Manta merellä, me maissa

Pahoittelut päivityksen viivästymisestä! Varsinkin kun jäimme jännittävään kohtaan laivauksessa. Siispä tärkein ensin: Manta kiitää 18 solmua kohti Eurooppaa samaan aikaan kun me Suomessa olemme sienestäneet, saunoneet ja syöneet ruisleipää. Hanski on ehtinyt jo yksiin trial-kisoihin ja eristänyt mökin katon. Minä olen istuttanut 90 kevätkukkasipulia ja yhden alppiruusun sekä suunnitellut ensi kevään pihahommia. Suuri päätöksemme tuntuu entistä oikeammalta. 

Mutta asiaan. Laivan lastaus tapahtui lopulta 20.9., mistä saimme tiedon edellisenä päivänä. Koska Manta matkustaa pisimmälle, meidän lastausaikamme oli ensimmäinen: kello 8 aamulla. Muut kolme Singaporesta lastattavaa olivat katamaraaneja, joista yksi jää pois jo seuraavalla pysäkillä Phuketissa, kaksi muuta menevät Välimerelle. 

Matkaa lastauspaikalle oli lopulta 20 merimailia, mikä tarkoitti lähtöä aamuyöllä kello 3. Neljä tuntia ajoon ja tunti varalle. Meitä ajankohta ei haitannut, päinvastoin. Yölllä aurinko ei porottanut, liikennettä oli vähemmän eikä öisin yleensä ukkostanut ja satanut. Bimini ja sprayhood oli joka tapauksessa otettava pois, joten sen saattoi tehdä etukäteen.

Huhut Singaporen satamassa tarvittavasta veneajokortista pitivät ilmeisesti paikkaansa, koska jokaiseen veneeseen tuli paikallinen kippari. Se selvisi lopullisesti vasta yöllä, kun laiturille asteli mies reppu selässä, esitteli itsensä kapteeni Aswandiksi ja pyysi lupaa astua alukseen. Hän olikin sitten ruorissa koko matkan ja se sujui leppoisasti jutellen.

Kapteeni Aswandi luotsasi Mantan halki Singaporen sataman

Olimme laivaus-ryhmässä vatvoneet tätä veneajokortti - paikallinen kippari - turvavene kuviota, josta ei tahtonut saada tolkkua kysymällä. Kaikki olimme ajaneet Singaporen sataman läpi ilman paikallista ajokorttia, miksi se nyt vaadittaisiin ulkomaalaisilta? Sitten luulimme, että ajamme kaikki letkassa laivalle paikallisen kipparin turvaveneen perässä. Lisäksi Singaporen tullausagentti yritti vuorotellen rahastaa meiltä jokaiselta paikallisen kipparin ja turvaveneen kustannuksen, vaikka se sisältyi laivaushintaan. 

Manta MV Wiebken kyljessä. Tässä vielä sprayhood paikoillaan.
 Kuva: Aswandi.

Lopputulos oli se, että jokaiseen veneeseen tuli paikallinen kippari ja turvavene oli käytettävissä tarvittaessa, esimerkiksi koneongelmissa. Emmekä ajaneet paikalle porukalla, vaan porrastetusti. Oli onni päästä aamulla ensimmäisenä, sillä päivällä lastaus oli keskeytetty ukkosen vuoksi. Kaksi viimeistä joutuivat odottamaan koko päivän, kun taas Mantan nosto aloitettiin aikataulun mukaan.

Siellä Wiebke viimein näkyy. 

Saavuimme klo 7 laivan kylkeen ja heitimme kiinnitysköydet vastaanottajille. Kippari Aswandi lähti veneellä maihin ja laivan miehistö viritteli köysitikkaat kyljelle. Onneksi reelinki oli matala, kiipeämistä oli vajaa 10 askelmaa. Miehistö kuikuili meitä arvioivasti reelingin takaa ja Peters&Mayn  loadingmaster eli lastauspomo tuli tervehtimään. Hän kertoi tilanneensa sukeltajat varmistamaan liinojen asettumisen oikein, mikä oli helpotus ajatellen Mantan 22:tä senttiä skegin ja potkurin välissä. Sen jälkeen yritimme Hanskin kanssa lähinnä olla poissa tieltä, kun nosturi toi Mantan ylle liinat ja kannelle tuli 4-5 miestä. Sukeltajat olivat myöhässä, mikä harmitti lastauspomoa: aikataulu myöhästyi jo heti aamusta. Lopulta liinat olivat oikeissa paikoissa ja Manta nousi hitaasti vedestä, joskin se roikkui hieman vinossa. Se ei näyttänyt lastauspomoa haittaavan, vaan nosto jatkui vielä hetken, jonka jälkeen kaikkien oli poistuttava. Köysitikkaita ei tarvittu, kiipesimme suoraan Mantan kannelta laivaan.

Lastauspomo keskustelee sukeltajien kanssa.

Liinoja astetellaan paikoilleen. Sukeltaja varmisti paikan.

Vaikka köysitikkaita ei kiivetty ylös,
niitä pitkin laskeuduttiin lähtiessä yhteysveneeseen

Mantan paikka oli aivan perässä, suojassa nosturin, savupiipun ja perälaudan muodostamassa "kolossa". Savupiipun läheisyys ei ole mukavaa, mutta luultavasti nokea kulkeutuu kaikkialle. Telineet olivat todella jämerät ja lopuksi ne hitsattiin kiinni kanteen. Knaapeista vedetiin useita liinoja kannen kiinnitysrenkaisiin. Eiköhän Manta siinä pysy. 

Meidän piti pysyä poissa nostovaiheessa, mutta Hanski ei malttanut.

Etummaiset pukit paikollaan. Ne hitsataan lopuksi kanteen.

Olimme sisällä sitoneet kaiken mahdollisen, mikä voisi päästä liikkumaan, sekä stuuvanneet kaappeihin kaiken irtotavaran. Kirjahyllyihin oli tungettu tyynyjä estämään kirjojen ja kansioiden liikkuminen, astiakaapeissa oli pyyheliinoja samasta syystä. Soimukseen sisältyy vakuutus, mutta se ei korvaa sisätilojen vaurioita. 

Vasemmalla näkyy nosturin jalkaa, oikealla on savupiippu.
Jotain tässä odotellaan.

Näkymä keulaan. Kaksi 80-jalkaista moottorivenettä
tulivat kyytiin Hongkongissa.

Kun Manta oli paikoillaan, saimme kiivetä veneeseen. Hanski kiristi nostossa irrotetun takastaagin takaisn paikoilleen ja minä kokosin vielä veneessä olevat matkaeväät kassiin ja roskat pussiin sekä kävin muistilistan kerran vielä läpi: kaasu suljettu, instrumentit sammutettu, kansiluukut suljettu, akut irrotettu... Suurimman osan olimme tehneet jo marinassa.

Tässä on jo liinoja kiinni ja valkopaitainen hitsari hommissa.

Aurinko oli nyt jo korkealla ja paahtoi täysillä suojattomaan avotilaan. Kun tartuin ojentamaan Hanskille vanttiruuvia, se poltti kättä niin ettei siihen voinut paljain käsin tarttua! Lopuksi tuli hieman hoppu, koska turvavene oli lähdössä viemään porukkaa maihin emmekä halunneet jäädä kuumuuteen odottamaan seuraavaa kuljetusta. 

Maihin ei saanut mennä laiturin kautta, vaan meidät vietiin vesitse siihen samaan rajanylityspisteeseen, jossa olimme käyneet tekemässä sen omituisen maasta tulo - maasta poistu kuvion. Ja nytkin oli kuljettava passintarkastuksen läpi. Olimme onneksi uumoilleet tätä ja passit olivat mukana. Oli aika hölmistynyt olo, kun vihdoin seisoimme rakennuksen ulkopuolella hikisinä ja punaisina - ilman venettä!

Olin onnistunut muuttamaan lentoliput saman illan lähtöön, mikä sai aikaan pienen ilotanssin. Olisi ollut hermoja kiristävää jäädä vielä Singaporeen. Olimme jossain vaiheessa ostaneet Finnairin sellaiset liput, joiden päivämäärää sai veloituksetta muuttaa tai jopa perua menettämättä rahoja. Päivää oli kerran muutettu myöhäisemmäksi, nyt palasimme alkuperäiseen.

Kun istuimme taksissa matkalla hotellille, alkoi kaatosade. Varmaan se, joka keskeytti lastauksen. Hotellihuoneessa söimme vähän jäljelle jääneitä eväitä, otimme nokoset, pakkasimme laukut, kävelimme tihkusateessa metroasemalle ja matkustimme koko maan halki lentoasemalle. Seuraavana päivänä olimme kotona. Yksikään aiempi kotiinpaluu ei ole tuntunut suloisemmalta! 

Mutta seikkauilu ei lopu tähän. Parin viikon kuluttua lähdemme autolla Hollantiin vastaanottamaan Mantaa. Pysykään kuulolla.