Talvisatama Hoorn

Emme jääneet vangeiksi Hollannin kanavaverkostoon, vaikka läheltä piti. Vielä kaksi siltaa meni epäkuntoon, mutta onneksi takanamme. Tapahtumat lisäsivät hieman mieleen hiipinyttä ahdistuksen tunnetta odottaessamme Haarlemissa edessä olevien siltojen aukeamista. Niitä oli vielä seitsemän sekä yksi sulku, takaisin ei päässyt. Useat sillat ovat niin matalia, ettei maston kaataminen kannelle auttaisi.

Yksi Haarlemin nähtävyyksistä on keskustassa sijaitseva
tuulimylly, jonka Adriaan de Booys rakennutti 1779.
Mylly tuotti betonia yksinoikeudella 25 vuotta.
Hyvä bisnes tiilitalojen kaupungissa.

 Tiistaina ajoimme ison lotjan perässä viiden sillan ja yhden matalan sulun läpi, jotta olisimme varmasti ajoissa paikalla, kun ensimmäinen moottoritiesilta keskiviikkona kello 9.55 aukeaa. Sulun läpi olimme tulleet taas suolaiseen veteen, vaikka matkaa merelle olikin.

Koko viikon kestänyt sade taukosi lähtöhetkellä!

Odotuspaikka ennen viimeisiä siltoja. Maihin ei pääse, mutta ei siihen ollut tarvettakaan.

Ja vihdoin keskiviikkona 8. marraskuuta puomit pysäyttivät moottoritiellä suhaavat autot ja rekat, tie nousi niiden edessä pystyyn ja Manta pääsi läpi. Heti kun olimme toisella puolella kellot alkoivat kilkattaa ja silta laskeutui takaisin alas. 

Nyt saavat autot ja rekat odottaa, täältä tullaan me! 

Sitten vielä vihoviimeinen silta, jonka takana odotteli useita tulijoita: isohko risteilylaiva, perinnepursia korkeine mastoineen, luotsialus sekä muutama purjevene. Moottoritiesilta aukeaisi siis samana päivänä vielä toisenkin kerran. 

Heti sillan jälkeen käännyimme oikealle kohti Amsterdamia. Vasemmalla olivat Ijmuiden ja avomeri. Olimme varanneet pienestä ja suojaisesta Sixhavenin marinasta paikan yhdeksi yöksi, sillä tulossa oli kohtalaisen kova myrä. Ehdimme sataman suojaan ennen kuin alkoi tuulla ja sataa. Oli vasta iltapäivä, joten lähdimme lautalla kaupungin toiselle rannalle, josta oli lyhyt kävelymatka Merimuseoon.

Amsterdamin merimuseolla on komea rakennus.
Täältä lähtiessä satoi vaakasuoraan ja jäimme kuivattelemaan
vaatteita pizzan ja oluen ääreen. 

Seuraava aamu valkeni lähes tyynenä ja poutaisena. Meillä oli edessä sulun takana sijaitseva Markermeer, matala tekojärvi. Se oli aiemmin osa suurta merenlahtea, mutta vuosina 1927-32 rakennettu 32 km pitkä Afsluits-pato erotti lahden merestä. Alue sai nimen Ijsselmeer. Vuonna 1976 valmistui toinen pato, joka jakoi Ijsselmeerin kahtia. Sisempi alue on Markermeer.

Markermeer on Ijsselmeerin eteläpuolella. (Lähde Wikipedia)

Matkaa Amsterdamista Hoorniin kertyi noin 25 meripeninkulmaa. Nyt huomaan, ettei kameroita ole otettu esille, ei yhtään kuvaa Markermeeriltä.

Hoornin vanha satama. Taustalla vuonna 1532 valmistunut torni.

Saavuimme Grashavenin jahtiklubille iltapäivällä. Olimme vieneet auton sataman parkkialueelle ennen Rotterdamiin lähtöä, joten paikka oli tuttu. Autosta löytyi ruisleipää ja jaloa Matkaaja-juomaa sekä muuta tarpeellista, jota ei oltu otettu veneelle mukaan - pitihän meidän olla matkassa vain muutama päivä. 

https://www.grashavenhoorn.nl/

Jahtiklubi on iso, venepaikkoja noin 700. Moni nostaa veneensä talveksi maihin, sillä täälläkin saattaa tulla pakkasta ja jäätä. Niinpä talvikaudeksi (15.10. - 15.4.) laituripaikan saa todella edullisesti. Kaikki vedessä talvehtijat kootaan sataman suojaisimpaan laituriin.  Osassa veneistä asutaan vuoden ympäri, kuten meidän naapurissa, mikä oli mukava yllätys. Naapuri lupasi pitää silmällä Mantaa ja lähettää viestejä. Vain muutama paikka oli vapaana, yllättäen yksi niistä lähellä rantaa ja suojainen. Laiturilla ei ole aisoja eikä poijuja, vaan paalut. Tavoistamme poiketen kiinnitimme Mantan perä edellä laituriin, jotta keula on kohti vallitsevaa tuulen suuntaa. Vaikka sisäjärvellä ei ole vuorovettä, veden korkeus voi vaihdella metrin verran riippuen tuulista. 

Otimme sprayhoodin ja katoksen pois, etteivät ne homehdu.
Vihreää hometta ei saa kankaasta millään pois.

Aloimme tyhjentää venettä tavaroista, joita Itämerellä ei tarvitse ja joita oli kymmenen vuoden aikana kertynyt veneeseen. Kirjoja, vaatteita, kankaita, matkamuistoja, työkaluja.... uskomattoman paljon mahtuu pieneen tilaan. Toimme kotiin ison jollan ja perämoottorin. Vesikone ja ajoankkuri oli myyty Haarlemissa, mutta tuuliperäsin ja satelliittipuhelin antenneineen lähtivät autolla Suomeen myytäväksi.

Kolmessa päivässä saimme pakattua ja laitettua Mantan talvikuntoon. Kaksi päivää myöhemmin ajoimme laivan rampilta Helsingin maaperälle. Seuraavana päivänä satoi lunta.

Reipasta talvea kaikille, keväällä tarina jatkuu!

Laivan kannelta kanavalle

Voi sanoa, että Mantaa kuljettanut MV Wiebke saapui Rotterdamiin aikataulussa, se oli nimittäin vain päivän jäljessä kuukautta aiemmin annetusta ajankohdasta. Hyvä saavutus pitkälle ja vaiherikkaalle matkalle.
Mekin olimme aikataulussa. Samaan aikaan kun Wiebke taittoi hinaajan varmistamana viimeiset merimailit Rotterdamin satamassa, me esitimme passimme sataman portilla ja pääsimme laiturialueelle. Kului vielä reilu tunti ennen kuin Wiebke oli laiturissa, touvit kiinni ja kävelysilta laskettu. Vasta sen jälkeen lähdimme odotustiloista satamaporukan kanssa kävelemään laivalle. Hymyilytti! Oli outo tunne nähdä Manta vihdoin perillä Hollannissa.

Kaikki oli tallessa, mitään ei ollut rikki, sisällä ei ollut edes pölyä. Kansi ja riki olivat noen ja ruostepilkkujen likaamat. Mutta mitä olivat siellä täällä lojuvat sormen paksuiset mustat kökkäreet? Ne eivät olleetkaan linnunkakkaa, vaan vaseliinia tai muuta paksua öljyä, ilmeisesti lentäneet kannelle nosturin vaijereista. Kumiveneen, pelastuslautan ja luukun tallin vaaleista kangassuojista öljy on mahdoton saada pois.

Miehistö valmisteli Mantan laskukuntoon ja se nostettiin varovasti navakassa sivutuulessa partaan yli. Kiipesimme Mantan kannelle tässä vaiheessa, se tuntui turvallisemmalta kuin käyttää kyljellä roikkuvia narutikkaita. Wiebke oli purkanut lastia ja ui korkealla, matka veteen oli pitkä. Tunnistimme miehistössä samoja naamoja kuin Singaporessa. 

Kovin pitkäksi aikaa emme voineet laivan kylkeen tuulen ja aallokon takia jäädä. Hanski kiinnitti noston ajaksi irrotetun takastaagin, kokeili vielä konetta ja vaihteita, sitten viimeisetkin liinat irrotettiin ja lähdimme kohti Erasmussillan kupeessa olevaa pursiseuraa. Oli todella pöllämystynyt olo, tilannetta ei oikein vielä sisäistänyt, varsinkaan kun kaikki huomio meni vilkkaan liikenteen seuraamiseen. Tarkoitus oli jatkaa vielä samana iltana matkaa kahden sillan takana sijaitsevaan marina Rotterdamiin, mutta lopulta jäimme pieneen ja mukavaan Veerhaveniin.

Veerhaven Rotterdam.

Olemme varanneet Mantalle talvipaikan Markermeerin rannalla sijaitsevasta Hoornin kaupungista. Kun hokasimme, että Rotterdamista pääsee Markermeerille kanavia pitkin, reittivalinta oli helppo. Sisämaan moottorointi sopi paitsi vuodenaikaan myös tilanteeseen, jossa kaikki purjeet olivat jo poissa talvea varten, ja genuaahan meillä ei enää edes ollut.
Hollantilaiset purjehduskaverimme Janneke ja Wietze tulivat seuraksi alkumatkalle, joka lopulta venyi suunnitellusta parista päivästä yli viikon mittaiseksi.

Janneke ja Wietze, paikallisoppaat.

Alun perin meidän piti kulkea Rotteramista suoraan Amsterdamiin, mutta yksi tämän reitin silloista on kiinni aina ensi vuoden toukokuuhun saakka. Oli mentävä kiertoreittiä Haarlemin kautta. Matkalla on 37 siltaa (joiden oli avauduttava, että Mantan 16-metrisen maston kanssa pääsi läpi) ja neljä sulkua. Sekä pari akveduktia eli vesiliikennesiltaa, jossa moottoritie kulkee vesireitin alla. Akveduktit eivät hidasta matkaa sen enempää vesiliikenteeltä kuin autoilta, mutta reitin viimeinen silta pysäyttää liikenteen moottoritiellä tunniksi! Tätä tuskin tapahtuu missään muualla kuin Hollannissa. Tämä silta avautuu tähän aikaan vuodessa vain kerran viikossa, keskiviikkona, ja siihen tähtäsimme kun lähdimme maanantaiaamuna matkaan. Oli lokakuun 30. päivä, poutainen keli ja lämpöasteita vähän päälle kymmenen.

Aina näkymä ei ollut yhtä idyllinen, mutta paljon oli rauhallista maaseutua,
laajoja rehupeltoja, missä joskus oli ollut meri.

Yksi toisensa jälkeen sillat jäivät taakse. Ensimmäisiä sulkuja ei kannata edes mainita, veden korkeusero oli olematon. Mutta sillat määräsivät tahdin. Jotkut avautuivat aikataulun mukaan, toiset taas lähestyttäessä. Janneke hoiti VHF-liikenteen siltojen suhteen, usein hän otti etukäteen puhelimella yhteyttä siltavahtiin. Minulle jäi miehistön ruokahuolto, mikä sopi mainiosti. Todella helppoa matkantekoa. Kunnes saimme tiedon, että edessä on silta, jonka nostomekanismi on rikki. Ei tietoa, milloin saadaan kuntoon. Suunnitelma meni uusiksi ja heti oli selvää, että myöhästymme keskiviikon sillasta. Tässä vaiheessa hollantilaisista ystävistämme oli suuri apu. Olimme jatkuvasti ajan tasalla. Rikkoutuneen sillan lähellä ei ollut paikkaa yöpymiseen, vaan meidän oli jäätävä Lissen kylään pienen venekerhon laituriin. 

Janneke käytti pakollista pysähdystä erilaisten puhdistusaineiden kokeiluun.
Loistava gasti, ei hetkeäkään toimettomana!
        

Akvedukti. Moottoritie kulkee allamme.

Seuraavan aamun tilannetiedustelu lupasi hyvää: silta olisi kunnossa ehkä jo iltapäivällä. Toiveikkaina lähdimme kello 12 liikkeelle, mutta seuraava tiedustelusoitto latisti tunnelmaa, sillä vain toinen puolikas tuplasillasta oli saatu korjattua. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja onni matkasi mukana, sillä vähän ennen sillalle saapumista kuulimme sen tulleen kuntoon. Valot paloivat vielä punaisella, mutta muuttuivat lähestyessämme vihreiksi. Olimme ensimmäinen vene, joka ajoi korjatun sillan läpi! Tuuletimme ja huiskutimme vimmatusti siltavahdille, joka vastasi samalla mitalla. Kolme huoltomiestä katsoi menoamme suu korvissa. 

Oli helpottavaa, kun Janneke hoiti kyselyt ja aikataulut.

Maston laskeminenkaan ei olisi auttanut pääsemään tästä läpi.
Onneksi silta korjattiin parissa vuorokaudessa.

Oli keskiviikko-iltapäivä, kun saavuimme pittoreskiin Haarlemin kaupunkiin. Täältä ei ollut pitkä matka "keskiviikon sillalle", mutta se oli auennut aamulla ja seuraava kerta olisi vasta viikon kuluttua. Janneke ja Wietze lähtivät junalla kotiin, me jäimme pitelemään Ciaran-myrskyä. Varsinkin nyt olimme tyytyväisiä sisämaan reitistä.
Haarlem ei edes syksyllä ole yhtään hassumpi paikka odottaa, Kanavan varren vieraspaikat olivat tyhjillään, suihkut ja vessat suljettu tältä kaudelta. Hanski alkoikin ensi töikseen tyhjentää varastoksi muuttunutta saunaa ja asentaa kiuasta paikoilleen. Sähkö maksaa euron kWh, ja niinpä generaattori pörähti saunailtana käyntiin. Maksuautomaatti ei toiminut, joten kävelimme satamakonttoriin ja saimme hieman alennusta venepaikasta. Sitkeä flunssa on hillinnyt turistina oloa, mutta kävimme sentään kiinnostavassa Teylersin museossa. Ja historiallinen ympäristö ilahduttaa ihan sinänsä.

Haarlemin läpi ajaa hämmästyttävän isoja lotjia. Taitavia kippareita!

Kaksi valoa sillanpielessä = ei aukea. On sunnuntai.

Viikko on tätä kirjoittaessa melkein kulunut, huomenna tiistaina ajamme seuraavien kuuden sillan ja yhden sulun läpi ollaksemme varmasti keskiviikkoaamuna valmiina paikalla.

Toivottavasti loppumatka on yhtä hymyä!

Manta merellä, me maissa

Pahoittelut päivityksen viivästymisestä! Varsinkin kun jäimme jännittävään kohtaan laivauksessa. Siispä tärkein ensin: Manta kiitää 18 solmua kohti Eurooppaa samaan aikaan kun me Suomessa olemme sienestäneet, saunoneet ja syöneet ruisleipää. Hanski on ehtinyt jo yksiin trial-kisoihin ja eristänyt mökin katon. Minä olen istuttanut 90 kevätkukkasipulia ja yhden alppiruusun sekä suunnitellut ensi kevään pihahommia. Suuri päätöksemme tuntuu entistä oikeammalta. 

Mutta asiaan. Laivan lastaus tapahtui lopulta 20.9., mistä saimme tiedon edellisenä päivänä. Koska Manta matkustaa pisimmälle, meidän lastausaikamme oli ensimmäinen: kello 8 aamulla. Muut kolme Singaporesta lastattavaa olivat katamaraaneja, joista yksi jää pois jo seuraavalla pysäkillä Phuketissa, kaksi muuta menevät Välimerelle. 

Matkaa lastauspaikalle oli lopulta 20 merimailia, mikä tarkoitti lähtöä aamuyöllä kello 3. Neljä tuntia ajoon ja tunti varalle. Meitä ajankohta ei haitannut, päinvastoin. Yölllä aurinko ei porottanut, liikennettä oli vähemmän eikä öisin yleensä ukkostanut ja satanut. Bimini ja sprayhood oli joka tapauksessa otettava pois, joten sen saattoi tehdä etukäteen.

Huhut Singaporen satamassa tarvittavasta veneajokortista pitivät ilmeisesti paikkaansa, koska jokaiseen veneeseen tuli paikallinen kippari. Se selvisi lopullisesti vasta yöllä, kun laiturille asteli mies reppu selässä, esitteli itsensä kapteeni Aswandiksi ja pyysi lupaa astua alukseen. Hän olikin sitten ruorissa koko matkan ja se sujui leppoisasti jutellen.

Kapteeni Aswandi luotsasi Mantan halki Singaporen sataman

Olimme laivaus-ryhmässä vatvoneet tätä veneajokortti - paikallinen kippari - turvavene kuviota, josta ei tahtonut saada tolkkua kysymällä. Kaikki olimme ajaneet Singaporen sataman läpi ilman paikallista ajokorttia, miksi se nyt vaadittaisiin ulkomaalaisilta? Sitten luulimme, että ajamme kaikki letkassa laivalle paikallisen kipparin turvaveneen perässä. Lisäksi Singaporen tullausagentti yritti vuorotellen rahastaa meiltä jokaiselta paikallisen kipparin ja turvaveneen kustannuksen, vaikka se sisältyi laivaushintaan. 

Manta MV Wiebken kyljessä. Tässä vielä sprayhood paikoillaan.
 Kuva: Aswandi.

Lopputulos oli se, että jokaiseen veneeseen tuli paikallinen kippari ja turvavene oli käytettävissä tarvittaessa, esimerkiksi koneongelmissa. Emmekä ajaneet paikalle porukalla, vaan porrastetusti. Oli onni päästä aamulla ensimmäisenä, sillä päivällä lastaus oli keskeytetty ukkosen vuoksi. Kaksi viimeistä joutuivat odottamaan koko päivän, kun taas Mantan nosto aloitettiin aikataulun mukaan.

Siellä Wiebke viimein näkyy. 

Saavuimme klo 7 laivan kylkeen ja heitimme kiinnitysköydet vastaanottajille. Kippari Aswandi lähti veneellä maihin ja laivan miehistö viritteli köysitikkaat kyljelle. Onneksi reelinki oli matala, kiipeämistä oli vajaa 10 askelmaa. Miehistö kuikuili meitä arvioivasti reelingin takaa ja Peters&Mayn  loadingmaster eli lastauspomo tuli tervehtimään. Hän kertoi tilanneensa sukeltajat varmistamaan liinojen asettumisen oikein, mikä oli helpotus ajatellen Mantan 22:tä senttiä skegin ja potkurin välissä. Sen jälkeen yritimme Hanskin kanssa lähinnä olla poissa tieltä, kun nosturi toi Mantan ylle liinat ja kannelle tuli 4-5 miestä. Sukeltajat olivat myöhässä, mikä harmitti lastauspomoa: aikataulu myöhästyi jo heti aamusta. Lopulta liinat olivat oikeissa paikoissa ja Manta nousi hitaasti vedestä, joskin se roikkui hieman vinossa. Se ei näyttänyt lastauspomoa haittaavan, vaan nosto jatkui vielä hetken, jonka jälkeen kaikkien oli poistuttava. Köysitikkaita ei tarvittu, kiipesimme suoraan Mantan kannelta laivaan.

Lastauspomo keskustelee sukeltajien kanssa.

Liinoja astetellaan paikoilleen. Sukeltaja varmisti paikan.

Vaikka köysitikkaita ei kiivetty ylös,
niitä pitkin laskeuduttiin lähtiessä yhteysveneeseen

Mantan paikka oli aivan perässä, suojassa nosturin, savupiipun ja perälaudan muodostamassa "kolossa". Savupiipun läheisyys ei ole mukavaa, mutta luultavasti nokea kulkeutuu kaikkialle. Telineet olivat todella jämerät ja lopuksi ne hitsattiin kiinni kanteen. Knaapeista vedetiin useita liinoja kannen kiinnitysrenkaisiin. Eiköhän Manta siinä pysy. 

Meidän piti pysyä poissa nostovaiheessa, mutta Hanski ei malttanut.

Etummaiset pukit paikollaan. Ne hitsataan lopuksi kanteen.

Olimme sisällä sitoneet kaiken mahdollisen, mikä voisi päästä liikkumaan, sekä stuuvanneet kaappeihin kaiken irtotavaran. Kirjahyllyihin oli tungettu tyynyjä estämään kirjojen ja kansioiden liikkuminen, astiakaapeissa oli pyyheliinoja samasta syystä. Soimukseen sisältyy vakuutus, mutta se ei korvaa sisätilojen vaurioita. 

Vasemmalla näkyy nosturin jalkaa, oikealla on savupiippu.
Jotain tässä odotellaan.

Näkymä keulaan. Kaksi 80-jalkaista moottorivenettä
tulivat kyytiin Hongkongissa.

Kun Manta oli paikoillaan, saimme kiivetä veneeseen. Hanski kiristi nostossa irrotetun takastaagin takaisn paikoilleen ja minä kokosin vielä veneessä olevat matkaeväät kassiin ja roskat pussiin sekä kävin muistilistan kerran vielä läpi: kaasu suljettu, instrumentit sammutettu, kansiluukut suljettu, akut irrotettu... Suurimman osan olimme tehneet jo marinassa.

Tässä on jo liinoja kiinni ja valkopaitainen hitsari hommissa.

Aurinko oli nyt jo korkealla ja paahtoi täysillä suojattomaan avotilaan. Kun tartuin ojentamaan Hanskille vanttiruuvia, se poltti kättä niin ettei siihen voinut paljain käsin tarttua! Lopuksi tuli hieman hoppu, koska turvavene oli lähdössä viemään porukkaa maihin emmekä halunneet jäädä kuumuuteen odottamaan seuraavaa kuljetusta. 

Maihin ei saanut mennä laiturin kautta, vaan meidät vietiin vesitse siihen samaan rajanylityspisteeseen, jossa olimme käyneet tekemässä sen omituisen maasta tulo - maasta poistu kuvion. Ja nytkin oli kuljettava passintarkastuksen läpi. Olimme onneksi uumoilleet tätä ja passit olivat mukana. Oli aika hölmistynyt olo, kun vihdoin seisoimme rakennuksen ulkopuolella hikisinä ja punaisina - ilman venettä!

Olin onnistunut muuttamaan lentoliput saman illan lähtöön, mikä sai aikaan pienen ilotanssin. Olisi ollut hermoja kiristävää jäädä vielä Singaporeen. Olimme jossain vaiheessa ostaneet Finnairin sellaiset liput, joiden päivämäärää sai veloituksetta muuttaa tai jopa perua menettämättä rahoja. Päivää oli kerran muutettu myöhäisemmäksi, nyt palasimme alkuperäiseen.

Kun istuimme taksissa matkalla hotellille, alkoi kaatosade. Varmaan se, joka keskeytti lastauksen. Hotellihuoneessa söimme vähän jäljelle jääneitä eväitä, otimme nokoset, pakkasimme laukut, kävelimme tihkusateessa metroasemalle ja matkustimme koko maan halki lentoasemalle. Seuraavana päivänä olimme kotona. Yksikään aiempi kotiinpaluu ei ole tuntunut suloisemmalta! 

Mutta seikkauilu ei lopu tähän. Parin viikon kuluttua lähdemme autolla Hollantiin vastaanottamaan Mantaa. Pysykään kuulolla.

Enää muutama yö

Singaporen aamukampa on ollut pitkä ja monipiikkinen, eilen tuli kolme viikkoa täyteen. Odotuksen loppu onneksi näkyy, MV Wiebken pitäisi tulla Singaporeen maanantaina 18.9. Eilen aamulla ETA (arvioitu saapumisaika) oli 17.9. Iltapäivällä se oli jo muutettu seuraavaan päivään. Ehdimme siinä välissä varata marinan hotellista huoneen 17. päivästä alkaen. Ylimääräinen yö ei haittaa, sillä vene on helpompi laittaa laivauskuntoon, kun muutamme ajoissa pois. Enää kaksi yötä veneessä!

Manta keskellä, keulan yllä pressu suojaamassa auringon paahteelta.

Lastausajankohtaa ei vielä ole ilmoitettu, mutta eiköhän lastaus ala heti, kun laiva on täällä. Paikka on noin 15 merimailin päässä, sen tarkemmin emme vielä tiedä. Vaikka olen monessa asiassa toivonut laiva-agentilta parempaa viestintää, yksi asia on tullut selväksi: aikataulu on epävarma loppuun saakka. On oltava valmis lyhyellä varoitusajalla.

Olemme seuranneet laivan kulkua Marine Trafficin kautta, mikä on paikannut niukkaa tiedotusta. Agentin antaman aikataulun mukaan laivan piti tulla Hong Kongista suoraan Singaporeen, mutta yllättäen Marine Trafficiin ilmestyi seuraavaksi määränpääksi satama Malesiassa. Taas oli meilitse kysyttävä, että mitä nyt. Sieltä haetaan jotain lastia (ei veneitä). Siitä johtuu ETA:n siirtyminen päivää myöhemmäksi. 

Viikko sitten marinaan saapui 41-jalkainen upouusi Seawind-katamaraani, joka on tulossa samaan laivaan. Ennestään täällä oli 52-jalkainen Seawind, joka on myös tulossa kyytiin, mutta se on isojen puolella, emmekä olleet jutelleet palkkakipparin kanssa aikaisemmin. Omistaja ei ole paikalla. Seawindit valmistetaan Vietnamissa ja luovutetaan Thaimaan Pattayassa, minkä vuoksi monet laivaavat kattinsa Singaporesta. Kummatkin katit ovat menossa Välimerelle. Perustimme yhteisen whatsupp-ryhmän ja pohdittavaa on riittänyt. Välillä tuntuu, ettei tietämys ole lisääntynyt, vaan kunkin uumoilut vaan sekoittavat asioita entisestään, mutta on asioihin löydetty vastauksiakin ja mikä tärkeintä, on helpottavaa jakaa kokemuksia ja verrata tietoja. 

Kun aloimme ottaa genuaa alas, se suikaloitui! Purje on täysin hapero
ja meni roskiin. Isopurje ja fokka on jo varastoitu sisään.
Laivausta varten kaikki mahdollinen ulkoa pois, myös bimini ja sprayhood.

Oma lukunsa on Singaporen käsittämätön huvivenebyrokratia, jonka kummallisuudet kumpuavat siitä, että meitä käsitellään kuin laivan miehistöä. Jotta pääsemme lentäen (tai maitse) pois maasta, agentin oli kirjattava meidät ulos miehistöluettelosta (veloitus 150 SD).  Sen jälkeen netissä oli täytettävä uudestaan maahantuloilmoitus samoin tiedoin kuin aiemmin, vain päivämäärä oli toinen. Maasta poistumispäiväksi laitettiin sama kuin tämä kakkostulopäivä. Agentin kautta saimme maahantuloviranomaisten paperin otsikkona "alustava lupa miehistöluettelosta poistamiseen".  Sen kanssa menimme laivasataman rajanylityspisteeseen, missä annoimme paperin viranomaisille. Pienen odottelun jälkeen meidät ohjattiin maahantulotiskille, jossa sekä "saavuimme" Singaporeen että "poistuimme" maasta. Olimme nyt maassa ilman oleskelulupaa ja meidän oli oikeasti lähdettävä rajan taakse. Ajoimme bussilla Malesiaan toisen rajanylityspaikan kautta. Täytimme taas kerran netissä maahantulokortin, tällä kertaa oikein tiedoin eli saapuminen Malesiasta bussilla. Ja sitten takaisin rajanylityspisteeseen. Singaporen puolella sähköpostiin kilahti 90 päivän oleskelulupa "visitor" statuksella. Täysin kahjoa.

Onneksi maarajan ylityspiste on marinan vieressä ja bussi menee portin edestä. Edestakainen reissu Malesiaan kesti tunnin ja bussiliput kahdelta maksoivat noin 15 euroa. Mutta koko hommaan meni puoli päivää ja parin päivän energialataus, kun huomioidaan kaikki pohdinta ja pähkiminen.

Singaporen Chinatown 

Singaporessa on riittänyt katsottavaa näiden viikojen aikana. Olemme käyneet Kansallismuseossa, ArtScience-museossa, Aasialaisen kulttuurin museossa ja Luonnontieteellisessä museossa. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia ja erinomaisia. Kiinalaiset olivat massatuotannon mestareita jo 800-luvulla. Tuon ajan laivan hylystä löytyi 70.000 keramiikkakulhoa, pakattuna 130 kulhon eriin isoihin ruukkuihin. Toisin kuin nykyinen massatuote, jokaisessa kulhossa oli erilainen, käsin maalattu kuva. 

830-luvun pakkausmateriaali: keramiikkaruukku.
Siihen mahtui 130 kulhoa. Pehmusteena olkia.

Sentosa-saaren yllä. Korkeanpaikankammoiselta saavutus,
huomaa kädet! Ei voi irrottaa ettei vaan putoa :-D

Chinatownissa kävimme buddhalaisessa ja hindulaisessa temppelissä sekä kauppahallissa ihmettelemässä, mitä kaikkea voikaan syödä. Kasvitieteellisessä puutarhassa ja Sentosan saaren luontopolulla oli mukava kävellä. En ollut ennen tiennyt, että inkiväärillä on paitsi maukas ja terveellinen juuri, mutta myös upea kukinto.

Inkivääri. 

Marina Sand Bay -luksushotellin kattoterassille emme menneet, sillä pääsymaksu oli 32 dollaria per henki. Singapore Sling on siis vielä juomatta, mutta ehkä sen aika on sitten, kun Manta on laivassa. Mikäli kukkaro enää venyy: drinkin hinta loistohotelli Rafflesissa 50 dollaria eli 35 euroa. 

Buddhan hammas -temppeli.

 

Temppelissä myytiin monenlaisia ruokapakkauksia nuudeleista öljypulloihin.
Maksu hoitui automaatilla. Ilmeisesti jonkinlaisia lahjoja temppelille.

Hindujen Sri Mariammanin temppelin kattoa koristaa värikäs porukka.

Värikästä oli Chinatownin kauppahallissakin.

Suuri pieni Singapore

Kuvitelkaa, että kaikki Suomen asukkaat ahtautuisivat alueelle, jonka rajat kulkisivat akselilla Inkoo-Porkkalan niemi-Espoo-Helsinki. Se on suunnilleen Singaporen valtion alue, 700 neliökilometriä. Leveimmillään 50 kilometriä eli kuin Inkoosta Lauttasaareen. Asukkaita on 5,6 miljoonaa. Kaupunkivaltion on ollut pakko kasvaa kohti taivasta. Keskustassa arkkitehtuuri on loisteliasta, mutta laitamien asuntoalueilla rumat betoniset talokolossit seisovat vieri vieressä. 

Toimisto- ja pankkirakennusten juurella suihkuttaa
valkoinen leijonakala, Merlion, meren leijona, Singaporen symboli.

ArtScience-museon lootuksenkukka-rakennuksen on suunnitellut
Moshe Safdie ja se avattiin 2011. 

En ole suurkaupunkien ystävä, mutta Singapore on tehnyt vaikutuksen arkkitehtuurillaan ja nähtävyyksillään. Olen käynyt täällä reppureissun päätteeksi joskus 1980-luvulla ja siitä muistiin on jäänyt parhaiten lukuisat kieltokyltit. Singapore on kuuluisa ankarasta kurista: roskaamisesta, syljeskelystä ja purkukumin jauhamisesta saa sakkoja, huumeiden käytöstä jopa kuolemantuomion. Nyt kyltit ovat kadonneet ja vaikka roskaa sekä varsinkin tupakantumppeja lojuu maassa, rangaistukset ovat yhä voimassa. Yleisilme on suurkaupungille edelleen hyvin siisti. Syöminen ja juominen on kielletty paitsi julkisen liikenteen välineissä, myös asemilla, ja tästä säännöstä muistutetaan jatkuvasti kuulutuksilla. Tupakoida saa vain tietyillä paikoilla ja toimistorakennusten ulkopuolella näkeekin usein ihmisiä sauhuttelemassa. 

DNA-silta eli Helix, taustalla Marina Bay Sandin hotelli,
jonka katolla on laivan muotoinen terassi.
Näköaloja pääsee katselemaan 20 dollarin pääsymaksulla,
mutta terassin Infinity-altaaseen pulahtavat vain hotellivieraat.

Singapore on monietninen, monikulttuurinen ja moniuskontoinen yhteiskunta. Viralliset kielet ovat englanti, mandariinikiina, malaiji ja tamili. Uskontokirjo on laaja buddhalaisuudesta kristinuskoon ja islamista hindulaisuuteen. Sinagaporen 5,6 miljoonasta asukkaasta 4 miljoonaa on kansalaisia tai pysyvän asukasluvan saaneita. Suurin osa lopuista 1,5 miljoonasta on täällä työn vuoksi.  Valtaosa kansalaisista on kiinalaista (75%) alkuperää, seuraavaksi suurin etninen ryhmä ovat malaijit (15%) ja intialaiset (7%). 

Saavuimme viikko sitten Rafflesin marinaan, jolla ei ole mitään tekemistä kuuluisan loistohotelli Rafflesin kanssa. Paitsi että kummatkin on nimetty Sir Rafflesin mukaan, joka saapui tänne vuonna 1819 tekemään sopimuksen malesialaisten kanssa brittiläisen kauppapaikan avaamisesta. Siitä alkoi 122 vuotta kestänyt Britannian hallinnon aika.

Marina näkyy metroasemalta, taustalla Malesiaan johtava silta,
jossa on usein pitkä rekkajono Singaporeen päin. Metro on kätevä,
mutta matka marinasta keskustaan kestää tunnin.

 Aivan Malesian rajalla sijaitseva Marina Raffles valikoitui odotuspaikaksemme, sillä se on "meidän" laivamme lähtösataman vieressä. Marinan veneistä suurin osa on paikallisten, jotka ovat tulleet oikein viereen toivottamaan meidät tervetulleiksi. Ainoa haitta on ohi suhaavien katamaraanilauttojen aiheuttama liikehdintä, ei rullaus vaan voimakkaat sivuttaiset nykäykset, jotka laittavat fendarit ja köydet koville. Silloin on parasta pitää jostain kiinni. Hinta on 30 euroa/vrk, käytössä uima-allas ja siistit suihkutilat. Ympäristössä on vain toimistorakennuksia, lähin kauppa on metromatkan päässä. Marinassa on hyvä ravintola, mutta hintataso on hieman liian korkea tiheään vierailuun.

Matkaa Nongsapointista kertyi 40 mpk, vaikka lyhimmillään maasta toiseen on vain 5 mpk. Jännitimme tietysti Singaporen salmen ylitystä ja valtavalla satama-alueella liikkumista, mutta kaikki sujui hyvin. AIS on pakollinen myös huviveneille ja satamaviranomaisille piti meilata veneen tiedot etukäteen. VHF-ilmoituksia en tehnyt, koska radiossa oli tärkeämpääkin liikennettä ihan tarpeeksi. Koskaan ennen ei kyllä ole oltu näin lähellä kovaa vauhtia kulkevia laivoja. 

 

Salmessa on reittijakojärjestelmä, joten ensin katsottiin,
että päästään itään menevien laivojen väylän yli, sitten oli vuorossa
länteen menevien kaista. Itään menijöitä ei tässä enää näy.
Sen jälkeen oli vielä varottava satamaan vievän väylän kulkijoita.

Mutta niihin nähtävyyksiin. Olemme keskustassa kiertelyn lisäksi käyneet Kansallismuseossa ja ArtScienece-museossa sekä Gardens by the Bay -alueella, jossa vaikutuksen teki valtava halliin rakennettu sademetsä ja puutarha, Cloud Forest. Kännykässä on nyt kymmenien erilaisten orkideojen ja alppiruusujen kuvia. Jälkimmäinen on yksi oman pihan ilonaiheista ja suunnittelen istuttavani niitä lisää. 

Cloud Forest -rakennus oli näyttävä jo ulkoa.

 

Kävelysilta alkaa 35-metristä ja jalat alkoivat tutista ulkokaarteessa.
Korkeanpaikankammo.

Vesiputous ja Avatar-leffan lohikäärme.
Avatar-hahmoja oli siellä täällä, sopivat hyvin teemaan.

 

 

 

 

 

Alueella on jättiläispuita, joista korkeimman (50 m)
latvassa on näköalatasanne. Se jäi toiseen kertaan
sateisen ja tuulisen sään vuoksi. Öisin puut on valaistu
ja näkymä on parhaimmillaan lintuperpektiivistä. Vaikka
ei tämäkään huono ole:

 

Credit: Singapore tickets.