Suomalaispurret otsikoissa

Kaksi suomalaista matkavenettä on päässyt arvostettujen brittilehtien sivuille. Kummankin tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen, mutta kiinnostava tarina ei välttämättä johda julkaisemiseen, varsinkaan printtimediassa. Siksi käytän sanaa "päässyt", myönteisessä mielessä.

Toukokuun Yachting World julkaisi peräti viiden aukeman jutun Juho Karhusta ja s/y Sylviasta. Pääosassa ovat Juhon ja hänen kavereidensa upeat kuvat. David Bughin tekstiä rasittaa tuote-esittely, vaikka sen voi toisaalta nähdä hyvänä asiana: harva harrastajapurjehtija saa nykyään sponsoritukea, ja kun saa, on syytäkin tuoda heidät esiin. Juttu paljastaa Juhon tulevaisuuden suunnitelmia, jotka toivottavasti toteutuvat sitten, kun taas merillä pääsee liikkumaan.

Yachting World May 2020.

Practical Boat Owner kertoi kesäkuun (!) numerossa Jarmo ja Teija Lohikarin s/y Ean peräsinhaverista Atlantilla. Avauskuva on dramaattinen piirros vedenalaisine näkyineen ja havainnollistaa hyvin sukeltajan (Jarmon) ja veneen mittasuhteet. Toimittaja Ali Woodin tekstin alku on selkeä ja mukaansa tempaava (pidin varsinkin uimahousu-kohdasta). En ole lukenut juttua pidemmälle, sillä se ei ole vielä ilmestynyt käyttämässäni pressreaderissa, mutta alku lupaa hyvää.

Practical Boat Owner June 2020.

Niin erilaisia kuin ovatkin, kertovat kummankin artikkelin tarinat rohkeudesta, sinnikkyydestä ja oman unelman toteuttamisesta. Usein mahdottomalta tuntuvaankin löytyy ratkaisu, olipa se sitten peräsimen korjaaminen keskellä valtamerta tai tähtiä hipova haave. Hyvä te!

Matkapurjehtijat jumissa pandemian vuoksi

Valtaosa maailman purjehdusreittien varrella olevista maista on joko sulkenut satamansa tai vaatii matkapurjehtijoilta 14 vuorokauden ankkurikaranteenin. Tätä viestiä on tullut tutuilta purjehtijoilta, ja siitä kirjoittaa myös Noonsite, joka listaa ja päivittää tilannetta eri maissa.

Pysy siellä missä olet, on yleinen neuvo. Suunniteltu satamapaikka voi sulkeutua merimatkan aikana.

Aika kovistakin otteista on kuulunut huhuja. Veneitä olisi jopa käännytetty takaisin merelle. Vaikka kansainvälisen sopimuksen mukaan merihädässä olevaa on autettava, voivat valtiot kuitenkin kieltää saapumasta satamaan. Rajat voidaan sulkea myös mereltä tulevilta.

Mutta toisinkin on toimittu. Monessa maassa viranomaiset ovat automaattisesti jatkaneet purjehtijoiden oleskelulupia ja viisumeita. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa syyskuun loppuun saakka.

Odottamisen ongelma on aikataulu. Kesäkuussa alkaa hirmumyrskykausi Atlantilla ja Tyynenmeren pohjoisella puolella (Meksiko, Aasia). Tyynenmeren eteläisellä puolella, missä meidän pitäisi nyt olla, purjehduskausi on vasta alkamassa ja se jatkuu marras-joulukuuhun saakka.

Karibialla on useampikin suomalaisvene. Vaikuttaa siltä, että kaikki ovat turvallisesti satamassa – joko marinassa tai poijussa – eikä veneitä olla ajamassa pois maasta. Lock down, ulkonaliikkumiskielto, rajoittaa asiointia ja kieltää vesiaktiviteetit kuten uimisen. Maailmanympäripurjehduksen Martiniquelle päättänyt s/y Sissi sai onneksi asiakkaansa lennolle kotiin.

St. Martinilla olevan s/y Victorian päivitys kertoo ulkonaliikkumiskiellosta. Maihin saa mennä vain yksi henkilö enintään tunniksi. "Se on hieman haastavaa, kun asiallinen kauppa on vähän reilun kilometrin päässä kumivenelaiturista, mutta toistaiseksi ei ole tullut sakkoja."

Tyynenmeren saaret (mm. Samoa, Fidzi, Tonga, Vanuatu) ovat sulkeneet rajansa. Sama koskee Ranskan Polynesiaa, joka kuitenkin ottaa merimatkalta tulleita veneitä vastaan Papeetessa Tahitilla ja Marquesassaarten Nukuhivan Taiohaen lahdella. Kumpikin paikka on ääriään myöten täynnä, Taiohaessa on satakunta matkavenettä.
 

Purjehdus Panama-Tahiti (noin 5800 mpk) tai Galápagos-Tahiti (noin 4000 mpk) on karanteeni jo itsessään, joten mereltä tulijat eivät joudu kahden viikon eristykseen. Tahitilla on kuitenkin karanteeniolosuhteet: vain yksi veneestä saa mennä toimittamaan välttämättömät asiat.

Tahitilla on ainakin kolme suomalaisvenettä, joista Omaha on ollut maassa jo pidempään. Kuukausi sitten Galápagokselta lähteneet Marja II ja Melina joutuivat purjehtimaan tuhat mailia ekstraa suunnitellun kolmentuhannen päälle.

Hollantilaiset ystävämme saapuivat Malediiveille 15. maaliskuuta ja ovat edelleen ankkurikaranteenissa. Maihin ei pääse; ruokaa, tarvikkeita ja vettä toimitetaan paikallisen agentin toimesta. Samalla mitataan kuume. Ankkurialueella on noin 20 matkavenettä.
Voi vain kuvitella olosuhteita veneen ahtaudessa vailla ilmastointia. Silti purjehtijat ovat helpottuneita saatuaan viranomaisilta kolmen kuukauden oleskeluluvan. Huonompi vaihtoehto olisi lähteä Intian valtamerelle kolkuttelemaan  suljettujen satamien portteja.

Sain postia myös Australiasta. Matkaveneet eivät saa ylitää osavaltojen rajoja, mikä pysäytti ystäviemme purjehduksen Tasmaniaan. Se on heille sopiva ja mieluinen paikka, mutta talvi on tulossa eikä pienessä veneessä ole eristystä tai lämmitintä. Australia sulki luonnonpuistot eikä patikoimaan pääse, mikä oli tällä hetkellä ikävintä.

Uudessa-Seelannissa on ulkonaliikkumiskielto, mikä pitää purjehtijat veneissään. Paitsi jos vene on telakalla ja itse asuu väliaikaisesti muualla, kuten kävi s/y Iiriksen pariskunnalle. Veneen kunnostus jäi tauolle. Norsandin telakka, missä Manta odottaa, on seisahtunut eikä veneitä lasketa veteen.

Näin matkapurjehtijat maailmalla osallistuvat meidän maissa olevien tavoin pandemian taltuttamiseen. On pysyttävä siellä missä on. Kuin lasten tuolileikissä: saa liikkua niin kauan kuin musiikki soi. Kun musiikki katkeaa, on jäätävä paikoilleen.

Tilanteen voi kääntää positiiviseksi, kuten Ranskan Guadeloupella olevan s/y Ean perhe: "Meidän on erittäin hyvä olla täällä, kunhan vain saamme olla. Nyt nautitaan tästä ajasta. Reissuun lähtiessämme toivottiinkin, että olisi aikaa lukea, pelailla, viettää aikaa perheenä ja nyt sitä on."

Kärsivällisyyttä! Yhtenä päivänä musiikki jatkuu.

Outoa olla lähellä etänä

Koronakaranteenissa on yhtäläisyyksiä vene-elämän kanssa. Reilu ruokavarasto, etäyhteydet kavereihin ja sukulaisiin, 24/7 puolison kanssa pienessä tilassa.

Vaikka matkapurjehtijalla on käytännön kokemusta, enempää eivät eristäytymisen syyt voisi erota toisistaan. Purjehduksen ajatellaan symboloivan vapautta, ja onhan maailma auki niin pitkälle kuin merta riittää. Pohdittavana on vain mihin haluaisi mennä, kuinka pitkäksi aikaa jäädä. Vene-elämässä ongelmat täytyy itse ratkaista, pelot ovat ohimeneviä ja konkreettisia.

Pandemian pakkoeristyksessä olemme siis samalla viivalla maakrapujen kanssa. Harkitusta purkkimuonavarastosta tai skypetilistä ei ole apua, kun uutiset alkavat ahdistaa eikä tulevasta tiedä.

Maailmalla sähköpostit ja skypepuhelut ovat henkireikä, ainoa yhteys ystäviin ja sukulaisiin. Nyt tuntuu hölmöltä olla lähellä pitämässä etäyhteyksiä. No eipä ole aikaeroa, katkeilevia skypepuheluita tai kalliita verkkomaksuja. Voi puhua rauhassa, lähettää kuvia ja videoita sekä pikaviestiä pitkiä ketjuja. Vielä kun voisi etähalata karanteenissa olevaa äitiä.

Kuvat: Fair Isle, Shetlanti 2013.

Lähtö siirtyi - mitä siitä voi seurata?

Vielä pari viikkoa sitten ajattelimme aikaistaa lähtöä Uuteen-Seelantiin, että varmasti pääsemme veneelle. Onneksi emme ehtineet tehdä sitä. Nyt on paras olla Suomessa, läheisten lähellä vaikka vaan etäyhteyksien kautta. Emme enää edes pääsisi Uuteen-Seelantiin, sillä maa sulki eilen rajansa. Todettuja tartuntoja on tällä hetkellä noin 30.

Ehdimme vatvoa lähtöä, aikaistamista, viivästymisen seurauksia ja kaikkea muutakin sen verran, että rajojen sulkeutuminen ja matkustuskielto tuntuvat oikeastaan helpottavilta. Ei tarvitse itse pohtia, kun muut päättivät puolestamme. Viivytys kuitenkin aiheuttaa uutta huolenaihetta - tosin se koskee vain maallista mammonaa.

Manta pitäisi saada Uudesta-Seelannista ulos elokuun loppuun mennessä, muuten vene katsotaan maahantuoduksi. Se tarkoittaa arvonlisäveron maksamista ei vain veneestä (jonka arvon tulli määrää), vaan myös jokaisesta arvonlisävapaasta tuotteesta ja palvelusta, jonka olemme veneeseen ostaneet. Satamamaksut, telakointimaksut, hiekkapuhallus ja maalaus, rikivaijerit, bimini, kattoluukut, elektroninen plotterikartta... en edes muista, mitä kaikkea olemme kahden ja puolen vuoden ajan teettäneet ja hankkineet.
Mutta tulli tietää. Kaikki verovapaat ostokset ovat kirjautuneet tullin tietokonejärjestelmään.

Uusi-Seelanti tukee venealaa myöntämällä ulkomaisille veneenomistajille vapautuksen 15 prosentin arvonlisäverosta. Vaikka ostosten täytyy liittyä veneen huoltoon ja kunnostukseen, on sen saanut myös rautakaupasta painepesuria tai muurahaismyrkkyä ostettaessa.
Kaupassa asia hoituu sutjakasti: meillä on tullin lupapaperi Mantan alv-numeroineen. Kauppias joko kopioi lapun tai syöttää numeron omiin tiedostoihinsa.

Koska olemme jo kerran saaneet tullilta veneelle lisäaikaa normaalin kahden vuoden jatkoksi, päätöksen mukaan aikaa ei toistamiseen pidennetä. Ellei sitten koronapandemia olisi pätevä syy. Onhan meillä esittää huhtikuulle ostetut lentoliput. Tämä jää nähtäväksi. Samantapaisessa tilanteessa on muitakin matkapurjehtijoita.

Maailmalla satamat ja marinat ovat valtaosin suljettu. Kun johonkin on päässyt, ei sieltä uskalla lähteä. Voin vain yrittää kuvitella merellä olevien tuntemuksia: pääseekö satamaan ja jos, niin mitä sitten. Miehistövaihdot eivät onnistu, aikataulut menevät uusiksi.

Valtameripurjehduksen aikataulua määrittää sää, varsinkin hirmumyrskykaudet. Lähdön viivästyminen saattaa tarkoittaa jopa lähes vuoden siirtymää.

Oma tilanteemme on hyvä. Suunnitelmien muutoksesta huolimatta meillä on paikka missä asua. Purjehdus jatkuu, kun korona on nitistetty.

Kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä kaikille matkapurjehtijoille!

Venemessut 2020

Parin tunnin kuluttua astumme Hanskin kanssa Helsingin Messukeskukseen Purjehdussataman lavalle kertomaan arktisesta purjehduksesta. Power pointiin tuli taas kerran aivan liikaa dioja - sata! - ja se saa kämmenet hikoamaan jo nyt. Meille on annettu kaksinkertainen esiintymisaika, 50 minuuttia. Kiitos siitä Suomen valtameripurjehtijoille, joiden ohjelma-aikaa tämä keskiviikon iltapäivä messuilla on.

Viimeisessä diassa on tämän blogin osoite, mikä saa minut naputtamaan näitä rivejä ja saattamaan blogin jonkinlaiseen julkaistavaan kuntoon.

Päivitän blogia kevättalven kuluessa. Huhtikuun lopulla lennämme Mantalle Uuteen-Seelantiin ja purjehdus jatkuu kotia kohti.

Pysykää kuulolla!

Lisäys 14.2.:

Kuvia oli juuri sopivasti, yleisöä riitti ja esitys meni ihan mallikkaasti.
(Kuvat: Kari Nurmi.)