torstai 2. helmikuuta 2023

Hellettä pakoon ylängölle

Ruiskutuspumppu saatiin korjattua, mutta se vaati Hanskilta kahdesti pumpun irrottamisen ja paikalleen asentamisen. Kun pumppu ensimmäisen kerran tuli kiiltävänä ja huollettuna takaisin korjaamolta, se vuoti enemmän kuin ennen. Ei auttanut muu kuin irrottaa se uudestaan ja viedä takaisin. 

 

Kun venehommat oli saatu tehtyä, lähdimme Dorrigon luonnonpuistoon.

Diagnoosi vuotoon oli Hanskin liian kireälle vetämä mutteri, mikä kuulosti epäuskottavalta, mutta eipä siinä voitu muuta kuin ajaa uberillä takaisin veneelle ja asentaa pumppu jälleen paikoilleen. Nyt se sujui jo neljässä tunnissa, kun ensimmäiseen kertaan oli kulunut kuusi tuntia (irrotus vei 2-3 tuntia). Kone käyntiin: pumppu roiski edelleen dieseliä samasta paikasta. Soitto pajalle, josta tuli mekaanikko veneelle saman tien. Selvästi heillä oli ollut toinenkin ajatus vuodon syystä, sillä mekaanikko ryhtyi määrätietoisesti irrottamaan pumpusta yhtä pulttia ja saatuaan sen käsiinsä totesi sen olevan viallinen ja syypää vuotoon. Pultti ei ollut pelkästään kiinnityspultti, vaan venttiili, joka säätää polttoaineen virtausta. Mekaanikolla oli mukana varapultti, joka vaihdettiin tilalle. Koko homma oli tunnissa tehty. Lisälaskua ei onneksi käynnistä tullut.

Kun kone oli saatu kuntoon - sekä pilssi putsattu dieselistä ja lattiat pesty - Hanski aloitti vuotavien ikkunoiden korjauksen. Jostain syystä kaikki styyran puolen kolme ikkunaa vuotivat, paaran puolella vain yksi. Samaan aikaan alkoi pitkän kuivan kauden jälkeen sataa lähes päivittäin. Lisäksi lämpötila nousi päivällä 30 C asteeseen. Jos ei satanut, pystyi aamuisin työskentelemään kello 6 ja 9  välillä ja silloinkin viimeinen tunti oli tuskaisen kuuma. Olimme varmistaneet, että saisimme uudet ikkunat täältä, mikäli akryyliruutu hajoaisi irrottaessa. Kaikki neljä säilyivät kuitenkin ehjinä. Reilun viikon aherruksen jälkeen homma oli tehty. 

Karmien  ja ikkunoiden irrottamisen ja reunojen hiomisen
jälkeen maalausta.

Olimme valmiit jättämään Coffs Harbourin, mutta tuuli oli eri mieltä: pelkkää vastatuulta tuleva viikko. Olo kuumassa veneessä alkoi tympiä, joten vuokrasimme pariksi päiväksi auton ja ajoimme sisämaan ylängölle, jossa on useita kansallispuistoja. Vaikka korkeutta meren pinnasta on vain 750 metriä, tuntui  ilma mukavan viileältä. Asteita oli ehkä noin 26-28 C. Emme olleet kuumuuden vuoksi liikkuneet moneen päivään lukuun ottamatta löntystelyä uimaan tai reissuja kauppaan, joten oli ihana päästä kunnolla kävelemään.
(Sivuhuomautus: vuorasimme auton Europcarilta ja saimme laskun kahden päivän sijaan kolmesta päivästä, vaikka auto palautettiin hyvissä ajoin. Tämän sotkun selvittäminen osoittautui raivostuttavan hankalaksi. Paikallisvuokraamo pesi kätensä, vaikka juuri siellä oli palautusaika merkitty systeemiin väärin. Lasku tuli Saksasta ja asiakaspalvelu taitaa olla Intiassa. Nyt neljän puhelun ja parin meilin jälkeen odotamme uutta laskua. En enää ikinä vuokraa Europcarista.)

 Kävimme kahdessa erilaisessa kansallispuistossa. Sademetsässä sijaitseva Dorrigo National Park tarjoaa tiheää kasvillisuutta, varjoisia reittejä ja vesiputouksia. Cathedral Rock National Parkin vetonaulana ovat graniittibatoliitit eli man uumenissa magman muovaamat kivipallot. 

270 miljoonaa vuotta sitten syvällä maan sisällä
muodostunut graniittibatoliitti.
Vähitellen sää ja eroosio ovat paljastaneet sen

Dorrigo National Park

 
Cathedral Rockin luonnonpuistossa oli tulipalo 2019.




 

 

 

 

 

 

 



 

 

 

Dorrigon "karvapuut"

 

Kippari puussa.

Jäimme yöksi Dorrigon 100 vuotta vanhaan hotelliin. Yöllä satoi rankasti ja puuskainen tuuli kolisutteli ikkunoita niin, että luulin ensin hotellin haamun yrittävän sisään.

Dorrigon hotellissa oli hieno terassi. Kaatosade alkoi juuri kun
pääsimme sisään.

 Lauantaina tuuli kääntyy etelään ja lähdemme Brisbanen pohjoispuolelle, 250 merimailin päähän Scarboroughin marinaan, josta olemme varanneet Mantalle paikan kolmeksi kuukaudeksi. Itse emme jää tänne enää hikoilemaan, vaan lennämme Suomeen ja palaamme toukokuussa, kun syklonikausi on ohi ja purjehdusta voi jatkaa kohti kotia. 


perjantai 27. tammikuuta 2023

Australia Day

Tammikuun 26. vietetään Australian kansallispäivää. Samalla päivämäärällä vuonna 1788 yksitoista englantilaislaivaa laski maihin nykyisen Sydneyn lahdella ja salkoon vedettiin Englannin lippu. Tästä alkoi valkoihoisten maanvalloitus ja maahanmuutto.

Kansallispäivän valintaan ja viettoon suhtaudutaan ristiriitaisesti ja sitä on nimitetty myös Valloituspäiväksi ja Surupäiväksi, vaikka virallisesti nykyään juhlallisuuksiin on sisällytetty myös alkuperäisasukkaiden tapahtumia. Luulen kuitenkin, että valtaosalle päivä tarkoittaa vain ylimääräistä vapaapäivää, jolloin grillataan ja ihaillaan ilotulituksia.

Australian aboriginaalien lippu.

En ole kirjoittanut mitään Asutralian alkuperäisasukkaista, sillä aihe on ulkopuoliselle vaikea. Mutta nyt kansallispäivänä on sopiva hetki katsoa, mitä mielikuvien ja stereotypioiden takana piilee. Niitä ainakin minulla hallitsevat toisaalta värikas abotaide, diggeridoot ja bumerangit, toisaalta alkoholisoituneet ja syrjäytyneet ihmiset. Nämäkin ovat tietysti totta: olen hypistellyt värikkäitä aboaiheisia pussukoita ja juomapulloja turistikaupassa ja antanut muutaman lantin supermarketin edessä kerjäävälle abonaiselle. En pysty mihinkään syväluotaukseen, joten täytyy tyytyä faktoihin (lähteenä pääosin wikipedia).

Termeistä: aborginaaleilla tarkoitetaan Australian mantereen alkuperäisasukkaita (noin 500 eri heimoa), ja kun käytetään alkuperäisasukas-termiä (indigenous) siihen luetaan myös Torresin salmen saarten alkuperäiset asukkaat. Torresin salmen saarista tunnetuin lienee Thursday eli Torstaisaari, mutta saaria on yhteensä 274. Saarille perustettiin vuonna 1994 oma aluehallinto ja sillä on oma lippunsa.

Olen ehkä kerran tai kaksi nähnyt täällä aborginaalien lipun (Torresin saarten lipun olemassaolosta en edes tiennyt), mikä on valtava ero kun vertaa Uuden-Kaledonian kanakki-lippuun, joka liehuu virastoissa Ranskan lipun rinnalla, ja jota käytimme vieraslippuna. 

Torresin salmen saarten alkuperäiskansojen lippu.
(Copyright: Torrest Strait Islands Regional Council)

Australiassa oli vuoden 2016 väestölaskennan mukaan 23,4 miljoonaa asukasta, joista noin 3% eli vajaa 800.000 alkuperäisasukkaita. Heistä taas 91% oli aborginaaleja, loput Torresin saarelaisia. Kolmannes aboista asuu Pohjoisterritoriossa. Sen on voinut havaita omin silmin itärannikon katukuvassa, joka on hyvin länsimaalais-aasialainen.

 Kun ensimmäiset laivat Euroopasta saapuivat, ensin löytöretkeilijät, hollantilainen Janszoon vuonna 1606 ja englantilainen kapteeni Cook vuonna 1770, sitten vankisiirtolaiset 1788, asutti mannerta 460 eri heimoa, joilla oli omat kielensä. Kaikki olivat saapuneet mantereelle pohjoisesta, mutta aikajana on huima: peräti 30 000 vuotta. Vanhin maahanmuutto on ajoitettu 60 000 vuoden päähän, ja noin 35 000 vuotta sitten ihmiset olivat vihdoin levittäytyneet mantereen joka kolkkaan. Australia oli maantieteellisesti hyvin eri näköinen silloin, muun muassa Tasmania ei ollut saari. Nykyään Australian alkuperäisasukkaiden kulttuuri on maailman vanhin elossa oleva kulttuuri.

Tämä tilkkutäkki kuvaa eri aboriginaaliheimoja.
Eri kieliä on edelleen noin 250. (Kuva: Australia-museo)
 

Vaikka aborginaalit olivat metsästäjä-keräilijöitä eivätkä he viljelleet maata, oli maaomistus tärkeää. Yhteisö oli patriarkaalinen, nainen siirtyi liiton kautta miehen maa-alueelle. Niiden rajat olivat hyvin pysyviä.

Alkuperäisasukkaista käytetään nykyään virallisesti nimitystä first nation, ensimmäinen kansakunta. Moniin yhteyksiin, esimerkiksi turistioppaisiin ja virallisille verkkosivuille, on lisätty paikkojen abonimiä (esimerkiksi Sydney on Warrane) tekstejä kuten "tunnustamme ja kunnioitamme alueen alkuperäisiä omistajia".  Australia esitti alkuperäisasukkaille vuonna 2008 kirjallisen anteeksipyynnön, jonka kopio on nähtävillä Australia-museossa.

"We acknowledge the Traditional Aboriginal and Torres Strait Islander Owners of the land, sea and waters of the Australian continent, and recognise their custodianship of culture and Country for over 60,000 years." (Australia.com)



keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Koneremppaa Coffs Harbourissa

Löysimme sopivan paikan Perkinsin remontille pienestä Coffs Harbourista 300 merimailia Sydneystä pohjoiseen. Täällä on kalastusaluksia ja hieman kulahtanut marina (logossa onkin osuvasti yksi tähti), jossa kukaan ei katso pitkään, vaikka teet muutakin kuin peset venettä. Coffs Harbour, erityisesti nimen toinen osa eli satama ja rannat, ovat suosittu turisti- ja lomapaikka, mikä tuo sopivasti eloa ja paljon valinnanvaraa kahvila- ja ravintolatarjontaan. Ilman turisteja ja lomalaisia satama-alue olisi hiljainen. Kaupungin keskusta ruokamarketteineen ja ilmastoituine ostoskeskuksineen on kolmen kilometrin päässä satamasta. Tällä helteellä siis bussimatkan päässä.


 Coffs Harbourin piti olla vain lyhyt pysähdys matkalla ylös rannikkoa. Olimme edellisestä satamasta, Newcastlesta, toivoneet remonttipaikkaa, sillä Newcastle on paitsi itärannikon suurin rahtisatama, myös kalasatama. Tyylikäs jahtiklubin marina sekä rantabulevardi trendikahviloineen ja tyyriinoloisine asuntoineen vesitti ajatuksen. Mutta Coffs Harbour on juuri oikeanlainen paikka.

Dieselpumppukorjaamoja oli helppo löytää googlaamalla. Soittamalla varmistimme, että työ todella tehdään itse. Hanski irrotti pumpun (konettta ei tarvinnut nostaa pois, ainoastaan lämmönvaihdin) ja maanantaina veimme sen uber-kyydillä Coffs Harbour Diesel Serviceen. Pääsimme puhumaan suoraan mekaanikon kanssa, joka arvioi siltä istumalta tilanteen ja vielä varmisti, että heillä on oikeita tiivisteitä varastossa. Korjattu ja huollettu pumppu pitäisi olla noudettavissa perjantaina.

Hanski aloitti myös ikkunaremonttia, mutta tulossa on kaatosadejakso, joten se homma seisahtuu.

Tein muutaman kartan Australiasta ja itärannikon etäisyyksistä. Tässä kartassa näkyy myös osavaltiot ja niiden rajat. Tällä hetkellä olemme New South Walesissa (Uusi Etelä Wales).

Sydney - Gold Coast 400 mpk
Gold Coast - Cape York eli pohjoiskärki 1200 mpk
Cape York - Darwin 800 mpk

Sydneystä lähdimme kohti pohjoista vuoden ensimmäisenä päivänä kello 6 aamulla. Satama oli hiljainen lukuun ottamatta voimistuvaa diskojumputusta: vastaan tuli diskolaiva, jossa jokunen uuden vuoden juhlija jaksoi vielä musiikin tahdissa hytkyä.
Pienen avomeripätkän jälkeen ajoimme sisään Broken Bayhin, jossa sijaitsee vilkas veneily- ja turistialue Pittwater sekä laaja Ku-Ring-Kai luonnonpuisto - varsinaiset toistensa vastakohdat. Olimme kiinnostuneet nimenomaan luonnonpuiston lukuisista suojaisista ankkurilahdista. Vaikka meitä oli varoitettu loma-ajan venepaljoudesta, se yllätti. Kapeiden ankkurilahtien perukoille ei edes nähnyt, kun edessä oli kymmeniä ja kymmeniä veneitä. Kauniiksi mainostettu Americas Bay oli täpötäynnä eri jahtiklubien ja marinoiden poijuissa killuvia veneitä. Poijutus mahdollistaa suuren venemäärän ahtaassa lahdessa. Joukossa oli muutama ilmainen vieraspoiju ja pienen odottelun jälkeen toinen niistä sopivasti vapautui. Joten vietimme päivän ja yön poijussa lukuisten erilaisten moottori- ja purjeveneiden joukossa. Olihan siinä ohjelmaa.

Kaukaa otettu huono kuva, mutta valkoinen massa taustalla
on yhden ankkurilahden venepaljous. Suomalainen käsitys
luonnonpuistosta ei ihan istu ruuhkaan ja kruisailuun,
mutta hieno asumaton veneilyalue.

Muutama poijuyö Ku-Ring-Kaissa riitti ja siirryimme Pittwaterin puolelle Royal Prince Alfred jahtiklubin marinaan, josta olimme varanneet paikan tulevan myrän ajaksi. Oli mukava olla kiinni laiturissa pitkästä aikaa, pestä pyykkiä ja käydä kunnon suihkussa. Kun keli oli ohi ja merellä maininki laskenut, lähdimme sunnuntaina 8.1. kohti pohjoista, New Castlen kautta Coffs Harbouriin. Jätimme väliin suositellun Port Stephensin, joka on samanlainen valtava monihaarainen lahti kuin Sydney Harbour ja Broken Bay.

Itärannikkoa Sydneystä Coffs Harbouriin.

Itärannikon maisemaa etelään Coffs Harbourista käsin.



tiistai 3. tammikuuta 2023

City Sydney ja suunnitelman muutos

Onhan se jotenkin hassua, että vietimme kuukauden miljoonakaupungissa, ja blogissa on kerrottu vain metsäreiteistä ja linnuista. Mutta tämä kertoo paljon meistä ja siitä, missä viihdymme. No, tässä tulee kuvia ja tunnelmia Sydneyn sataman vilkkaammista osista. Toisena joulupäivänä ajoimme bussilla seuraamaan Sydney-Hobart -kisan starttia. 

Lähtöä olisi voinut mennä seuraamaan omallakin veneellä,
mutta maista käsin sai kokonaiskuvan.

Vuodesta 1945 lähtien järjestetty purjehduskilpailu Sydneystä Tasmanian pääkaupunkiin Hobartiin on saanut ikonisen maineen ja sen nimen tuntevat nekin, jotka eivät tiedä itse kisasta mitään. Täytyy tunnustaa, että omakin tietämys rajoittuu perusfaktoihin: startti on vuosittain aina toisena joulupäivänä (26.12.) ja keli saattaa tällä 630 merimailin vaativalla legillä muuttua vaikeaksi, jopa hengenvaaralliseksi, kuten tapahtui vuonna 1998, jolloin myrsky iski veneisiin Australian mantereen ja Tasmanian erottavassa Bassin salmessa.

Nykyisen pääsponsorinsa Rolexin nimeä kantavan kilpailun historiasta voi lukea enemmän (englanniksi) verkkosivulta.

Me seurasimme starttia sataman suun kukkulalta.

 


Isoimmat ja nopeimmat.Tavallisia veneitä tuskin erottaa.

Tänä vuonna keli oli hyvä, pääasiassa navakkaa myötäistä. Isot maxiveneet kiitävät maaliin puolessatoista vuorokaudessa. Ensimmäinen maalilinjan ylittäjä oli 100-jalkainen (30 metriä pitkä ja 8 metriä leveä) hiilikuituinen AndooComanche. Sen keskinopeus on siinä 25 solmua. Huh.

Kisassa on useita luokkia, palkintoja ja tunnustuksia, ja mukana on monenlaisia pursia, hiilikuitujättiläisistä tavallisiin perhepursiin. Kisan pienin - ja vanhin - oli 9 metriä pitkä kahvelirikattu Maluka, joka suoriutui matkasta neljässä vuorokaudessa. Pisin aika, 5 vuorokautta, kului 30-jalkaiselta Currawangilta, jossa oli kahden hengen miehistö. Jotain sitä luokkaa olisi meiltäkin matkaan mennyt aikaa. Kisassa oli oma luokka kahden hengen miehistölle ja joku viestittikin, että sinne vaan mukaan Mantalla osallistumaan.

Kilpapurjehdus ei ole koskaan viehättänyt - tai no ehkä silloin kun alkaa saavuttaa edessä olevaa purjetta. Mutta emme tosiaankaan osallistuneet Sydney-Hobart -kisaan emmekä ole purjehtimassa Tasmaniaan ollenkaan. Tältä osin purjehdussuunnitelma on muuttunut. 

Reittisuunnitelman muutos

Viisi vuotta sitten tehty suunnitelma kiertää Australian eteläkautta Intian valtamerelle ei enää houkuttele. Matka olisi maileissa lyhyempi, kun nyt olemme jo näin etelässä, mutta olosuhteiden ja sään suhteen Australian etelä- ja länsiranikko ovat erittäin vaativia. Olemme saaneet tarpeeksemme sääikkunoiden odottelusta ja täysin sään tahdittamasta purjehduksesta. On pakko myöntää, että viiden vuoden paussi on laimentanut purjehdusintoa. 

Kun palasin Suomesta Sydneyyn, purjehdus Tasmaniaan oli vielä suunnitelmissa. Samoin pidimme eteläistä reittiä vielä mahdollisena vaihtoehtona, mikäli sopiva sääikkuna avautuisi ilman suurempia tuskailuja. Mutta parin viikon sinnikkäät vastatuulet alkoivat nakertaa Tasmanian purjehduksen mielekkyyttä ja lopulta päätimme perua sen kokonaan. Päällimmäinen tunne oli helpotus, mikä osaltaan kertoo, että se oli vaihtoehdoista oikea.

Palaamme pohjoiseen itärannikkoa pitkin, kuten suurin osa purjehtijoista. Matkaa mantereen pohjoiskärkeen kertyy Sydneystä noin 1600 merimailia (Tasmanian keikka olisi tuonut 1200 mpk lisää). Pääsemme kokemaan Suuren valliriutan ja moikkaamaan Strengellin perhettä Cairnsiin. Koilliskulmasta suuntaamme Torresin salmen läpi Arafuran merelle ja edelleen Timorin merelle. Käymme ehkä Darwinissa, mutta uloskirjautuminen maasta pitää tehdä vasta Cocos Keelingillä, mikäli tällä Asutraliaan kuuluvalla atollisaarella haluaa pysähtyä. Ja emmeköhän halua, sillä matkaa Darwinista on 2000 merimailia, mikä katkaisee Intian valtameren pitkän ylityksen mukavasti.

Syklonikausi päättyy virallisesti huhtikuun lopussa, mutta nykyään voi vielä toukokuussakin esiintyä trooppisia myrskyjä, joten kovin pitkälle 30. leveyspiirin pohjoispuolelle ei kannata sitä ennen mennä. Etenemme hissukseen pohjoiseen, määränpäänä nyt aluksi Gold Coastin seutu, josta toivomme löytävämme sopivan marinan ja telakan. Nimittäin taas on korjattavaa ja huollettavaa. Runkoikkunat vuotavat, mikä paljastui koko laajudessaan yhdellä Hanskin ja Raimon vastatuulilegillä. Hanski korjasi ikkunat Uudessa-Seelannissa vuonna 2018, mutta aurinko, lämpö ja väärä primeri ovat tehneet tehtävänsä. Lisäksi Perkinsin ruiskutuspumppu vuotaa ja sen irrottamiseksi korjausta varten joutuu pahimmassa tapauksessa nostamaan moottorin irti. 

Joten Tasmanian purjehdus ei peruutunut pelkän säähän kyllästymisen vuoksi, vaan veneen saattaminen valtamerikuntoon on nyt tärkeintä. Vaikuttaa vaikealta löytää sellainen marina tai telakka, jossa saa itse tehdä töitä. Yksi syy löytyy tiukoista työturvallisuusmääräyksistä. Gold Coastilla on pari paikkaa ja myös Bundabergissä homma onnistuu, mutta Bunda on syklonialueella ja vaatii vakuutusyhtiön hyväksynnän ja lisämaksun. Kaikkea selvittelyä on hidastanut joulu ja uusi vuosi, mutta nyt olemme toiveikkaalla mielellä. Aikaahan meillä on, toivottavasti jopa niin paljon, että ehdimme käydä keväällä Suomessa.

 Uuden vuoden ilotulitukset

Joulun jälkeen siirryimme Sydneyn keskustaan tarkoituksena seurata vuoden vaihtumista satojen muiden veneiden joukossa, vaikka massa-ankkurointi vähän hirvittikin.

Tästä lahdesta oli tarkoitus siirtyä paremmalle paikalle
katsomaan uuden vuoden ilotulitusta, mutta lopulta jäimme tähän.
Ilmainen aitiopaikka ilotulituksen seuraamiseen oli varattu
hyvissä ajoin. Pitkin rinteitä oli telttoja, patjoja ja tuoleja.

Uuden vuoden ilotulitus on Sydneyssä todellinen spektaakkeli, sillä on jopa oma sivu wikipediassa!  Koronan vuoksi tapahtuma on ollut kahtena edellisenä vuonna pienimuotoinen, mutta nyt räiskittiin niidenkin edestä. Kello 21 oli lasten (ja vanhusten) ilotulitus ja keskiyöllä varsinainen show. Uni alkoi painaa heti perheilotulituksen jälkeen ja niinpä laitoimme kellon soimaan viittä vaille keskiyöksi.

Sydneyn Harbour bridge, satamasilta, on tapahtuman keskipiste ja sadat veneet kokoontuvat vesille sen näköpiiriin. Raketteja ammutaan muualtakin satama-alueella, tänä vuonna viideltä eri alustalta usean merimailin matkalta. Homma oli hyvin organisoitu: poijut rajasivat eri alueet, ankkurialueella piti olla viimeistään kello 19 ja liikkua sai vain tiettyjä reittejä pitkin. Ilmassa pörrasi poliisin koperi ja vesilläkin vilkkuivat siniset valot.
Heräsimme keskiyöllä seuraamaan aivan mieletöntä räiskettä ja rakettishowta, joka kesti ainakin 15 minuuttia, jos ei pidempäänkin. Taivaalle ammuttiin 3,5 miljoonaa euroa. Kuvista tuli epätarkkoja, joten lainaan tähän wikipedian kuvan vuodelta 2006-07.

Kuva: Wikipedia.

Onnea, intoa ja terveyttä vuodelle 2023!