maanantai 3. lokakuuta 2022

Mistä seuraamme sääennustetta?

Seuraamme maissa säätä windy.comista ja viikko sitten maksoin kokeilumielessä palvelun premium-tilausmaksun (32 €/vuosi). Sillä sää päivittyy useammin kuin ilmaisversion kaksi kertaa vuorokaudessa ja käytössä on käteväksi osoittautunut reittitoiminto. 

Alla kuvassa hahmoteltu reittimme Noumeasta Bundabergiin, noin 130 mpk/vrk. Kun alavalikosta valitsee lähtöajan (tiistai kello 8), pääsee näkemään kätevästi ennusteen koko matkalle. Varmasti näitä samanlaisia toimintoja on Predictwindillä ja muilla reittisuunnitteluohjelmilla, mutta tämä on meille uusi tapa. Vaikka eihän se paljon poikkea vanhasta: reittipisteet OpenCPN-kartalle ja säätilaus Saildocsista siihen päälle. Kyllä silläkin tavalla näkee mitä on tulossa.

Nykyään Saildocsista saa myös eurooppalaisen ECMWF:n karttoja, mikä on mieluisaa, sillä luotamme enemmän sen ennusteeseen kuin NOAA:n GFS-malliin. Kumpikin on tietokonemalli, siinä suhteessa ei ole eroa. Ja kumpikin tietysti katsotaan, mutta purjehduspäätös ja reittivalinta tehdään nykyään melkein aina ECMWF:n mukaan.

Torstaina ja perjantaina aika haipakkaa: tuuli 11 m/s, puuskat 15 m/s.
Alin rivi on aallon korkeus ja suunta. Alle kolmeen metriin jää.

Merellä meillä ei ole nettiä eikä siten Windyä käytössä, mutta sähköpostiin saa Saildocsista tilattua tuuli- ja painekarttoja. SSB:n sähköpostiin kilahtaa aamuisin ECMWF:n ennuste 3-4 päivälle eteenpäin. Rintamat eivät niissä näy, joten sen vuoksi otamme SSB-radiolla vastaan rannikkoradioaseman lähettämiä faksimuotoisia isobaarikarttoja, joissa myös rintamat näkyvät. Näiden tietojen avulla pystyimme edellisellä purjehduksella kiertämään matalapaineen ja välttämään sen kovat tuulet.

 


lauantai 1. lokakuuta 2022

Au revoir Nouvelle-Calédonie!

 Kaksi kuukautta Uudessa-Kaledoniassa tulee ensi viikolla täyteen. Olemme nähneet paljon ja monenlaista, mikä kaikki kuitenkin rajoittuu Grande Terren eteläosaan. Pääsaari on 400 km pitkä ja 50 km leveä, mikä ei kuulosta mahdottomalta, mutta vuoristo tekee liikkumisen hitaaksi ja hankalaksi. Myös purjehdittavaa riittäisi sekä pääsaaren rannikolla että idässä sijaitsevilla Loyautésaarilla.

 Vuokrasimme auton päiväksi ja ajoimme noin 200 km lenkin eteläkärjen ympäri: vuorten yli toiselle rannikolle ja rantatietä pitkin takaisin Noumeaan. Hyvä kun päivän valoisat tunnit riittivät. Hanski sai pyörittää rattia mutkaisilla, kuoppaisilla ja kapeilla teillä ja minä puristin penkkiä rystyset valkoisena. Vuoristotiet eivät ole mun juttu, en ehdi katsoa maisemia, kun pitää seurata ettei pudota rotkoon.

Tekojärvi keskellä vuoristoa.

 
Tämä taitaa olla luonnollisesti syntynyt joki.

Nyt on aika lähteä ja sopivasti ensi viikolla on sääikkuna. Kovatuulinen, mutta vaihtoehto voisi olla vähemmän tuulta höystettynä ukkos- ja kaatosaderintamalla, joka vielä kääntää tuulen vastaiseksi. Etelämpänä kulkevien matalapaineiden fronttihäntiä kulkee säännöllisesti merialueen yli. Niiden sykli on juuri se viikko, jonka tarvitsemme 800 merimailin matkaan. Kun nyt täällä oleva saderintama maanantaina väistyy, ja kaakkoistuulet vakiintuvat, niin seuraava frontti odottaa meitä perillä Australian rannikolla. 

Kuvat kertokoon jotain ajastamme täällä. Lisäksi olemme uineet ja snorklanneet sekä purjehtineet Jytan ja Ilpon kanssa. Vietimme ruotsalaisen purjehduskaverimme Elisabethin syntymäpäivää. Vierailimme museossa ja kanakien kulttuurikeskuksessa sekä St.Louisin tribussa (alla siitä muutama kuva). Olemme kyläilleet Jytan ja Ilpon luona ja he meillä. Olemme kävelleet pitkin valkoisia hiekkarantoja ja punaisia polkuja. Ja syöneet rantakuppilassa neljä kertaa saman salaatin. Se oli joka kerta hieman erilainen.


Port Mosellen marina. Sininen katonreuna kuuluu kalatorille.

 

Port Moselle ja ankkurialue. Taustalla Noumean keskusta.

Osa isoa vihannestoria. Tarjontaa on paljon, mutta hinnat aika
korkeat, esim. tomaatit noin 8e/kg, banaanit 7 e/kg, kala 20e/kg.

Niin ranskalaista!


St.Louisin tribun kyläjuhlilla.

St.Louisin tribun kirkko. Aikoinaan ranskalaisten rakentama.

St.Louisin kyläjuhla. Kuuma päivä.

Leffailta St.Louisin tribussa.

Tribun raitilla. Naiset neuvovat tietä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Karanteenissa ulkoilualueella

Kaksi selkeää punaista viivaa. "Mulla on korona!", huusin Hanskille, joka makoili vielä punkassa. Olin aprikoinut, onko aamuinen kurkkukipu vain kuorsauksen seurausta, mutta tein varmuuden vuoksi koronatestin. Ei ollut kuorsaus, vaan olin saanut tartunnan torilta, kaupasta tai niistä muutamasta Nouméan kuppilasta, jossa olimme kaupunkiviikon aikana käyneet lounaalla. Täällä kaikki rajoitukset purettiin elokuun alussa, eikä kukaan käytä enää maskeja, emme myöskään me.

Olimme testiaamuna lähdössä marinasta, joten vene oli muonitettu, vesitankit täytetty, marinamaksu maksettu ja pyykit pesetetty, ja siinä mielessä oli helppo lähteä. Mutta sovittu päiväpurjehdus Jytan ja Ilpon kanssa vaihtui viikon karanteeniin läheisessä kahden ulkoilusaaren muodostamassa suojaisessa ankkuripaikassa.

Koska saaret ovat ulkoilualuetta, saa niissä vapaasti liikkua, telttailla ja tehdä tulet. Uudessa-Kaledoniassa on useita hienon valkoisen hiekan peittämiä rantoja, mutta näiden saarten rannat ovat perunankokoista kiveä eivätkä samalla tavalla houkuttele makoilemaan tai rantaleikkeihin. Uimaan tietenkin pääsee helposti. Rantapuiden siimeksessä on useita katoksella suojattuja piknik-ryhmiä. 

Karanteeninäkymä.

Perjantaina saapuivat nuoret. Kupoliteltat nousivat lahden perukalla oleavan ison katoksen läheisyyteen, eväät kaivettiin esille ja musiikki alkoi soida. Nuorisoporukka oli kaukana meistä, pystyimme vain äänien perusteella toteamaan, että hauskaa oli - läpi yön. Yleensä ärsyynnyn moisesta, mutta en nyt. Olemme nähneet nuorisojoukkoja notkumassa Noumean kaduilla ja puistoissa, parempi että olivat täällä viettämässä viikonloppua. Enemmän huomasin häriintyväni kun viimeisenä yönä purjevene ankkuroi niin lähelle, että normaali puhe avotilassa kuului kuin vieressä olisi puhuttu. Niin, vieressähän olivat. Mutta takaisin koronapäivään numero kaksi.

Lauantaina saapuivat perheet. He ajoivat avoveneensä rantaveteen ja kantoivat maihin kylmälaukut, kassit ja lapset. Perheet pystyttivät telttansa alueen rauhallisemmalle rannalle, lähelle meitä. Oli hauska seurata ihmisten puuhia ja todeta kuinka ulkoilualuetta hyödynnettiin. Olimme ikään kuin trooppisessa Pihlajasaaressa tai Kaunissaaressa. Kävijät oli kanakeja - olihan saarille helppo päästä pienelläkin paatilla. Ja voi ehkä lisätä, että pienellä rahalla.

Yhtenä päivänä lahteen purjehti liuta lapsia.

Lauantaina tuli myös päiväkävijöitä, kuten eräs nuori mies isolla vesiskootterilla. Hänellä on kyydissä vanhempi valkoinen pariskunta - myös kirjaimellisesti valkoihoinen, mistä saattoi päätellä heidän olevan kylmästä saapuneita turisteja. Nuori mies alkoi heti kyhätä nuotiota, mutta kaatosateen jälkeen kesti pitkään ennen kuin hän sai aikaan edes savua. En tiedä, mitä he grillasivat (kun en kehdannut jatkuvasti kiikaroida). Syömisen jälkeen alkoi vesiskootteriajon taitonäytös Mantan ympärillä. Aallot ja pärinä valtasivat tyynen lahdenpoukaman. Nuorukainen oli taitava ja selvästi ylpeä taidoistaan. Temppuilun jälkeen kyytiin pääsi ensin herra, sitten rouva turisti, rannalle jääneen ottaessa valokuvia kurvailusta. Seuraavana päivänä sama nuori mies tuli jälleen! Nyt kyydissä oli vain yksi valkoinen turisti. Ohjelma oli muuten sama, nuotio ja grillaus, mutta tämä turisti ei saanut skootterinäytöstä. Paikallinen nuorukainen on selvästi löytänyt mieluisan bisneksen.

Viikonlopun jälkeen ohjelma tyrehtyi ja jäimme lahteen yksin. Enimmäkseen lueskelimme ja Hanski kokkasi kaikki ateriat. Oloni alkoi kohentua ja kävelimme rannalla. Outoa kyllä, Hanski ei sairastunut. Ei ollut oireita ja testit näyttivät negatiivista.

Yksi viiva - horisontti! Ilot Signal, jossa
pysähdyimme matkalla Koubelle.

Vihdoin minullakin oli koronatestissä vain yksi punainen viiva ja pääsimme vaihtamaan maisemaa. Ruotsalainen Spray oli tullut Vanuatulta ja sovimme tapaamisen aivan erilaiseen ankkuripaikkaan, avomeren reunalle, riutan ja pikkuruisen hiekkakumpareen suojaan. Täällä ei ollut telttoja tai nuotiopaikkoja, tämä oli "kesämökkialuetta". Paikallinen kesämökki on nimittäin tilava katamaraani, joka ajetaan viikonloppuna johonkin Laguunin lukemattomista ankkuripaikoista. Kätevää ja mukavaa.

Ilot Mbe Koue

Ehdimme viettää riutta-ankkurissa vain yhden yön, sillä tiedossa oli kiinnostavaa ohjelmaa lauantaiksi: Jytta ja Ilpo veivät meidät käymään yhdessä Nouméan lähialueen tribuista, jossa järjestettiin vuosittainen kyläjuhla. Se on ainoa päivä, jolloin ulkopuolinen voi mennä tribun alueelle. Siitä enemmän seuraavassa päivityksessä.


torstai 1. syyskuuta 2022

Punamultaa ja korallihiekkaa

Viimeisten kahden viikon aikana olemme nähneet kaksi täysin toisistaan poikkeavaa maisemaa ja väriskaalaa. Ensin ympärillämme oli Baie de Pronyn rehevän vihreät kukkulat, joiden rinteisiin eroosio on avannut okran värisiä viiltoja. Pronyssa vesikin on tumman vihreää ja pikkuruiset hiekkarannat samaa okranpunaista kuin kukkuloiden paljas maa. Sitten silmiämme hivelivät Ile des Pinsin kirkkaan turkoosi vesi ja häikäisevän valkoiset hiekkarannat.

Toisin kuin edellisessä blogissa väitin, Ile des Pins ei ole riutan sisällä eikä sinne ole Noumeasta 30 merimailia vaan 75. Joten matkalla Pinsin saarelle pysähdyimme Pronyn lahteen ja lopulta jäimme sinne viideksi yöksi.

Baie de Prony on useiden poukamien muodostama valtava lahti. Siellä toimii yksi Uuden Kaledonian nikkelikaivoksista ja Pronyn mittavasta koosta kertoo sekin, ettei kaivoksen olemassaolo häiritse. Rannat ovat rakentamattomia ja iso osa lahdesta on luonnonpuistoa patikointipolkuineen ja poijuin varustettuine ankkurilahtineen. Viidakkomainen rehevyys alkaa rantaveden mangroveista ja kohoaa palmuina ja muina jättikokoisina huonekasveina ylös kukkulan rinteitä. Pienet joet kuohuvat ja lorisevat alas rinteitä, osa kulkee piilossa kasvillisuuden alla ja vain virtaavan veden kohina paljastaa uoman. 

Baie de Prony

Vihreän seasta loistaa punainen maa, paikoin isoina laikkuina. Punainen maaperä on lateriittia, joka saa värinsä rautayhdisteistä pitkän kemiallisen prosessin tuloksena. Lateriitti on tropiikille tyypillinen niukkaravinteinen maaperä. Se on savimaisen kovaa, vettä läpäisemätöntä, mutta väri tarttuu tiukasti kengänpohjiin ja jollan kiinnitysköyteen. Eroosio on lähes käsinkosketeltavaa ja saa miettimään, monenko miljoonan vuoden kuluttua saaren paikalla on enää atolli.

Olimme Pronyssa kahdessa erilaisessa lahdessa, ensin paikallisten suosimassa kuuden poijun poukamassa, josta pääsi polkua pitkin Cap N'Duan majakalle. Se on loistanut Grande Terren eteläkärjessä vuodesta 1892. Kukkula on suosittu valasbongauspaikka: ryhävalaat vaeltavat etelän hyisiltä vesiltä heinä-syyskuussa lämpimiin vesiin synnyttämään. Emme nähneet valaita, mutta muistelimme 20 vuoden takaista snorklausreissua Tongalla, jossa pääsimme näkemään veden alla ryhävalasemon poikasensa kanssa.

Muutamana päivänä sää oli sateinen ja sopivan viileä saunomiseen. Edellisestä kerrasta olikin kulunut kolme viikkoa. Tummanvihreä vesi ja isot loiskahdukset eivät innostaneet minua uimaan edes valoisalla. Kalathan siellä vaan jahtasivat toisiaan, mutta jutut haikaloista ja mielikuvitus tekivät tehtävänsä: kastauduin nopeasti uimaportaista tiukasti kiinni pitäen.

Toinen ankkurilahtemme oli aivan Pronyn perukoilla eikä kuulunut luonnonpuistoon. Tämän paikan nähtävyydet - kuuma lähde ja vesiputous - sijaitsivat joen varressa jollamatkan päässä. Maan sisältä pulppuava 30-asteinen vesi oli vangittu kivistä ja laudoista rakennettuun nelikulmaiseen altaaseen, eikä houkutellut kuumana päivänä kylpemään. Sen sijaan viileä ja suolaton jokivesi oli ihanaa! Pulikoimme putouksen suvannossa ja ilmeisesti hiekkapohjan läpi tihkui maan uumenista kuumaa vettä uimapaikkamme kohdalla, sillä vesi oli pohjalla lämpimämpää kuin pinnalla.

Vesiputouksen alapuolelta löytyi hyvä uimapaikka.

Kun vallitseva lounaistuuli kääntyi päiväksi koilliseen, lähdimme purjehtimaan 45 merimailin päässä olevalle Ile des Pinsille. Manta kulki tasaista 7-8 solmua melkein vastaiseen. Viimeiset viisi mailia kurssi kääntyi ja purjeista löytyi vielä sen verran tiukattavaa, että pääsimme samalla halssilla perille saakka. Manta ray, planktonia syövä rausku, jonka mukaan olemme Mantan nimenneet, tuli kiertelemään veneen ympärille. Lahdessa oli kolme vierasvenettä (2 sakua ja 1 britti) sekä kaksi paikallista, joten tilaa riitti. Neljän päivän kuluttua olimme ainoa vierasvene yhden paikallisen seurana.

Hattivatit!

Ile des Pins, Mäntysaari, on saanut nimensä korkeista ja kapeista männyistä, joiden siluetit näyttävät hämärässä hattivateilta. Mänty on kuitenkin viimeinen kasvi, joka Pinesin maisemasta tulee mieleen. Saari on trooppisen paratiisisaaren arkkityyppi: kristallin kirkasta vettä eri turkoosin sävyinä sekä jauhomaisen hienon korallihiekan peittämiä valkoisia rantoja. Täällä ei ole mäkäräisen sukulaisia hiekkakärpäsiä, ei liikaa turisteja, ei kaupustelijoita eikä kerjäläisiä. Ei isoja hotelleja, musiikkia tai räikeitä valoja. Eikä matalassa rantavedessä mitään pelottavaa!






tiistai 16. elokuuta 2022

Tuntematon patonkisaari

Port du Sud marinassa on vain kaksi muuta vierasvenettä, uusiseelantilainen katti ja japanilaispariskunnan 57-jalkainen Oyster, joiden kanssa kanssakäyminen on rajoittunut lähinnä tervehdyksiin. Joten olimme erityisen iloisia, kun viikko sitten maanantaina ulkoa kuului: "Hei, oletteko tosiaan suomalaisia?" Kysymyksen esitti Jytta, joka on miehensä Ilpon kanssa asunut Nouméassa 2,5 vuotta. Olemme ensimmäiset heidän täällä tapaamansa maanmiehet, siitä kysymyksen toiveikkaan epäilevä sävy. Oli siis puolin ja toisin ilo kohdata.

Saimme heti ensi tapaamisella mahtavan annoksen paikallistietoutta. Lähtötasomme olikin vaatimaton. Uusi-Kaledonia oli se patongin muotoinen saari Fidzin ja Vanuatun vieressä. Se, joka useimmalta purjehtijalta - lukuun ottamatta ranskalaisia - jää väliin houkuttelevampien naapurien vuoksi. Suosittelen Jytan toispualpalloo-blogia, kiinnostavaa tietoa sujuvasti kirjoitettuna.

Ajoimme bussilla Ouen Toron puistoon, josta avautui tämä näkymä.

Uuden-Kaledonian ensimmäiset asukkaat saapuivat Vanuatulta noin 1500 e.a.a. He olivat Lapita-kulttuuriin kuuluvia melanesialaisia, metsästäjä-keräilijöitä, jotka myös viljelivät maata. Vaikeakulkuinen maasto vahvisti eri heimojen eristyneisyyttä ja ehkä myös eripuraa, sillä heimot sotivat toisiaan vastaan. Edelleen Uudessa-Kaledoniassa on noin 30 eri heimokieltä, joiden puhujat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan, ja edelleen heimojen välillä esiintyy kostoiskuja ja tappeluita. Joita kuulemma kuvataan TikTokiin. Vaikka kaikkia alkuperäisasukkaita kutsutaan kanakeiksi, ryhmä ei ole alun perin yhtenäinen.

Nykyään maan noin 270.000 asukkaasta 40% on kanakeja, 29% eurooppalaistaustaisia ja loput muita (lähde: Lonely Planet). Eurooppalaistaustaisiin niputetaan sekä täällä syntyneet eli caldochet että Ranskasta tänne muutamaksi vuodeksi töihin tulleet.

Uuden-Kaledonian aluejako. Idässä Loyalty-saaret
ja etelässä Ile des Pins. (Kuva: NC Tourism.)

Mistä nimi Kaledonia? Asialla oli kapteeni James Cook, joka ehti lukuisten muiden Tyynenmeren saarien lisäksi kartoittaa näitä vesiä vuonna 1774. Korkeat vuoret ja vihreät kukkulat toivat Cookin mieleen Skotlannin, joten siitä nimi. Myös ranskalaiset merenkulkijat, kuten Pérouse ja Kermadec, seilasivat näillä vesillä, mutta vastoinkäymiset vesittivät valloitussuunnitelmat. 1850-luvulle tultaessa maahan oli saapunut niin englantilaisia lähetyssaarnaajia kuin valaanpyytäjiä ja kauppalaivoja noutamaan santelipuita. Myös Ranska kiinnostui Uudesta-Kaledoniasta ja syyskuussa 1853 trikolori nousi Baladen kirkon lipputankoon. Englanti ei vastustanut ja lyhyen yhteishallintoajan jälkeen Nouvelle Calédonie oli kokonaan Ranskan.
 
1980-luvulta alkaen Uusi-Kaledonia on pyristellyt irti Ranskan talutuksesta kohti itsenäisyyttä tai ainakin itsenäisempää hallintoa. Nykyään maassa on presidentti, kongressi sekä 11 ministeristä koostuva hallitus. Vuonna 2010 Ranskan trikolorin rinnalle tuli oma lippu, joka meilläkin liehuu saalingin alla. (Sivuhuomautus: Vanuatu itsenäistyi Ranskasta vuonna 1980.)


Keltaisen auringon keskellä perinteinen kanakien
kattokoriste. Sininen symboloi merta ja taivasta,
punainen kanakien vuodattamaa verta.

Itsenäistymisestä - tai tarkemmin itsenäistymisneuvottelujen aloittamisesta - on järjestetty kolme kansanäänestystä, jossa kussakin itsenäisyyden vastustajat ovat saaneet enemmistön: vuonna 2018 57% ja vuonna 2020 53%. Vuoden 2021 äänestys oli ongelmallinen. Kanakit esittivät äänestyksen siirtämistä seuraavaan vuoteen koronakuolemien vuoksi, ja kun siihen ei suostuttu, he boikotoivat äänestystä. Vaalitulos oli sen mukainen: 96% itsenäisyyden vastustajien hyväksi. Äänestysprosentti oli 44%, kun se vuonna 2020 oli 86%. Kanakit vaativat tuloksen mitätöimistä ja veivät asian EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen - laihoin tuloksin.

Uudella-Kaledonialla on mahdollisuus ainakin jonkinasteiseen omavaraisuuteen. Täällä on nikkeliä, arviolta kymmenesosa koko maailman nikkelivarannoista, sanoo Wikipedia. Tällä hetkellä Uusi-Kaledonia on maailman neljänneksi suurin nikkelintuottaja. 

Jytan ja Ilpon mukaan viime vuosina jännitteet eri kansanryhmien välillä ovat kiristyneet ja väkivalta, mielenosoitukset ja turvattomuus lisääntynyt. Tilanne tuskin kohenee vaalituloksen jäätyä voimaan. Nouméa ja pääsaari Grande Terren eteläosa ovat valkoihoisille edelleen turvallisia alueita, mutta saaren pohjoisosien kanak-alueille ei meikäläisten kannata mennä. Surullista ja typerää, mutta myös ymmärrettävää. Länsimainen elintaso, infrastruktuuri ja palvelut eivät saa unohtamaan kolonialismin vääryyksiä ja väkivaltaa. 

Meidän marina sijaitsee Nouméan vauraalla alueella, jossa on
siistiä ja turvallista.

Tämän historiapläjäyksen jälkeen lupaan seuraavaksi kertoa meidän tekemisistä. Lähdemme vihdoin kahden viikon marinassa oleskelun jälkeen tutkimaan riutan sisällä olevia saaria ja lahtia. Sää näyttää sopivalta suunnata ensimmäiseksi Ile des Pinsille eli Mäntysaarelle, joka on kuuluisa vitivalkoisista hiekkarannoistaan ja tietysti kynttilämännyistä. Sinne on matkaa 30 merimailia, mikä havainnollistaa riutan eli Laguunin, kuten täällä sanotaan, kokoa.


maanantai 8. elokuuta 2022

Nouméa, Uusi Kaledonia

Saavuimme Nouméaan lauantaina 6.8. aamupäivällä. Merimaileja kertyi 1019. Vaikka ennuste lupasi loppupäiville tyyntyvää, reipas myötätuuli jatkui aina vaan ja jouduimme viimeisenä iltana jarruttelemaan ensin reivaamalla, sitten laskemalla isopurje kokonaan. Emme halunneet tulla riutan aukolle pimeässä. 

Virsarilla neljä vuorokautta.

Uuden Kaledonian pääsaarta kiertää maailman pisin yhtenäinen koralliriutta. Se oli yllättävä tieto, luulin Australian Great Barrierin - Ison Valliriutan - pitävän ykkössijaa. Se onkin maailman suurin, mutta epäyhtenäisenä ei siis maailman pisin. Riutan sisällä purjehtiminen on mukavaa, sillä iso valtameren maininki ja aallokko puuttuu, vaikka tuulta riittää. Uuden Kaledonian riutan sisällä on lukuisia saaria, joten tutkimista riittää.

Uusi isopurje toimii loistavasti. (Nautilus Sails)
 

Passe de Boularin aukolta on 13 merimailia satamaan. Noin tuntia ennen marinaan saapumista kutsuin VHF:llä Port Mosellea, kuten Noonsiten sivulla neuvottiin. Vastausta ei kuulunut, mutta olin jo ennen lähtöä sähköpostilla kysynyt marinapaikkaa ja mereltä ilmoittanut saapumisaikamme. Jatkoin kutsumista aika ajoin, ja vasta kun olimme marinan sisäänmenon kohdalla, minulle vastattiin. Saimme luvan ajaa paikalle B11. 

Ensin ajoimme laituririvistön väärään päähän. Hanski peruutti pois ahtaasta välistä. Laitureita oli aasta äffään, mutta vain muutamassa päässä kirjain oli merkitty ja vielä harvemmassa pilttuussa oli paikkanumero. Tähyilin, josko marinan miestä näkyisi, hän oli sanonut tulevansa ottamaan meidät vastaan. Välillä yritin VHF:llä saada selkoa, mihin pitäisi ajaa. Paikallisen veneen mies huuteli, että mikä paikka, ja lähti katsomaan paikkanumeroita. Lopulta löysimme oikean kohdan, mutta paikka B11 oli varattu. Taas VHF käteen ja kysymään, että mitä nyt. Radio kuitenkin hiljeni, marinasta ei enää vastattu. Olin hikinen, janoinen ja uupunut, enkä tajunnut missä mättää. Kiinnityimme ulommaisen, äffä-laiturin päähän ja ajattelimme, että kaipa marinasta tulee joku opastamaan.

Niin tulikin, mies marinan vaatteissa. Mutta ei Port Mosellen, vaan Port du Sudin vetimissä. Olimme väärässä marinassa. Tai marina oli oikea, mutta olin puhunut toisessa lahdessa olevan marinan tyypin kanssa. Port du Sudiin olimme halunneet ja sinne olin meilannut, mutta Noonsiten tekstistä sain sen käsityksen, että marina du Sud oli paikassa nimeltä Port Moselle. Kumpikin käytti samaa VHF-kanavaa. Nolotti ja nauratti.

Marina Port du Sud on hieman kauempana keskustaa kuin
Port Moselle, mutta rauhallisempi ja viileämpi.
 

Saimme laituripaikan ja ystävällinen Port du Sudin satamakapteeni hoiti osan sisäänkirjautumisesta (vaikka oli lauantai) sekä soitti biosecuriten paikalle, joka vei perunat ja kaksi sitruunaa. Uuden Seelannin maito- ja lihatuotteet (meillä oli vielä juustoa, kinkkua, makkaraa ja pekonia) ja jopa hunajan saimme pitää. Kyse on siis siitä, että maahan ei saa tuoda hedelmiä, vihanneksia, hunajaa, siemeniä, munia, liha- eikä maitotuotteita.

Tämän tietäen olin viimeisenä yönä vahtivuorossa valmistanut hiki otsalla suklaakakun (loput munat), sipulipiirakan (loput 5 sipulia, creme fraiche ja juustoa) sekä pizzan (salamia, fetaa, sipulia, juustoa). Hella hehkui ja kävin välillä avotilassa kuivattelemassa hikeä. Vaikka salamin saimme pitää, niin ei yökokkaus ollut turha: olematonta B11 paikkaa etsiessä ja VHF:ään huudellessa tuli nälkä. Pizza maistui paremmalta kuin ikinä.

Tänään maanantaina hoidimme sisäänkirjauksen loppuun käymällä maahantuloviranomaisen luona. Saamme olla Uudessa Kaledoniassa niin pitkään kuin haluamme, sanoi virkailija.

torstai 4. elokuuta 2022

Reittivalinta osui nappiin

Matalapaineen kiertämien riittävän kaukaa oli hyvä reittivalinta. Nyt mennään neljättä vuorokautta myötätuulissa. Tuuli jopa kääntyi mukana juuri kun suuntasimme pohjoiseen Norfolkin saaren jälkeen. Okluusiorintama toi neljäksi tunniksi tyyntä ja tihkua, jonka ajan ajoimme koneella, saimme siitä lämmintä vettä ja kävimme suihkussa. Matalapaineen kohtaaminen oikeassa paikassa vaati sen kovaan keliin lähtemisen. Loppumatkasta tuulen pitäisi kääntyä itään sivutuuleksi.
Eilen Hanski laittoi vieheen veteen ja pieni tonnikala nappasi kiinni sopivasti ennen ruoka-aikaa. Puoli tuntia ja tonnikala paistui pannulla sipulin kanssa.
Kamiina sammutettiin pari päivää sitten ja päivisin tarkenee paljasjaloin. Merivesi on 21 C.
Muutaman laivan AIS on ilmestynyt ruudulle, yksi tuli näköetäisyydelle.

Kaksi vuorokautta jäljellä, saavumme Noumeaan lauantain kuluessa. Maahan pääsemme luultavasti vasta maanantaina, viranomaiset eivät työskentele viikonloppuisin.

tiistai 2. elokuuta 2022

Noin puolimatkassa

Neljäs päivä ja noin 450 merimailia takana. Reitti ei ole suuntatunut suoraan kohti Noumeaa, vaan ensin otimme etäisyyttä matalapaineeseen purjehtimalla suoraan pohjoiseen ja sen jälkeen on päästävä seuraavan, pohjoisesta tulevan matalan länsipuolelle.

Ensimäinen yö oli hieno. Pitkästä aikaa näimme taas linnunradan ja etelänristin. Tähtitaivas oli kuuttoman pimeässä yössä upea. Hanski huomasi oudon ufo-rivin ja sai minutkin kömpimään punkasta katsomaan. Taivaalla kulki tasaisena nauhana valopalloja. Ne putkahtivat pimeydestä, kulkivat peräkanaa ja painuivat taas pimeään. Näkyvissä oli noin 10 palloa kerrallaan. Hanski järkeili, että jo laskeneen auringon valo osui niihin. Emme ole keksineet, mitä ne olivat. Ufoja, tunnistamattomia lentäviä esineitä.

Toisena yönä kylmä rintama kulki yli. Se oli nopea, 20 m/s puuska ja vettä kuin paloruiskusta. Olimme jo ennen fronttia kyllästyneet ryskivään menoon ja jääneet piihin. Rintama käänsi tuulen ja aallot olivat entistäkin sekavampia. Jäimme piihin aamuun saakka. Saimme kummatkin levättyä. Aamulla tuuli edelleen navakasti, noin 15 m/s, ja aallot olivat kohtalaisen kokoisia, mutta ainakin valoisassa meno oli helpompaa kuin pilkkopimeässä.

Meritauti hellitti vasta kolmen vuorokauden jälkeen. Ne kuluivat lähinnä vaakatasossa lukuun ottamatta lyhyitä hetkiä tietokoneella sähköpostien ja sääkartan parissa. Onneksi olin tehnyt parsakaalipiirakkaa ja pastakastiketta ennen lähtöä, niistä riitti syötävää kolmeksi päiväksi. Eilen maanantaina vointi oli lähes normaali ja pystyin jopa kokkaamaan sekä kirjoittamaan tätä tekstiä. Makaaminen rullaavassa ja ahtaassa meripukassa kipeytti jonkun selkälihaksen ja nyt toinen käsi on melkein pois pelistä. En saa hiuksia ponnarille enkä pysty nyökkäämään enkä kääntämään päätä vasemmalle.

Eilen oli nopea myötätuulipäivä. Paitsi me olimme itse hitaita ja purjeiden jalustaminen virsarille vei aikaa. Viiden vuoden tauon jälkeen kaikki - heittoplokien paikat, preventterit ja kaijat - oli vähän hakusessa. Ja spiirapuomin lukitus jumissa. Vasaralla aukesi. Kun kaikki oli vihdoin paikoillaan, pääsimme hyvään 7-8 solmun vauhtiin. Albatrossi ja myrskyliitäjät kiertelivät Mantan ympärillä.

Kolmantena yönä tuuli kääntyi koilliseen ja purimme otsalamppujen valossa virsarivirityksen. Tuuli on ollut jatkuvasti puuskainen, puhalsipa se sitten mistä suunnasta tahansa. Olemme olleet korkeapaineen tuulissa, mutta vuorokauden kuluttua saamme etelään kulkevan matalapaineen länsireuna tuulet. Sen verran olisi mukava pitää etäisyyttä matalan keskukseen, että tuulen voimakkuus pysyisi maksimissaan jossain 15 sekuntimetrin paikkeilla. Meno tulee joka tapauksessa kovenemaan kunnes saamme siihen etäisyyttä.

Perillä Noumeassa meidän pitäisi olla viikonlopun aikana. Kannattaa seurata sijaintikarttaa. Pienen tekstin voi lukea viemällä kursori täpän kohdalle.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Meritautia aluksella

Kaikki hyvin Mantalla, mutta meritauti estää runoilemasta enempää.

torstai 28. heinäkuuta 2022

Kohti pohjoisen lämpöä

Se tepsi! Viisumihakemus oli kuin olikin avain sääikkunaan! Kannatti pakertaa anomus ja lähettää se ajoissa, nyt sitä ei tarvita, sillä lähdemme Uudesta-Seelannista perjantaina (Suomessa on silloin torstai-ilta/yö).

Vaikka edellisessä postauksessa jo uumoilin lähtöä, niin tässä välissä se on jo kerran peruttu. Syynä alkumatkan navakat vastatuulet ja rankkasateet. Mutta täältä ei näytä pääsevän pois ilman höykytystä, joten otamme sen vastaan heti alussa. Matkaa on noin 900 merimailia ja aikaa tarvitsemme 7-8 päivää, joten loppumatkan sääennuste on vielä arvailua.

Alun vastatuulesta ja sitä seuraavasta navakasta sivutuulesta johtuen tuskin istun tietokoneen ääressä laittamassa winlinkin karttaan sijaintia. Marine Trafficin sivulla voi seurata Mantaa AIS:in kautta, mutta aluksen nimi katoaa, kun olemme VHF-kantaman ulkopuolella. Silloin näkyy vain pinkki paatti. Kun keli ja meritautini hellittävät, laitan postauksia ja päivityksiä.


 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Akkuja, latureita ja viisumianomus

Kaksi viikkoa Opuan Bay of Islands marinassa on mennyt hujauksessa. Ajatus oli lähteä läheiseen ankkurilahteen katselemaan vihreitä kukkuloita naapuriveneiden kylkien sijaan, mutta joko on ollut huono sää tai hoidettavia asioita. 

Parasta lähteä marinasta ennen kuin ruoho alkaa kasvaa.

Akut menivät lopulta vaihtoon. Kolme vuotta seisseet uudet Remcot olisivat ehkä toimineet Australiaan saakka, mutta kun löysimme sopivat akut täältä, ja ne sai vielä autolla ja kärryllä veneen viereen, niin päätös oli helppo - hintakirpaisusta huolimatta. Victronia ei löytynyt tälläkään kertaa, mutta samaa väriä kyllä. Jenkkiläinen Fullriver, made in China, näyttää samalta kuin Victron.

Akkujen vaihdon yhteydessä selvisi, että kummatkin laturit ovat toimineet vajaateholla eli ovat korjauksen tai vaihdon edessä. Las Palmasista ostettu Whisperin laturi vaihtui puolet edullisempaan. Perkinsin laturi on edelleen huollossa. 

Vaikka Opuassa ei ole kioskia kummempaa ruokakauppaa, niin veneille löytyy tarvikkeita ja huoltoa. Parempi näin päin. Olemme päässeet kaksi kertaa autolla ruokakauppaan kuuden kilometrin päässä olevaan Paihian pikkukaupunkiin.

Fullriver 220 Ah AGM. Paino 67 kg.

Varasimme autonlainapäiväksi myös rokotusajan Kerikeristä, parinkymmenen kilometrin päässä olevasta isommasta kaupungista. Uuden-Seelannin virallinen COVID19-sivusto vakuuttaa, että jokainen maassa oleva saa koronarokotuksen huolimatta kansalaisuudesta. Kolmannesta rokotuksestamme on kulunut hieman yli puoli vuotta, mikä oikeuttaa yli 50-vuotiaat neljänteen rokotukseen. Mutta rokotus tyssäsi byrokratiaan: meillä olisi pitänyt olla jokaisesta kolmesta rokotuksesta englanninkielinen todistus. EU:n rokotustodistus ja OmaKannan tietojen näyttäminen ei riittänyt. Myöhemmin otin yhteyttä yksityiseen lääkäriasemaan, joka hoitaa myös julkisia koronarokotuksia, mutta heillä ei ollut aikaa (lue: ei halua auttaa). Kiwit ovat periaatteessa ystävällisiä, mutta säännöt, byrokratia ja jonkinlainen auktoriteettipelko ohjaa käytöstä. Hölmöjäkin sääntöjä noudatetaan viimeisen päälle eikä uskalleta ottaa vastuuta. Muutama tuttu purjehtija on kertonut samasta asenteesta erilaisessa tilanteessa. 

Vaikka emme ole olleet ihan vielä lähtövalmiudessa, olemme seuranneet tiiviisti säätä. Viikko sitten perjantaina pohjoiseen lähti veneitä, vaikka meidän mielestämme sääikkuna ei ollut kovin hyvä, mikä lievensi jäämisen harmia. Nyt näyttäisi, että ehkä ensi perjantaina voisi lähteä. Se sopisi meille mainiosti. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, mihin suuntaan sää kehittyy. Vastatuulta ja moottorointia on odotettavissa joka tapauksessa, mutta talvista matalapainetta ei halua kohdata.

Varmuuden vuoksi anoimme 8. elokuuta päättyvään viisumiin jatkoa. Täytin online-hakulomaketta viikon ajan kunnes saimme hankittua passikuvat (mikään viidesta itse otetusta ei kelvannut) sekä kaikki liitteet. Tarinaa riittäisi omaan postaukseen. Totesinkin Hanskille, että tämän lomakepunnerruksen ja maksetun 100 euron jälkeen avautuu varmaan sääikkuna ennen kuin nykyiset viisumit vanhenevat.