tiistai 22. marraskuuta 2022

Banaani metsässä

Tämä oudohko otsikko tuli mieleeni, kun kävin metsässä. En ollut trooppisessa banaanimetsässä, vaan minulla oli metsässä eväänä banaani. Suomalaisessa ihanassa, kauniissa mäntymetsässä, missä pehmeä sammal loistaa vihreän eri sävyissä. Keltainen banaani oli räikeä ja jotenkin liian napakka metsätunnelmaani. Vaikka se oli ostettu Inkoon S-marketista, se edusti tropiikkia, mistä olin juuri tullut. Banaani marraskuisessa mäntymetsässä kuvasti hyvin sen hetkistä olotilaani.

Olin nimittäin muutama päivä aiemmin lentänyt Brisbanesta Helsinkiin. Lentäminen on purjehtimiseen verrattuna kuin ilmiintymistä, ihan liian nopeaa siirtymistä kulttuurista ja ilmastosta toiseen. Olin tullut kuukaudeksi Suomeen, hoitamaan äitini asioita ja muuten vaan lomalle vene-elämästä.

Lähtöä edeltävällä viikolla Brisbanessa oli yli 30 lämpöastetta. Ai että oli ihana istua pipo päässä ja pitkät kalsarit jalassa kaatuneella puunrungolla iltapäivän auringon paistaessa matalalta. Tikka nakutti jossain kauempana ja mäntyjen latvat humisivat havupuun huminaa yläpuolellani.

Pian marraskuun lomani on loppu ja ilmiinnyn banaanien maailmaan, ehkä käyn banaanimetsässäkin. En kyllä usko, että se antaa minulle voimaa samalla tavoin kuin pohjoinen mäntymetsä.

Hanski ja Manta odottavat Sydneyssä. Sekä 30 asteen helle.

 


sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Purjehdus Brisbaneen: virtuaalipoijuja ja matalikkoja

Brisbane on viihtyisä kaupunki sen pikaisen jokivarsitutustumisen perusteella, jonka olemme muutamassa päivässä tehneet. Kiiltävien ja korkeiden city-rakennusten vastapainona keskustassa on upeita puistoja. Ja tietysti se kuuluisa tekohiekkaranta uima-altaineen. Istutuksia ja pieniä viherkeitaita näyttää olevan pitkin kaupunkia siellä sun täällä. 

Brisbanen keskustassa on turvallista pulikoida. Tosin 18-20 C asteen
lämpötila ei ole houkutellut uimaan.

Olemme ankkurissa kaukana keskustasta, vesibussilinjan (CityCat) viimeisen pysäkin vieressä. Jokea pitkin kiitävä vesibussi on mukava ja nopea tapa liikkua suurkaupungissa. Ankkurointi vilkasliikenteisellä joella on sallittua siihen tarkoitetulla alueella. Jokaisen ankkurialueen vieressä on jollalaituri, vesihana, roskis ja vessa. 

Ankkurialue. Hiekkarannalla on kyltti "uiminen kielletty".
Vieressä on pieni puisto, jossa on kuntoiluvälineitä, piknik
pöytiä ja grilli. Sekä vessat.

Mutta saapuminen Brisbaneen omalla veneellä ei ollut leppoisaa. Se onkin tämän blogin pääaihe. Seuraavassa veneilytermipainotteinen kertomus purjehduksesta Bundabergistä Brisbaneen 15.-18.10.

Sandy Strait ja West Bar

Bundabergista pääsee etelään Fraser-saaren suojassa (joka muuten on maailman suurin hiekkasaari) ja tätä matalaa ja mutkikasta Sandy Strait -reittiä meille suositeltiin avomeripurjehduksen sijaan, kun teimme lähtöä 200 merimailin päässä olevaan Brisbaneen. Tästä sisävesikokemuksesta voisi käyttää monitulkintaista luonnehdintaa "mielenkiintoinen". Matkan varrella toivoin monta kertaa, että olisimme suunnanneet avomerelle. No olipahan kokemus.

Reitti päättyy pohjoisesta tullessa Fraser-saaren ja mantereen väliseen salmeen, jossa on 5 merimailin laajuinen hiekkapankki, West Bar. Sen ylittämiseen tarvitaan paitsi oikea vuoroveden aika, myös hyvä keli: ei liikaa tuulta eikä varsinkaan maininkia. Aallot murtuvat salmen matalikkoon jo kevyessäkin kelissä. Lähipäivien sää näytti hyvältä West Barin suhteen, joten lauantaiaamuna irrotimme köydet Bundaberg Port marinan laiturista, huolimatta siitä, että luvassa oli heti vastatuulta 40 mpk pitkällä Hervey-lahdella. Lahden mataluuden ja virtojen vuoksi aallot nousivat teräviksi ja meno oli aikamoista ryskytystä. Pääsimme lahden yli Fraser-saaren kupeeseen juuri ennen auringon laskua. Merimaileja kertyi 51.

Sandy Strait on laaja vesialue, johon laskee pitkä Mary-joki ja ehkä jotain pienempiäkin. Vastaranta siintää kaukana ja luo illuusion kulkukelpoisesta vedestä. Sitä se ei ole, sillä alue on vedenalaisten hiekkasärkkien täplittämä. Niiden välissä mutkittelee merimerkein varustettu venereitti, joka on osin kulkukelpoinen vain ylävedellä. Aluetta valvoo meripelastusasema (Sandy Strait Voluntary Marine Rescue), jolta saa ajantasaista ja tarkkaa tietoa reitin syvyydestä. Ilmoittamalla Mantan syväyksen saimme itsellemme aikaikkunan matalikon (Sheridan Flats) ylittämiseen.

Sandy Straits. Matalikot vaanivat pinnan alla.

Sunnuntaina ankkuri nousi kello 6.45 ja lähdimme varsinaiselle sisäreitille. Kahden maissa iltapäivällä olimme suoriutuneet matalikoista ja jäimme ankkuriin Fraser-saaren rantaan. Oli ihana sammuttaa moottori, nauttia hiljaisuudesta ja istua pöydän ääreen syömään päivän ensimmäinen lämmin ateria. Intensiivinen mutkittelevan reitin, veden syvyyden ja kellon seuraaminen oli uuvuttavaa. Ja huh, mitä se olisi ollut ilman GPS-navigointia. Illalla lämmitimme saunan.

Seuraavana päivänä (kolmas matkapäivä) edessä odotti West Barin hiekkapankki ja sen takana (vihdoin) avomeri. Paras aika ylittää hiekkapankki on vähän ennen nousuveden huippua (slack). Tuolloin vuorovesi virtaa sisään, samaan suuntaan kuin tuuli ja aallot sekä rannikon lähes ikuinen itämaininki. Olosuhteet ovat helpoimmat huolimatta siitä, että ajetaan kaikkia kolmea vastaan. Paikallinen meripelastusasema (VMR Tin Can Bay) oli antanut meille tännekin aikaikkunan.

Ajoituksen lisäksi on kuitenkin tiedettävä mistä kulkea. West Bar ei tosiaan ole mikään yksttäinen pieni hiekkakynnys, vaan viiden mailin mitalla matalikkoja, jotka muuttavat paikkaa ja muotoa jatkuvasti. Yllättäen tekniikka toi avun. Hanski huomasi Marine Trafficista, että salmessa oli outoja AIS-palluroita. Reitti oli merkattu kuudella virtuaalisella merimerkillä! Lähempänä ne näkyivät omassa AISissamme, mutta vain iPadin Navionicsissa, Simradin plotteri ei tunnistanut näitä AIS-kohteita (ulosajavien huvialusten jono kyllä näkyi). Myöhemmin kuulimme, että virtuaalipoijut ovat aika uusi juttu. Otimme varmuuden vuoksi koordinaatit ylös ja teimme plotteriin waypointit.

Sitten isopurje ylös, moottorista isot kierrokset ja kohti valkoharjaisia aaltoja. West Barin ylitys kesti vajaat kaksi tuntia. Vihdoin pääsimme kääntämään kurssin etelään, sammuttamaan moottorin ja avaamaan genuan isopurjeen seuraksi. Olipa ihana olla aavalla merellä!

Tätä iloa kesti kuitenkin vain aamuyöhön saakka, jolloin saavuimme Moreton-lahden lähelle. Lahti on 30 merimailia leveä matala lahti, jonka poikki kulkee laivaväylä. Näimme jo kaukaa usean redillä olevan laivan valot ja pian alkoi näköpiiriin ilmestyä myös liikkuvia laivoja. Yksi tuli kohti ja niin lähelle, että oli tartuttava VHF:ään. Ilmoittivat näkevänsä meidät ja väistävänsä. Laiva menikin ohi, mutta kääntyi pian perän takana taas kohti. Mitä ihmettä? Äkkäsimme olevamme alueella, jossa luotsi nousee tai lähtee laivasta. Laivoja alkoikin putkahdella Moreton-lahden reitiltä meitä - tai siis pilot boarding aluetta kohti. Pimeässä yössä moinen trafiikki ei ollut yhtään hauskaa. Tilanne oli kuitenkin hallinnassa, kun tiesimme mitä oli tekeillä.

Aamun sarastaessa olimme itsekin jo Moreton-lahden alueella ja lähdimme purjehtimaan kohti laivaväylää. Moreton on hiekkapankkitilkkutäkki ja ainoa merkattu syvä ja selkeä reitti on laivaväylä. Ajoimme kerran melkein hiekkapankille ennen kuin saavutimme laivaväylän, josta oli 10 merimailia Brisbane-joen suulla sijaitsevaan konttisatamaan. 

Onneksi satamassa oli tilaa, vaikka joessa sijaitsikin.

Satamasta alkoi viimeinen etappi, joki. Vähitellen laivat, kontit, nosturit ja makasiinit jäivät taakse ja rannalla alkoi olla asutusta. Kun parin tunnin jokiajelun jälkeen eteemme tuli huviveneiden ankkurialue (mikä oli siinä vaiheessa yllätys, emme tienneet että joelle voi näin vapaasti ankkuroitua), laskimme ankkurin sopivaan vapaaseen väliin suomatta ajatustakaan matkan jatkumiselle. Olimme perillä Brisbanessa.

Jakaranda puut kukkivat ja näitä on paljon!
Kukka on kuin meidän kissankello.


lauantai 15. lokakuuta 2022

Bundaberg Port Marina

Viikko  marinassa on suorastaan kiitänyt sekä tavanomaisten askareiden (pyykki, kauppa, paikallinen sim puhelimeen) että seurustelun merkeissä. Joka ilta ollaan istuttu jonkun venekunnan kanssa tarinoimassa, vaihdettu kokemuksia purjehduksesta ja saatu vinkkejä paikoista täällä.

 

Eläviäkin nähtiin, mutta niin kaukaa, ettei saatu hyviä kuvia.

Eilen porukka kerääntyi joka perjantai järjestettävään grilli-iltaan, jossa marina tarjoaa lihat (täällä Asutraliassa grillattava = liha) ja jokainen tuo yhteiseen pöytään lisukkeen. Mukava viimeinen ilta Bunaberg Port marinassa. Heti kun olen saanut tämän päivityksen tehtyä lähdemme kohti Brisbanea.

Grilli-ilta joka perjantai.

 


Suoraa ja tasaista.

 Ai mutta tärkein ja kiinnostavin melkein unohtui! Sisäänkirjaus ja timber inspection! Pääsimme tullilaituriin tulopäivän aamupäivällä ja lyhyen odottelun jälkeen Australian Border Forcesta tuli kaksi virkailijaa. Passit ja viisumit oli nopeasti katsottu, sen jälkeen toinen tullivirkailija kyseli meiltä kaikenlaista alkaen veneen hankinnan historiasta ja missä maissa olemme viimeisen 10 vuoden aikana purjehtineet (osasin odottaa ja olin tehnyt listan valmiiksi) ym. ym. Tarkoituksena varmaan tarkistaa, ettei kertomuksessa ole epäjohdonmukaisuuksia. Toki meiltä kysyttiin myös perinteiset onko aseita, huumeita tai muuta kiellettyä. Kyselytuokio kesti lähemmäs tunnin ja samaan aikaan toinen virkailija kävi kaappejamme läpi, ei mitenkään järjestelmällisesti, vaan tarkisti yhden kaapin sisällön hyvin tarkasti, kurkisti toiseen, ei saanut avattua kolmatta, joten jätti sen siihen. Kaikki sujui ystävällisessä hengessä ja lopulta saimme veneelle vuoden purjehdusluvan nimeltä Control Permit. Meidän on kolmen kuukauden välein ilmoitettava tullille sijaintimme sekä raportoitava, mikäli poistumme maasta väliaikaisesti. Meillähän on vuoden "multiple entry" viisumi eli saamme lähteä maasta ja samalla viisumilla pääsemme takaisin. Minä (Auli) lähdenkin marraskuussa käymään Suomessa.

Virkailija Biosecuritystä tuli vasta viideltä iltapäivällä ja olimme hänen pitkän työpäivänsä viimeinen kohde. Koska Manta oli ollut lähes viisi vuotta Uudessa-Seelannissa ilman mitään ötökkä-ongelmia, mitään tarkistusta ei tehty. Koko 45 minuutin aika kului pääasiassa paperitöihin, lukuun ottamatta viimeistä 15 minuuttia, jolloin kävimme käpi ruokatarvikkeet. Yksi kinkkupaketti ja roskapussi lähtivät biosecurityn mukana. Saimme pitää maitotuotteet, koska ne olivat australialaista ja uusiseelantilaista alkuperää, vaikka ostettu Uudesta-Kaledoniasta. Lasku oli 330 $, joka koostui 120 $ perusmaksusta, 60 $ meni paperityöhon ja 150 $ varsinaiseen tarkistukseen, vaikka sitä ei siis tehty (tämä oli se 50 $/15 min). Eli pääsimme helpolla ja halvalla.

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Korallimeren ylitys

Kuudes ja viimeinen yö merellä, huomenna aamulla saavumme Australian Bundabergiin.

Alkumatka oli reipasta tuulta, ensin laitamyötäistä, sitten myötäistä. Aallot eivät kasvaneet liian suuriksi, mutta Itä Australian merivirta (East Australian current) teki merestä sekavan kuoppaista ja olosta hankalaa. Tälle legille ominaisista ukkospuuskista on kyllä varoitettu, mutta en muista lukeneeni virrasta. Ukkosen rätinää olemme kuulleet vain VHF:stä. Sää on ollut paria pilvistä päivää lukuun ottamatta aurinkoinen ja öitä on valaissut kuu.

Myötätuulipurjehdus spiiratulla genualla ("virsarilla") on nopeaa: vuorokausimatkat kasvoivat laitamyötäisen 130 merimailista 150 merimailiin. Sitten tuuli moinasi ja kaivoimme spinnun naftaliinista. Sitä on käytetty viimeksi maaliskuussa 2017 matkalla Chilesta Pääsiäisaarelle. Oli jo aika tuulettaa! Olisiko ollut ruosteessa, mutta spinnupäivän saldo oli "vain" 127 mpk.

Päiväohjelmaan on kuulunut SSB-yhteys Fidzillä olevaan Iirikseen. Juttutuokio Jonnan kanssa on ollut mukava lisä verkkaisiin päiviin. Kun keli on hyvä ja kaikki toimii, päivän toimet ovat vähissä: nukutaan, juodaan kahvia, torkutaan, luetaan, otetaan sähköpostit ja sääennuste, kokataan, syödään ja tiskataan ja sitten taas mietitään, mitä seuraavaksi syödään. Kalastus on tällä matkalla jäänyt yhteen päivään kovan tuulen vuoksi. Ruokalistalla on ollut kanasalaattia, kanapataa, sinihomejuustopastaa, nakkeja ja perunasaalaattia sekä tänään tyynen kelin kunniaksi pizzaa. Nyt ajamme tosiaan koneella, toivottavasti ei kuitenkaan koko 50:tä loppumailia. Vaikka mieluummin tyyni kuin kova tuuli, sillä tuuli vastaan vuorovesivirta matalalla Hervey Baylla ei olisi mukavaa.

Perillä meitä odottaa tavanomaisten maahantulomuodollisuuksien lisäksi veneen tarkastus termiittien ja muiden tuhohyönteisten varalta. Tarkastus on nimeltään timber inspection, puutarkastus, ja sen hinta muodostuu 120 AUS dollarin perusmaksun lisäksi tarkastukseen käytetystä ajasta. Viranomaisen jokainen 15 minuuttia maksaa meille 50 dollaria. En tiedä, monestako veneestä on löytynyt termiittejä, mutta hyvähän sellainen on tutkia. Olisi ikävä huomata keskellä merta, että veneen puuosat on syöty jauhoksi. Ja onpahan tullut siivottua sellaisetkin nurkat, johon harvoin edes katsoo.

maanantai 3. lokakuuta 2022

Mistä seuraamme sääennustetta?

Seuraamme maissa säätä windy.comista ja viikko sitten maksoin kokeilumielessä palvelun premium-tilausmaksun (32 €/vuosi). Sillä sää päivittyy useammin kuin ilmaisversion kaksi kertaa vuorokaudessa ja käytössä on käteväksi osoittautunut reittitoiminto. 

Alla kuvassa hahmoteltu reittimme Noumeasta Bundabergiin, noin 130 mpk/vrk. Kun alavalikosta valitsee lähtöajan (tiistai kello 8), pääsee näkemään kätevästi ennusteen koko matkalle. Varmasti näitä samanlaisia toimintoja on Predictwindillä ja muilla reittisuunnitteluohjelmilla, mutta tämä on meille uusi tapa. Vaikka eihän se paljon poikkea vanhasta: reittipisteet OpenCPN-kartalle ja säätilaus Saildocsista siihen päälle. Kyllä silläkin tavalla näkee mitä on tulossa.

Nykyään Saildocsista saa myös eurooppalaisen ECMWF:n karttoja, mikä on mieluisaa, sillä luotamme enemmän sen ennusteeseen kuin NOAA:n GFS-malliin. Kumpikin on tietokonemalli, siinä suhteessa ei ole eroa. Ja kumpikin tietysti katsotaan, mutta purjehduspäätös ja reittivalinta tehdään nykyään melkein aina ECMWF:n mukaan.

Torstaina ja perjantaina aika haipakkaa: tuuli 11 m/s, puuskat 15 m/s.
Alin rivi on aallon korkeus ja suunta. Alle kolmeen metriin jää.

Merellä meillä ei ole nettiä eikä siten Windyä käytössä, mutta sähköpostiin saa Saildocsista tilattua tuuli- ja painekarttoja. SSB:n sähköpostiin kilahtaa aamuisin ECMWF:n ennuste 3-4 päivälle eteenpäin. Rintamat eivät niissä näy, joten sen vuoksi otamme SSB-radiolla vastaan rannikkoradioaseman lähettämiä faksimuotoisia isobaarikarttoja, joissa myös rintamat näkyvät. Näiden tietojen avulla pystyimme edellisellä purjehduksella kiertämään matalapaineen ja välttämään sen kovat tuulet.

 


lauantai 1. lokakuuta 2022

Au revoir Nouvelle-Calédonie!

 Kaksi kuukautta Uudessa-Kaledoniassa tulee ensi viikolla täyteen. Olemme nähneet paljon ja monenlaista, mikä kaikki kuitenkin rajoittuu Grande Terren eteläosaan. Pääsaari on 400 km pitkä ja 50 km leveä, mikä ei kuulosta mahdottomalta, mutta vuoristo tekee liikkumisen hitaaksi ja hankalaksi. Myös purjehdittavaa riittäisi sekä pääsaaren rannikolla että idässä sijaitsevilla Loyautésaarilla.

 Vuokrasimme auton päiväksi ja ajoimme noin 200 km lenkin eteläkärjen ympäri: vuorten yli toiselle rannikolle ja rantatietä pitkin takaisin Noumeaan. Hyvä kun päivän valoisat tunnit riittivät. Hanski sai pyörittää rattia mutkaisilla, kuoppaisilla ja kapeilla teillä ja minä puristin penkkiä rystyset valkoisena. Vuoristotiet eivät ole mun juttu, en ehdi katsoa maisemia, kun pitää seurata ettei pudota rotkoon.

Tekojärvi keskellä vuoristoa.

 
Tämä taitaa olla luonnollisesti syntynyt joki.

Nyt on aika lähteä ja sopivasti ensi viikolla on sääikkuna. Kovatuulinen, mutta vaihtoehto voisi olla vähemmän tuulta höystettynä ukkos- ja kaatosaderintamalla, joka vielä kääntää tuulen vastaiseksi. Etelämpänä kulkevien matalapaineiden fronttihäntiä kulkee säännöllisesti merialueen yli. Niiden sykli on juuri se viikko, jonka tarvitsemme 800 merimailin matkaan. Kun nyt täällä oleva saderintama maanantaina väistyy, ja kaakkoistuulet vakiintuvat, niin seuraava frontti odottaa meitä perillä Australian rannikolla. 

Kuvat kertokoon jotain ajastamme täällä. Lisäksi olemme uineet ja snorklanneet sekä purjehtineet Jytan ja Ilpon kanssa. Vietimme ruotsalaisen purjehduskaverimme Elisabethin syntymäpäivää. Vierailimme museossa ja kanakien kulttuurikeskuksessa sekä St.Louisin tribussa (alla siitä muutama kuva). Olemme kyläilleet Jytan ja Ilpon luona ja he meillä. Olemme kävelleet pitkin valkoisia hiekkarantoja ja punaisia polkuja. Ja syöneet rantakuppilassa neljä kertaa saman salaatin. Se oli joka kerta hieman erilainen.


Port Mosellen marina. Sininen katonreuna kuuluu kalatorille.

 

Port Moselle ja ankkurialue. Taustalla Noumean keskusta.

Osa isoa vihannestoria. Tarjontaa on paljon, mutta hinnat aika
korkeat, esim. tomaatit noin 8e/kg, banaanit 7 e/kg, kala 20e/kg.

Niin ranskalaista!


St.Louisin tribun kyläjuhlilla.

St.Louisin tribun kirkko. Aikoinaan ranskalaisten rakentama.

St.Louisin kyläjuhla. Kuuma päivä.

Leffailta St.Louisin tribussa.

Tribun raitilla. Naiset neuvovat tietä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Karanteenissa ulkoilualueella

Kaksi selkeää punaista viivaa. "Mulla on korona!", huusin Hanskille, joka makoili vielä punkassa. Olin aprikoinut, onko aamuinen kurkkukipu vain kuorsauksen seurausta, mutta tein varmuuden vuoksi koronatestin. Ei ollut kuorsaus, vaan olin saanut tartunnan torilta, kaupasta tai niistä muutamasta Nouméan kuppilasta, jossa olimme kaupunkiviikon aikana käyneet lounaalla. Täällä kaikki rajoitukset purettiin elokuun alussa, eikä kukaan käytä enää maskeja, emme myöskään me.

Olimme testiaamuna lähdössä marinasta, joten vene oli muonitettu, vesitankit täytetty, marinamaksu maksettu ja pyykit pesetetty, ja siinä mielessä oli helppo lähteä. Mutta sovittu päiväpurjehdus Jytan ja Ilpon kanssa vaihtui viikon karanteeniin läheisessä kahden ulkoilusaaren muodostamassa suojaisessa ankkuripaikassa.

Koska saaret ovat ulkoilualuetta, saa niissä vapaasti liikkua, telttailla ja tehdä tulet. Uudessa-Kaledoniassa on useita hienon valkoisen hiekan peittämiä rantoja, mutta näiden saarten rannat ovat perunankokoista kiveä eivätkä samalla tavalla houkuttele makoilemaan tai rantaleikkeihin. Uimaan tietenkin pääsee helposti. Rantapuiden siimeksessä on useita katoksella suojattuja piknik-ryhmiä. 

Karanteeninäkymä.

Perjantaina saapuivat nuoret. Kupoliteltat nousivat lahden perukalla oleavan ison katoksen läheisyyteen, eväät kaivettiin esille ja musiikki alkoi soida. Nuorisoporukka oli kaukana meistä, pystyimme vain äänien perusteella toteamaan, että hauskaa oli - läpi yön. Yleensä ärsyynnyn moisesta, mutta en nyt. Olemme nähneet nuorisojoukkoja notkumassa Noumean kaduilla ja puistoissa, parempi että olivat täällä viettämässä viikonloppua. Enemmän huomasin häriintyväni kun viimeisenä yönä purjevene ankkuroi niin lähelle, että normaali puhe avotilassa kuului kuin vieressä olisi puhuttu. Niin, vieressähän olivat. Mutta takaisin koronapäivään numero kaksi.

Lauantaina saapuivat perheet. He ajoivat avoveneensä rantaveteen ja kantoivat maihin kylmälaukut, kassit ja lapset. Perheet pystyttivät telttansa alueen rauhallisemmalle rannalle, lähelle meitä. Oli hauska seurata ihmisten puuhia ja todeta kuinka ulkoilualuetta hyödynnettiin. Olimme ikään kuin trooppisessa Pihlajasaaressa tai Kaunissaaressa. Kävijät oli kanakeja - olihan saarille helppo päästä pienelläkin paatilla. Ja voi ehkä lisätä, että pienellä rahalla.

Yhtenä päivänä lahteen purjehti liuta lapsia.

Lauantaina tuli myös päiväkävijöitä, kuten eräs nuori mies isolla vesiskootterilla. Hänellä on kyydissä vanhempi valkoinen pariskunta - myös kirjaimellisesti valkoihoinen, mistä saattoi päätellä heidän olevan kylmästä saapuneita turisteja. Nuori mies alkoi heti kyhätä nuotiota, mutta kaatosateen jälkeen kesti pitkään ennen kuin hän sai aikaan edes savua. En tiedä, mitä he grillasivat (kun en kehdannut jatkuvasti kiikaroida). Syömisen jälkeen alkoi vesiskootteriajon taitonäytös Mantan ympärillä. Aallot ja pärinä valtasivat tyynen lahdenpoukaman. Nuorukainen oli taitava ja selvästi ylpeä taidoistaan. Temppuilun jälkeen kyytiin pääsi ensin herra, sitten rouva turisti, rannalle jääneen ottaessa valokuvia kurvailusta. Seuraavana päivänä sama nuori mies tuli jälleen! Nyt kyydissä oli vain yksi valkoinen turisti. Ohjelma oli muuten sama, nuotio ja grillaus, mutta tämä turisti ei saanut skootterinäytöstä. Paikallinen nuorukainen on selvästi löytänyt mieluisan bisneksen.

Viikonlopun jälkeen ohjelma tyrehtyi ja jäimme lahteen yksin. Enimmäkseen lueskelimme ja Hanski kokkasi kaikki ateriat. Oloni alkoi kohentua ja kävelimme rannalla. Outoa kyllä, Hanski ei sairastunut. Ei ollut oireita ja testit näyttivät negatiivista.

Yksi viiva - horisontti! Ilot Signal, jossa
pysähdyimme matkalla Koubelle.

Vihdoin minullakin oli koronatestissä vain yksi punainen viiva ja pääsimme vaihtamaan maisemaa. Ruotsalainen Spray oli tullut Vanuatulta ja sovimme tapaamisen aivan erilaiseen ankkuripaikkaan, avomeren reunalle, riutan ja pikkuruisen hiekkakumpareen suojaan. Täällä ei ollut telttoja tai nuotiopaikkoja, tämä oli "kesämökkialuetta". Paikallinen kesämökki on nimittäin tilava katamaraani, joka ajetaan viikonloppuna johonkin Laguunin lukemattomista ankkuripaikoista. Kätevää ja mukavaa.

Ilot Mbe Koue

Ehdimme viettää riutta-ankkurissa vain yhden yön, sillä tiedossa oli kiinnostavaa ohjelmaa lauantaiksi: Jytta ja Ilpo veivät meidät käymään yhdessä Nouméan lähialueen tribuista, jossa järjestettiin vuosittainen kyläjuhla. Se on ainoa päivä, jolloin ulkopuolinen voi mennä tribun alueelle. Siitä enemmän seuraavassa päivityksessä.