Tuntematon patonkisaari

Port du Sud marinassa on vain kaksi muuta vierasvenettä, uusiseelantilainen katti ja japanilaispariskunnan 57-jalkainen Oyster, joiden kanssa kanssakäyminen on rajoittunut lähinnä tervehdyksiin. Joten olimme erityisen iloisia, kun viikko sitten maanantaina ulkoa kuului: "Hei, oletteko tosiaan suomalaisia?" Kysymyksen esitti Jytta, joka on miehensä Ilpon kanssa asunut Nouméassa 2,5 vuotta. Olemme ensimmäiset heidän täällä tapaamansa maanmiehet, siitä kysymyksen toiveikkaan epäilevä sävy. Oli siis puolin ja toisin ilo kohdata.

Saimme heti ensi tapaamisella mahtavan annoksen paikallistietoutta. Lähtötasomme olikin vaatimaton. Uusi-Kaledonia oli se patongin muotoinen saari Fidzin ja Vanuatun vieressä. Se, joka useimmalta purjehtijalta - lukuun ottamatta ranskalaisia - jää väliin houkuttelevampien naapurien vuoksi. Suosittelen Jytan toispualpalloo-blogia, kiinnostavaa tietoa sujuvasti kirjoitettuna.

Ajoimme bussilla Ouen Toron puistoon, josta avautui tämä näkymä.

Uuden-Kaledonian ensimmäiset asukkaat saapuivat Vanuatulta noin 1500 e.a.a. He olivat Lapita-kulttuuriin kuuluvia melanesialaisia, metsästäjä-keräilijöitä, jotka myös viljelivät maata. Vaikeakulkuinen maasto vahvisti eri heimojen eristyneisyyttä ja ehkä myös eripuraa, sillä heimot sotivat toisiaan vastaan. Edelleen Uudessa-Kaledoniassa on noin 30 eri heimokieltä, joiden puhujat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan, ja edelleen heimojen välillä esiintyy kostoiskuja ja tappeluita. Joita kuulemma kuvataan TikTokiin. Vaikka kaikkia alkuperäisasukkaita kutsutaan kanakeiksi, ryhmä ei ole alun perin yhtenäinen.

Nykyään maan noin 270.000 asukkaasta 40% on kanakeja, 29% eurooppalaistaustaisia ja loput muita (lähde: Lonely Planet). Eurooppalaistaustaisiin niputetaan sekä täällä syntyneet eli caldochet että Ranskasta tänne muutamaksi vuodeksi töihin tulleet.

Uuden-Kaledonian aluejako. Idässä Loyalty-saaret
ja etelässä Ile des Pins. (Kuva: NC Tourism.)

Mistä nimi Kaledonia? Asialla oli kapteeni James Cook, joka ehti lukuisten muiden Tyynenmeren saarien lisäksi kartoittaa näitä vesiä vuonna 1774. Korkeat vuoret ja vihreät kukkulat toivat Cookin mieleen Skotlannin, joten siitä nimi. Myös ranskalaiset merenkulkijat, kuten Pérouse ja Kermadec, seilasivat näillä vesillä, mutta vastoinkäymiset vesittivät valloitussuunnitelmat. 1850-luvulle tultaessa maahan oli saapunut niin englantilaisia lähetyssaarnaajia kuin valaanpyytäjiä ja kauppalaivoja noutamaan santelipuita. Myös Ranska kiinnostui Uudesta-Kaledoniasta ja syyskuussa 1853 trikolori nousi Baladen kirkon lipputankoon. Englanti ei vastustanut ja lyhyen yhteishallintoajan jälkeen Nouvelle Calédonie oli kokonaan Ranskan.
 
1980-luvulta alkaen Uusi-Kaledonia on pyristellyt irti Ranskan talutuksesta kohti itsenäisyyttä tai ainakin itsenäisempää hallintoa. Nykyään maassa on presidentti, kongressi sekä 11 ministeristä koostuva hallitus. Vuonna 2010 Ranskan trikolorin rinnalle tuli oma lippu, joka meilläkin liehuu saalingin alla. (Sivuhuomautus: Vanuatu itsenäistyi Ranskasta vuonna 1980.)

Keltaisen auringon keskellä perinteinen kanakien
kattokoriste. Sininen symboloi merta ja taivasta,
punainen kanakien vuodattamaa verta.

Itsenäistymisestä - tai tarkemmin itsenäistymisneuvottelujen aloittamisesta - on järjestetty kolme kansanäänestystä, jossa kussakin itsenäisyyden vastustajat ovat saaneet enemmistön: vuonna 2018 57% ja vuonna 2020 53%. Vuoden 2021 äänestys oli ongelmallinen. Kanakit esittivät äänestyksen siirtämistä seuraavaan vuoteen koronakuolemien vuoksi, ja kun siihen ei suostuttu, he boikotoivat äänestystä. Vaalitulos oli sen mukainen: 96% itsenäisyyden vastustajien hyväksi. Äänestysprosentti oli 44%, kun se vuonna 2020 oli 86%. Kanakit vaativat tuloksen mitätöimistä ja veivät asian EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen - laihoin tuloksin.

Uudella-Kaledonialla on mahdollisuus ainakin jonkinasteiseen omavaraisuuteen. Täällä on nikkeliä, arviolta kymmenesosa koko maailman nikkelivarannoista, sanoo Wikipedia. Tällä hetkellä Uusi-Kaledonia on maailman neljänneksi suurin nikkelintuottaja. 

Jytan ja Ilpon mukaan viime vuosina jännitteet eri kansanryhmien välillä ovat kiristyneet ja väkivalta, mielenosoitukset ja turvattomuus lisääntynyt. Tilanne tuskin kohenee vaalituloksen jäätyä voimaan. Nouméa ja pääsaari Grande Terren eteläosa ovat valkoihoisille edelleen turvallisia alueita, mutta saaren pohjoisosien kanak-alueille ei meikäläisten kannata mennä. Surullista ja typerää, mutta myös ymmärrettävää. Länsimainen elintaso, infrastruktuuri ja palvelut eivät saa unohtamaan kolonialismin vääryyksiä ja väkivaltaa. 

Meidän marina sijaitsee Nouméan vauraalla alueella, jossa on
siistiä ja turvallista.

Tämän historiapläjäyksen jälkeen lupaan seuraavaksi kertoa meidän tekemisistä. Lähdemme vihdoin kahden viikon marinassa oleskelun jälkeen tutkimaan riutan sisällä olevia saaria ja lahtia. Sää näyttää sopivalta suunnata ensimmäiseksi Ile des Pinsille eli Mäntysaarelle, joka on kuuluisa vitivalkoisista hiekkarannoistaan ja tietysti kynttilämännyistä. Sinne on matkaa 30 merimailia, mikä havainnollistaa riutan eli Laguunin, kuten täällä sanotaan, kokoa.

Nouméa, Uusi Kaledonia

Saavuimme Nouméaan lauantaina 6.8. aamupäivällä. Merimaileja kertyi 1019. Vaikka ennuste lupasi loppupäiville tyyntyvää, reipas myötätuuli jatkui aina vaan ja jouduimme viimeisenä iltana jarruttelemaan ensin reivaamalla, sitten laskemalla isopurje kokonaan. Emme halunneet tulla riutan aukolle pimeässä. 

Virsarilla neljä vuorokautta.

Uuden Kaledonian pääsaarta kiertää maailman pisin yhtenäinen koralliriutta. Se oli yllättävä tieto, luulin Australian Great Barrierin - Ison Valliriutan - pitävän ykkössijaa. Se onkin maailman suurin, mutta epäyhtenäisenä ei siis maailman pisin. Riutan sisällä purjehtiminen on mukavaa, sillä iso valtameren maininki ja aallokko puuttuu, vaikka tuulta riittää. Uuden Kaledonian riutan sisällä on lukuisia saaria, joten tutkimista riittää.

Uusi isopurje toimii loistavasti. (Nautilus Sails)

 

Passe de Boularin aukolta on 13 merimailia satamaan. Noin tuntia ennen marinaan saapumista kutsuin VHF:llä Port Mosellea, kuten Noonsiten sivulla neuvottiin. Vastausta ei kuulunut, mutta olin jo ennen lähtöä sähköpostilla kysynyt marinapaikkaa ja mereltä ilmoittanut saapumisaikamme. Jatkoin kutsumista aika ajoin, ja vasta kun olimme marinan sisäänmenon kohdalla, minulle vastattiin. Saimme luvan ajaa paikalle B11. 

Ensin ajoimme laituririvistön väärään päähän. Hanski peruutti pois ahtaasta välistä. Laitureita oli aasta äffään, mutta vain muutamassa päässä kirjain oli merkitty ja vielä harvemmassa pilttuussa oli paikkanumero. Tähyilin, josko marinan miestä näkyisi, hän oli sanonut tulevansa ottamaan meidät vastaan. Välillä yritin VHF:llä saada selkoa, mihin pitäisi ajaa. Paikallisen veneen mies huuteli, että mikä paikka, ja lähti katsomaan paikkanumeroita. Lopulta löysimme oikean kohdan, mutta paikka B11 oli varattu. Taas VHF käteen ja kysymään, että mitä nyt. Radio kuitenkin hiljeni, marinasta ei enää vastattu. Olin hikinen, janoinen ja uupunut, enkä tajunnut missä mättää. Kiinnityimme ulommaisen, äffä-laiturin päähän ja ajattelimme, että kaipa marinasta tulee joku opastamaan.

Niin tulikin, mies marinan vaatteissa. Mutta ei Port Mosellen, vaan Port du Sudin vetimissä. Olimme väärässä marinassa. Tai marina oli oikea, mutta olin puhunut toisessa lahdessa olevan marinan tyypin kanssa. Port du Sudiin olimme halunneet ja sinne olin meilannut, mutta Noonsiten tekstistä sain sen käsityksen, että marina du Sud oli paikassa nimeltä Port Moselle. Kumpikin käytti samaa VHF-kanavaa. Nolotti ja nauratti.

Marina Port du Sud on hieman kauempana keskustaa kuin
Port Moselle, mutta rauhallisempi ja viileämpi.

 

Saimme laituripaikan ja ystävällinen Port du Sudin satamakapteeni hoiti osan sisäänkirjautumisesta (vaikka oli lauantai) sekä soitti biosecuriten paikalle, joka vei perunat ja kaksi sitruunaa. Uuden Seelannin maito- ja lihatuotteet (meillä oli vielä juustoa, kinkkua, makkaraa ja pekonia) ja jopa hunajan saimme pitää. Kyse on siis siitä, että maahan ei saa tuoda hedelmiä, vihanneksia, hunajaa, siemeniä, munia, liha- eikä maitotuotteita.

Tämän tietäen olin viimeisenä yönä vahtivuorossa valmistanut hiki otsalla suklaakakun (loput munat), sipulipiirakan (loput 5 sipulia, creme fraiche ja juustoa) sekä pizzan (salamia, fetaa, sipulia, juustoa). Hella hehkui ja kävin välillä avotilassa kuivattelemassa hikeä. Vaikka salamin saimme pitää, niin ei yökokkaus ollut turha: olematonta B11 paikkaa etsiessä ja VHF:ään huudellessa tuli nälkä. Pizza maistui paremmalta kuin ikinä.

Tänään maanantaina hoidimme sisäänkirjauksen loppuun käymällä maahantuloviranomaisen luona. Saamme olla Uudessa Kaledoniassa niin pitkään kuin haluamme, sanoi virkailija.

Reittivalinta osui nappiin

Matalapaineen kiertämien riittävän kaukaa oli hyvä reittivalinta. Nyt mennään neljättä vuorokautta myötätuulissa. Tuuli jopa kääntyi mukana juuri kun suuntasimme pohjoiseen Norfolkin saaren jälkeen. Okluusiorintama toi neljäksi tunniksi tyyntä ja tihkua, jonka ajan ajoimme koneella, saimme siitä lämmintä vettä ja kävimme suihkussa. Matalapaineen kohtaaminen oikeassa paikassa vaati sen kovaan keliin lähtemisen. Loppumatkasta tuulen pitäisi kääntyä itään sivutuuleksi.
Eilen Hanski laittoi vieheen veteen ja pieni tonnikala nappasi kiinni sopivasti ennen ruoka-aikaa. Puoli tuntia ja tonnikala paistui pannulla sipulin kanssa.
Kamiina sammutettiin pari päivää sitten ja päivisin tarkenee paljasjaloin. Merivesi on 21 C.
Muutaman laivan AIS on ilmestynyt ruudulle, yksi tuli näköetäisyydelle.

Kaksi vuorokautta jäljellä, saavumme Noumeaan lauantain kuluessa. Maahan pääsemme luultavasti vasta maanantaina, viranomaiset eivät työskentele viikonloppuisin.

Noin puolimatkassa

Neljäs päivä ja noin 450 merimailia takana. Reitti ei ole suuntatunut suoraan kohti Noumeaa, vaan ensin otimme etäisyyttä matalapaineeseen purjehtimalla suoraan pohjoiseen ja sen jälkeen on päästävä seuraavan, pohjoisesta tulevan matalan länsipuolelle.

Ensimäinen yö oli hieno. Pitkästä aikaa näimme taas linnunradan ja etelänristin. Tähtitaivas oli kuuttoman pimeässä yössä upea. Hanski huomasi oudon ufo-rivin ja sai minutkin kömpimään punkasta katsomaan. Taivaalla kulki tasaisena nauhana valopalloja. Ne putkahtivat pimeydestä, kulkivat peräkanaa ja painuivat taas pimeään. Näkyvissä oli noin 10 palloa kerrallaan. Hanski järkeili, että jo laskeneen auringon valo osui niihin. Emme ole keksineet, mitä ne olivat. Ufoja, tunnistamattomia lentäviä esineitä.

Toisena yönä kylmä rintama kulki yli. Se oli nopea, 20 m/s puuska ja vettä kuin paloruiskusta. Olimme jo ennen fronttia kyllästyneet ryskivään menoon ja jääneet piihin. Rintama käänsi tuulen ja aallot olivat entistäkin sekavampia. Jäimme piihin aamuun saakka. Saimme kummatkin levättyä. Aamulla tuuli edelleen navakasti, noin 15 m/s, ja aallot olivat kohtalaisen kokoisia, mutta ainakin valoisassa meno oli helpompaa kuin pilkkopimeässä.

Meritauti hellitti vasta kolmen vuorokauden jälkeen. Ne kuluivat lähinnä vaakatasossa lukuun ottamatta lyhyitä hetkiä tietokoneella sähköpostien ja sääkartan parissa. Onneksi olin tehnyt parsakaalipiirakkaa ja pastakastiketta ennen lähtöä, niistä riitti syötävää kolmeksi päiväksi. Eilen maanantaina vointi oli lähes normaali ja pystyin jopa kokkaamaan sekä kirjoittamaan tätä tekstiä. Makaaminen rullaavassa ja ahtaassa meripukassa kipeytti jonkun selkälihaksen ja nyt toinen käsi on melkein pois pelistä. En saa hiuksia ponnarille enkä pysty nyökkäämään enkä kääntämään päätä vasemmalle.

Eilen oli nopea myötätuulipäivä. Paitsi me olimme itse hitaita ja purjeiden jalustaminen virsarille vei aikaa. Viiden vuoden tauon jälkeen kaikki - heittoplokien paikat, preventterit ja kaijat - oli vähän hakusessa. Ja spiirapuomin lukitus jumissa. Vasaralla aukesi. Kun kaikki oli vihdoin paikoillaan, pääsimme hyvään 7-8 solmun vauhtiin. Albatrossi ja myrskyliitäjät kiertelivät Mantan ympärillä.

Kolmantena yönä tuuli kääntyi koilliseen ja purimme otsalamppujen valossa virsarivirityksen. Tuuli on ollut jatkuvasti puuskainen, puhalsipa se sitten mistä suunnasta tahansa. Olemme olleet korkeapaineen tuulissa, mutta vuorokauden kuluttua saamme etelään kulkevan matalapaineen länsireuna tuulet. Sen verran olisi mukava pitää etäisyyttä matalan keskukseen, että tuulen voimakkuus pysyisi maksimissaan jossain 15 sekuntimetrin paikkeilla. Meno tulee joka tapauksessa kovenemaan kunnes saamme siihen etäisyyttä.

Perillä Noumeassa meidän pitäisi olla viikonlopun aikana. Kannattaa seurata sijaintikarttaa. Pienen tekstin voi lukea viemällä kursori täpän kohdalle.