perjantai 20. toukokuuta 2022

Pörisee!

Kymmenen aurinkoisen päivän jälkeen tuli sateista. Sopiva aika siirtyä ulkohommista sisään, kokeilemaan lähteekö moottori käyntiin. Ennen koneen käynnistystä Hanski asensi kaikki uudet "pikkuakut" paikoilleen eli ne kolme, jotka olimme varautuneetkin uusimaan: Perkinsin starttiakku, generaattorin akku (kummatkin (95 Ah 810 CCA) ja keulapotkurin akku (70 Ah 650 CCA). Hintaa näille kaikille kertyi noin 450 euroa. Sitten virta-avainta kääntämään, minä letkun kanssa sisällä syöttämässä jäähdytysvettä. Hyvin pyöritti ja toisella yrittämällä lähti käyntiin! Vanha kunnon perkinssi! Kone alkoi ladatakin, kun Hanski muisti laittaa pari sulaketta paikoilleen. 


Myös generattoori lähti kiltisti käyntiin, mutta keulapotkuri pyöri vain toiseen suuntaan. Sitä ei vielä ole tutkittu sen tarkemmin. Sisähommiin kuului myös tavaroiden penkomista ja paikoilleen laittamista, papereiden järjestelyä, käsi-VHF:n lataus ja testaus, SSB:n ruuvaus paikoilleen.

Tänään on satanut enää kuuroja, mutta länsituuli ulvoo rikissä niin, että tulee Patagonia mieleen.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Sopeutumisvaikeuksia

 Yllättävän vaikea sopeutua vene-elämään. Ahdasta ja hankalaa. Tuntuu kuin asuisi teltassa, jossa on paikoin seisomakorkeus, mutta muuten pitää olla makuulla tai istumassa sekä jatkuvasti siirrellä tavaroita, mikäli haluaa päästä käsiksi johonkin.

Pakollinen 5. päivän koronatesti.

Eniten kaipaan pohjoisen kevään valoa. Täällä on talvi ja yöt pilkkopimeitä noin iltaseitsemästä aamukuuteen. Kaipaan myös liikuntaa - venyttelyä ja voimailua -, Inkoon jumpparyhmiä ja varsinkin Riinan pilatesta. Veneessä ei mahdu pitkälleen kuin sohvalle, ei löydy jumppamaton kokoista vapaata tilaa. Juu, voihan sitä seistenkin tai ulkona tehdä, mutta kun ei kuitenkaan.

Koska olemme kuivalla maalla, meillä ei ole vessaa. Öisin emme sentään laskeudu tikkaita pimeyteen lähteäksemme telakan vessaan, vaan käytössä on ämpäri. Se pitää aamulla tyhjentää. Tiskialtaan vesi menee letkua pitkin maassa olevaan kanisteriin, joka pitää myös tyhjentää lokakaivoon. Sitä varten on  löydettävä vapaa kärry raskaan kanisterin kuljettamiseksi. Sen verran vaivalloista, että veden käyttöä pihistelee.

Nukumme makuupusseissa, sillä öisin lämpötila laskee noin 8 asteeseen. Illalla ja aamulla käytämme eberin lämppäriä. Kamiinaa ei viitsi sytyttää, sillä päivisin on parikymmentä astetta lämmintä.

Tyytyväinen kippari veneen pesun jälkeen. Seuraavaksi vahaa
kylkiin ja pohjan hionta maalausta varten.

Eiköhän kaikki muutu helpommaksi, kun pääsemme veteen. Vesillelasku on sovittu kesäkuun 14. päiväksi. Ja tietysti kaikki on suhteellista, päällimmäinen tunne on positiivinen: hienoa että vihdoin olemme täällä. Mutta tässäkin elämässä on harmittavia tuntemuksia.

Täältä ei löydy ruisleipää, härkäpapua tai vastaavia
lihankorvikkeita eikä kauramaitoa. Täysjyvätuotteita
on vähän ja leipä on pehmeää mössöä. Juustossa on rasvaa
niin että kolesterolit nousee kohisten.

Telakalla on nykyään wifi, joka ei kuitenkaan toimi veneen sisällä, vaan tietokone on vietävä avotilaan. Ulkoinen wifi-antennimme taisi olla rikki jo viimeksi. Vielä ei ole tutkittu uuden hankintaa. Kännykät toimivat onneksi sisällä, mutta kallista mobiilidataa ei viitsi jakaa, kun on ilmainen wifi.

Eilen hyödynsimme vuokra-auton viimeistä päivää ostamalla kolmannen painavan satsin muonaa sekä ajamalla luonnonpuistoon, jossa on hieno kaurimetsä valtavine vanhoine puineen sekä vesiputous. Tunnin kävely metsässä teki terää.



Jalkineet pitää putsata ettei kaurimetsään vie
jotain puita tuhoavaa. En tiedä mitä se on.

Nyt ollaan fillareiden varassa. Viimeksi jo polkeminen kaupoille ja keskustaan hirvitti vaarallisen kapean sillanylityksen vuoksi. Nyt silta on remontissa ja entistäkin kapeampi ja lisäksi jalankulku on kielletty! Eilen oli pakko kulkea siitä yli, kun palasimme autovuokraamosta veneelle kävellen. Onneksi polkupyörät toimivat, oli vain ostettava uusi pumppu.


 


maanantai 9. toukokuuta 2022

Jälleennäkeminen

Ensimmäinen työpäivä Mantalla on takana. Ilta pimenee kuuden maissa ja silloin on hyvä vetäytyä salonkiin ja lopettaa työt. Päivä on minulta kulunut enimmäkseen rätti kädessä sekä ihmettellessä missä mikin tavara on. Kaikki muu vaikuttaa olevan kunnossa, paitsi ne uudet AGM-akut, jotka asennettiin viimeksi (aika tasan 3 vuotta sitten).

Kävimme veneellä jo tulopäivänä eilen, mutta olimme kahden päivän matkustamisesta niin väsyneitä, ettei mitään jaksanut tehdä, vaan lähdimme hotelliin. Parin tunnin iltapäivänokosten jälkeen kävimme syömässä, sitten aikaisin yöunille. Heräsimme puoli kahdeksan aamulla, joten eiköhän olla jo oikeassa vuorokausirytmissä.

Hanski on tarkistanut ja käynnistänyt laitteita sen mukaan, mikä on asumisen kannalta mukavaa. Maasähkö, jääkaappi, liesi, vesipumppu, lämminvesivaraaja. Eberi (lämppäri) lähti käyntiin, mutta alkoi nikotella, joten aamun viileyteen on varattu sähköinen puhallinlämmitin. Myös kaikki valot ja plotteri toimivat. Jos selviämme pelkällä uusien akkujen ostolla, niin hyvä. 

Minä olen siivonnut sisällä lähinnä pölyä ja hämähäkinverkkoja, takahytin komeroista löytyi hieman hometta. Hyvä tuuletus on pitänyt sisätilat kuivana ja raikkaana. Tavaroiden laittaminen paikoilleen taitaa olla seuraavien päivien päähomma.

Ensmmäinen ateria on syöty, pastaa ja kaksi vuotta vanhaa purkkilohta - ihan ok. 

Mantalla kaikki hyvin. Ai kello onkin täällä puoli yhdeksän, saa mennä nukkumaan!
 


 


lauantai 7. toukokuuta 2022

Pohjoisnavan jäähavaintoja

Matkasimme Huippuvuorten yli ja tunnistin Nordaustlandetin ja Heleysundin. Meri oli osin auki. Huippuvuorten huiput näkyivät taustalla. Tuli elävästi mieleen upea purjehduksemme tänne 2012.  Aurinko paistoi koko 13 tunnin lennon ajan, joten näkymiä esti ajoittain vain pilviverho. Pohjoisnavalle tultaessa olin nukahtanut, mutta Hanski raportoi että jääpeitteessä oli paljon railoja. Ehkä saan myöhemmin kuvankin blogiin. Heräsin Beringinmerellä ja ajattelin Saremaa. Nukuin taas ja heräsin kun lensimme Aleuttien yli. Ajattelin purjehdustamme Kristiinalla 2004.


Kone oli lähes tyhjä ja meillä oli kummallakin oma penkkirivi! Tokion Naritan kentällä saimme henkilökohtaisen oppaan, joka johdatti lähes kädestä pitäen terminaalibussille. Saamme paikat vasta lähtöportilla, joten vielä ei tiedä ollaanko sillit purkissa vai mahtuuko venyttelemään. Pää on vähän sekaisin, olisiko tuo navalla käynti sekoittanut...

torstai 5. toukokuuta 2022

Koronatestit ja muita lähtövalmisteluja

Kello 0.03 Hanskin kännykkä piippasi. Koronatestin tulos, ajattelin. Olin hereillä, mutta en noussut lukemaan viestiä, vaan yritin nukahtaa uudelleen. Lähdön lähestyessä yöunet olivat muuttuneet katkonaisiksi, kun aivot muistuttivat hoidettavista asioista.
Oma puhelimeni pimputtaisi kello 5.30 herätyksen, jolloin olisi noustava lähtöselvitystä varten. Halusimme mahdollisimman mukavat paikat 13 tunnin lennolle ja sitä varten kannatti olla heti 5.45 skarppina. Edellyttäen, että koronatestin tulos oli negatiivinen.

Olimme pääsiäisen jälkeen olleet erityisen varovaisia, käyttäneet maskia, vaikka suositus oli päättynyt, ja tavanneet sukulaisia jäätävissä olosuhteissa ulkona. Kahden vuoden odotuksen jälkeen emme halunneet ottaa pientäkään riskiä matkan siirtymisestä. Aamulla katsoin viestin: tulos negatiivinen. Liitteenä englannin- ja japaninkieliset todistukset. Myös aikainen herätys kannatti: saimme varattua hieman tilavammat istuinpaikat ensimmäiselle matkaosuudelle Helsinki-Tokio.

Koronatestin tulos oli viimeinen täytettävä kohta Uuden-Seelannin COVID-matkustajaselvityksessä. Olin jo aiemmin liittänyt siihen todistuksen kolmesta rokotuksesta. Lisäksi olimme tehneet kumpikin turistiviisumihakemuksen kätevällä puhelinsovelluksella, joka skannasi passin ja opasti passikuvan ottamisessa.
Sähköisten todistusten ja QR-koodien lisäksi kaikki on varmuuden vuoksi tulostettu paperille. Asiakirjojen joukossa on todistus telakalta, että poistuisimme Uudesta-Seelannista purjehtien. Pelkällä menolipulla ei välttämättä pääse edes nousemaan lentokoneeseen, ellei voi todistaa aikovansa myös poistua maasta.

Kaikki alkaa siis olla valmista huomista lähtöä varten. Vielä laukkujen pakkaus ja eväiden hankinta. Omat eväät oli Finnairin suositus normaalia pidemmän reitin vuoksi. Ehkä lenkkimakkaraa ja sinappia? Ruisleipää ja ilmavaivoja? Näitä ehtii vielä miettiä.

torstai 17. maaliskuuta 2022

Pääsemme Mantalle toukokuussa!

Tänä aamuna ostimme lentoliput Aucklandiin! Lähtö 6. toukokuuta. Eli seitsemän viikon kuluttua. Hui!

Luimme uutisen rajan avaamisesta aamukahvin kera. Viimeiset kaksi vuotta olen joka aamu Hesarin ja Yle-uutisten lisäksi lukenut RNZ-uutissivustoa. Kuluneella viikolla uumoiltiin jo rajojen avauksen aikaistamista, mutta toukokuun alku oli silti yllätys. (Täsmällisesti raja avautuu visa-waiver maiden kansalaisille minuuttia vaille 2. toukokuuta eli 1.5. kello 23.59.)

Olen vieläkin hieman päästäni pyörällä. Aamulla tunteet liikkuivat helpotuksen ja stressin ääripäissä. Vaikka lähtö on ollut tiedossa, tuntuu että on miljoona asiaa hoidettavana. Siis tuntuu, eihän niitä valtavasti ole. Ja lisäksi täytyy myöntää, että jännittää.




lauantai 5. maaliskuuta 2022

689 päivää

Uuden-Seelannin raja on ollut suljettuna vuoden 2020 maaliskuun 19. päivästä lähtien, yhteensä 689 päivää. Perjantaina 4. maaliskuuta 2022 ensimmäiset 900 Uuden-Seelannin kansalaista laskeutuivat Aucklandin lentokentälle. Ensi viikolla saapuu 30 kansainvälistä lentoa. Muistan lukeneeni, että rajan ulkopuolelle jäi 20 000 kiwiä, voin muistaa väärinkin. Mutta jokainen kohtalo on rankka. Erossa on joutunut olemaan niin puolisoita kuin vanhempia lapsistaan. Tässä RNZ-jutussa muutama.

Tämä on ollut niin käsittämätön tilanne, että halusin tallentaa tapahtuneen ja sen päivämäärät tähän.

Seuraamme rajan avautumista, jossain vaiheessa tulee meidän vuoromme. Olisi helpompi valmistautua lähtöön, jos tietäisi ajankohdan tarkemmin. Valmistautuminen on aloitettu jatkamalla kesken jäänyttä rokotusohjelmaa (mm. hepatiitti A ja B). Torstaina saimme Inkoon terveyskeskuksessa kolme piikkiä. 



maanantai 28. helmikuuta 2022

NZ tullilta lisävuosi jälleen

Kirjoitin viime blogin lopussa Uuden-Seelannin tullin ulkomaisille veneille myöntämän määräajan ristiriidasta. Nyt NZ tulli on tehnyt yleispäätöksen jatkaa ulkomaisten veneiden maassaololupaa aina vuoden 2023 kesäkuun loppuun saakka. Meidän ei siis tarvitse odottaa vastausta omaan hakemukseemme.

Päätös helpottaa, vaikka ei vielä ratkaissut tärkeintä eli maahan pääsyä. 

Omikron on levinnyt Uudessa-Seelannissa huimaa vauhtia ja päiväkohtaiset luvut pyörivät 15 000 tapauksessa. Rokotetut, testein terveeksi todetut maahantulijat eivät tässä tilanteessa enää ole uhka. Tämä saattaa jopa jouduttaa rajanavausaikataulua.

Nämä huolet ovat kuitenkin kutistuneet Ukrainan tapahtumien rinnalla. Ajatusten sanoittaminen on vaikeaa, kaikki tuntuu lattealta. Sota muuttaa asioiden tärkeysjärjestystä. Ja muistuttaa, miten hyvää oma elämämme on ollut, kaikkine mahdollisuuksineen ja vapauksineen.





perjantai 18. helmikuuta 2022

Kesällä Uuteen-Seelantiin?

Nolottaa blogin hiipuminen. En vaan ole saanut kirjoteltua, vaikka kyllähän kaikenlaisia aiheita olisi. No nyt on omaa purjehdusasiaa: melkoisella varmuudella pääsemme tänä vuonna - ehkä jo kesällä - Uuteen-Seelantiin. 

NZ on hitaan alun jälkeen pannut vauhtia rokotuksiin, mikä sai hallituksen julistamaan viisiportaisen rajojen avaussuunnitelman. Tosin ensimmäinen askelma, oman maan kansalaisten maahanpääsy, siirrettiin heti alkuunsa tammikuun puolivälistä helmikuun loppuun. Muitakin aikataulun rukkauksia luultavasti tulee. (Noin 20.000 ulkomaille jäänyttä uusiseelantilaista ei ole päässyt kotimaahansa, koska pakollisia karanteenipaikkoja ei ole tarpeeksi.)

Omikron on vasta nyt saapunut ja alkanut levitä Uudessa-Seelannissa, vaikka rajoja ei ole vielä edes avattu. Tänään oli reilut tuhat uutta tapausta, mikä on valtava määrä maassa, jossa tapauksia on ollut koko aikana saman verran kuin Suomessa yhtenä viikonloppuna eli noin parikymmentätuhatta.

Tässä viiden portaan suunnitelmassa me kuulumme neljännen askelman porukkaan, jonka on tarkoitus päästä maahan heinäkuun alusta alkaen. Meitä ennen ovat oman maan kansalaiset, heidän sukulaisensa, residenssin omaavat, opiskelijat, tiettyihin ammattikuntiin kuuluvat sekä kausityöläiset kuten omenien poimijat.

Veneellä maahan ei edelleenkään pääse. Saa nähdä tuleeko tähän muutos vuoden lopulla syklonikauden alkaessa.

Jokaisen portaan porukalle on oma viisumikategoriansa. Omaa viisumia voi alkaa hakea vasta sitten, kun sen haku avataan. Nyt on avattu ykkösvaihe eli residenssi-viisumien haku (asumis- ja oleskelulupaan perustuva viisumi). 

Me, heinäkuun nelosryhmäläiset tulemme maahan ns. visa waiver -turistiviisumilla. Suomi on onneksi yksi lukuisista visa-waiver -maista, muuten joutuisimme odottamaan lokakuuhun saakka. Silloin avautuu viimeinenkin viisumiluokka.

Kaikki tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö maahantulolle olisi muita rajoituksia ja vaatimuksia.

Pakollinen ja kallis hotellikaranteeni säilyy rokottamattomille, muilta se poistuu. Karanteenihuoneita on eri hotelleissa noin tuhat ja niihin voidaan majoittaa noin 2500 henkeä riippuen tilanteesta. Kapasiteetti on riittämätön, mikä on ollut suurin (ja ilmeisesti ainoa) este oman maan kansalaisten maahanpääsylle. Siitä käydään tällä hetkellä oikeutta. Eikä ihme, sillä maahantulon evääminen man maan kansalaiselta on aika ennenkuulumatonta.
Karanteenipaikat on arvottu hakijoiden kesken, minkä lisäksi hätä- ja sairastapauksiin on varattu joku määrä huoneita. En tiedä, joutuivatko kiwit itse maksamaan kahden viikon vankilamaisesta (armeija on hoitanut vartioinnin) karanteenista, mutta meille ulkomaalaisille - jos jotenkin olisimme maahan päässeet - olisi kustannus ollut  4000 NZ dollaria (myöhemmin muistaakseni hinta nousi 9000 dollariin).

Meillä on oltava täysi kolmen rokotuksen sarja, tehtävä kolme koronatestiä (ennen lähtöä, tullessa ja viidentenä päivänä) sekä oltava omaehtoisessa karanteenissa viikko. Karanteenin vaatimuksista on heikosti tietoa, toivottavasti vene kelpaa. Ei ehkä kannata mainita, että vene on kuivalla maalla eikä oma vessa ole käytössä. Lentokentältä määränpäähän saa matkustaa bussilla maski kasvoilla, mutta ruokakaupassa ei käsittääkseni kuitenkaan saa itse käydä karanteenin aikana. 

Onneksi olimme kesällä 2019 telakalla 3 kk hommissa.

Aikatauluun vaikuttavat tietysti myös viisumin saanti ja lennot. Vaikka sitten seisoisimme ensimmäinen heinäkuuta Aucklandin kentällä, on ajankohta aika myöhäinen ajatellen tavanomaista ja turvallista purjehduksen jatkamista. Kaiken saaminen lähtökuntoon kestää kuukausia. Palaan tähän jossain vaiheessa, mutta ilman yksityiskohtaista työlistaakin on selvää, että 4,5 vuotta telakalla seissyt vene vaatii paljon aikaa. Kuukausien mittaiseen purjehdukseen ja valtameren ylitykseen valmistautuminen vie normitilanteessakin aikaa. Mikäli aikataulu hiemankin venyy, olisimme lähtökuopissa syklonikauden aikana.

Mielenkiintoisen lisän toi tullin pari kuukautta sitten antama muistutus siitä, että koronan takia ulkomaalaisille veneille myönnetty lisäaika päättyy 30. kesäkuuta 2022, ja että veneiden todellakin pitää olla poissa maasta siihen mennessä. Aiemmin meille oli vilauteltu toukokuuta mahdolliseksi maahanpääsyn ajankohdaksi, jolloin valmisteluaikaa olisi ollut niukka kaksi kuukautta. Nyt maahantulo ja tullin vaatimus ovat ristiriidassa. Maastapoistuminen koskee kuitenkin myös niitä ulkomaalaisia veneitä, jotka ovat olleet miehistöineen maassa koko koronan ajan. Ehkä ukaasi koskeekin ensisijaisesti heitä. Olisi outoa, mikäli kaksi keskeistä viranomaista esittävät ristiriitaisia vaatimuksia.

Lähetimme viime viikolla tullille anomuksen vuoden lisäajasta. Luit oikein, kesäkuun 2023 loppuun. Emme tietenkään halua pitkittää lähtöä, mutta ei ole järkevää anoa lyhyttä aikaa, joka ei riitä ja joutua anomaan taas kerran pidennystä. Ja lähteä saa ennen määräaikaa. Tämä siis koskee vain Mantaa. Vielä on epäselvää, kuinka pitkän viisumin voimme itsellemme saada.

Odotellessa olemme tehneet kolme purjehdussuunnitelmaa, joista kaksi näyttää edelleen kelvollisilta myöhäisestä maahantulosta huolimatta. Niistä lisää seuraavassa päivityksessä.

Trooppisten hirmumyrskyjen reitit.