Australian pohjoiskarki on nyt kierretty. Matkaa Cairnsista kertyi 477 merimailia, josta varsinainen Cape Yorkin kierto vei puolisen paivaa ja oli matkamme kiinnostavin patka johtuen varmasti siita, etta emme pysahtyneet kuin kerran yhden saaren taakse nukkumaan. Se taas johtui siita, etta sunnuntaina oli alkamassa usean paivan kova tuuli ja halusimme paasta Cape Yorkin toiselle puolelle ennen sita.
Karjen kierto alkoi purjehtimalla kapean ja kauniin Albany Passagen läpi. Ihailimme maisemia, mika on syyta mainita erikseen, silla kauniita tai muitakaan maisemia ei koko matkalla juuri nahty. Iso valliriutta on iso - ja nakymaton. Mittasuhteet ovat valtavat. Yksi lahti voi olla Suomenlahden kokoinen. Mantereen reuna siintaa lannessa utuisena hahmona, idassa aukeaa aava ulappa. Riutan lasnaolo nakyy isojen valtameriaaltojen puuttumisena, mutta aika ajoin vuorovesi kylla nostaa teravaa aallokkoa. Riutan sisalla on koralliriuttoja, kareja ja joitakin saaria, mutta vilkkaasti liikennoity vayla on hyvin merkitty. Laivat nakyvat AIS:issa ja raputroolareilla on sokaisevan kirkkaat valot. Huviveneita nakyi vain muutama. Yhden ranskalaisen kanssa seilasimme samaa vauhtia vuorokauden ja juttelimme hieman VHF:ssa.
Mutkitteleva vayla, laivat ja tuulen suunnan pienet muutokset pitivat huolen siita, etta vahti - ja joskus myos vapaavahti - sai liikuntaa. Jiippeja ja genuan puomin vaihtoja tehtiin taas tiuhaan.
Olin yovahdissa keittamassa kahvia, kun mastossa tomahti. Sita seuranneen uikuttavan aanen perusteella paattelin linnun tormanneen mastoon. Kannella ei kuitenkaan nakynyt mitaan, joko lintu oli pudonnut veteen tai selvinnyt saikahdyksella. Kun menin kahvikupin kanssa avotilaan ja vilkaisin mastoon, oli vastassa vain pimeytta. Lintu oli vienyt trikolorin mukanaan. Sytytin ankkurivalon ja kiitin mielessani uutta lahettavaa AISia. Kun seuraava laiva tuli vastaan, kerroin VHF:lla oudosta valaistuksestamme. Laivalla oltiin nahty AIS:imme jo 8 merimailin paassa.
Kun karki oli kierretty ja Manta luultavasti ikuistettu muutaman ulommaisella kalliolla seisseen turistin kameraan, kaarsimme saarten suojaan ja laskimme ankkurin pienen hiekkarannan eteen. Lahti on matala, ankkurin pito hyvä. Tuulelta ei ole taydellista suojaa, mutta aallokolta on. Rantaa reunustavat vihreat mangrovet, niiden takana kasvaa muuta puustoa ja kuuluu lintujen aania. Laskuvedella iso valkoinen ibis-lintu tulee kaivelemaan paljastunutta rantaa. Hiekkarannalla on ajopuita ja muuta meren tuomaa tavaraa. Yksi ajopuu liikahti, vai liikahtiko? Kun tarpeeksi pitkaan tuijotimme, se tosiaan liikahti ja kiikarit paljastivat ajopuun krokotiiliksi. Ranta nayttaa olevan sen koti, se makoilee puuksi tekeytyneena samassa paikassa melkein koko ajan. Siihen tuli liiketta, kun valkovatsainen kotka liiteli lahistolla ja teki kalastussyoksyja veteen. Kotka saikin pari kertaa kalan kynsiinsa. Krokotiilit syovat kalaa ja sita lahdella riittaa.
Australiassa on kahdenlaisia krokotiileja, makean veden pienempia ja ihmiselle harmittomampia seka suolaisen veden 7-9 metrisia petoja. Kotkan siipivalin perusteella arvoimme "meidan" krokomme olevan noin parimetrinen. Se saattaisi siis olla makean veden kroko, koska talla kohtaa veteen laskee pieni puro. Nimitykset ovat ehka hieman harhaanjohtavia, koska suolaisen veden krokot asuvat joissa ja kapeissa lahdissa. Olipa tama kroko kumpi vaan, emme ui emmeka mene maihin.
Keskiviikkona tuulen pitaisi hieman moinata ja suuntaamme 600 merimailin paassa olevaan Darwiniin. Siella olemme taas online.
Tama paivitys on tehty satelliittipuhelimella. Blogikartalle sijaintimme ei ole paivittynyt, silla siihen tarvitaan SSB-yhteys, joka on nyt huono. Ja radisti on ollut laiska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti