Vastakohtakokemuksia ja hyvästi Indonesia

Huomenna lähdemme Singaporeen. Kun aloimme järjestää maahantuloa ja marinapaikkaa, ilmeni että Singaporen Raffles marinan hintataso on samaa luokkaa kuin täällä Nongsapointissa eli noin 28 euroa/vrk. Ei siis ainakaan hinnan takia kannata kärvistellä Indonesiassa, sillä kärvistelyä tämä kaksi viikkoa on ollut. 

Marina on osa isoa lomakeskusta, johon kuuluu kolme erilaista resorttia ja golfkenttä. Alue kattaa koko nimenkärjen, varmasti kymmeniä hehtaareja. Ainoa ulospääsy on marinan autokuskin kyydissä. Tiellä on kaksi tarkastuspistettä puomeineen ennen yleistä tietä. Siitäkin asumaton pusikko jatkuu hyvän matkaa ennen kuin päästään lähimpään kylään. Kylämoskeijan rukouskutsu ei kuulu marinaan eli etäisyyttä on. Vaikka meitä tuskin portilla kukaan pysäyttäisi, niin kävellen täältä ei käytännössä pääse pois.

Marinan autokuskit tienaavat kyydeillä ektsraa. Olemme käyneet mm. Aludinin, Bendin ja Gabrielin kanssa kolmessa eri ostoskeskuksessa, koska ne ovat ainoita paikkoja, joihin marinasta voi lähteä. Kun kysyin respasta Batamin nähtävyyksistä, sain listan ostoskeskuksista. Automatka kestää noin tunnin ja olemme kokemuksesta päätyneet siihen, että kuljettaja odottaa ja vie meidät takaisin. Se sopii hyvin myös heille. Hinta on neljältä tunnilta parikymmentä euroa, iso raha täällä. Sillä saa marinassa kahden hengen aterian, ja voin kuvitella että katukuppilassa ehkä kymmenen. 

Yhden englanninkielentaitoisen kuskin kanssa tuli juteltua enemmän, mikä oli kiinnostavaa. Hän oli ollut resortissa 15 vuotta töissä ja 10 vuoden jälkeen, 55-vuotiaana, koittaisi eläke. En tullut kysyneeksi, onko se työantajan järjestely. Myöhemmin googlasin, että yleinen eläkeikä on Indonesiassa 58 vuotta. Eri asia sitten, mikä on eläkkeen taso. Pelkästään katukuvasta näkee, että köyhiä on paljon, ja tuskin autojen seassa pähkinöitä kaupitteleva ryppyinen vanhus sitä huvikseen tekee. Toinen kuski on ollut täällä töissä 22 vuotta. Ilmeisen hyvä työnantaja.

On meillä ollut hankintatarpeitakin: rotanloukkujen lisäksi ostimme ilmastointilaitteen. Kävimme ensin yhtenä päivänä valitsemassa sopivan ja seuraavana päivänä noutamassa sen. Kodinkoneliikkeessä kaksi nuorta myyjää selvitti googlekääntäjän avulla valintaa ainakin tunnin verran. Yhteistä kieltä ei ollut. Hankalana alkanut tilanne päätyi nauruun ja kättelyyn. Noutopäivänä neljä ystävällistä ja avuliasta myyjää auttoi purkamaan pahvilaatikon ja tarkastamaan tavaran samaan aikaan, kun minä yhden kanssa hoidin maksun. Lopulta yksi myyjistä kantoi painavan pahvilaatikon Hanskin kanssa autoon. 

Kuumuus alkoi toden teolla käydä ahdistavaksi.
Sveitsiläispurjehtijat suosittelivat tällaista. Toimii!

Kun suhaamme ilmastoidussa autossa mopojen, kuorma-autojen ja muun liikenteen seassa ilmastoituun ostoskeskukseen, emme pääse kosketuksiin tavallisten ihmisten ja heidän elämänsä kanssa. Näemme kuitenkin vilauksia. Matkan varrella on valtava tietyö. Hommissa on kaivinkoneita ja kuorma-autoja, mutta myös paljon miehiä kuokka, hakku tai lapio kädessä. Keskellä on viheralue, jossa huivipäiset naiset keräävät roskia isoon säkkiin. Se on outoa, kun joka paikka muualla on täynnä törkyä ja roskaa. Tavanomaisten muovipullojen, käärepaperien ja muun sälän lisäksi saattaa tien varressa olla kasa täysiä roskapusseja. Siihen on mopomatkalla kätevä heittää omakin pussi. Tien toisella puolella joku yrittää kasvattaa punaisessa hiekkamaassa jotain. Tunnistan vain banaanin.

Kaupunkia lähestyessä tienvarsi on täynnä mitä erilaisimpia kojuja. Yksi myy hedelmiä, vieressä toinen käytettyjä moponrenkaita, kolmas on pannut pystyyn parin pöydän lounaskuppilan. Tavallinen näky on pieni ikkunallinen työntökärry, josta myydään syömistä. Mutta sitäkään ei välttämättä tarvitse, vaan mopon kahvoissa voi roikkua kymmeniä muovipusseja täynnä erilaisia snakseja. Yhtä tavallinen näky on rivi puolentoista litran käytettyjä muovipulloja, jotka on täytetty bensalla. Satojen tuhansien mopojen maassa bensalla on kysyntää. 

Indonesian itsenäisyyspäivää (78 v) vietettiin 17.8. ja 
marinassa nostettiin lippu juhlamenoin aamulla klo 7.30.
Meidät oli kutsuttu harvalukuiseen katsojajoukkoon.

Pönötyksen ja sotilaallisen äkseeräyksen jälkeen revettiin
tanssimaan ja laulamaan. Tummanruskeissa resortin vartijat.

Varsinaiset kaupparakennukset ovat sekalainen rivistö erilaisia käsinmaalattuja kylttejä. Kaikkea varmaan on tarjolla, kun osaa etsiä oikein. Välillä joukosta pomppaa pizzamainos tai muu kulttuuriin kuulumaton. Ostoskeskuksista uusin on täysin länsimainen, mutta rotanloukkokaupan ostari haisee homeelle eikä sieltä löydy brändiliikkeitä tai neonvaloja lukuun ottamatta Starbucksia. Kaikissa on kova melu ja musiikki.

Joten kaiken tämän jälkeen odotamme Singaporea ja sen nähtävyyksiä, siisteyttä ja vapautta liikkua omaan tahtiin julkisilla.