Uudestaan telakalle

Manta oli juuri laskettu lukilla veteen ja ajoimme hiljaa pois liinojen välistä huudellen viimeiset kiitokset nostajille. Sitten lisää kaasua ja suunta kohti polttoainelaituria. Mutta vene liikkui kuin tervassa. Kone ei ottanut kierroksia. Pakkia ei ollut lainkaan. Mitä ihmettä oli tapahtunut, missä vika? Potkuri? Vaihdelaatikko? Kaasuvaijeri?

Polttoainelaituri hylättiin heti ja lähdimme ajamaan kohti omaa laituripaikkaa. Sentään pääsimme hiljaa eteenpäin, vaikka pakki puuttuikin. Sopivasti oli yksi hyvin harvinaisista pohjoistuulen päivistä - tuuli keulasta - ja pääsimme vaikeuksitta laituriin. Sitten alkoi mietintä. Olimmeko sutineet liikaa Propspeedia potkuriin, niin että lavat olivat jumittuneet? Vai oliko Hanski tuutannut liikaa rasvaa? Ääni ja tärinä viittasi, että vika oli potkurissa. Pian muut syyt olikin testattu pois.

Nosto ja tunti telakalla maksoi 188 euroa. Kohtuullista.

Sitten muistui mieleen, kuinka olimme esitelleet Jpropin kätevää lapakulman säätöä kiinnostuneelle mekaanikolle. Oliko säätö jäänyt väärään asentoon? Mekaanikko tuli paikalle juuri kun maalasimme pohjaa ja siinä hötäkässä ei ehkä asetusta palautettu. Jpropin lapakulmia voi säätää myös vedessä. Joten Hanski veti märkäpuvun päälle, maskin naamaan, snorkkelin suuhun ja painui sataman ruskeaan veteen. Potkurin asteikkoa ei sameassa vedessä nähnyt, mutta Hanski sääti kuitenkin summamutikassa lapakulmia. Ylös vedestä, kone käyntiin ja vaihde päälle laiturissa köysien varassa. Pakki löytyi ja kone otti kunnolla kierroksia eteenpäin. Syy oli selvitetty, mikä helpotus!

Lapakulmien säädön asteikko oli pielessä eikä oikeaa asetusta löytynyt.

 

Päätimme purjehtia 20 merimailin päässä olevalle Moreton saarelle, missä on kirkas vesi, ja sukeltaa säädön kohdalleen. Maanantaina palautimme marinan avainkortit ja heitimme lopulliset hyvästit. Olipa ihanaa päästä vihdoin lähtemään! Merellä pystyimme kunnolla testaamaan moottorointia,. Vaikka vene kulki, oli potkurin nousukulma liian jyrkkä. No ei hätää, pian olimme Tangalooman edustalla ja kiinnityimme poijuun. Hanski sukelsi, varmuuden vuoksi suurennuslasi mukana. Hyvästä näkyvyydestä huolimatta oikeaa säätöä ei löytynyt vielä kolmannellakaan sukelluksella, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi veneen nosto ylös. Ja paluu Manlyn telakalle.

Aurinko laskee Brisbanen ylle. Vaihteeksi muutakin kuin telakkakuvia.

Heti tiistaiaamuna soitin telakalle ja saimme noston seuraavalle päivälle. Yksi huolenaihe katosi, sillä olimme pelänneet, ettei kiireisellä telakalla olisi meille heti aikaa. Purjehdimme takaisin Manlyn edustalle ankkuriin. Seuraavat päivät olivat täysin tyyniä, mikä lievensi viivästyksen tuomaa harmistusta. Olimme uudestaan yhteydessä valmistajaan Italiassa ja saimme opasvideon lapakulma-asetusten nollaamisesta. Italiankielinen video oli 9 minuuttia pitkä emmekä ymmärtäneet siitä mitään muuta kuin sen, että homma ei välttämättä ollut ihan helppo. Päätökseksi tuli vaihtaa Jprop kiinteälapaiseen ja tutkia säätö myöhemmin. 

Kiinteälapainen jarruttaa purjehtiessa, sillä
vaihdelaatikon säästämiseksi pidämme vaihteen päällä.

 Keskiviikkona kello 13 Manta nousi tutulla varmuudella ylös. Olimme pyytäneet tunnin verran aikaa, mikä riitti mainiosti. Hanski vaihtoi potkurin puolessa tunnissa ja saimme jonkun antifouling-jämän, jonka sudimme pintaan. Manta veteen, ulos liinoista, kaasu eteen ja takaisin ankkuripaikalle. Vielä torstainakin oli tyyntä, mutta moottoroimme Moreton lahden pohjoispuolelle ja vihdoin perjantaina, 2. kesäkuuta pääsimme suuntaamaan pohjoiseen. 

 

Cape Capricon sijaitsee täsmälleen Kauriin kääntöpiirillä 23° 26′

Tulimme reilut kaksi vuorokautta yhtä soittoa Cape Capriconiin, jossa vietimme keikkuvan yön ja jatkoimme aamulla Great Keppel-saarelle. Taakse jäi aika vaivatta 350 merimailia, 500 jäljellä Cairnsiin, jonka olemme ottaneet välietapiksi. Nyt tuuli viuhuu 15 m/s, joten odotamme miellyttävämpää keliä. Lisäksi on kova tarve päästä maihin kävelemään viikon istumisen jälkeen.

Ensivaikutelma Australian koillisrannikon purjehduksesta ei ole kovin miellyttävä. Kuvittelimme mukavaa menoa Ison valliriutan suojassa, mutta tähän mennessä olemme kokeneet merivirran, vuorovesivirran ja matalan veden (5-20 m) nostattamia inhottavan keikuttavia ja sekavia aaltoja. Kaiken päälle iso maininki, joka kiusaa myös monessa ankkuripaikassa. Lähestymme aluetta, jossa on Australian suurimmat vuorovesierot, jopa 9 metriä. Ja virrat tietysti sen mukaiset. Iso kuu oli mukava alkumatkan yö-osuuksilla, varsinkin kun pimeää on 12 tuntia, mutta onneksi kuu puolittuu siihen mennessä, kun olemme kiivaimmilla vuorovesivirta-alueilla.