Sääikkuna pohjan maalaukseen

Tihkusadekuuroja. Iltapäivällä sadekuuroja. Sateen mahdollisuus aamupäivällä 3%, illalla 12%.  Tämä on Uuden-Seelannin parasta talvisäätä, mitä olisi tarjolla pohjan maalaukseen. Ja tätäkin oli luvassa vain kolmeksi päiväksi, sen jälkeen sataisi pari viikkoa. Oli ihan turha odotella täysin sateettomia päiviä. Tartuimme tarjoukseen ja tiistaina 24.5. aloitimme Mantan pohjan maalausurakan.

Varoitus nojatuolilukijalle: nyt seuraa varsin yksityiskohtaista maalausasiaa, sillä teräsveneen maalaus on lähes rakettitiedettä. Ellei olosuhteet, maalit, pinnat ja kerrokset ole kohdallaan, saattaa maali irrota. Kokemusta on. Siksi maalaus tuntui fyysistä urakkaansa suuremmalta hommalta. 

Hermoilimme paitsi säätä, myös tartuntamaalin puuttumista. Saimme ohjeita entiseltä sponsoriltamme Nor-maalilta Suomesta, vaikka perusasiat on meilläkin jo hallussa, niin monta kertaa on teräsvene tullut maalattua. 

Epoksi (Jotamastic90) oli malattu kolme vuotta sitten ja pinta kovettunut. Se piti ensin hioa karheaksi, mutta karhea pinta ei saanut seistä päivätolkulla - telakan maalarimestarin mielestä vain pari päivää, sitten olisi pitänyt hioa pinta uudestaan. Kun viikko hiomisen jälkeen aukeni tuo alussa kuvailemani sääikkuna, oli tässäkin yksi syy lisää tarttua toimeen.

Olimme tilanneet telakalle epoksimaalin etukäteen, eliönestomaalin olimme ostaneet jo 2019. Edellinen epoksi oli valkoista, mutta uudesta purkista paljastui kirkkaan punainen väri. Ainakin näki, mihin maalia telasi. Homma sujui rivakasti ja kolmen tunnin kuluttua Mantan pohja hehkui signaalinpunaisena. Sitten tulikin se sääennusteen lupaama iltapäiväkuuro. 

Ensimmäinen kerros epoksia (Jotamastic90)

Sekä Jotamastic90 että Seaforce90 ovat siitä helppoja, että ne voi maalata viileässä, jopa kylmässä säässä, mutta maalattavan pinnan pitää tietysti olla kuiva ja ilmankosteuden alle 75%. Uskomme kuitenkin, että kosteuden suhteen olosuhteet olivat ok.

Seuraava päivä, keskiviikko 25.5., oli pitkän aikajakson kuivin. Pesin aamulla koneellisen pyykkiä ja paksu froteepyyhe kuivui parissa tunnissa. Sekin kertoo ilmankosteudesta. Aurinko ja tuuli tekivät tehtävänsä. 

Koska meillä ei ollut tartuntamaalia, oli eliönesto maalattava nihkeälle epoksipinnalle. Siispä uusi kerros Jotamasticia aamupäivällä ja heti kun maali alkoi olla niin kuiva, ettei se tarttunut sormeen, aloitimme Seaforce90 (antifouling) telaamisen. Se oli "pörrötelalla" raskaampaa kuin epoksin maalaaminen mohair-telalla, ja viimeisiin telanvetoihin sai käyttää aikalailla tahdonvoimaa. Kädet alkoivat olla ihan loppu.

Antifouling on vähän hillitymmän värinen.

Mutta nyt urakka on ohi! Voimme alkaa murehtia kuivuuko antifouling ennen kolmen viikon päässä olevaa vesillelaskua ;-). Yritämme kyllä saada päivää aikaistettua senkin vuoksi, että olisi kiva vihdoin päättää telakkaelämä ja siirtyä marinaan.

Pörisee!

Kymmenen aurinkoisen päivän jälkeen tuli sateista. Sopiva aika siirtyä ulkohommista sisään, kokeilemaan lähteekö moottori käyntiin. Ennen koneen käynnistystä Hanski asensi kaikki uudet "pikkuakut" paikoilleen eli ne kolme, jotka olimme varautuneetkin uusimaan: Perkinsin starttiakku, generaattorin akku (kummatkin (95 Ah 810 CCA) ja keulapotkurin akku (70 Ah 650 CCA). Hintaa näille kaikille kertyi noin 450 euroa. Sitten virta-avainta kääntämään, minä letkun kanssa sisällä syöttämässä jäähdytysvettä. Hyvin pyöritti ja toisella yrittämällä lähti käyntiin! Vanha kunnon perkinssi! Kone alkoi ladatakin, kun Hanski muisti laittaa pari sulaketta paikoilleen. 

Myös generattoori lähti kiltisti käyntiin, mutta keulapotkuri pyöri vain toiseen suuntaan. Sitä ei vielä ole tutkittu sen tarkemmin. Sisähommiin kuului myös tavaroiden penkomista ja paikoilleen laittamista, papereiden järjestelyä, käsi-VHF:n lataus ja testaus, SSB:n ruuvaus paikoilleen.

Tänään on satanut enää kuuroja, mutta länsituuli ulvoo rikissä niin, että tulee Patagonia mieleen.

Sopeutumisvaikeuksia

 Yllättävän vaikea sopeutua vene-elämään. Ahdasta ja hankalaa. Tuntuu kuin asuisi teltassa, jossa on paikoin seisomakorkeus, mutta muuten pitää olla makuulla tai istumassa sekä jatkuvasti siirrellä tavaroita, mikäli haluaa päästä käsiksi johonkin.

Pakollinen 5. päivän koronatesti.

Eniten kaipaan pohjoisen kevään valoa. Täällä on talvi ja yöt pilkkopimeitä noin iltaseitsemästä aamukuuteen. Kaipaan myös liikuntaa - venyttelyä ja voimailua -, Inkoon jumpparyhmiä ja varsinkin Riinan pilatesta. Veneessä ei mahdu pitkälleen kuin sohvalle, ei löydy jumppamaton kokoista vapaata tilaa. Juu, voihan sitä seistenkin tai ulkona tehdä, mutta kun ei kuitenkaan.

Koska olemme kuivalla maalla, meillä ei ole vessaa. Öisin emme sentään laskeudu tikkaita pimeyteen lähteäksemme telakan vessaan, vaan käytössä on ämpäri. Se pitää aamulla tyhjentää. Tiskialtaan vesi menee letkua pitkin maassa olevaan kanisteriin, joka pitää myös tyhjentää lokakaivoon. Sitä varten on  löydettävä vapaa kärry raskaan kanisterin kuljettamiseksi. Sen verran vaivalloista, että veden käyttöä pihistelee.

Nukumme makuupusseissa, sillä öisin lämpötila laskee noin 8 asteeseen. Illalla ja aamulla käytämme eberin lämppäriä. Kamiinaa ei viitsi sytyttää, sillä päivisin on parikymmentä astetta lämmintä.

Tyytyväinen kippari veneen pesun jälkeen. Seuraavaksi vahaa
kylkiin ja pohjan hionta maalausta varten.

Eiköhän kaikki muutu helpommaksi, kun pääsemme veteen. Vesillelasku on sovittu kesäkuun 14. päiväksi. Ja tietysti kaikki on suhteellista, päällimmäinen tunne on positiivinen: hienoa että vihdoin olemme täällä. Mutta tässäkin elämässä on harmittavia tuntemuksia.

Täältä ei löydy ruisleipää, härkäpapua tai vastaavia
lihankorvikkeita eikä kauramaitoa. Täysjyvätuotteita
on vähän ja leipä on pehmeää mössöä. Juustossa on rasvaa
niin että kolesterolit nousee kohisten.

Telakalla on nykyään wifi, joka ei kuitenkaan toimi veneen sisällä, vaan tietokone on vietävä avotilaan. Ulkoinen wifi-antennimme taisi olla rikki jo viimeksi. Vielä ei ole tutkittu uuden hankintaa. Kännykät toimivat onneksi sisällä, mutta kallista mobiilidataa ei viitsi jakaa, kun on ilmainen wifi.

Eilen hyödynsimme vuokra-auton viimeistä päivää ostamalla kolmannen painavan satsin muonaa sekä ajamalla luonnonpuistoon, jossa on hieno kaurimetsä valtavine vanhoine puineen sekä vesiputous. Tunnin kävely metsässä teki terää.

Jalkineet pitää putsata ettei kaurimetsään vie
jotain puita tuhoavaa. En tiedä mitä se on.

Nyt ollaan fillareiden varassa. Viimeksi jo polkeminen kaupoille ja keskustaan hirvitti vaarallisen kapean sillanylityksen vuoksi. Nyt silta on remontissa ja entistäkin kapeampi ja lisäksi jalankulku on kielletty! Eilen oli pakko kulkea siitä yli, kun palasimme autovuokraamosta veneelle kävellen. Onneksi polkupyörät toimivat, oli vain ostettava uusi pumppu.

 

Jälleennäkeminen

Ensimmäinen työpäivä Mantalla on takana. Ilta pimenee kuuden maissa ja silloin on hyvä vetäytyä salonkiin ja lopettaa työt. Päivä on minulta kulunut enimmäkseen rätti kädessä sekä ihmettellessä missä mikin tavara on. Kaikki muu vaikuttaa olevan kunnossa, paitsi ne uudet AGM-akut, jotka asennettiin viimeksi (aika tasan 3 vuotta sitten).

Kävimme veneellä jo tulopäivänä eilen, mutta olimme kahden päivän matkustamisesta niin väsyneitä, ettei mitään jaksanut tehdä, vaan lähdimme hotelliin. Parin tunnin iltapäivänokosten jälkeen kävimme syömässä, sitten aikaisin yöunille. Heräsimme puoli kahdeksan aamulla, joten eiköhän olla jo oikeassa vuorokausirytmissä.

Hanski on tarkistanut ja käynnistänyt laitteita sen mukaan, mikä on asumisen kannalta mukavaa. Maasähkö, jääkaappi, liesi, vesipumppu, lämminvesivaraaja. Eberi (lämppäri) lähti käyntiin, mutta alkoi nikotella, joten aamun viileyteen on varattu sähköinen puhallinlämmitin. Myös kaikki valot ja plotteri toimivat. Jos selviämme pelkällä uusien akkujen ostolla, niin hyvä. 

Minä olen siivonnut sisällä lähinnä pölyä ja hämähäkinverkkoja, takahytin komeroista löytyi hieman hometta. Hyvä tuuletus on pitänyt sisätilat kuivana ja raikkaana. Tavaroiden laittaminen paikoilleen taitaa olla seuraavien päivien päähomma.

Ensmmäinen ateria on syöty, pastaa ja kaksi vuotta vanhaa purkkilohta - ihan ok. 

Mantalla kaikki hyvin. Ai kello onkin täällä puoli yhdeksän, saa mennä nukkumaan!

 

 

Pohjoisnavan jäähavaintoja

Matkasimme Huippuvuorten yli ja tunnistin Nordaustlandetin ja Heleysundin. Meri oli osin auki. Huippuvuorten huiput näkyivät taustalla. Tuli elävästi mieleen upea purjehduksemme tänne 2012.  Aurinko paistoi koko 13 tunnin lennon ajan, joten näkymiä esti ajoittain vain pilviverho. Pohjoisnavalle tultaessa olin nukahtanut, mutta Hanski raportoi että jääpeitteessä oli paljon railoja. Ehkä saan myöhemmin kuvankin blogiin. Heräsin Beringinmerellä ja ajattelin Saremaa. Nukuin taas ja heräsin kun lensimme Aleuttien yli. Ajattelin purjehdustamme Kristiinalla 2004.

Kone oli lähes tyhjä ja meillä oli kummallakin oma penkkirivi! Tokion Naritan kentällä saimme henkilökohtaisen oppaan, joka johdatti lähes kädestä pitäen terminaalibussille. Saamme paikat vasta lähtöportilla, joten vielä ei tiedä ollaanko sillit purkissa vai mahtuuko venyttelemään. Pää on vähän sekaisin, olisiko tuo navalla käynti sekoittanut...

Koronatestit ja muita lähtövalmisteluja

Kello 0.03 Hanskin kännykkä piippasi. Koronatestin tulos, ajattelin. Olin hereillä, mutta en noussut lukemaan viestiä, vaan yritin nukahtaa uudelleen. Lähdön lähestyessä yöunet olivat muuttuneet katkonaisiksi, kun aivot muistuttivat hoidettavista asioista.
Oma puhelimeni pimputtaisi kello 5.30 herätyksen, jolloin olisi noustava lähtöselvitystä varten. Halusimme mahdollisimman mukavat paikat 13 tunnin lennolle ja sitä varten kannatti olla heti 5.45 skarppina. Edellyttäen, että koronatestin tulos oli negatiivinen.

Olimme pääsiäisen jälkeen olleet erityisen varovaisia, käyttäneet maskia, vaikka suositus oli päättynyt, ja tavanneet sukulaisia jäätävissä olosuhteissa ulkona. Kahden vuoden odotuksen jälkeen emme halunneet ottaa pientäkään riskiä matkan siirtymisestä. Aamulla katsoin viestin: tulos negatiivinen. Liitteenä englannin- ja japaninkieliset todistukset. Myös aikainen herätys kannatti: saimme varattua hieman tilavammat istuinpaikat ensimmäiselle matkaosuudelle Helsinki-Tokio.

Koronatestin tulos oli viimeinen täytettävä kohta Uuden-Seelannin COVID-matkustajaselvityksessä. Olin jo aiemmin liittänyt siihen todistuksen kolmesta rokotuksesta. Lisäksi olimme tehneet kumpikin turistiviisumihakemuksen kätevällä puhelinsovelluksella, joka skannasi passin ja opasti passikuvan ottamisessa.
Sähköisten todistusten ja QR-koodien lisäksi kaikki on varmuuden vuoksi tulostettu paperille. Asiakirjojen joukossa on todistus telakalta, että poistuisimme Uudesta-Seelannista purjehtien. Pelkällä menolipulla ei välttämättä pääse edes nousemaan lentokoneeseen, ellei voi todistaa aikovansa myös poistua maasta.

Kaikki alkaa siis olla valmista huomista lähtöä varten. Vielä laukkujen pakkaus ja eväiden hankinta. Omat eväät oli Finnairin suositus normaalia pidemmän reitin vuoksi. Ehkä lenkkimakkaraa ja sinappia? Ruisleipää ja ilmavaivoja? Näitä ehtii vielä miettiä.