Karanteenissa ulkoilualueella

Kaksi selkeää punaista viivaa. "Mulla on korona!", huusin Hanskille, joka makoili vielä punkassa. Olin aprikoinut, onko aamuinen kurkkukipu vain kuorsauksen seurausta, mutta tein varmuuden vuoksi koronatestin. Ei ollut kuorsaus, vaan olin saanut tartunnan torilta, kaupasta tai niistä muutamasta Nouméan kuppilasta, jossa olimme kaupunkiviikon aikana käyneet lounaalla. Täällä kaikki rajoitukset purettiin elokuun alussa, eikä kukaan käytä enää maskeja, emme myöskään me.

Olimme testiaamuna lähdössä marinasta, joten vene oli muonitettu, vesitankit täytetty, marinamaksu maksettu ja pyykit pesetetty, ja siinä mielessä oli helppo lähteä. Mutta sovittu päiväpurjehdus Jytan ja Ilpon kanssa vaihtui viikon karanteeniin läheisessä kahden ulkoilusaaren muodostamassa suojaisessa ankkuripaikassa.

Koska saaret ovat ulkoilualuetta, saa niissä vapaasti liikkua, telttailla ja tehdä tulet. Uudessa-Kaledoniassa on useita hienon valkoisen hiekan peittämiä rantoja, mutta näiden saarten rannat ovat perunankokoista kiveä eivätkä samalla tavalla houkuttele makoilemaan tai rantaleikkeihin. Uimaan tietenkin pääsee helposti. Rantapuiden siimeksessä on useita katoksella suojattuja piknik-ryhmiä. 

Karanteeninäkymä.

Perjantaina saapuivat nuoret. Kupoliteltat nousivat lahden perukalla oleavan ison katoksen läheisyyteen, eväät kaivettiin esille ja musiikki alkoi soida. Nuorisoporukka oli kaukana meistä, pystyimme vain äänien perusteella toteamaan, että hauskaa oli - läpi yön. Yleensä ärsyynnyn moisesta, mutta en nyt. Olemme nähneet nuorisojoukkoja notkumassa Noumean kaduilla ja puistoissa, parempi että olivat täällä viettämässä viikonloppua. Enemmän huomasin häriintyväni kun viimeisenä yönä purjevene ankkuroi niin lähelle, että normaali puhe avotilassa kuului kuin vieressä olisi puhuttu. Niin, vieressähän olivat. Mutta takaisin koronapäivään numero kaksi.

Lauantaina saapuivat perheet. He ajoivat avoveneensä rantaveteen ja kantoivat maihin kylmälaukut, kassit ja lapset. Perheet pystyttivät telttansa alueen rauhallisemmalle rannalle, lähelle meitä. Oli hauska seurata ihmisten puuhia ja todeta kuinka ulkoilualuetta hyödynnettiin. Olimme ikään kuin trooppisessa Pihlajasaaressa tai Kaunissaaressa. Kävijät oli kanakeja - olihan saarille helppo päästä pienelläkin paatilla. Ja voi ehkä lisätä, että pienellä rahalla.

Yhtenä päivänä lahteen purjehti liuta lapsia.

Lauantaina tuli myös päiväkävijöitä, kuten eräs nuori mies isolla vesiskootterilla. Hänellä on kyydissä vanhempi valkoinen pariskunta - myös kirjaimellisesti valkoihoinen, mistä saattoi päätellä heidän olevan kylmästä saapuneita turisteja. Nuori mies alkoi heti kyhätä nuotiota, mutta kaatosateen jälkeen kesti pitkään ennen kuin hän sai aikaan edes savua. En tiedä, mitä he grillasivat (kun en kehdannut jatkuvasti kiikaroida). Syömisen jälkeen alkoi vesiskootteriajon taitonäytös Mantan ympärillä. Aallot ja pärinä valtasivat tyynen lahdenpoukaman. Nuorukainen oli taitava ja selvästi ylpeä taidoistaan. Temppuilun jälkeen kyytiin pääsi ensin herra, sitten rouva turisti, rannalle jääneen ottaessa valokuvia kurvailusta. Seuraavana päivänä sama nuori mies tuli jälleen! Nyt kyydissä oli vain yksi valkoinen turisti. Ohjelma oli muuten sama, nuotio ja grillaus, mutta tämä turisti ei saanut skootterinäytöstä. Paikallinen nuorukainen on selvästi löytänyt mieluisan bisneksen.

Viikonlopun jälkeen ohjelma tyrehtyi ja jäimme lahteen yksin. Enimmäkseen lueskelimme ja Hanski kokkasi kaikki ateriat. Oloni alkoi kohentua ja kävelimme rannalla. Outoa kyllä, Hanski ei sairastunut. Ei ollut oireita ja testit näyttivät negatiivista.

Yksi viiva - horisontti! Ilot Signal, jossa
pysähdyimme matkalla Koubelle.

Vihdoin minullakin oli koronatestissä vain yksi punainen viiva ja pääsimme vaihtamaan maisemaa. Ruotsalainen Spray oli tullut Vanuatulta ja sovimme tapaamisen aivan erilaiseen ankkuripaikkaan, avomeren reunalle, riutan ja pikkuruisen hiekkakumpareen suojaan. Täällä ei ollut telttoja tai nuotiopaikkoja, tämä oli "kesämökkialuetta". Paikallinen kesämökki on nimittäin tilava katamaraani, joka ajetaan viikonloppuna johonkin Laguunin lukemattomista ankkuripaikoista. Kätevää ja mukavaa.

Ilot Mbe Koue

Ehdimme viettää riutta-ankkurissa vain yhden yön, sillä tiedossa oli kiinnostavaa ohjelmaa lauantaiksi: Jytta ja Ilpo veivät meidät käymään yhdessä Nouméan lähialueen tribuista, jossa järjestettiin vuosittainen kyläjuhla. Se on ainoa päivä, jolloin ulkopuolinen voi mennä tribun alueelle. Siitä enemmän seuraavassa päivityksessä.