perjantai 2. heinäkuuta 2021

Uusi kirja Laivakoira Latte kertoo tositarinan

Ystäväni Pive Toivosen vuosi sitten esittämä kirjaidea konkretisoitui vihdoin: Laivakoira Latte tuli eilen painosta! Kirja kertoo ystäviemme purjehduksesta Luoteisväylän ja Koillisväylän ympäri.

Projekti oli pitkä, hauska ja välillä takkuinen. Kuten kirjaprojektit aina. Kiitos Pivelle, joka pyysi minut mukaan, kiitos Sareman miehistölle, että saimme kertoa heidän tarinansa.

Kirjaa voi ostaa verkkokaupastani hintaan 19,90 (sis. postikulun 4,90 ).


Tositarinaan perustuva matkakirja vie lukijan seikkailulle napapiirin pohjoispuolelle. Kapun, Puosun ja laivakoira Latten koti on teräspursi Sarema, jolla he purjehtivat ensin Luoteisväylän sitten Koillisväylän läpi – näin pohjoisnapa tulee kierrettyä.

Pive Toivosen akvarellit välittävät matkan tunnelmat ja tapahtumat. Kuvat kuljettavat Lattea ja s/y Saremaa läpi jäisen merireitin. Auli Irjalan teksti tarjoaa tietoa purjehduksen arkipäivästä, olosuhteista, Arktiksen historiasta ja luonnosta.

Pive Toivosen merellisessä kuvituksessa on arktisen kylmä värimaailma, johon tuo lämpöä Laivakoira Latten ilmeikäs hahmo. Kuvitus kulkee aaltona läpi koko kirjan ja sitä tahdittavat Latten koiramaiset kommentit.

Keskiössä ovat ympäristö ja eläimet. Latte kohtaa mursuja, myskihärkiä ja merikarhuja. Yksinäinen maitovalas tekee Sareman miehistöön lähtemättömän vaikutuksen. Jääkarhu puolestaan säikäyttää, mutta Latte haukkuu pedon pakosalle.

Kirja taltioi palan suomalaista purjehdushistoriaa: Sarema oli ensimmäinen suomalaisalus Luoteisväylällä. Latte on tiettävästi ainoa suomalainen koira, joka on kiertänyt pohjoisnavan purjehtien.

 

©Pive Toivonen


 

perjantai 22. tammikuuta 2021

Vuosi 2021 ollaan Suomessa

Parempaa uutta vuotta!, toivottivat monet vuoden vaihtuessa. Toivotaan, että vuosi 2021 on parempi kuin edellinen, mutta koronasta ei tänä vuonna vielä päästä eroon, ainakaan ennen loppuvuotta. Myöskään Uusi-Seelanti ei hellitä. Koronarajoitukset jatkuvat siellä yhtä tiukkoina kuin vuonna 2020. 

Joten hyvää uutta vuotta edelleen Suomessa! Mietiskelinkin tässä yhtenä päivänä, mitä vihanneksia kasvatan ensi kesänä. Hassua, että tämä tuli mieleen hiihtäessä.

 Uuden-Seelannin pääministeri tiukkana tässä RadioNZ:n jutussa: terveys ensin!

Onhan talvi idyllinen ja on kokemus asua KESÄmökissä talvi.
Mutta yksi kokemustalvi riittää. Se on vähän liian cool minun makuun.


 

lauantai 5. joulukuuta 2020

Kuinka todennäköistä on törmäys konttiin?

Luin uutisen isosta konttilaivahaverista, joka nostatti kylmät väreet huolimatta siitä, että istuin nojatuolissa puolen maapallon päässä tapahtumapaikasta. Konttiin törmääminen on jokaisen matkapurjehtijan painajainen, josta aika ajoin nousee keskustelua. 

Olen itse pitänyt konttikolarin todennäköisyyttä niin pienenä, etten ole koskaan ollut tästä haverityypistä oikeasti huolissani. Öisten vahtivuorojen - varsinkin uudenkuun pilkkopimeiden öiden - aikana on useammin tullut mieleen pinnassa nukkuva valas ja siihen törmääminen kuin kontti. (Mielessä on pitkään pyörinyt postaus aiheesta törmäys valaaseen, mihin syksyllä raportoidut miekkavalaiden hyökkäykset antavat mielenkiintoisen lisän. Jonain päivänä tartun tähän aiheeseen.)

Tämä ajatukseni ei kuitenkaan perustu tietoon, joten uutinen sai minut penkomaan tilastoja.

ONE Apus 2020. Kuva: gcaptain.com

ONE Apus -nimiseltä laivalta putosi myrskyssä keskelle Tyyntämerta parituhatta konttia, mikä on uutisen mukaan valtava määrä. Mutta kuinka paljon kontteja laivoilta putoaa yleensä ja kuinka usein? Kuinka kauan ne kelluvat? Entä jos ne sisältävät vaarallisia aineita, kuten osa ONE Apuksen konteista? Paljonko kontteja ylipäätään liikkuu merellä?

Uutisartikkeli vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Tilastojen mukaan vuosittain laivoilta joutuu mereen noin 1400 konttia. Joskus sattuu isoja onnettomuuksia kuten 2013, jolloin MOL Comfort -niminen laiva upposi Intian valtamerellä ja kaikki sen 4300 konttia joutuivat mereen. Jos luku on laskettu mukaan vuositilastoihin, tarkoittaisi se kolmea vuotta ilman yhtäkää mereen päätynyttä uutta konttia. Ja vaikka määrä vastaa siis kolmea tilastovuotta, oli MOL Comfort pieni konttilaivaksi.

MOL Comfort 2013. Kaikki 4300 konttia mereen.
Kuva: gcaptain.com.

Nopeasti etsimällä löysin väitteen, että 20-jalan kontti kelluisi 57 päivää (miksi juuri 57, miksi ei 60?) ja 40-jalkainen kolme kertaa pidemmän ajan eli puoli vuotta. Mitä ilmeisimmin ne eivät pysy pinnalla vuosia.

Laivojen konttikapasiteetti ilmoitetaan yksiköllä nimeltä TEU, joka tarkoittaa yhtä 20 jalan konttia (vastaavasti yksi 40 jalan kontti on 2 TEU:ta.) 

Suurimpien konttilaivojen kapasitetti on yli 20 000 TEU:ta ja esimerkiksi maailman vilkkaimman rahtisataman Shangain kautta kulkee vuodessa noin 37 miljoonaa TEU.ta. Vuonna 2019 koko maailman konttiliikenteen määrä oli 802 miljoonaa TEU:ta. Eli jos kaikki kontit olisivat pieniä 20-jalan kontteja, niitä olisi 802 miljoonaa kappaletta. Vaikka uutisessa mainittu 1400 haverikontin vuosimäärä olisi todellisuudessa 10- tai jopa 100-kertainen, on mereen päätyneiden konttien määrä mitättömän pieni osa merellä liikkuvien konttien kokonaismäärästä.

Näiden lukujen valossa todennäköisyys törmätä konttiin on hyvin pieni, ellei satu purjehtimaan lähellä haverialuetta. Todennäköisyydet ovat tietysti vain todennäköisyyksiä ja yksikin teräväkulmainen kontti (tai pinnalla nukkuva valas) voi upottaa veneen. Mutta ennen kuin alan pelätä konttiin törmäämistä, ajattelen niitä miljoonia ja miljoonia kontteja, jotka päätyvät turvallisesti sinne minne pitääkin.

Lista maailman suurimmista konttilaivoista ja rahtisatamista löytyy täältä.




sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Katteettomia lupia - Melina ja NZ

Eipä juuri ole ollut raportoimista, kun Uuden-Seelannin rajat ovat pysyneet edelleen tiukasti kiinni kaikilta muilta paitsi oman maan kansalaisilta. Poikkeusluvalla voi saapua maahan, mutta sen saaminen vaikuttaa olevan mahdotonta, vaikka täyttäisi vaatimukset ja toimisi viranomaisten määräysten mukaan.

Tahitille juuttuneen s/y Melinan kippari Ilkka Liukkonen tarttui tähän mahdollisuuteen ja laittoi vireille poikkeuslupa-anomuksen. Ilkka alkoi kolme kuukautta sitten, syyskuun alussa, valmistella lukuisia asiakirjoja vaativaa lupaprosessia. Siihen tarvittiin myös agentti eli välittäjä. Hakemus lähti Uuden-Seelannin viranomaisille syyskuun puolivälissä. Ilkka sai kuittauksen hakemuksen perillemenosta ja tiedon, että käsittely kestää 2-3 viikkoa. Tähän päivään mennessä hän ei ole saanut vastausta lupa-anomukseensa, ei kielteistä, eikä myönteistä. Syklonikausi alkoi kuukausi sitten, joten kahdentuhannen meripeninkulman purjehdus on käytännössä poissuljettu vaihtoehto tässä vaiheessa. 

Lainaan tähän Melinan blogista Ilkan mietteitä.

"Uusi-Seelanti on nyt Melinan boikotissa. Tähän päivään mennessä [28.11.] ei ole vieläkään tullut vastausta edelleenkin vireillä olevaan poikkeuslupahakemukseen, johon NZ Terveysministeriö lupasi vastauksen alle kolmessa viikossa eli viimeistään lokakuun puolivälissä. Tällä hetkellä aikataulu tarkoittaisi saapumista joskus tammikuun aikana eli keskellä hurrikaanikautta. On täysin älytöntä, että heinäkuussa NZ viranomaiset julkaisivat ohjeita, kuinka hakuprosessi tulee tehdä ja lupasivat käsittelyn sujuvan reilussa parissa viikossa. Tuntuu, että koko prosessi on pelkkää huijausta. No ainakin agentit saivat leipänsä tienattua."

Aiemmin Ilkka kirjoitti:

"Peli on siis ohi – enää ei ole järkevää lähteä vaikka luvat vielä tulisivatkin. Koko pitkä syksy on tehty paperia toisen perään. Kaikkiaan 94 sivua lomakkeita ja anomuksia on käyty läpi ja täytettynä lähetetty sekä NZ:iin että myös Fijille, jonka kautta purjehduksen piti alunperin edetä. Jo kuukausi sitten Fijin päälle tuli rasti – aika ei riitä kiertää sen kautta. Nyt myös NZ on hylätty, aika ei riitä ehtiä turvallisesti perille. Päällimmäinen tunne on kitkerä pettymys; kaikki turhaan tehty valmistelutyö, turhauttava päivittäinen, viikottainen, kuukausittainen odotus. Joka ikinen päivä piti sähköposti lukea kymmeniä kertoja, jos vaikka vastaus olisi tullut. NZ agentin laskut maksettiin melkein etuajassa, samoin ennakkomaksut telakalle. Kymmeniä viestejä on kulkenut suuntaan ja toiseen, mutta kaikki on ollut turhaa. Suurin kiukku kohdistuu NZ:n viranomaisiin, joiden mitkään lupaukset prosessin etenemisestä ja päätöksistä eivät ole toteutuneet. Niin paljon kuin olen ihaillut ja kehunut Uutta-Seelantia maailman hienoimpana maana ei se tässä ja tänään saa muuta kuin syvän pettymyksen täyttämää harmitusta."

Vaikka Melina olisi saanut luvan saapua Uuteen-Seelantiin, olisi miehistön pitänyt anoa erikseen lupa maahantulolle.

Uuden-Seelannin veneala menetti Melinan ja satojen muiden saapumatta jääneiden pursien dollarit. Sama koskee maan turismia ja taloutta yleisemminkin: veneilijät ovat sekä turisteja että tavallisia kuluttajia, joiden on ostettava ruokaa, juomaa, vaatteita, kenkiä, puhelinkortteja, työkaluja, akkuja ja vaikka mitä. No, me sentään lähetämme joka kuukausi telakalle 270 euroa. Muuta ei voi kuin maksaa Mantan oleskelu suljetussa maassa.