torstai 16. kesäkuuta 2022

Vihdoin vesillä!

Onneksi olin mennyt heti toukokuussa ensitöikseni varaamaan vesillelaskupäivää. Vapaana oli vain yksi ajankohta viiden viikon päässä. Silloin oli vaikea hahmottaa, oliko se liian aikaisin vai myöhään töiden suhteen. Olimme valmiit veteen varhemmin, mutta aikaistaminen ei onnistunut, joten tiistaina 14.6. kello 7, kun taivas alkoi juuri vaaleta, aloitettiin Mantan laskeminen veteen.

Norsandissa on käytössä valtava traileri/kelkka, jonka kyytiin vene otetaan telineineen. Koko paketti lasketaan ramppia pitkin veteen ja telineeltä lähdetään pois vasta kun alus kelluu ja kaikki tarvittavat tarkistukset on tehty. Kaikki sujuu hallitusti ja rauhassa. Edellisessä blogissa on systeemistä enemmän tarinaa ja kuvia. 

Manta vietiin jo edellisenä päivänä rampille.

Tämä on hitaampaa ja työläämpää kuin lukkinosturilla ja vaatii tekijöiltä osaamista, mutta tällä tavalla voi nostaa isoja aluksia ja varsinkin monirunkoveneitä. Norsandissa onkin paljon katteja. Ylös on vedetty myös isoja kalastusaluksia. Satamakaput Kevin ja David ovat konkareita.

Ahdasta ja täyttä on. Hanski fillareineen näkyy katin alla.
 
Oli hieno aamu, tyyntä ja kaunista edellisten päivien sateiden ja tuulien jälkeen. Kun vihdoin kelluimme ja irtauduimme telineestä, käänsimme kokan joelle ja lähdimme hiljalleen ajamaan. Mahtavaa ja myös vähän jännittävää! Marraskuussa 2017 olimme lähteneet Riverside Drive marinasta ja nousseet kuiville, nyt 4,5 vaiherikkaan vuoden jälkeen suuntasimme takaisin samaan marinaan. Matkaa oli peräti kaksi merimailia. Kiire ei ollut, sillä jouduimme odottamaan aamuruuhkan hellittämistä - vasta silloin nostosilta aukeaa vesiliikenteelle.


 

Riverside Drive marina. Manta moottoriveneen vasemmalla puolella.

Loupanin Ulla ja Pelle olivat ottamassa köysiä vastaan. He olivat varmistaneet meille juuri vapautuneen paikan täpötäydessä marinassa. Joimme myöhemmin Mantassa kahvit mustikkapiirakan kera - oli todella mukavaa olla taas ihmisten ilmoilla. Illalla lähdimme keskustaan kävelylle ja päädyimme pizzalle. Pienet ovat ilot, kun asuu 5 viikkoa syrjäisellä teollisuusalueella!

Kuva vastarannalta. Alavesi paljastaa mutapohjan.

Nyt on edessä kaikenlaista sekalaista hommaa, kuten sprayhoodin uusiminen, satelliittipuhelimen ja SSB:n testaaminen, Perkinsin huolto. Näistä seuraavassa postauksessa tarkemmin.


Keskustan Town basin ja Whangarei marina.
Oikealla Hundertwasserin suunnittelema museorakennus.

2 kommenttia:

  1. Gratulerar till att ni hamnat i vattnet. Hoppas att allt återstående arbete går lätt. Man måste ha tålamod!

    VastaaPoista