Tuntematon patonkisaari

Port du Sud marinassa on vain kaksi muuta vierasvenettä, uusiseelantilainen katti ja japanilaispariskunnan 57-jalkainen Oyster, joiden kanssa kanssakäyminen on rajoittunut lähinnä tervehdyksiin. Joten olimme erityisen iloisia, kun viikko sitten maanantaina ulkoa kuului: "Hei, oletteko tosiaan suomalaisia?" Kysymyksen esitti Jytta, joka on miehensä Ilpon kanssa asunut Nouméassa 2,5 vuotta. Olemme ensimmäiset heidän täällä tapaamansa maanmiehet, siitä kysymyksen toiveikkaan epäilevä sävy. Oli siis puolin ja toisin ilo kohdata.

Saimme heti ensi tapaamisella mahtavan annoksen paikallistietoutta. Lähtötasomme olikin vaatimaton. Uusi-Kaledonia oli se patongin muotoinen saari Fidzin ja Vanuatun vieressä. Se, joka useimmalta purjehtijalta - lukuun ottamatta ranskalaisia - jää väliin houkuttelevampien naapurien vuoksi. Suosittelen Jytan toispualpalloo-blogia, kiinnostavaa tietoa sujuvasti kirjoitettuna.

Ajoimme bussilla Ouen Toron puistoon, josta avautui tämä näkymä.

Uuden-Kaledonian ensimmäiset asukkaat saapuivat Vanuatulta noin 1500 e.a.a. He olivat Lapita-kulttuuriin kuuluvia melanesialaisia, metsästäjä-keräilijöitä, jotka myös viljelivät maata. Vaikeakulkuinen maasto vahvisti eri heimojen eristyneisyyttä ja ehkä myös eripuraa, sillä heimot sotivat toisiaan vastaan. Edelleen Uudessa-Kaledoniassa on noin 30 eri heimokieltä, joiden puhujat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan, ja edelleen heimojen välillä esiintyy kostoiskuja ja tappeluita. Joita kuulemma kuvataan TikTokiin. Vaikka kaikkia alkuperäisasukkaita kutsutaan kanakeiksi, ryhmä ei ole alun perin yhtenäinen.

Nykyään maan noin 270.000 asukkaasta 40% on kanakeja, 29% eurooppalaistaustaisia ja loput muita (lähde: Lonely Planet). Eurooppalaistaustaisiin niputetaan sekä täällä syntyneet eli caldochet että Ranskasta tänne muutamaksi vuodeksi töihin tulleet.

Uuden-Kaledonian aluejako. Idässä Loyalty-saaret
ja etelässä Ile des Pins. (Kuva: NC Tourism.)

Mistä nimi Kaledonia? Asialla oli kapteeni James Cook, joka ehti lukuisten muiden Tyynenmeren saarien lisäksi kartoittaa näitä vesiä vuonna 1774. Korkeat vuoret ja vihreät kukkulat toivat Cookin mieleen Skotlannin, joten siitä nimi. Myös ranskalaiset merenkulkijat, kuten Pérouse ja Kermadec, seilasivat näillä vesillä, mutta vastoinkäymiset vesittivät valloitussuunnitelmat. 1850-luvulle tultaessa maahan oli saapunut niin englantilaisia lähetyssaarnaajia kuin valaanpyytäjiä ja kauppalaivoja noutamaan santelipuita. Myös Ranska kiinnostui Uudesta-Kaledoniasta ja syyskuussa 1853 trikolori nousi Baladen kirkon lipputankoon. Englanti ei vastustanut ja lyhyen yhteishallintoajan jälkeen Nouvelle Calédonie oli kokonaan Ranskan.
 
1980-luvulta alkaen Uusi-Kaledonia on pyristellyt irti Ranskan talutuksesta kohti itsenäisyyttä tai ainakin itsenäisempää hallintoa. Nykyään maassa on presidentti, kongressi sekä 11 ministeristä koostuva hallitus. Vuonna 2010 Ranskan trikolorin rinnalle tuli oma lippu, joka meilläkin liehuu saalingin alla. (Sivuhuomautus: Vanuatu itsenäistyi Ranskasta vuonna 1980.)

Keltaisen auringon keskellä perinteinen kanakien
kattokoriste. Sininen symboloi merta ja taivasta,
punainen kanakien vuodattamaa verta.

Itsenäistymisestä - tai tarkemmin itsenäistymisneuvottelujen aloittamisesta - on järjestetty kolme kansanäänestystä, jossa kussakin itsenäisyyden vastustajat ovat saaneet enemmistön: vuonna 2018 57% ja vuonna 2020 53%. Vuoden 2021 äänestys oli ongelmallinen. Kanakit esittivät äänestyksen siirtämistä seuraavaan vuoteen koronakuolemien vuoksi, ja kun siihen ei suostuttu, he boikotoivat äänestystä. Vaalitulos oli sen mukainen: 96% itsenäisyyden vastustajien hyväksi. Äänestysprosentti oli 44%, kun se vuonna 2020 oli 86%. Kanakit vaativat tuloksen mitätöimistä ja veivät asian EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen - laihoin tuloksin.

Uudella-Kaledonialla on mahdollisuus ainakin jonkinasteiseen omavaraisuuteen. Täällä on nikkeliä, arviolta kymmenesosa koko maailman nikkelivarannoista, sanoo Wikipedia. Tällä hetkellä Uusi-Kaledonia on maailman neljänneksi suurin nikkelintuottaja. 

Jytan ja Ilpon mukaan viime vuosina jännitteet eri kansanryhmien välillä ovat kiristyneet ja väkivalta, mielenosoitukset ja turvattomuus lisääntynyt. Tilanne tuskin kohenee vaalituloksen jäätyä voimaan. Nouméa ja pääsaari Grande Terren eteläosa ovat valkoihoisille edelleen turvallisia alueita, mutta saaren pohjoisosien kanak-alueille ei meikäläisten kannata mennä. Surullista ja typerää, mutta myös ymmärrettävää. Länsimainen elintaso, infrastruktuuri ja palvelut eivät saa unohtamaan kolonialismin vääryyksiä ja väkivaltaa. 

Meidän marina sijaitsee Nouméan vauraalla alueella, jossa on
siistiä ja turvallista.

Tämän historiapläjäyksen jälkeen lupaan seuraavaksi kertoa meidän tekemisistä. Lähdemme vihdoin kahden viikon marinassa oleskelun jälkeen tutkimaan riutan sisällä olevia saaria ja lahtia. Sää näyttää sopivalta suunnata ensimmäiseksi Ile des Pinsille eli Mäntysaarelle, joka on kuuluisa vitivalkoisista hiekkarannoistaan ja tietysti kynttilämännyistä. Sinne on matkaa 30 merimailia, mikä havainnollistaa riutan eli Laguunin, kuten täällä sanotaan, kokoa.