lauantai 27. kesäkuuta 2020

Tornado teki tuhoja telakalla

Verkkainen lauantaiaamu muuttui sydänmentykytykseksi, kun heti herättyäni luin puhelimesta kaverin meilin: Norsandiin on iskenyt tornado, onko Manta ok?

Emme todellakaan tienneet, onko Manta ok. Pulssi kiihtyi entisestään, kun näimme faceen laitetut kuvat. Yritin puhelimen pieneltä ruudulta tihrustaa, näkyykö kuvissa Mantaa ja missä kohtaa laajaa telakka-aluetta veneet olivat kaatuneet kuin dominopalikat. Apuun otettiin Hanskin padi ja lopulta tietokoneen ruudulle tallennetut kuvat, joita pystyi tarpeeksi suurentamaan.

Yritin myös etsiä uutisia tornadosta ja niitä löytyikin, mutta ei sanaakaan Norsandin telakasta. Tornadoja oli ollut pohjoissaarella enemmänkin.

Kun pahin paniikki alkoi hellittää, vertailimme tuhokuvia omiin telakkakuviimme ja aloimme hahmottaa missä kohtaa veneitä oli kaatunut.

Tulos oli aika uskomaton: tornado oli riehunut kolmella puolella Mantaa: kummallakin sivulla ja edessä oli kaatuneita veneitä.

Tämä rivi oli vastapäätä hieman kauempana.

Vinosti vastapäätä Mantaa.

Jolla mastossa! Nämä ovat samassa rivissä kuin Manta.

Vasemmalla puolella Mantaa

Manta oli pystyssä. Arvelimme kuitenkin, että tuuli on repinyt kannelta peitteet ja jollan. Mutta viimeiseksi löydetyssä kuvassa näkyy hieman Mantan keulaa ja jollaakin. Varmistuksen saamme vasta huomenna, kun Iiriksen porukka käy katsomassa. Iiris on Norsandin lähellä olevalla telakalla, mutta siellä ainoa merkki tornadosta ja rajuilmasta oli suuri määrä vettä hallin lattialla.

Mantaa vastapäätä. Keula näkyy kuvassa vasemmalla.

Todellinen täsmätuho. Onneksi kukaan ei loukkaantunut Norsandissa, vaikka siellä on paljon ihmisiä, jotka asuvat veneissään. Telakan veneiden kokonaismääräksi arvioisin noin sata (voi olla enemmänkin), joten tuho osui vain murto-osaan. Ajatus siitä, että Manta olisi yksi niistä ja me täällä jumissa.... huh!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Tullilta Mantalle lupa 2021 saakka

Uuden-Seelannin tulli myönsi Mantalle luvan olla maassa vuoden 2021 elokuun loppuun saakka. Oli valtavan helpottavaa saada tuo tärkeä virallinen asiakirja, vaikka olimme arvelleetkin päätöksen olevan myönteinen. Emmehän yksinkertaisesti pääse veneelle purjehtimaan sitä pois maasta. Lupa sallii aluksen pitämisen maassa ilman, että siitä joutuu maksamaan tuontitullia tai ostoksista veroa.
(Selitin tulli- ja verovapausjärjestelmää tämän blogin toisessa päivityksessä maaliskuussa.)

Seuraava anomus lähtee maahantuloviranomaisille syksyllä, ellei Uuden-Seelannin raja sitä ennen avaudu meille. On hieman epäselvää, kuulummeko turisteihin vai voisimmeko olla osa jotain muuta tulijaryhmää.

Rajarajoituksia nimitäin lievennetään asteittain, sallien aina jonkin tietyn ryhmän maahanpääsy. Luulen, että tavisturistit tulevat viimeisenä.

Muutama viikko sitten raja avautui  maan omille ulkomailla asuville kansalaisille, joita on saapunut maahan reilut 4000. Tulijat joutuvat 14 vuorokaudeksi valtion kontrolloimaan ja kustantamaan karanteenihotelliin, joka alkaa olla täynnä. Ja kohta on tuhatkunta lisää tulossa, kertoo RadioNZ.


Näihin lukuihin nähden tähän mennessä viisi tulijoiden tuomaa koronatartuntaa on saanut suhteettoman suuren mediahuomion, mielestäni aika kielteisessä sävyssä. On selvä, että kupla puhkesi kun rajat avattiin.

Oman maan kansalaisten lisäksi maahan pääsevät urheilutapahtumien kuten America's Cupin työntekijät. Ja ne aiemmin mainitut leffojen tekijät.


Myös muualla Tyynenmeren valtioissa on tapahtunut pientä avautumista. Fidzi avaa ovet purjehtijoille (karanteeni ja koronatesti on maksettava itse) ja Ranskan Polynesia aloittaa 15.7.2020 lennot maahan.

Toivotaan, että Uusi-Seelanti ja Australia päästävät purjehtijat maahan ennen syklonikauden alkua. Ja että me pääsemme Mantalle loka-marraskuussa.

Sitä ennen nautimme Suomen suvesta! Tänään on tällä pallonpuoliskolla vuoden pisin päivä, mikä muistuttaa taas kerran siitä, kuinka paljon pidän vuodenajoista. Kylmää ja pimeää seuraa valo ja lämpö!



maanantai 8. kesäkuuta 2020

Uusi-Seelanti on koronavapaa

Uusi-Seelanti siirtyy 9. kesäkuuta neliportaisen rajoitusjärjestelmän matalimmalle eli ykköstasolle ja maa on julistettu vapaaksi COVID19-viruksesta. Viimeisestä todetusta tautitapauksesta on 17 päivää.

Ykköstaso tarkoittaa yhteiskunnan normaalia toimintaa, MUTTA rajat pysyvät edelleen turisteilta kiinni.

Maahan on aiemmin päässyt rajattu joukko ihmisiä (esim. oman maan kansalaiset ja henkilöt, joilla sukulaisuussuhteita maassa sekä koronan kannalta tärkeät ammattilaiset). Nyt rajoituksia lievennetään hieman, kriteerinä lähinnä taloudelliset näkökulmat. Esimerkiksi jo työluvan saaneet, mutta koronan takia ulos jääneet, pääsevät maahan. Näihin kuuluvat Avatar-elokuvan tekijät (jos käyttäisin blogissa emojeita, tähän tulisi hymiö).

Emme kuulu edellä mainittuihin ryhmiin, joten odotamme edelleen.

Uuden-Seelannin koronatiedotus on ollut johdonmukaista ja selkeää, yhtä esimerkillistä kuin pandemiaan reagoiminen ja sen taltuttaminen. Suomea vastaavan väkiluvun maassa oli 1154 tautitapausta, joista 22 menehtyi.

Alkaa näyttää selvältä, että tänä purjehduskautena emme ehdi matkaan. Lähtö kohti Vanuatua ja/tai Uutta-Kaledoniaa oli suunniteltu kesäkuuksi, vielä heinä-elokuukin voisi olla mahdollinen, mutta aika ei riitä kohta kolme vuotta telakalla seisseen veneen saattamiseen lähtökuntoon.

Koronan arvaamattomuuden vuoksi ei huvita hosua, silloin voi huomata olevansa kolkuttelemassa suljettujen satamien portteja tai killumassa kuukausitolkulla ankkurikaranteenissa.

Tullin Mantalle myöntämä aika päättyy elokuun lopussa ja nyt on anottava lisäaikaa.

Kuva: Wenzlaff.

maanantai 25. toukokuuta 2020

Myrskykausi lähenee, purjehdusjärjestö auttaa

Hirmumyrskykausi alkaa Atlantilla virallisesti viikon kuluttua, Tyynellämerellä viiden kuukauden päästä. Edelleen maiden rajat ovat kiinni ja matkapurjehtijat epätietoisia tulevasta.


Yksittäisen purjehtijan on aika mahdotonta vaikuttaa viranomaisiin, mutta yhteisössä on voimaa. Varsinkin kansainvälinen valtameripurjehtijoiden järjestö, Ocean Cruising Club, on toiminut aktiivisesti. Sillä lienee myös tarvittava auktoriteetti ottaa yhteyttä hallituksiin, diplomaatteihin, merenkulun järjestöihin ja liittohin sekä satamaviranomaisiin.

OCC ei ole toiminut vain jäsenistönsä hyväksi, vaan avasi heti pandemian alkuvaiheessa somekanavansa kaikille. Myös Hanski liittyi Pacific Crossing FB-ryhmään, jossa saa tietoa Uuden-Seelannin tilanteesta.

Mutta ennen kuin kirjotan OCC:sta ja Tyynenmeren tilanteesta lisää, katsaus Karibialle.

Siellä kerättiin tuhannen veneen porukka, joka sai luvan purjehtia Grenadaan, missä hurrikaanin todennäköisyys on pienempi kuin keski-Karibialla. Asialla olivat Grenadan "purjehdusliitto"  Marine and Yachting Association of Grenada sekä viranomaiset. Tuhannen porukkaan kuuluu myös s/y Victoria, joka kertoi päivtyksessään, että eri saarilta tuleville veneille on annettu tietty saapumisaika ja määrätty tarkka ankkurialue.
 "Kaikki paperityöt hoituvat verkossa ja kun pääsemme paikalle meille tehdään koronatesti (pakollinen ja omakustanteinen)."

Purjehdus Karibialta Eurooppaan, jonka s/y Ea valitsi, on yksi vaihtoehto välttää vaarallinen hirmumyrskykausi, mutta se tarkoittaa pitkää ja haastavaa purjehdusta sekä mahdollisesti purjehdussuunnitelman täydellistä muutosta.

Ocean Cruising Club on aktiivinen jokaisella merialueella. Tyynenmeren alueella se on pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että sinne tänne jumittuneet veneet saisivat luvan viettää syklonikauden (sykloni=hirmumyrsky Tyynellä) joko Australiassa tai Uudessa-Seelannissa. Jotta pitkä purjehdus esimerkiksi Ranskan Polynesiasta olisi turvallinen, on Fidzin ja Tongan viranomaisilta yritetty saada lupaa pysähtyä joissakin satamissa tarvittaessa. Mistään normaalista kuukausia kestävästä cruisailusta saarelta toiselle ei siis ole kyse, ja tuskin lupaa sellaiseen edes saisi.

Jimmy Cornellin aikoinaan tekemien laskelmien mukaan Tyynellämerellä liikkuu noin 2000 matkavenettä kaudessa. OCC:n kyselyyn perustuvan arvion mukaan noin 500 venettä olisi halukas purjehtimaan Tyynen yli Australiaan tai Uuteen-Seelantiin. Vähän vaikea arvioida, miten luvut suhteutuvat toisiinsa, missä loput 1500? Osa tietysti on jo ylityksen tehnyt ja jumittunut siellä paikoilleen. Galápagokselle jääneet ovat saaneet luvan purjehtia Ecuadorin Bahia de Caraqueziin.

Lopullisia vastauksia ei vielä ole, mutta toiveikas voi olla. Uuden-Seelannin kohdalla kirje on lähtenyt niille ministereille, jotka vastaavat maahantulosta, bioturvallisuudesta, terveydestä, tullista, urheilusta, vapaa-ajasta ja turismista. Työtä OCC:n jäsenet tekevät ilman palkkaa. Nostan hattua.

Uusi-Seelanti, Pohjoissaari.

OCC:n ponnistelujen tuokset on koottu Noonsite-sivulle.

Ocean Cruising Clubilla on 3000 jäsentä 61 eri maasta. Täysjäsenen vaatimuksena on vähintään tuhannen merimailin valtameripurjehdus ilman pysähdyksiä aluksessa, jonka pituus on alle 70 jalkaa (21,3 m).

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Meren perintö

Luonto ja lukeminen ovat nousseet koronakevään suosikeiksi. Eikä ihme, kumpikin puhdistaa mieltä ja antaa voimia. Nyt kun asumme metsän keskellä, on kevään edistymistä (lumisateineen) ollut mahdollista seurata intensiivisesti. Lintujen pihabongaus onnistuu jopa ikkunan takaa ja lintujen äänet kuuluvat sisälle saakka. Joko ovat äänekkäitä tai meillä on hatara talo.

Viimeksi lukemani kirjatkin käsittelevät luontoa, sitä mistä ihminen on tullut ja mihin ehkä menossa.


Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti johdatti Rachel Carsonin tekstien pariin. Carson (1907-1965) oli amerikkalainen biologi ja ympäristövaikuttaja. Carsonin tunnetuin teos Äänetön kevät (1962, suom. 1963) oli myyntimenestys ja vauhditti ympäristöliikkeen syntyä. Kirja käsittelee ympäristömyrkkyjen vaikutusta ravintoketjuun: maastoon kylvetty myrkky kulkeutuu lintuihin ja tappaa ne. Teoksen nostaman huomion ansiosta DDT kiellettiin mm. USA:ssa ja Suomessa vuonna 1972.

Vaikka koronakevääni Suomessa on täynnä linnunlaulua, on Carsonin kirja edelleen ajankohtainen. DDT:n paikalle voi vaihtaa sanan glyfosaatti.

En kuitenkaan lukenut Äänetöntä kevättä, vaan Carsonin 1951 ilmestyneen teoksen Meren ihmeet (The Sea Around Us), joka lumosi runollisuudellaan. Miten joku voikin kirjoittaa tieteellistä tekstiä noin kauniisti!



Ankeriaan ja Carsonin jälkeen aloin lukea Riitta Kylänpään kirjoittamaa elämäkertaa Pentti Linkolasta. Se on Hesarin lukupiirikirja ja tässä e-muodossa 1200-sivuinen järkäle (olen sivulla 960). Teos palkittiin tietokirjallisuuden Finladialla vuonna 2017. Eikä suotta. Sen kummempien luonnehdintojen sijaan totean ainoastaan, että kannattaa ehdottomasti lukea.


Carsonin Äänetön kevät järkytti Linkolaa, kuten kaikki luonnon tuhoaminen. Hakkuut, soiden kuivaus, rantapusikoiden raivaus veivät hänet niin syvään masennukseen, että apua piti hakea sairaalasta useamman kerran. Linkolan mielestä ihminen oli vain yksi laji muiden joukossa, mikä ei oikeuta luonnon hyväksikäyttöön ja tuhoamiseen.

Samantapainen ajatus löytyy Rachel Carsonilta: kaikki elämä syntyi meressä, ja nyt nyt yksi elämän muoto, yksi laji, uhkaa tuhota meren.

"It is a curious situation that the sea, from which life first arose, should now be threatened by the activities of one form of that life. But the sea, though changed in a sinister way, will continue to exist; the thread is rather to life itself." (The Sea Around Us 1951.)

Eniten minua viehätti Carsonin ajatus lajit yhdistävästä alkukodista, meren perinnöstä.

"Vedestä maalle elämään siirtyneiden eläinten ruumiissa säilyi osa merta, perintö, jonka ne välittivät lapsilleen ja joka vielä nykyäänkin liittää jokaisen maaeläimen alkukotiinsa, muinaismereen. Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat, lämminveriset linnut ja nisäkkäät – me kaikki kannamme suonissamme suolaista virtaa, jossa on natriumia, kaliumia ja kalsiumia lähes samassa suhteessa kuin merivedessä." (Meren ihmeet 1953, suom. Hilkka ja Jussi Koskiluoma.)



Saisiko yhteinen meren perintö meidät kunnioittamaan muita lajeja, sukulaisiamme? Elämään kestävästi ja luonnon monimuotoisuus säilyttäen?

On vielä mainittava yksi kirja, josta löytyy Carsonin ajatus John F. Kennedyn muotoilemana:

"Ihmisen veren, hien ja kyyneleiden suolapitoisuus on suurin piirtein sama kuin valtameren veden suolapitoisuus. Se muistuttaa meitä siitä, mistä olemme kotoisin, ja selittää kaipuumme takaisin merelle."

Lainaus on Ari Pusan ja Tapio Lehtisen Yksin seitsemällä merellä -teoksesta. Se kokoaa mukavasti yhteen GGR-purjehduksen vaihteet taustoineen ja valittu lainaus kertoo paljon Lehtisen persoonasta. Kaipuu merelle kumpuaa syvältä.

"Eventually man, too, found his way back t the sea. Standing on its shores, he must have looked out upon it with wonder and curiosity, compounded with an uncounscious recognition of his lineage. --- He built boats to venture out on its surface." (Rachel Carson)



Hauska huomata, että näinkin erilaisista teoksista löytyi yhteinen nimittäjä, runollinen biologi Rachel.

Rachel Carson: The Sea Around Us 1951, toinen painos 1960.
Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Tammi 2020.
Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda. Siltala 2017.
Pentti Linkola: Luonnonystävän elämäkerta 1988.
Ari Pusa ja Tapio Lehtinen. Yksin seitsemällä merellä. Docendo 2020.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Suomalaispurret otsikoissa

Kaksi suomalaista matkavenettä on päässyt arvostettujen brittilehtien sivuille. Kummankin tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen, mutta kiinnostava tarina ei välttämättä johda julkaisemiseen, varsinkaan printtimediassa. Siksi käytän sanaa "päässyt", myönteisessä mielessä.

Toukokuun Yachting World julkaisi peräti viiden aukeman jutun Juho Karhusta ja s/y Sylviasta. Pääosassa ovat Juhon ja hänen kavereidensa upeat kuvat. David Bughin tekstiä rasittaa tuote-esittely, vaikka sen voi toisaalta nähdä hyvänä asiana: harva harrastajapurjehtija saa nykyään sponsoritukea, ja kun saa, on syytäkin tuoda heidät esiin. Juttu paljastaa Juhon tulevaisuuden suunnitelmia, jotka toivottavasti toteutuvat sitten, kun taas merillä pääsee liikkumaan.

Yachting World May 2020.

Practical Boat Owner kertoi kesäkuun (!) numerossa Jarmo ja Teija Lohikarin s/y Ean peräsinhaverista Atlantilla. Avauskuva on dramaattinen piirros vedenalaisine näkyineen ja havainnollistaa hyvin sukeltajan (Jarmon) ja veneen mittasuhteet. Toimittaja Ali Woodin tekstin alku on selkeä ja mukaansa tempaava (pidin varsinkin uimahousu-kohdasta). En ole lukenut juttua pidemmälle, sillä se ei ole vielä ilmestynyt käyttämässäni pressreaderissa, mutta alku lupaa hyvää.


Practical Boat Owner June 2020.

Niin erilaisia kuin ovatkin, kertovat kummankin artikkelin tarinat rohkeudesta, sinnikkyydestä ja oman unelman toteuttamisesta. Usein mahdottomalta tuntuvaankin löytyy ratkaisu, olipa se sitten peräsimen korjaaminen keskellä valtamerta tai tähtiä hipova haave. Hyvä te!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Matkapurjehtijat jumissa pandemian vuoksi

Valtaosa maailman purjehdusreittien varrella olevista maista on joko sulkenut satamansa tai vaatii matkapurjehtijoilta 14 vuorokauden ankkurikaranteenin. Tätä viestiä on tullut tutuilta purjehtijoilta, ja siitä kirjoittaa myös Noonsite, joka listaa ja päivittää tilannetta eri maissa.

Pysy siellä missä olet, on yleinen neuvo. Suunniteltu satamapaikka voi sulkeutua merimatkan aikana.

Aika kovistakin otteista on kuulunut huhuja. Veneitä olisi jopa käännytetty takaisin merelle. Vaikka kansainvälisen sopimuksen mukaan merihädässä olevaa on autettava, voivat valtiot kuitenkin kieltää saapumasta satamaan. Rajat voidaan sulkea myös mereltä tulevilta.

Mutta toisinkin on toimittu. Monessa maassa viranomaiset ovat automaattisesti jatkaneet purjehtijoiden oleskelulupia ja viisumeita. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa syyskuun loppuun saakka.

Odottamisen ongelma on aikataulu. Kesäkuussa alkaa hirmumyrskykausi Atlantilla ja Tyynenmeren pohjoisella puolella (Meksiko, Aasia). Tyynenmeren eteläisellä puolella, missä meidän pitäisi nyt olla, purjehduskausi on vasta alkamassa ja se jatkuu marras-joulukuuhun saakka.



Karibialla on useampikin suomalaisvene. Vaikuttaa siltä, että kaikki ovat turvallisesti satamassa – joko marinassa tai poijussa – eikä veneitä olla ajamassa pois maasta. Lock down, ulkonaliikkumiskielto, rajoittaa asiointia ja kieltää vesiaktiviteetit kuten uimisen. Maailmanympäripurjehduksen Martiniquelle päättänyt s/y Sissi sai onneksi asiakkaansa lennolle kotiin.

St. Martinilla olevan s/y Victorian päivitys kertoo ulkonaliikkumiskiellosta. Maihin saa mennä vain yksi henkilö enintään tunniksi. "Se on hieman haastavaa, kun asiallinen kauppa on vähän reilun kilometrin päässä kumivenelaiturista, mutta toistaiseksi ei ole tullut sakkoja."

Tyynenmeren saaret (mm. Samoa, Fidzi, Tonga, Vanuatu) ovat sulkeneet rajansa. Sama koskee Ranskan Polynesiaa, joka kuitenkin ottaa merimatkalta tulleita veneitä vastaan Papeetessa Tahitilla ja Marquesassaarten Nukuhivan Taiohaen lahdella. Kumpikin paikka on ääriään myöten täynnä, Taiohaessa on satakunta matkavenettä.
 

Purjehdus Panama-Tahiti (noin 5800 mpk) tai Galápagos-Tahiti (noin 4000 mpk) on karanteeni jo itsessään, joten mereltä tulijat eivät joudu kahden viikon eristykseen. Tahitilla on kuitenkin karanteeniolosuhteet: vain yksi veneestä saa mennä toimittamaan välttämättömät asiat.

Tahitilla on ainakin kolme suomalaisvenettä, joista Omaha on ollut maassa jo pidempään. Kuukausi sitten Galápagokselta lähteneet Marja II ja Melina joutuivat purjehtimaan tuhat mailia ekstraa suunnitellun kolmentuhannen päälle.

Hollantilaiset ystävämme saapuivat Malediiveille 15. maaliskuuta ja ovat edelleen ankkurikaranteenissa. Maihin ei pääse; ruokaa, tarvikkeita ja vettä toimitetaan paikallisen agentin toimesta. Samalla mitataan kuume. Ankkurialueella on noin 20 matkavenettä.
Voi vain kuvitella olosuhteita veneen ahtaudessa vailla ilmastointia. Silti purjehtijat ovat helpottuneita saatuaan viranomaisilta kolmen kuukauden oleskeluluvan. Huonompi vaihtoehto olisi lähteä Intian valtamerelle kolkuttelemaan  suljettujen satamien portteja.

Sain postia myös Australiasta. Matkaveneet eivät saa ylitää osavaltojen rajoja, mikä pysäytti ystäviemme purjehduksen Tasmaniaan. Se on heille sopiva ja mieluinen paikka, mutta talvi on tulossa eikä pienessä veneessä ole eristystä tai lämmitintä. Australia sulki luonnonpuistot eikä patikoimaan pääse, mikä oli tällä hetkellä ikävintä.

Uudessa-Seelannissa on ulkonaliikkumiskielto, mikä pitää purjehtijat veneissään. Paitsi jos vene on telakalla ja itse asuu väliaikaisesti muualla, kuten kävi s/y Iiriksen pariskunnalle. Veneen kunnostus jäi tauolle. Norsandin telakka, missä Manta odottaa, on seisahtunut eikä veneitä lasketa veteen.



Näin matkapurjehtijat maailmalla osallistuvat meidän maissa olevien tavoin pandemian taltuttamiseen. On pysyttävä siellä missä on. Kuin lasten tuolileikissä: saa liikkua niin kauan kuin musiikki soi. Kun musiikki katkeaa, on jäätävä paikoilleen.

Tilanteen voi kääntää positiiviseksi, kuten Ranskan Guadeloupella olevan s/y Ean perhe: "Meidän on erittäin hyvä olla täällä, kunhan vain saamme olla. Nyt nautitaan tästä ajasta. Reissuun lähtiessämme toivottiinkin, että olisi aikaa lukea, pelailla, viettää aikaa perheenä ja nyt sitä on."

Kärsivällisyyttä! Yhtenä päivänä musiikki jatkuu.