Parasta ennen -päiväyksiä

Sukeltajista ei kuulunut mitään, joten päätimme nostaa Mantan ylös Royal Queensland Yacht Squadronissa. Siellä ei ollut ongelmaa nostaa Mantaa lukilla, vaikka paikka valittiin alun perin siksi, että heillä oli myös traileri. RQYS sijaitsee Manlyssä, 20 merimailia etelään Scarboroughsta.

Tuli kiire ostaa maalia ja maalaustarvikkeet. Oikeanlaista maalia oli saatavilla sadan kilometrin päässä venetarvikeliikkeessä. Olisi maalin saanut tilattua johonkin lähiliikkeeseen, mutta emme halunneet ottaa riskiä, ettei se saavu ajoissa, joten vuokrasimme auton ja ajoimme Gold Coastille maaliostoksille. (Tällä kertaa autonvuokraus sujui kuten piti ja hintakin oli halpa. Saimme samalla ostettua pari kärryllistä ruokaa. Veneen varastot ovat täysin tyhjät, joten hankintalistalla oli nyt aluksi kaikkea painavaa ja säilyvää aina jauhoista säilyketölkkeihin.)

Harvoin näkee niin monipuolista hyllyvalikoimaa kuin
Marine Trade Supplies -liikkeessä.

 Mutta takaisin blogin aiheeseen eli pohjan antifouling-maalaukseen. Olimme tulleet siihen tulokseen, että pohjassa oleva maali ei toimi, koska se oli maalatessa vanhentunutta. Maaleilla on parasta ennen -päivä, jota voidaan maalitestauksella jatkaa. Norsandissa oli edullisesti myynnissä meille sopivaa maalia, jonka käyttöikää oli tällä tavalla jatkettu. Ostimme maalin vuonna 2019, mutta pääsimme maalaamaan sen vasta 2022. Ties koska sen varsinainen parasta ennen -päivä oli ollut.

No olipa syy vanha maali tai lämmin merivesi - sekä tietysti kolmen kuukauden paikallaan olo - vesilinjassa näkyi näkkejä. Järkevintä oli nostaa vene nyt heti ylös, ja olihan se myös mukavampaa täällä viileässä kuin kuumassa Cairnsissa.

Gold Coastin venetarvikeliike oli iso ja hyllyt täynnä tavaraa, erilaisia maalejakin kymmeniä metrejä. Marssimme innokkaina puna-keltaisten pönttörivistöjen luo ja löysimme etsimämme, Seaquantumin. Mutta mitä! Maalin parasta ennen oli lokakuussa, 26.10.2022. Siis vuonna kaksikymmentäkaksi!! Pönttöjen kylkeen oli kuitenkin liimattu tarra "myyntiaikaa jatkettu 31.5.2023 saakka". Ei voi olla totta! Mikä vanhan maalin kirous meille on langetettu.

Juttelimme myyjän kanssa, tuoreempaa ei ollut ja tämäkin myytäisiin täydellä hinnalla päiväyksestä huolimatta. Maalikaupassa ei pelata napeilla eikä harrasteta punaisia aletarroja, 10 litraa maksoi 660 euroa. Vaihtoehtona hyllyssä oli Seavictoria, mutta se ei mielestämme ollut saman veroista.

Kun siinä pähkäilimme ja tuskailimme, myyjä sanoi tarkistavansa vielä Jotunilta maalin kelpoisuuden. Lähdimme kahville odottamaan vastausta. En tiedä minkä poppakonstin avulla maalin parasta ennen -päivä oli siirtynyt kolme kuukautta eteenpäin, 31.8.2023 saakka. Niin kuin kolmella kuukaudella nyt olisi mitään merkitystä. Saimme uudesta päiväyksestä oikein mustaa valkoisella toteamuksella, että parasta ennen päivän jatkaminen ei tarkoita tuotteen laadun heikkenemistä ja se on varauksetta käyttökelpoista. 

Ja täydellä hinnalla myytävissä, voisi lisätä. Ostimme vanhan maalin. 

 

Tiistaina 23.5. Manta nousi ammattimaisella otteella ylös ja siirettiin omaan pilttuuseen. Kyllä oli eroa Scarboroughin nostajiin. Täällä oli kolmen miehen tiimi, joista vanhin oli nostanut veneitä 35 vuotta ja nuorin 8 vuotta. Kävimme jo ennen nostopäivää juttelemassa ja katsomassa paikat ja pelkästään se rauhoitti.

Nämä tyypit tiesivät mitä tekivät ja tekivät sen rauhallisesti, tarkasti ja turvallisesti.

 

Ennen painepesua. Levä lähti pesurilla, mutta näkit piti irrottaa
lastalla ja sitkeimmät kannat rapsuttaa yksitellen.

 

Aurinko laskemassa kello 17, työpäivä ohi.

Kolme päivää riitti hyvin maalaukseen, jonka suurin työ on aina valmistelu. Näkkien irrottaminen ei ollut mukavaa, mutta onneksi niitä ei loppujen lopuksi ollut kovin paljon. Pohja hiottiin karkealla sienellä ja sitten pari kerrosta maalia pintaan. Hanski pesi ja vahasi kyljet. Täällä käytetään myös vedenalaisissa metalliosissa eliönestoa. Suosituin merkki on Propspeed, jolla mekin sudimme potkurin ja akselin.

Akseli ja J-prop putsattiin kunnolla ennen Propspeedin vetämistä.
Eipä nyt tullut siitä kuvaa, mutta aine on kirkkaan keltaista.

 Jprop-kääntölapapotkurin pieni klappi on huolestuttanut, vaikka potkuri toimii moitteettomasti. Otimme siitä videon, jonka lähetimme valmistajalle Italiaan. Ei syytä huoleen, oli vastaus, voitte seilata Australiasta Eurooppaan. Hanski painoi vielä kunnolla rasvanipalla rasvaa potkurin runkoon ja sitten kaikki olikin valmista. Perjantaina 26.5. meidät laskettiin takaisin veteen. Ja kuinkas sitten kävikään? Jatkuu seuraavassa blogissa. 

Takaisin veteen. Tällä pohjalla pitäisi päästä kotiin saakka.

Likaisella pohjalla liikkeelle?

Manta kellui, sisällä oli kuivaa ja siistiä, kaikki tavarat olivat tallella ja kannella linnunkakkaa vain muutama tippa. Viimeisestä saimme kiittää venevahtejamme Andya ja Sandya, jotka olivat pesseet Mantan vähän ennen tuloamme.

Toisin kuin edellisessä blogissa kirjoitin, saavuimme siis maanantaina 8.5. Takana oli 21 tuntia ilmassa, neljä tuntia Singaporen välilaskukentällä ja näitä ennen aika monta tuntia matkustusta autossa ja junassa sekä odotusta Seutulan kentällä. 

Paluu vene-elämään. Aurinko laskee kello 17.

 

Brisbanessa vastassa oli miellyttävä 16 asteen lämpötila, joka laski kahtena ensimmäisenä yönä kymmeneen asteeseen. Meille se sopi hyvin - onhan veneessä lämppäri, mutta paikalliset päivittelevät viileyttä joka käänteessä. Meistä puolestaan on tylsää, että aurinko laskee jo kello 17. Illat ovat pitkiä ja pimeitä, mikä saa kaipaamaan Suomen kevään valoa ja mustarastaan liverrystä. Muuten koti-ikävä on nyt selätetty tai ainakin jätetty taakse ja keskitymme tulevaan purjehdukseen.

Aamukävelytiemme on tylsän näköinen, mutta ah!, ihanaa kun pystyy
reippailemaan. Helmikuussa oli liian kuumaa siihen.

 

Toinen tylsähkö kuva, jonka tarkoitus on esitellä puistogrilli,
josta oli Suomessa puhetta. Näitä on useita lähes joka puistossa.
Kaasua tulee maksutta napista painamalla. Ei siis ole tiskiallas.

Olimme ajatelleet nostaa Mantan ylös pohjan putsausta ja maalausta varten täällä Scarborough marinassa. Sepä ei onnistunutkaan. Nostoa yritetettiin jo helmikuussa (silloin olisimme vaihtaneet potkurin ja vieneet J-propin tarkistettavaksi). Marinassa on 35 tonnin lukkinosturi, jolla homma pitäisi hoitua, kuten se on sujunut niin Tromssassa kuin Puerto Monttissakin. Haasteena on liinan saaminen skegin ja potkurin väliin. Paikka on ahdas ja liina on ujutettava oikealle kohdalle. Täällä venettä pidettiin kuitenkin puolikireällä takaliinalla oikealla kohdalla, jolloin liinaa oli mahdotonta liikuttaa. Muutenkin nuorten telakkakundien ote oli arkaileva eikä intoa uudenlaiseen tekemiseen löytynyt. Meille sanottiin jo ennen nostoa, että voimme perua sen (heh). Olimme tietysti näyttäneet valokuvan pohjasta ja keskustelleet menettelytavasta. Asenne oli alusta saakka kielteinen ja epäuskoinen ja nosto keskeytettiinkin pian. Silloin helmikuussa ratkaisuksi ehdotettiin sukeltajaa, joka ohjaisi liinan oikeaan kohtaan.

Mutta nyt sukeltajaa ei hyväksytty ("tyyppi voisi jäädä puristuksiin") eikä myöskään Hanskin ehdotusta nostaa Manta nostolenkeistä meidän omilla, tähän tarkoitukseen aikoinaan hankituilla liinoilla (joilla Manta nostettiin mm. Buenos Airesissa). Liinan sijoittaminen peräsimen taakse ei myöskään käynyt ("liina voisi luiskahtaa pois").

Päätimme siirtää noston ja maalauksen Cairnsiin, jossa on traileria käyttävä telakka. Parasta olla ottamatta riskiä toisesta lukki-telakasta. Pohjassa on näkkejä ja levää, mikä on yllättävää ajatellen että se maalattiin vain vuosi sitten. Aiemmin Jotunin mainiot maalit ovat pitäneet pohjan puhtaana useita vuosia. Ehkä lämmin vesi on yksi syy sekä tietysti pitkä seisokki.

Yritämme putsauttaa pohjan sukeltajilla, mikäli heillä on ensi viikolla aikaa. Olemme nimittäin ruokaostoksia ja kyläreissua vaille valmiit lähtöön eikä odotteluun nyt oikein riitä kärsivällisyyttä, kun voimme vihdoin suunnata Mantan keulan kohti pohjoista.

Suomesta käytettynä ostettu Suunnon kompassi
vaihdettiin nurinkurisen Ritchien paikalle.

Takaisin Australiaan: edessä tuhansia meripeninkulmia

Sääennuste ensi sunnuntaille kello 10 aamulla: +21 C aurinkoista, heikkoa luoteistuulta. Varsin passelia. Tällainen sää odottaa meitä Brisbanessa. Helteet ovat ohi ja öisin lämpötila saattaa olla jopa kymmenen asteen paikkeilla, mutta se ei haittaa. Australian pohjoisrannikolla saamme aivan varmasti taas hikoilla.

Aika Suomessa on toisaalta tuntunut mukavan pitkältä, toisaalta hujahtanut nopeasti. Vajaassa kolmessa kuukaudessa ehdimme tavata useita ystäviä ja sukulaisia ja saimme kokea sekä talven että kevään. Hanski on kuluttanut trial-renkaita, minä enimmäkseen aikaa. Kävely, jumppa ja kuntosali ovat kohottaneet kuntoa niin, että voin istua seuraavan vuoden. Sitä nimittäin matkapurjehdus paljolti on, istumista ja lepäämistä. 

Ennen varsinaista valtameripurjehdusta edessä on kolme kuukautta rannikkopurjehdusta, mikä tarkoittaa paljon pysähdyksiä ja hidasta menoa. Noin 500 merimailia Suuren valliriutan suojassa on varmasti itärannikon kohokohta. Elokuussa - mielellään kuun alussa - on tarkoitus olla Darwinissa, josta lähdemme ylittämään Intian valtamerta. Sen toisella laidalla Etelä-Afrikassa on syytä olla marraskuun kuluessa, sillä syklonikausi alkaa 1. marraskuuta.

Reittisuunnitelma elokuu - marraskuu 2023

 Etäisyyksiä ja purjehduaikoja, kun vuorokaudessa taitetaan 130 mpk:

 Darwin - Joulusaari 1500 mpk (noin 12 vrk)

Joulusaari – Cocos Keeling 530 mpk (noin 4 vrk)

Cocos – Mauritius 2300 mpk (noin 2,5 viikkoa)

Mauritius – Reunion 150 mpk (reilu vrk)

Reunion - Richards Bay1400 mpk (noin 11 vrk)

Pyöreästi noin 6000 merimailia, mikä tekee 46 vuorokautta. Kun siihen lasketaan hitaat päivämatkat ja pysähdykset, saa aikaa helposti kulumaan tuplasti eli kolme kuukautta. Intian valtameren ylitys (tätä reittiä) on todella erilainen kuin Tyynenmeren ylitys. Käytimme Panama - Uusi-Seelanti purjehdukseen (v. 2002) kuusi kuukautta ja Chile - Uusi-Seelanti purjehdukseen (v. 2017) kahdeksan kuukautta. Intian valtamerellä saaria ja aikaa on vähemmän, tuulet ovat kovempia ja aallot isompia. Ja juu, kyllä jännittää vähän.

Oi talvi on!

 

Näkymä Kesängiltä Ylläkselle. Olemme juuri kiivenneet
sukset olalla Pirunkurua ylös. Sannan askelmittari näytti 75 kerrosta.

Uumoilin ennen lähtöämme, että tokko Etelä-Suomessa enää riittää lunta sivakoimiseen. Kerrankin kannatti olla pessimisti, sillä sain kutsun ystäväperheen lomaviikolle Äkäslompoloon JA lunta riitti myös kotiladuilla. Olen totisesti nauttinut talvesta, varsinkin kun Brisbanessa lämpötilat ovat pysytelleet kolmessakympissä. 

Päivin kanssa Lohjan laduilla.

Veljenpoika pilkki kasan ahvenia. Paistettu ahvenfile
vei kyllä voiton kaikista valtameren kaloista.

Mökillä riitti lunta kuukausi sitten.

Kevät!

Poptähtien kotikylästä koto-Suomeen

Täälä kertaa blogipostauksen aloittaa musiikkiaiheinen tietovisa. Mikä bändi on kyseessä? Vuonna 1961 otetussa kuvassa nassikat vasta aloittelevat uraansa, joiden pituutta kengät selvästi ennakoivat.

Toinen vihje: pojat ovat veljeksiä ja tietysti kotoisin Australiasta.

Ostosmatkalla törmäsimme tälle oman kylän bändille omistettuun kujaan, jossa poppi soi ja yhtyeen vaiheista kerrottiin valokuvin ja tekstein koko kadun mitalla. En ole fani, mutta ihan varmasti jytännyt täysillä fiiliksillä biisien tahdissa, sillä 1980-luvulla heidän musiikkinsa soi joka diskossa. Ja tietysti se leffa.... kolmas vihje: lauantai-illan huumaa.

Neljäs vihje: paikkakunta on Redcliffe.

 

Sepä se, Gibbin veljekset Barry, Robin, ja Maurice eli
Brothers Gibb eli Bee Gees!

Oli jotenkin hämmentävää ja hellyyttävää katsoa kuvia, joissa myöhemmät idolit (kireissä kiiltävissä hepeneissä, tukat föönattuina) olivat pikkupoikia. Hyppivät uimaan laiturilta, kalastivat ja kulkivat pitkin kylän raittia. 

Scarboroughin puolelta löytyi heidän kotitalonsa, joka on tyypillinen tälle omakotitalojen valtaamalle kylälle. Edelleen näitä vanhempia rakennuksia löytyy uudempien välistä.

Mutta sitten omiin suunnitelmiin. Lähdemme tällä viikolla Suomeen kolmeksi kuukaudeksi ja palaamme vasta, kun syklonikausi on ohi ja pääsemme jatkamaan purjehdusta kotiin päin. Manta jää Scarborough Marinaan, joka valikoitui paitsi hinnan, myös sijainnin vuoksi: täällä tuulee hieman enemmän kuin sisäreitin marinoissa, mikä tekee helteestä edes hieman siedettävämpää. 

 

Aurinko nousee, kello on noin kuusi.

Veneessä on tällä hetkellä 32 C astetta sisällä. Matkavalmisteluja pystyy tekemään aikaisin aamulla (kello soi klo 4.30) ja myöhään illalla - jos jaksaa. Lämpö alkaa nousta jo kello 7-8 aikoihin ja vasta kun aurinko laskee seitsemältä, alkaa viiletä. Toivottavasti toukokuussa ei enää ole näin kuuma. 

 

Nykymeininki monessa paikassa: veneet säilytetään hyllyssä
ja lasketaan veteen vain reissun ajaksi. Pysyy pohja puhtaana.

Hommat ovat jokapäiväisestä megasiestasta huolimatta melkein tehty ja tuskin jaksaa odottaa lähtöä Suomen talveen. Pitkät kalsarit, untuvatakit, pipot ja hanskat on pakattu kätevästi esiin otettaviksi. Miniloma Lapissa takaa hiihtokelit.

Laskimme, että olemme jättäneet Mantan vuoden 2012 lähdön jälkeen viisi kertaa: Norjan Tromssaan, Kanarialle Las Palmasiin, Chilen Puerto Williamsiin ja Puerto Monttiin sekä Uuteen Seelantiin Whangareihin, mistä sitten tulikin pidempi paussi koronan vuoksi. Kolme kertaa Manta jäi ylös telakalle ja kaksi kertaa veteen. Tämä on nyt sitten kolmas kerta vedessä.

Gabrielle, pysy kaukana!

Syklonikausi alkoi virallisesti 1. joulukuuta ja nimen saaneita troppisia hirmumyrskyjä on ollut tähän mennessä kuusi: Darian, Elle, Hale, Irene, Freddy ja Gabrielle, joista kaksi viimeistä viuhuvat merellä juuri nyt, Freddy Intian valtameren puolella, Gabrielle Korallimerellä. Tämän kauden sykloneista ei ole raportoitu aineellisia vahinkoja.

Gabrielle on ensimmäinen sykloni itärannikon alueella. Muut ovat liikkuneet Australian länsi- ja pohjoispuolella.

Gabrielle Windyn ennusteessa perjantaina 10.2.
Me olemme tuossa keltaisen pisteen kohdalla.

Kauden ensimmäinen sykloni (kategoria 1) ilmestyi kuitenkin jo 26. heinäkuuta Cocos Keeling -saarten paikkeille Intian valtamerelle, mutta jostain syystä sai nimen sijaan vain tunnisteen 01U. Syklonien lisäksi troppisia matalapaineita on kirjattu tähän mennessä 7 kappaletta. Niiden tuulet jäävät alle hirmumyrskyrajaksi määritellyn 33 sekuntimetrin. 

Gabriellen reitin on ennustettu kaartavan pois Australian itärannikolta. Mutta sen verran se täälläkin sekoitti merenkulkua, että risteilylaivat ovat joutuneet muuttamaan reittejään. Tylsintä on niillä lomalaisilla, jotka olivat menossa Brisbanesta Uuden Kaledonian Loyality-saarille, ja joutuvat nyt pysyttelemään merellä kunnes palaavat lähtösatamaan.

Gabriellen ennustettu reitti.

 Hirmumyrskyjen nimeäminen alkoi vuonna 1887 juuri täältä Australian Queenslandista paikallisen ilmatieteen laitoksen meteorologi Clement Wraggen aloitteesta. Nimen ajateltiin helpottavan säätilanteesta tiedottamista.

Suomen ilmatieteen laitoksen sivuilta löysin tämän selkeän kartan.

Saffir-Simpson asteikko

voimakkuusaste	keskuksen ilmanpaine	suurin tuulen nopeus
1. aste	yli 980 hPa	33–42 m/s
2. aste	965–979 hPa	43–49 m/s
3. aste	945–964 hPa	50 -58 m/s
4. aste	920–944 hPa	59–69 m/s
5. aste	alle 920 hPa	yli 70 m/s

Lähde: Suomen ilmatieteen laitos.

 

Australian myrskyjen lisäksi olemme seuranneet jännityksellä Chilen rannikon valtavaa matalapainetta, jossa Golden Globe Racen Kirsten (sy Minnehaha) ja Abilash (sy Bayanat) ovat. Hui!

Kuva: GGR

Hellettä pakoon ylängölle

Ruiskutuspumppu saatiin korjattua, mutta se vaati Hanskilta kahdesti pumpun irrottamisen ja paikalleen asentamisen. Kun pumppu ensimmäisen kerran tuli kiiltävänä ja huollettuna takaisin korjaamolta, se vuoti enemmän kuin ennen. Ei auttanut muu kuin irrottaa se uudestaan ja viedä takaisin. 

 

Kun venehommat oli saatu tehtyä, lähdimme Dorrigon luonnonpuistoon.

Diagnoosi vuotoon oli Hanskin liian kireälle vetämä mutteri, mikä kuulosti epäuskottavalta, mutta eipä siinä voitu muuta kuin ajaa uberillä takaisin veneelle ja asentaa pumppu jälleen paikoilleen. Nyt se sujui jo neljässä tunnissa, kun ensimmäiseen kertaan oli kulunut kuusi tuntia (irrotus vei 2-3 tuntia). Kone käyntiin: pumppu roiski edelleen dieseliä samasta paikasta. Soitto pajalle, josta tuli mekaanikko veneelle saman tien. Selvästi heillä oli ollut toinenkin ajatus vuodon syystä, sillä mekaanikko ryhtyi määrätietoisesti irrottamaan pumpusta yhtä pulttia ja saatuaan sen käsiinsä totesi sen olevan viallinen ja syypää vuotoon. Pultti ei ollut pelkästään kiinnityspultti, vaan venttiili, joka säätää polttoaineen virtausta. Mekaanikolla oli mukana varapultti, joka vaihdettiin tilalle. Koko homma oli tunnissa tehty. Lisälaskua ei onneksi käynnistä tullut.

Kun kone oli saatu kuntoon - sekä pilssi putsattu dieselistä ja lattiat pesty - Hanski aloitti vuotavien ikkunoiden korjauksen. Jostain syystä kaikki styyran puolen kolme ikkunaa vuotivat, paaran puolella vain yksi. Samaan aikaan alkoi pitkän kuivan kauden jälkeen sataa lähes päivittäin. Lisäksi lämpötila nousi päivällä 30 C asteeseen. Jos ei satanut, pystyi aamuisin työskentelemään kello 6 ja 9  välillä ja silloinkin viimeinen tunti oli tuskaisen kuuma. Olimme varmistaneet, että saisimme uudet ikkunat täältä, mikäli akryyliruutu hajoaisi irrottaessa. Kaikki neljä säilyivät kuitenkin ehjinä. Reilun viikon aherruksen jälkeen homma oli tehty. 

Karmien  ja ikkunoiden irrottamisen ja reunojen hiomisen
jälkeen maalausta.

Olimme valmiit jättämään Coffs Harbourin, mutta tuuli oli eri mieltä: pelkkää vastatuulta tuleva viikko. Olo kuumassa veneessä alkoi tympiä, joten vuokrasimme pariksi päiväksi auton ja ajoimme sisämaan ylängölle, jossa on useita kansallispuistoja. Vaikka korkeutta meren pinnasta on vain 750 metriä, tuntui  ilma mukavan viileältä. Asteita oli ehkä noin 26-28 C. Emme olleet kuumuuden vuoksi liikkuneet moneen päivään lukuun ottamatta löntystelyä uimaan tai reissuja kauppaan, joten oli ihana päästä kunnolla kävelemään.
(Sivuhuomautus: vuorasimme auton Europcarilta ja saimme laskun kahden päivän sijaan kolmesta päivästä, vaikka auto palautettiin hyvissä ajoin. Tämän sotkun selvittäminen osoittautui raivostuttavan hankalaksi. Paikallisvuokraamo pesi kätensä, vaikka juuri siellä oli palautusaika merkitty systeemiin väärin. Lasku tuli Saksasta ja asiakaspalvelu taitaa olla Intiassa. Nyt neljän puhelun ja parin meilin jälkeen odotamme uutta laskua. En enää ikinä vuokraa Europcarista.)

 Kävimme kahdessa erilaisessa kansallispuistossa. Sademetsässä sijaitseva Dorrigo National Park tarjoaa tiheää kasvillisuutta, varjoisia reittejä ja vesiputouksia. Cathedral Rock National Parkin vetonaulana ovat graniittibatoliitit eli man uumenissa magman muovaamat kivipallot. 

270 miljoonaa vuotta sitten syvällä maan sisällä
muodostunut graniittibatoliitti.
Vähitellen sää ja eroosio ovat paljastaneet sen

Dorrigo National Park

 

Cathedral Rockin luonnonpuistossa oli tulipalo 2019.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Dorrigon "karvapuut"

 

Kippari puussa.

Jäimme yöksi Dorrigon 100 vuotta vanhaan hotelliin. Yöllä satoi rankasti ja puuskainen tuuli kolisutteli ikkunoita niin, että luulin ensin hotellin haamun yrittävän sisään.

Dorrigon hotellissa oli hieno terassi. Kaatosade alkoi juuri kun
pääsimme sisään.

 Lauantaina tuuli kääntyy etelään ja lähdemme Brisbanen pohjoispuolelle, 250 merimailin päähän Scarboroughin marinaan, josta olemme varanneet Mantalle paikan kolmeksi kuukaudeksi. Itse emme jää tänne enää hikoilemaan, vaan lennämme Suomeen ja palaamme toukokuussa, kun syklonikausi on ohi ja purjehdusta voi jatkaa kohti kotia.