuin päästään lähimpään kylään. Kylämoskeijan rukouskutsu ei kuulu marinaan eli etäisyyttä on. Vaikka meitä tuskin portilla kukaan pysäyttäisi, niin kävellen täältä ei käytännössä pääse pois.

Marinan autokuskit tienaavat kyydeillä ektsraa. Olemme käyneet mm. Aludinin, Bendin ja Gabrielin kanssa kolmessa eri ostoskeskuksessa, koska ne ovat ainoita paikkoja, joihin marinasta voi lähteä. Kun kysyin respasta Batamin nähtävyyksistä, sain listan ostoskeskuksista. Automatka kestää noin tunnin ja olemme kokemuksesta päätyneet siihen, että kuljettaja odottaa ja vie meidät takaisin. Se sopii hyvin myös heille. Hinta on neljältä tunnilta parikymmentä euroa, iso raha täällä. Sillä saa marinassa kahden hengen aterian, ja voin kuvitella että katukuppilassa ehkä kymmenen. 

Yhden englanninkielentaitoisen kuskin kanssa tuli juteltua enemmän, mikä oli kiinnostavaa. Hän oli ollut resortissa 15 vuotta töissä ja 10 vuoden jälkeen, 55-vuotiaana, koittaisi eläke. En tullut kysyneeksi, onko se työantajan järjestely. Myöhemmin googlasin, että yleinen eläkeikä on Indonesiassa 58 vuotta. Eri asia sitten, mikä on eläkkeen taso. Pelkästään katukuvasta näkee, että köyhiä on paljon, ja tuskin autojen seassa pähkinöitä kaupitteleva ryppyinen vanhus sitä huvikseen tekee. Toinen kuski on ollut täällä töissä 22 vuotta. Ilmeisen hyvä työnantaja.

On meillä ollut hankintatarpeitakin: rotanloukkujen lisäksi ostimme ilmastointilaitteen. Kävimme ensin yhtenä päivänä valitsemassa sopivan ja seuraavana päivänä noutamassa sen. Kodinkoneliikkeessä kaksi nuorta myyjää selvitti googlekääntäjän avulla valintaa ainakin tunnin verran. Yhteistä kieltä ei ollut. Hankalana alkanut tilanne päätyi nauruun ja kättelyyn. Noutopäivänä neljä ystävällistä ja avuliasta myyjää auttoi purkamaan pahvilaatikon ja tarkastamaan tavaran samaan aikaan, kun minä yhden kanssa hoidin maksun. Lopulta yksi myyjistä kantoi painavan pahvilaatikon Hanskin kanssa autoon. 

Kuumuus alkoi toden teolla käydä ahdistavaksi.
Sveitsiläispurjehtijat suosittelivat tällaista. Toimii!

Kun suhaamme ilmastoidussa autossa mopojen, kuorma-autojen ja muun liikenteen seassa ilmastoituun ostoskeskukseen, emme pääse kosketuksiin tavallisten ihmisten ja heidän elämänsä kanssa. Näemme kuitenkin vilauksia. Matkan varrella on valtava tietyö. Hommissa on kaivinkoneita ja kuorma-autoja, mutta myös paljon miehiä kuokka, hakku tai lapio kädessä. Keskellä on viheralue, jossa huivipäiset naiset keräävät roskia isoon säkkiin. Se on outoa, kun joka paikka muualla on täynnä törkyä ja roskaa. Tavanomaisten muovipullojen, käärepaperien ja muun sälän lisäksi saattaa tien varressa olla kasa täysiä roskapusseja. Siihen on mopomatkalla kätevä heittää omakin pussi. Tien toisella puolella joku yrittää kasvattaa punaisessa hiekkamaassa jotain. Tunnistan vain banaanin.

Kaupunkia lähestyessä tienvarsi on täynnä mitä erilaisimpia kojuja. Yksi myy hedelmiä, vieressä toinen käytettyjä moponrenkaita, kolmas on pannut pystyyn parin pöydän lounaskuppilan. Tavallinen näky on pieni ikkunallinen työntökärry, josta myydään syömistä. Mutta sitäkään ei välttämättä tarvitse, vaan mopon kahvoissa voi roikkua kymmeniä muovipusseja täynnä erilaisia snakseja. Yhtä tavallinen näky on rivi puolentoista litran käytettyjä muovipulloja, jotka on täytetty bensalla. Satojen tuhansien mopojen maassa bensalla on kysyntää. 

Indonesian itsenäisyyspäivää (78 v) vietettiin 17.8. ja 
marinassa nostettiin lippu juhlamenoin aamulla klo 7.30.
Meidät oli kutsuttu harvalukuiseen katsojajoukkoon.

Pönötyksen ja sotilaallisen äkseeräyksen jälkeen revettiin
tanssimaan ja laulamaan. Tummanruskeissa resortin vartijat.

Varsinaiset kaupparakennukset ovat sekalainen rivistö erilaisia käsinmaalattuja kylttejä. Kaikkea varmaan on tarjolla, kun osaa etsiä oikein. Välillä joukosta pomppaa pizzamainos tai muu kulttuuriin kuulumaton. Ostoskeskuksista uusin on täysin länsimainen, mutta rotanloukkokaupan ostari haisee homeelle eikä sieltä löydy brändiliikkeitä tai neonvaloja lukuun ottamatta Starbucksia. Kaikissa on kova melu ja musiikki.

Joten kaiken tämän jälkeen odotamme Singaporea ja sen nähtävyyksiä, siisteyttä ja vapautta liikkua omaan tahtiin julkisilla.

Päiväntasaajan salamatkustaja

Ylitimme päiväntasaajan maanantaina 7. elokuuta kello 5.29 Indonesian aikaa (UTC +8) itäisellä pituuspiirillä 105 astetta 40,8 minuuttia. Hanski jutteli Neptunuksen kanssa, mutta minä olin syvässä unesssa, sillä vahtivuoroni oli venynyt muutamalla tunnilla, kun eteen oli ilmestynyt pitkäsiima. Onneksi huomasin pienen vilkkuvalon ja siitä lähtevän poijujatan, jota lähdimme kiertämään. Siiman pää oli neljän merimailin päässä ja kesti tunti saavuttaa se. Ilmeisesti lähdimme kiertämään pidemmän kautta, mutta kun meinaa melkein ajaa päälle, ei ole aikaa harkita väistösuuntaa eikä sitä toista päätä pimeässä olisi nähnytkään. Pieni valkoinen valopiste kyllä näkyi, joka lähemmäs tullessa palastui kalastusalukseksi ja olikin siiman pää. Kirkkaasti valaistuja kalapaatteja on näkynyt koko matkan, mutta tämä oli ensimmäinen joka riippui siiman tai verkon päässä.

Tyypillinen päiväntasaajan pilvi tuo ukkoskuuron. Merellä onneksi
vältyimme näiltä.

Meillä oli hyvä tuuli koko 1055 mok matkan Lombokista Batamiin.
Moottorilla ajoimme vain alussa ja lopussa, yhteensä 10 h.

Tämä oli meille neljäs päiväntasaajan ylitys. Ensimmäiset koimme Tyynellä valtamerellä matkalla Panamasta Galapagokselle vuonna 2002 ja Tahitilta Havaijille vuonna 2003. Kolmannen kerran ylitimme päiväntasaajan Atlantilla matkalla Kap Verdeltä Brasiliaan syykuussa 2014, ja siitä saakka Manta on ollut eteläisellä pallonpuoliskolla, yhteensä yhdeksän vuotta.

Kaksi päivää pohjoiselle pallonpuoliskolle siirtymisen jälkeen ajoimme sisään Nongsapoint marinan aallonmurtajan aukosta. Olimme viettäneet kaksi edellistä yötä ankkurissa. Saarten läheisyydessä oli niin paljon erilaisia pyydyksiä ja liikennettä, että yöpurjehdus ei enää houkutellut.

Sy Sundancen miehistöltä käytettynä ostettu InReach oli
tallettanut tällaisia tietoaja. Huippunopeus lähes 11 solmua.
Juu, surffattiin ennen kuin reivattiin.

Oli helpotus saapua Nongsapointiin. Takana oli tuhat merimailia Lombokista, kolmetuhatta siitä, kun olimme Cairnsissa päättäneet laivata Mantan Singaporesta. Jäljellä oli enää 40 merimailia Rafflesin marinaan Singaporen länsipuolelle. Lyhin etäisyys kaupunkivaltioon on vain 8 mpk.

Iltapäivällä tuli meili, että Manta ei pääse seuraavalla viikolla lähtevään laivaan. Se oli sekä pettymys että helpotus. Olimme turhaan kiirehtineet ja uskaltaneet hieman jo unelmoida kotiinpaluusta. Toisaalta järjesteltävää riittää ja nopea lähtö olisi aiheuttanut ylimääräisiä kuvioita viranomaisten kanssa. Singaporen sisäänkirjautuminen on yhtä aikaa vievää ja mmonimutkaista kuin Indonesiaankin. Agentti on pakollinen ja aikaa pitää varata useita päiviä. 

Jäämme Nongsapoint marinaan elokuun loppuun saakka, sillä laituripaikka on halvempi kuin Singaporessa. Elokuussa täällä on 50 % ale ja maksamme 26 euroa/vrk. Marina on osa laajaa resorttia ja uima-allas pelastaa iltapäivän kuumuudelta, vaikka vesi on 30-asteista kuten ilma (+33 C) ja merivesikin (+32 C).

Nongsapoint marina & resort. Uima-allas on mukava, mutta
silti olisin mieluummin jo Suomessa. Kuumuus on lamaannuttavaa.

Illalla kävimme syömässä marinan ravintolassa ja sitten koitti ansaittu ensimmäinen hiljainen yö reiluun viikkoon. Heräsin nakerrukseen. Mitä hemmettiä!? Herätin Hanskin ja kuuntelimme. Rapina ja nakerrus kuuluivat keittiön suunnalta. Hiiri? Vai peräti rotta? Roskiskaapin tarkempi tutkimus paljasti silputtua eristettä ja munankuoria. Silpun koon perusteella päättelimme jyrsijän rotaksi. Olin edellisenä aamuna tehnyt munakasta ja heittänyt kuoret roskikseen. Sieltä ne oli napattu. Nyt muistui mieleen, että kun olin kannella siirtänyt kumivenettä, sen alta paljastui nakerrettu lentokala ja tomaatin kuoria. Ruokakätkö. Tomaatit olivatkin ainoa ruokatarvike, joka ei ollut muovilaatikossa tai jääkaapissa. Vähissä olivat rotan muonat olleet.

Lähdimme heti aamulla taksilla ostamaan rotanloukkuja. Kaksi erilaista mallia, laatikko ja perinteinen viritettiin keittiön alakaappeihin. Syötiksi perunaa, juustoa ja keksiä, toiseen maapähkinävoita. Heräsin yöllä napsahdukseen ja kolinaan. Se jäi kiinni!, huusin Hanskille, ja ryntäsimme molemmat tahoiltamme keittiöön. (Hanski nukkuu keulassa, minä peräpunkassa, kuumuuden vuoksi erillään.) Avasimme roskiskaapin oven. Ensivaikutelma oli pettymys: loukku oli kumollaan, mutta ilman saalista. Missä rotta? Olinhan kuullut sen pyristelevän. Huomasin pitkän hännän kaapin pohjalla. Rotta oli yrittänyt pakoon lattian alle, mutta oli joko juuttunut tai pökertynyt säikähdyksestä, sillä se makasi liikkumatta. Hanski otti pihdit, veti sen niillä hännästä ulos ja tiputti tyhjään roskikseen. Hihkuimme, olimme saaneet sen! Rotta virkosi ja oli äkkiä keksittävä jotain, ettei se pääse karkuun. Vanha leikkuulauta kanneksi ja paino päälle. Mietimme mitä tehdä. Jos sen heittää veteen, se ui takaisin. Olimme nimittäin päätyneet siihen, että rotta oli Medanassa uinut veneeseen. Avotilan tilavien poistoputkien kautta on helppo kulku. Olimme olleet ihan lähellä rantaa olevassa poijussa, koska kumivene vuotaa, joten uintimatka ei edes ollut pitkä. Myöhemmin kuulimme, että myös hollantilaiskavereidemme veneeseen oli samassa paikassa tullut rotta. 

Rotta roskiksessa, mittapuuna voi käyttää
perunanlohkoa sen pään vieressä. Jätimme perunaa
syötiksi, kun se oli aiemminkin hakenut roskiksesta ruokaa.

 Marinan vartija suuntasi valonheittäjän Mantaan. Oli varmaan nähnyt taskulamppumme ja liikehdinnän. Kun emme osanneet päättää mitä tehdä, saatikka itse ottaa eläintä hengiltä, Hanski vei roskiksen vartijoille. Emme tiedä mitä he rotalle tekivät, mutta aamulla Hanski haki tyhjän roskiksen takaisin. Siihen päättyi Lombokin salamatkustajan tuhannen merimailin matka. Se oli sentään päässyt eteläiseltä pallonpuoliskolta pohjoiseen.

Yöllä näyttää näin hienolta. Resortti on lähes tyhjä, ei asiakkaita,
mutta henkilökuntaa sitäkin enemmän. Ravintolan ruoka ja palvelu
ovat surkeita, vaikka emme kovin vaativia ole. Mieluummin
kokkaan, vaikki hiki valuu ja vene lämpenee pari astetta lisää.

Rottayön jälkeiset kolme päivää kuluivat suursiivouksessa. Löysimme eristesilppua monista paikoista, puolikkaan kirsikkatomaatin ruokakatkön, pari nenäliinaa (pesäntekoa?) sekä papanoita. Oli se ehtinyt viikossa paljon.

Suursiivous. Jotain hyötyä rotasta.

Vene-elämää Etelä-Kiinan merellä

Jaavan meri vaihtui Karimata-salmen jälkeen Etelä-Kiinan mereksi. No eipä Kiinaan ole kuin reilut tuhat merimailia. Matkaa Singaporeen tätä kirjoittaessa noin 300 mpk.

Olemme purjehtineet pysähtymättä tätä viimeistä tuhatta merimailia Lombokista Batamiin, vimeiseen Indonesian satamaamme, sillä meillä on pieni mahdollisuus saada Manta laivaan jo elokuun puolella. Kaikki riippuu siita, tuleeko Singaporesta kyytiin toinen alus. Pelkastään Mantan takia tämä laiva ei lastaa Singaporessa. Olemme odottaneet jännittyneinä tietoa ison työaluksen laivaustilanteesta ja tietysti toivoimme saavamme sen jo legin alussa. On ollut pakko paahtaa pysähtymättä, vaikka varmuutta aikaisemmasta lähdosta ei ole. Indonesiasta emme siis ole nähneet juuri muuta kuin merta. Olisi ollut mukava pysähtya matkan varren saarilla.

Non-stop purjehduksen rutiinit ovat aika samanlaisia kuin valtamerella - vahditaan, nukutaan, navigoidaan, syödaan, jutellaan, kahvitellaan, luetaan. Mutta meri ei ole valtameri. Tääläa on matalaa ja vuorovesivirtoja, on salmia, saaria ja karikkoja seka paljon liikennettä eikä reittia voi vetää suoraan kohteeseen. Maata emme ole nähneet kuin ensimmäisen vuorokauden lopulla, kun ohitimme Kangean-saaren. Nyt on sunnuntai, viides purjehduspäivä.

Jaavan ja Etelä-Kiinan meret ovat uskomattoman matalia. Kun Bandan ja Floresin merien syvyys oli kilometrejä, täällä se on vain kymmeniä metrejä, yleisimmin 20-40 metriä. Merikartassa on kartoittamattomia alueita eivätkä sijainnit aina pidä paikkaansa. Ankkuripaikkaa lähestyessä kannattaa käyttää Google Earth -karttaa, joita löytyy valmiiksi tehtynä mm. Soggy Paws -veneen sivulta. Tein aikoinaan niitä itsekin (ohje löytynee googlaamalla) ja Fidzillä kartat olivat tarpeeseen.

Laivojen A-luokan AISit putkahtavat plotterin ruudulle kymmenien merimailien päästä, mutta kalastusaluksilla joko ei ole AISia lainkaan tai ne näkyvät vasta lähellä. Olemme kohdanneet useita hinaajia, joiden AIS näkyy vasta parin merimailin päässä. Ne hinaavat valtavia proomuja pitkiäkin matkoja vastatuuleen ja vasta-aaltoon.

Lähestymme päivantasaajaa (sen ylityksestä tulee oma postaus) ja sen myöta pilvisyys on lisääntynyt ja tuuli heikentynyt. Pilvettöman taivaan ovat valloittaneet korkeat valkoiset ukkospilvet ja matalat harmaat saderintamat. Olemme tähan saakka välttyneet sekä ukkospuuskilta (tutkassa näkyi juuri kaatosade 4 mpk päässä) että tyynestä ja päässeet etenemään purjein. Vaikka dieseliä on riittavasti vaikka koko loppumatkaa varten, tässä 30 asteen kuumuudessa moottorointi on tuskaa. Ilma on kosteaa, merivesi 31 asteista, joten yöksi ei juuri viilene. Iho on jatkuvasti nihkeä ja nukkuessa tyyny ja aluslakana suorastaan kastuvat. En haluaisi viettää täällä kuukausia.

Kolmen-neljän tunnin yövahdit hujahtavat nopeasti silloin, kun liikennettä on ympärilla. Hiljaisempina hetkinä aika kuluu lukiessa. Olemme ladanneet kännyköihin "pinon" e-kirjoja, mm. Tapio Lehtisen uusimman Selviytyjän (parempi kuin ensimmäinen kirja) sekå Leena Lehtolaisen uusimman dekkarin Pimeän risteys (taattua Lehtolaisen laatua, koukuttavaa). Risto Isomäen teokset ostamme aina, tällä kertaa Vedenpaisumuksen lapset, mikä sai pohtimaan ihmisen alkuperää.

Syöminen ja varsinkin se, mitä syötäisiin on minulle ruokavastaavana yksi pitkän legin aktiviteeteista. On hauska miettiä, mitä rajallisesta valikoimasta voi kokata. Ruokaa tehdään sään ja mielialojen mukaan, mutta myös siinä järjesteyksessä, mikä pilaantuu ensin. Meilla oli Lombokista lähtiessa jäljellä Darwinista ostettuja porkkanoita, kukkakaalia, kaalia ja kesäkurpitsaa. Porkkanat ja kukkakaalin jämä olivat normielamän kompostikamaa, mutta kun ruskeat laikut leikkasi pois, tuli niistä maistuva wokki pekonin kera. Pari kertaa olen leiponut leipää yölla, kun on pari astetta viileämpää, mutta se ei kuumuuden takia houkuttele. Lämmitän pannulla valmiita wrappeja, niihin päälle juustoa ja mitä muuta varastosta löytyy - ajaa leivän aseman. Yksi Ikean näkkileipäpaketti on vielä jäljellä sekä kolme purkkia silliä. Seka useita kiloja perunaa. Kalaa ei ole tullut näilta vesiltä.

Aikoinaan Järvisen Anterolta reilut 10 vuotta sitten saamamme pieni vesikone toimii edelleen. Vaikka tuotto on nykylaitteisiin verrattuna vaatimaton, 5 litraa tunnissa, on sen muutaman tunnin käyttö ollut hyvä lisä vesivarastoon. Indonesiassa johtovettä ei voi juoda, ja ainoa keino täyttää vesitankit on ostaa isoja vesiautomaattipulloja. Pikaseiluumme hyvä puoli on se, ettei ole tarvetta täydentää vettä tai dieseliä. Lombokista ostimme vain hedelmiä, sikakalliita tuontiomenia omenasosetta varten (sitä pitää olla puuron kanssa) sekä pari papaijaa ja painavan vesimelonin.

Lähestymme Linga-saaristoa, jonne on tarkoitus jäädä yöksi ankkuriin. Saaristojen lähella on liikaa valottomia kalaveneita ja kalastushässäköitä, jotta olisi turvallista purjehtia öisin. Ensi yö on siten viimeinen merellä ja tällä 3000 merimailin Cairns - Singapore reissulla. Pitäkää peukkuja, että Manta pääsee laivan kyytiin jo elokuussa!

Lombok, Medana Bay ja retki vesiputoksille

Saavuimme Medana Bay marinaan keskiviikkona 26.7. juuri ennen auringonlaskua. Taakse oli jäänyt 931 merimailia ja aikaa kulunut 8 vuorokautta. Pohjoiseen avoimella lahdella oli kymmenkunta purtta poijuissa, onneksi meillekin löytyi vielä vapaa poiju. Ensimmäisen illan vietimme veneessä. Vaikka purjehdus oli ollut helppo, väsymys vei vallan. Muutaman lasillisen jälkeen painuimme nukkumaan.

Marinan alue käsittää useita hehtaareja. Taustalla hotelli.
Paikka on siisti ja viihtyisä.

 

Olimme jo etukäteen saaneet tiedon, että pääsemme kirjautumaan maahan vasta perjantaina. Marinan alueella saisimme kuitenkin liikkua ja menimmekin heti torstaina aamupäivällä kuppilaan tuhdille brunssille. Vähän hämmästytti, kun paikalla oli viranomaisia. Miksi eivät hoitaneet meidän papereitamme heti? He tulevat 30 km päästä Mataramin kaupungista. No, nämä ovat näitä viranomaisjärjestelyjen salattuja polkuja. 

Perjantaina aamupäivällä yksi tullivirkailija saapui ja kävi veneessä. Hän halusi nähdä, että moottorin sarjanumero vastaa papereita. Myös MMSI-numero tarkistettiin oikeaksi. Lahdella on jatkuvasti hieman svelliä ja luulen, että Mantan keinunta sai miehen pahoinvoivaksi, sillä hän avasi muutaman kaapin, vilkaisi lääkelaatikkoa ja halusi sitten nopeasti takaisin rantaan. Iltapäivällä saapui kaksi muuta tullivirkailijaa, jotka täyttivät marinan kahvilassa pinon lomakkeita Hannun allekirjoitettavaksi. Sitten jäimme odottamaan "immigrasi"-viranomaisia, jotka saapuivat marinaan tietokoneineen vasta lähempänä neljää. Lopulta meillä oli pienet viisumi-tarrat passeissa ja olimme virallisesti Indonesiassa. Veneen sisäänkirjauspaperit sekä kuulemma tärkeä terveyspaperi jäivät kuitenkin marinan haltuun. Saamme ne lähtiessä, kunhan olemme maksaneet marinalle maahantulon agenttina toimimisesta. Veloitus kuulostaa mojovalta, neljä miljoonaa rupiaa, mutta miljoona on euroissa noin 60 euroa. Nollissa on ollut totuttelemista. Marinan poijumaksu on 170.000 rupiaa/vrk eli 10 euroa.

Kuppila on mukava oleskelu- ja seurustelupaikka. Viileämpi kuin vene.

 

Lähdimme vielä perjantai-iltana pienelle kävelylle marinan portin ulkopuolelle. Siellä avautuikin aivan toisenlainen maailma: betoniseinäisiä ja aaltopeltikattoisia rähjäisiä asumuksia, mopoja, kanoja, kulkukoiria, pakokaasua, melua ja ihmisiä. Suurin osa huuteli meille iloisesti hello. Ovat tietenkin tottuneet marinasta putkahtaviin purjehtijoihin. Äänimaailmaa hallitsee viidesti vuorokaudessa moskeijan rukouskutsu. Se kajahtaa tupla-stereona, sillä moskeijoita on pienellä alueella ainakin 4-5. Kuin kyläkirkko, jokaisella omansa. Moskeijasta kajautetaan rukousten lisäksi tiedonantoja kyläläisille. Aika kätevää. Lombokin asukkaista 85 % on muslimeja, mutta itäisillä saarilla kristinusko on valtauskonto. Indonesiassa on myös hinduja.

Marinan portin ulkopuolella. Taustalla yhden
moskeijan minareetit.

 

Lauantaina lähdimme kävelemään parin kilometrin päähän sim-kortteja ostamaan. Ilmastoitu ja länsimaalaisittain kalustettu pieni toimisto oli kuin toiselta planeetalta verrattuna kadunvarren putiikkeihin. Indonesiassa sim-kortin osto vaatii henkilötietojen ja puhelimen IMEI-numeron kirjaamisen systeemiin, mikä ei kuulosta kovin hyvältä yksityisyyden suojan näkökulmasta, mutta minkäs teet. Data on täällä naurettavan halpaa. Päädyimme ostamaan 115 gigan /30 vrk palvelun hintaan 9 euroa, sillä koko potista vain 21 G toimii Lombokin ulkopuolella. Edulliset mobiilihinnat näkyvät katukuvassa: kaikilla aikuisilla on kännykkä, mutta lapsilla niitä ei näe.

Marinan kahvila tarjoilee syötävää ja juotavaa aamusta iltaan ja se on mukava kohtaamispaikka. Meitä purjehtijoita on hyvä määrä: tarpeeksi monta, mutta ei liikaa, jotta kaikkien kanssa on tullut juteltua ja eri iltoina syntyy aina hieman erilaisia pöytäkuntia. Monet käyvät aamiaisellakin kuppilassa. Täällä on parikymmentä venettä ylhäällä, niiden joukossa Vekan ja Hannan sy Canace. Indonesiassa ei ole montaa paikkaa missä veneen saa ylös kuivalle maalle, minkä marinan omistaja Peter on hoksannut. Veneet nostetaan luiskaa pitkin trailerin päällä traktorin vetämänä. 

Telakka-alue on laaja, tässä osa ylhäällä olevista veneistä, joukossa sy Canace.

 

Sunnuntaina - eli tänään - lähdimme patikointiretkelle Rinjani-tulivuoren juurelle. Rinjani on 3726 m korkea ja Indonesian toiseksi korkein vuori. Huipulla on kraaterijärvi, jonka vettä johdetaan betonikouruja pitkin useaan kylään. Huipullekin voi kiivetä, mutta meille riitti kävely 600 metrin korkeudella kahdelle vesiputokselle. Tarve liikkumiseen oli taas aikamoinen reilun viikon istuskelun jälkeen. 

Vesihuoltojärjestelmä.
Kanava on suurimmalta osaltaan katettu.

Mutta ennen kuin pääsimme viidakon vehreyteen, istuimme puolitoista tuntia autossa. Matkaa Medanasta Senarun kylään, josta patikointireittimme alkoi, oli 50 km, mutta teiden kunto ja muu liikenne - lähinnä mopot - eivät salli suuria nopeuksia. Olimme sopineet turisteja kuskaavan nuoren Abdullahin kanssa kyydistä Senaruun. Hän tuli kello 8 aamulla hakemaan meidät marinasta. Auto oli siisti ja miehen ajotapa rauhallinen ja valpas, minunkaan ei tarvinnut peltätä kaoottisessa liikenteessä. Tosin näin sunnuntaina sitä oli arkea vähemmän.  

Mopo tai moottoripyörä on yleisin kulkuneuvo. Niillä kuljetetaan niin tavaraa kuin valtavia kasvipaaleja vuohille, nelihenkinen perhekin matkustaa yhdellä mopolla, äiti parin lapsen kanssa, joskus jaloissa kulkee koira. Ehkä noin puolet käyttää kypärää, lapsilla sitä ei juuri näe. Kerran näin noin kolmevuotiaan lapsen nukkuvan ohjaustankoa vasten, kun äiti päästeli menemään. 

 

Ensimmäinen putous oli 20 minuutin helpon kävelyn päässä.

Sopimukseemme sisältyi kuljetuksen lisäksi opas ja pääsymaksu luonnonpuistoon. Senarun kylästä kotoisin oleva oppaamme, 30-vuotias "Jum" oli tehnyt oppaan ja kantajan työtä 10 vuotta. Huipulle kiipeäminen vaatii useamman päivän, ja paikalliset sherpat vievät ylös painavat varusteet kuten teltat, keittovälineet ja ruuat. Jum kertoi kantaneensa jopa 40 kiloa, mikä on paljon, koska tavarat lastataan koreihin tai nyytteihin, sidotaan bambukeppiin ja kannetaan olkapään tai niskan varassa. 

Iloinen oppaamme "Jum".

Meidän reitillemme ei opasta välttämättä tarvinnut, polku oli helppo, mutta on hyvä kantaa pieni korsi kekoon, paikallisilla ei nimittäin kovin montaa tulonlähdettä ole. Jumin kanssa oli hauska jutella. Hän kertoi oppineensa englantia kuuntelemalla patikoijien puheita. Päivä poissa veneeltä raikkaassa viidakkoilmassa teki hyvää. 

Vesiputous numero 2. Hanski seisoo sen vasemmalla puolella.
Ilma oli täynnä tihkua ja paikalle päästäkseen oli kahlattava muutaman matalan joen yli.

 

Metsässä piti olla apinoita, mutta sellainen putkahti esiin vasta
asutuksen keskellä. Taustalla yksi kylän hotelleista.

 

Kapun syntymäpäivä

Nämä on sitten viimeiset synttärit merellä, sanoi Hanski painokkaasti, kun onnittelin aamulla. Ja onhan niitä ollut, synttäreitä monella merellä. Tokaisu sai minut tekemään listaa paikoista: Jan Mayen, Grönlanti, Svalbard, Aleutit, Uusi Seelanti, kaksi kertaa Tahitilla, matkalla Azoreilta Englantiin, matkalla Havaijilta Alaskaan ja matkalla Skotlannista Tanskaan sekä kerran myos Skotlannissa Kaledonian kanavalla. Ja nyt Indonesiassa. Listasta puuttuvat lukuisat Itämerella vietetyt syntymäpäivät.

Kuumuus ei sallinut kakun leipomista eikä navakoitunut tuuli ja keikutus sen kummempaa juhla-ateriaa, joten söimme nakkeja, perunamuusia ja omatekoista coleslawia. 

Rakas Kapu, onnea tälle päivälle ja lukuisia tulevia syntymäpäiviä - olivatpa ne sitten merellä tai kiinteällä maalla!

(ETA Lombok Medana Bay marina 26.7. illalla)