Akkuja, latureita ja viisumianomus

Kaksi viikkoa Opuan Bay of Islands marinassa on mennyt hujauksessa. Ajatus oli lähteä läheiseen ankkurilahteen katselemaan vihreitä kukkuloita naapuriveneiden kylkien sijaan, mutta joko on ollut huono sää tai hoidettavia asioita. 

Parasta lähteä marinasta ennen kuin ruoho alkaa kasvaa.

Akut menivät lopulta vaihtoon. Kolme vuotta seisseet uudet Remcot olisivat ehkä toimineet Australiaan saakka, mutta kun löysimme sopivat akut täältä, ja ne sai vielä autolla ja kärryllä veneen viereen, niin päätös oli helppo - hintakirpaisusta huolimatta. Victronia ei löytynyt tälläkään kertaa, mutta samaa väriä kyllä. Jenkkiläinen Fullriver, made in China, näyttää samalta kuin Victron.

Akkujen vaihdon yhteydessä selvisi, että kummatkin laturit ovat toimineet vajaateholla eli ovat korjauksen tai vaihdon edessä. Las Palmasista ostettu Whisperin laturi vaihtui puolet edullisempaan. Perkinsin laturi on edelleen huollossa. 

Vaikka Opuassa ei ole kioskia kummempaa ruokakauppaa, niin veneille löytyy tarvikkeita ja huoltoa. Parempi näin päin. Olemme päässeet kaksi kertaa autolla ruokakauppaan kuuden kilometrin päässä olevaan Paihian pikkukaupunkiin.

Fullriver 220 Ah AGM. Paino 67 kg.

Varasimme autonlainapäiväksi myös rokotusajan Kerikeristä, parinkymmenen kilometrin päässä olevasta isommasta kaupungista. Uuden-Seelannin virallinen COVID19-sivusto vakuuttaa, että jokainen maassa oleva saa koronarokotuksen huolimatta kansalaisuudesta. Kolmannesta rokotuksestamme on kulunut hieman yli puoli vuotta, mikä oikeuttaa yli 50-vuotiaat neljänteen rokotukseen. Mutta rokotus tyssäsi byrokratiaan: meillä olisi pitänyt olla jokaisesta kolmesta rokotuksesta englanninkielinen todistus. EU:n rokotustodistus ja OmaKannan tietojen näyttäminen ei riittänyt. Myöhemmin otin yhteyttä yksityiseen lääkäriasemaan, joka hoitaa myös julkisia koronarokotuksia, mutta heillä ei ollut aikaa (lue: ei halua auttaa). Kiwit ovat periaatteessa ystävällisiä, mutta säännöt, byrokratia ja jonkinlainen auktoriteettipelko ohjaa käytöstä. Hölmöjäkin sääntöjä noudatetaan viimeisen päälle eikä uskalleta ottaa vastuuta. Muutama tuttu purjehtija on kertonut samasta asenteesta erilaisessa tilanteessa. 

Vaikka emme ole olleet ihan vielä lähtövalmiudessa, olemme seuranneet tiiviisti säätä. Viikko sitten perjantaina pohjoiseen lähti veneitä, vaikka meidän mielestämme sääikkuna ei ollut kovin hyvä, mikä lievensi jäämisen harmia. Nyt näyttäisi, että ehkä ensi perjantaina voisi lähteä. Se sopisi meille mainiosti. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, mihin suuntaan sää kehittyy. Vastatuulta ja moottorointia on odotettavissa joka tapauksessa, mutta talvista matalapainetta ei halua kohdata.

Varmuuden vuoksi anoimme 8. elokuuta päättyvään viisumiin jatkoa. Täytin online-hakulomaketta viikon ajan kunnes saimme hankittua passikuvat (mikään viidesta itse otetusta ei kelvannut) sekä kaikki liitteet. Tarinaa riittäisi omaan postaukseen. Totesinkin Hanskille, että tämän lomakepunnerruksen ja maksetun 100 euron jälkeen avautuu varmaan sääikkuna ennen kuin nykyiset viisumit vanhenevat.

 

Testipurjehdus Opuaan

Kun tuulimittari alkoi näyttää puuskissa 30 m/s, päätimme tulla seuraavan myrän ajaksi marinaan. Varsinkin kun seuraava matalapaine näytti vielä pahemmalta. 

Delfiinit tulivat moikkaamaan, kun ajoimme kohti Whangarurua.
Yksi kääntyi kyljelleen ja katsoi suoraan kohti, tuntui
että se haki katsekontaktia. Oli pakko riisua aurinkolasit ihan sitä varten!

 Whangaruru oli tuulesta huolimatta hyvä ankkurilahti - pari mailia tasaista matalaa hiekkapohjaa. CQR piti Mantan paikoillaan, mutta ei tuollaisessa kelissä pysty täysin rentoutumaan. Pelkästään tuulen ujellus aiheutti stressiä. Sen huomasi oikeastaan vasta sitten, kun tuuli moinasi ja tuli hiljaista. 

Whangaruru. Tuuli kääntyi melkein 180 astetta, joten olimme
ensin kuvan paikassa suojassa itätuulelta, sen jälkeen lahden toisella
reunalla. Kovin tuuli tuli pohjoisen ja luoteen suunnalta. Kuvan päivä oli ainoa
tyyni päivä viiden päivän sisällä.

Lauantaina purjehdimme 40 merimailia Opuan marinaan. Sää oli mitä parhain testipurjehdukseen: navakka vastainen höystettynä mojovalla myrskyn jälkeisellä mainingilla. Tulin merisairaaksi heti kun Manta alkoi nyökkiä tiukassa luovissa. Tulipa siis testattua sekin, ettei taipumukseni meritautiin ole kadonnut. Uusi isopurje toimi hienosti, joskin sen nostaminen ja reivaaminen vaatii voimia. Huonovointisena en edes yrittänyt, Hanski sai tehdä kaiken työn. Uusien kattoluukkujen tiiviys tuli myös perusteellisesti testattua. Iltaa kohti tuuli tyyntyi ja moottoroimme viimeisen mailin marinaan juuri auringon laskiessa. Syöminen oli jäänyt muutamaan hedelmään ja leipäpalaan kokin ollessa toimintakyvytön, joten menimme Opuan jahtiklubille syömään tuhdit uppopaistetut annokset.

Bay of Islands marina Opuassa on valtava eikä siten kovin
viihtyisä. Vaihteeksi kuitenkin nyt marinassa.

Testipurjehdus oli tarpeen, sillä edellinen legi Urquhart - Whangaruru oli lähes tyyni. Silloin tuli testattua kalastuspuoli: vieheeseen tarttui ensin keltapyrstömakrilli sitten pieni tonnikala. Hyvä, ettei isompia saaliita, sillä taidot olivat ruosteessa ja välineet kadoksissa kalanuijasta ämpäriin. Hyödyllinen testipurjehdus sekin.

Keltapyrstömakrilli (ilmeisesti). Oli maukas!

 

Pari pientä hankintaa ja huoltoa vielä, sitten olemme valmiit tuhannen merimailin legiin Uuteen-Kaledoniaan. Kunhan se sääikkuna vaan joskus aukeaa.

Viikko ankkurissa

Tämä on testipäivitys satelliittipuhelimella.

Kolmatta päivää sataa ja tuulee - tai tänään perjantaina voi sanoa myrskyää,
sillä ankkurissa tuulimittari näyttää puuskissa 20m/s. On ollut aikaa tehdä
"konttoritöitä" eri viestivälineiden ja säätietojen parissa.

Olemme Whangaruru-lahdessa, päivämatkan päässä Opuasta.

Blogin yläpalkista löytyy nyt sijaintimme.

Hyvästi Whangarei!

Neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta sitten (kyllä, lähes VIISI vuotta sitten) ajoimme Hatea-jokea pitkin Whangareihin. Eilen moottoroimme saman 10 merimailia toiseen suuntaan ja laskimme ankkurin Urquhart-lahteen avomeren laidalle. Samaan paikkaan, josta olimme 7.11.2017 lähteneet kohti Whangareita. Joten voitte kuvitella, että mieliala nousi samaa tahtia kuin ruskea jokivesi vaihtui kuultavan vihreään meriveteen. 

Hanski tsekkasi rikin ja pesi mastosta Norsandin pölyt.

Sää oli kerrankin tyyni, aurinkoinen ja niin lämmin, että pystyimme syömään lounaan avotilassa. Olimme paitsi iloisia ja helpottuneita, myös väsyneitä kahden kuukauden puurtamisen jälkeen. Nukuimme iltapäivällä 1,5 tunnin päiväunet ja sitten olikin aika saunoa ja mennä yöunille. Tyyni yö takasi syvän unen, kuin olisimme edelleen olleet suojaisessa Riverside marinassa.

Canacen Hanna ja Veikko tulivat
irrottamaan köydet.

Näistä kahdesta kuluneesta kuukaudesta 6 viikkoa kului Norsandin telakalla ja lähes 3 viikkoa Riverside Drive Marinassa. Marinaelämän sosiaalisuus oli mukavaa. Kun naapurimme s/y Loupan lähti, saapui toinen tuttu ruotsalaispariskunta, s/y Sprayn Elisabeth ja Karl-Axel. Lisäksi sindbadilaisen s/y Canacen Veikko ja Hanna lensivät Suomesta veneelleen. Joten viikkoihin sisältyi sopivasti illallisia, kahvihetkiä ja muita vierailuja.

Whangarein viimeisiä hommia oli uuden Vikingin pelastuslautan haku autolla Aucklandista. Jouduimme ostamaan uuden lautan, kun vanhan Avonin katsastus vaikutti olevan vastentahtoista ja varaosat olisi pitänyt tilata Ranskasta. Vikingin kovat pakkaukset ovat niin korkeita, että vain 4-hengen lauttaboksi mahtuu Mantan kannelle. Se oli siis ostettava, vaikka olisimme halunneet 6-hengen lautan.

 Teetimme Whangareissa uuden sprayhoodin, kun purjehtijoiden suosittelemalla UK-Sailsin Kim Taylorilla oli aikaa. Hän on perinteinen käsityöläinen: mittaa ja tekee sapluunat käsin toisin kuin laserin käyttäjät. Uusi Sauleeda-kankaasta tehty sprayhood istuu kuin valettu. Vanhan, vuonna 2009 tehdyn sprayhoodin olisi ehkä saanut kyllästettyä tiiviiksi, mutta se oli likainen ja paikoin rikki. Kontrasti uuden biminin kanssa oli liian suuri.

Matkalla tankkasimme Marsden Covessa. Litrahinta 1,80 euroa.

Raportoimisen väärti on myös Australian viisumi. Saimme sen, mitä olimme kaksi kuukautta aikaisemmin anoneet: 12 kuukauden multiple entry -viisumin.

Työlistan asioista vain satelliittipuhelimen sähköposti on kesken, mutta sekin hoidossa ja toivottavasti kokeiltavissa pian. Puhelin kyllä toimii, mutta sähköpostiohjelmat ovat nykyään maksullisia. Tutkimisen ja googlailun jälkeen vaihtoehdoiksi jäivät AST:n asiakkaille tarjolla oleva Onsatmail (joka meillä on ollut aiemmin), UUPlus (vastaava kuin Onsatmail) sekä Marlinkin asiakkaille Skyfile. SailMailin vuosimaksulla olisimme saaneet Airmailin, mutta sitä ei pitkään harkittu. Koska satelliittioperaattorimme on Telemar, jonka kautta saamme skyfilen, niin päädyimme siihen. Jokaisen postiohjelman kuukausimaksu oli suunnilleen sama, 30 euroa. Luotettava ja tehokas postiohjelma on tarpeen, sillä se "keskustelee" eli avaa ja sulkee puhelimen modeemin sekä pakkaa postit ja liitetiedostot niin, ettei lähettämiseen ja vastaanottamiseen kulu kallista aikaa.

Keli on edelleen tyyni ja aurinkoinen, mutta tulossa on taas kaatosadetta ja kovia tuulia. Itse asiassa niin kovia, että joutuu hieman pohtimaan mihin seuraavaksi. Nyt kokkaamaan uunijuureksia ja lammaspullia. Lokikirjan mukaan söimme sattumalta samaa ruokaa täällä lähes viisi vuotta sitten!

Juhannus ja uusivuosi samana päivänä

Kukkien ja koivunlehtien sijaan pitäisi nyt olla kuva tähtitaivaasta, tarkemmin seulasten tähtiryhmästä. Kun Pohjolassa juhlistetaan juhannusaattoa 24.6., Uudessa-Seelannissa vietetään maorien uutta vuotta, matarikia. Sen ajankohta vaihtelee kesä-heinäkuussa ja tänä vuonna se osuu meidän juhannusaatolle. Ensimmäistä kertaa Uudessa-Seelannissa matariki on yleinen vapaapäivä.

Tämä kuva ei kyllä liity tekstiin mitenkään. Näkymä joelle
veneen perästä.

 

Seulasten (plejadien) tähtiryhmä on ollut tärkeä monissa kulttuureissa intiaaneista antiikin Kreikkaan, Polynesiasta Japaniin. Muissakin kuin maorikulttuurissa seulasten nousu taivaanrannasta liittyi ajanlaskuun. Se oli uuden alku, uuden vuodenkierron tai uuden kylvökauden.

Maorit viettivät Matarikia muutaman päivän ajan, jo pelkästään siksi, että taivas ei välttämättä ole kirkas sateisena talviaikana - se pitää edelleen paikkaansa. Usean päivän juhla antoi ainakin mahdollisuuden nähdä tähdet. Matarikin aikana muisteltiin kuolleita, juhlittiin nykyhetkeä ja valmistauduttiin seuraavaan satokauteen.

 Me valmistauduimme huomiseen juhannusaattoon pesemällä lattiat ja avotilan. Jo oli aikakin! Hanski pesi myös genuan nostimen laakeripesän, joka oli täynnä moskaa ja esti rullan pyörimisen. 

 

Ilme ei osunut ihan kohdalleen kuvaan, ei homma näin kurja ollut.

Vietämme juhannusta luultavimmin sisätiloissa, sillä lämpötila on iltaisin 10 asteen tienoilla. Menu on rakennettu ruotsalaisten kavereidemme varaan, he saapuvat huomenna veneelleen ja kapsäkistä pitäisi löytyä silliä. Meillä on perunat ostettuna. Tuoretta tilliä täältä ei saa.

Hyvää juhannusta!
Tuleeko kukasta tangon sanat mieleen...

 

 

Vihdoin vesillä!

Onneksi olin mennyt heti toukokuussa ensitöikseni varaamaan vesillelaskupäivää. Vapaana oli vain yksi ajankohta viiden viikon päässä. Silloin oli vaikea hahmottaa, oliko se liian aikaisin vai myöhään töiden suhteen. Olimme valmiit veteen varhemmin, mutta aikaistaminen ei onnistunut, joten tiistaina 14.6. kello 7, kun taivas alkoi juuri vaaleta, aloitettiin Mantan laskeminen veteen.

Norsandissa on käytössä valtava traileri/kelkka, jonka kyytiin vene otetaan telineineen. Koko paketti lasketaan ramppia pitkin veteen ja telineeltä lähdetään pois vasta kun alus kelluu ja kaikki tarvittavat tarkistukset on tehty. Kaikki sujuu hallitusti ja rauhassa. Edellisessä blogissa on systeemistä enemmän tarinaa ja kuvia. 

Manta vietiin jo edellisenä päivänä rampille.

Tämä on hitaampaa ja työläämpää kuin lukkinosturilla ja vaatii tekijöiltä osaamista, mutta tällä tavalla voi nostaa isoja aluksia ja varsinkin monirunkoveneitä. Norsandissa onkin paljon katteja. Ylös on vedetty myös isoja kalastusaluksia. Satamakaput Kevin ja David ovat konkareita.

Ahdasta ja täyttä on. Hanski fillareineen näkyy katin alla.

 
Oli hieno aamu, tyyntä ja kaunista edellisten päivien sateiden ja tuulien jälkeen. Kun vihdoin kelluimme ja irtauduimme telineestä, käänsimme kokan joelle ja lähdimme hiljalleen ajamaan. Mahtavaa ja myös vähän jännittävää! Marraskuussa 2017 olimme lähteneet Riverside Drive marinasta ja nousseet kuiville, nyt 4,5 vaiherikkaan vuoden jälkeen suuntasimme takaisin samaan marinaan. Matkaa oli peräti kaksi merimailia. Kiire ei ollut, sillä jouduimme odottamaan aamuruuhkan hellittämistä - vasta silloin nostosilta aukeaa vesiliikenteelle.

 

Riverside Drive marina. Manta moottoriveneen vasemmalla puolella.

Loupanin Ulla ja Pelle olivat ottamassa köysiä vastaan. He olivat varmistaneet meille juuri vapautuneen paikan täpötäydessä marinassa. Joimme myöhemmin Mantassa kahvit mustikkapiirakan kera - oli todella mukavaa olla taas ihmisten ilmoilla. Illalla lähdimme keskustaan kävelylle ja päädyimme pizzalle. Pienet ovat ilot, kun asuu 5 viikkoa syrjäisellä teollisuusalueella!

Kuva vastarannalta. Alavesi paljastaa mutapohjan.

Nyt on edessä kaikenlaista sekalaista hommaa, kuten sprayhoodin uusiminen, satelliittipuhelimen ja SSB:n testaaminen, Perkinsin huolto. Näistä seuraavassa postauksessa tarkemmin.

Keskustan Town basin ja Whangarei marina.
Oikealla Hundertwasserin suunnittelema museorakennus.

Kuukausi töitä telakalla

 Neljä viikkoa sitten kurvasimme vuokra-autolla Mantan viereen ja seuraavana päivänä aloitimme työt. Työlistaa lyhennettiin tärkeysjärjestyksessä: asuttavuus (sähkö, vesi, lämmitys, tavarat paikoilleen), vesillelaskuvalmius (pohjan maalaus, sinkit, kylkien vahaus, kaiku- ja lokianturit, koneen tarkistus & käynnistys, potkuri paikoilleen) ja sitten lukuisat muut työt, joista työläin oli purjeiden laittaminen paikoilleen. Lisäksi on tehty isoja ja pieniä hankintoja, kuten vaikkapa aurinkopaneeli (100 W) ja varasaranat uusiin kattoluukkuihin.

Pyörällä 2,5 metriä alumiiniputkea 5 kilometrin verran.
Tästä tuli toinen, lyhyempi spiirapuomi. Hanski kuljetti
myös 110 x 50 cm aurinkopaneelin pyörällä 3 km matkan kaupasta veneelle.
Taisin olla niin huolissani, ettei tullut otettua kuvaa!

Rikkoutuneiden laitteiden/tavaroiden lista on edelleen lyhyt: lämminvesivaraaja ja kompassi. Varaaja lopetti hommansa vielä tuntemattomasta syystä ja odottaa korjausta. Kompassi oli menettänyt nesteensä eikä elvytys auttanut. Ostimme uuden - pienen ja halvan - koska muita ei ollut saatavilla.

Tohtori Aulin operoi nesteensä menettänyttä potilasta.

Tämä on  pientä. Olemme kuulleet surullisia tarinoita yksin jääneiden veneiden kohtaloista. Rajat sulkeutuivat nopeasti ja ajankohtana, jolloin moni purjehtija oli lähtenyt käväisemään kotimaassaan. Vene jäi veteen ilman valmistelua pitkää poissaoloa varten. Kahdessa vuodessa kosteus, home, ruoste, korroosio, torakat ja mitä lienee vielä aiheuttavat tuhoisaa jälkeä niin sisätiloille kuin laitteille.

Uusi isopurje (9.6 oz dacron) on painava ja jäykkä.
Mielenkiintoista päästä kokeilemaan!

 

Vihdoin viikon päästä tiistaina pääsemme veteen. Kärsivällisyys on välillä ollut koetuksella mutaisella, rumalla, meluisalla telakalla. Viikko sitten kävimme lounaalla Iiriksen Jonnan ja Timon kanssa, mikä oli tervetullut piristys. Eilen piristimme itseämme pyöräilemällä keskustaan jäätelölle. Poikkesimme Riverside Drive marinassa juttelemassa ruotsalaisen Loupanin pariskunnan kanssa. Tarkoitus on asettua tähän marinaan joksikin aikaa, jos vain tilaa löytyy. Sää on nimittäin ollut aivan surkea ajatellen purjehdusta pohjoiseen, Fidzille tai Uuteen-Kaledoniaan. Monet, kuten Iiriksen Jonna ja Timo ovat odottaneet kuukauden edes jonkinlaista sääikkunaa, mutta pohjoisen puoleinen tuuli on pitänyt veneet maissa.

Tämän kuvan jälkeen vedimme vielä genuan paikoilleen.
Se on huollettu ja UV-suoja uusittu.
Fokka joutaisi vaihtoon, katsotaan riittääkö aika uuden tilaamiseen.
Odotamme tarjousta uudesta sprayhoodista.