perjantai 3. toukokuuta 2024

Sairastelua Kielin kanavalla

Päivä sen jälkeen kun Riitta ja Raimo olivat lähteneet Harlingenista, alkoi kurkku tuntua karhealta ja lopulta meillä kummallakin oli keuhkoja repivä yskä. Olin ennen lähtöä potenut kuukauden ylätiehengitystulehdusta ja tauti oli samanlainen sillä erotuksella, että nyt ääni lähes katosi pariksi päiväksi. Ei kovin kätevää, kun toinen on huonokuuloinen. 

Sääikkunat etenemiseen olivat vähissä, joten lähdimme kröhästä huolimatta kohti 20 merimailin päässä olevaa Terschellingiä, joka on yksi monista Friiseinsaarista. Saariketju ulottuu aina Alankomaiden Den Helderistä Saksan Elbelle ja edelleen Tanskan Jyllannin niemimaalle. Se rajaa matalan sisämeren (Waddenzee, Vattimeri) Pohjanmerestä.

Näkymä Terschelling saaren West-kylästä itään.
Ensimmäinen majakka rakennettiin 1323, nykyinen Brandaris vuonna1594. 

Otin avotilassa olevan hätäpillin taskuun, koska kurkusta lähti äänekkäimmillään käheää raakkumisia. Purjehdus oli epätavallisen vähäsanainen eikä pilliäkään tarvittu. Vattimerellä on syytä pysyä väylällä ja mieluummin nähdä reunamerkit, sillä sen ulkopuolella tömähtää hiekkaan. Sää oli pilvinen, mutta näkyvyys hyvä, ja navakan tuulen ansiosta pääsimme mukavasti määränpäätä kohden. Tosin pääväylältä erkaneva reitti Terschellingenin satamaan toi hieman jännitystä, kun juuri päivitetyn Navionics-kartan mukaan menimme suoraan matalikolle. Näkönavigointi oli tässäkin avain, hiekkapankit liikkuvat siihen tahtiin etteivät kartat pysy perässä, mutta lateraalipoijujen ketju ohjasi oikeaa reittiä.

Terschelling on noin 35 kilometriä pitkä hiekkasaari, joka houkuttaa turisteja. Yhteyslaivat tuovat useita kertoja päivässä porukkaa saarelle. Polkupyörä on paras tapa tutustua paikkaan, minkä huomaa sekä lukuisista vuokraamoista että vilkkaasta pyöräliikenteestä. Voimattoman olon ja yskänkohtausten vuoksi jouduimme tyytymään lyhyeen kävelyyn saaren pääkylän Westin liepeillä. Missasimme myös Kuninkaan päivän juhlan, jota vietetään Willem-Alexanderin syntymäpäivän kunniaksi 27. huhtikuuta. 

 

Terschellingin maisemaa luoteeseen.

On manittava myös, että Huippuvuorten ja Novaja Zemljan "löytäjä" Willem Barentsz syntyi Terschellingenissä vuonna 1550.

Dieselin tankkaus aiheutti kuitenkin puuhaa. Terschellingenissä on meriasema, mutta yllättäen pumppu oli rikki. Ehdimme ajaa tankkauslaiturin luo, kunnes näimme "pientä laittoa" vaativat putket ja sähköjohdot törröttämässä. Sataman verkkosivulle tai Harlingenin satamakapteenille tieto ei ollut kulkenut. Kun huomautimme tästä satamakonttorissa, oli ongelma ensin meidän, mutta lopulta satamakapteenilla oli muutakin asiaa viiden kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle ja hän haki meille peräkärryllä 125 litraa dieseliä. Yksikään saaren turisteja kuskaavista takseista olisi tuskin ottanut polttoainekanistereita kyytiin.

Käyhän se näinkin.

Sääikkunat olivat taas vähissä, varsinkin kun nyt piti huomioida myös Pohjanmeren aallokko ja vuorovesivirrat. Vaikka puolikuntoisuus hillitsi lähtemisen intoa, motivoi 43 euron vuorokausimaksu toiseen suuntaan. Niinpä 29.4. maanantaiaamuna kello soi 4.30 ja irrotimme köydet aamun sarastaessa. Kesti pari tuntia päästä saaren pohjoispuolelle syvään veteen, missä kokan saattoi kääntää kohti itää.

Laitamyötäistä ja aurinkoa riitti iltapäivään, sitten tyyntyi ja yöllä alkoi sataa. Aamulla olimme Elben suulla ja loppupäivä menikin vastavirtaan köröttäen. Harvinaisen tylsää. Iltapäivällä saavuimme  Brunsbütteliin ja pääsimme suoraan sulkuun. Olin maksanut sulkumaksun 35 € netissä, mikä on vasta vuoden käytössä ollut palvelu ja kaipaa vielä loppusilausta, sillä maksusta saatu koodi piti kirjoittaa kissan kokoisilla kirjaimilla aaneloselle ja näyttää sulkuvahdille. Hupaisaa, mutta helpompaa kuin maksuautomaatti.

Lämpötila nousi sulussa laakista ainakin 15 astetta (tosin tuntui kuin 25) ja tuli kiire riisua untuvatakki, pipo ja kaikki villa-aluskerrastot. Jäimme heti sulun kupeessa olevaan pieneen Brunsbüttelin marinaan ja saatoimme vihdoin huokaista sekä nauttia lämmöstä. Lokiin oli kertynyt 173 merimailia. Purjehdus ei ollut vaativa, mutta tylsä ja äänekäs koneella jurruttaminen oli kyllä vienyt kaikki mehut. Vaihdoimme sandaalit jalkaan ja menimme marinan vieressä olevan kuppilan terassille syömään kalaa ja juomaan hyvää olutta. Ai niin, oli vappuaatto!

Vihdoin lämmin ja vain kanavan matkan päässä Kotimerestä!

 

 

Marina on ihan sulun kupeessa ja tarjoaa aika huimia näkymiä.

Jätimme Brunsbüttelin seuraavana aamuna. Oli huikaisevan kaunis kevätpäivä. Edes kanava-ajo ei tuntunut tylsältä, vaan ihastelimme kanavan varren vihreitä puita ja pensaita, valkovuokkoja ja voikukkia, nuuhkimme kevään tuoksuja ja nautimme lintujen laulusta. Iltapäivällä pysähdyimme  Rednsburgin marinaan. Jäimme lopulta kolmeksi päiväksi parantelemaan tautia. Hanski oli saanut kaiken kukkuraksi silmätulehduksen, oletettavasti flunssaan liittyvän sidekalvotulehduksen. Saksassakaan ei saa antibioottitippoja ilman reseptiä, mutta apteekkari suositteli homeopaattisia tippoja. Joko ne ovat auttaneet tai sitten silmät ovat parantumassa muutenkin. Huomenna jatkamme matkaa.



2 kommenttia:

  1. Itämeri edessä, Itämeri takana. Kiinnostavaa luettavaa sairainakin purjehtivista Aulista ja Hannusta.
    Kuulin eilen LPS-DSF lipunnostossa s/s Mantan nähdyn Inkoossa. Hienoa! Hyvää loppumatkaa Porkkalan selän ylitse kohti Lauttasaarta.
    Tervetuloa takaisin kotisatamaan!
    T..Paavo
    S/y Mariia

    VastaaPoista
  2. Painovirhe edellä, tietenkin s/y Manta!

    VastaaPoista