Kesällä Uuteen-Seelantiin?

Nolottaa blogin hiipuminen. En vaan ole saanut kirjoteltua, vaikka kyllähän kaikenlaisia aiheita olisi. No nyt on omaa purjehdusasiaa: melkoisella varmuudella pääsemme tänä vuonna - ehkä jo kesällä - Uuteen-Seelantiin. 

NZ on hitaan alun jälkeen pannut vauhtia rokotuksiin, mikä sai hallituksen julistamaan viisiportaisen rajojen avaussuunnitelman. Tosin ensimmäinen askelma, oman maan kansalaisten maahanpääsy, siirrettiin heti alkuunsa tammikuun puolivälistä helmikuun loppuun. Muitakin aikataulun rukkauksia luultavasti tulee. (Noin 20.000 ulkomaille jäänyttä uusiseelantilaista ei ole päässyt kotimaahansa, koska pakollisia karanteenipaikkoja ei ole tarpeeksi.)

Omikron on vasta nyt saapunut ja alkanut levitä Uudessa-Seelannissa, vaikka rajoja ei ole vielä edes avattu. Tänään oli reilut tuhat uutta tapausta, mikä on valtava määrä maassa, jossa tapauksia on ollut koko aikana saman verran kuin Suomessa yhtenä viikonloppuna eli noin parikymmentätuhatta.

Tässä viiden portaan suunnitelmassa me kuulumme neljännen askelman porukkaan, jonka on tarkoitus päästä maahan heinäkuun alusta alkaen. Meitä ennen ovat oman maan kansalaiset, heidän sukulaisensa, residenssin omaavat, opiskelijat, tiettyihin ammattikuntiin kuuluvat sekä kausityöläiset kuten omenien poimijat.

Veneellä maahan ei edelleenkään pääse. Saa nähdä tuleeko tähän muutos vuoden lopulla syklonikauden alkaessa.

Jokaisen portaan porukalle on oma viisumikategoriansa. Omaa viisumia voi alkaa hakea vasta sitten, kun sen haku avataan. Nyt on avattu ykkösvaihe eli residenssi-viisumien haku (asumis- ja oleskelulupaan perustuva viisumi). 

Me, heinäkuun nelosryhmäläiset tulemme maahan ns. visa waiver -turistiviisumilla. Suomi on onneksi yksi lukuisista visa-waiver -maista, muuten joutuisimme odottamaan lokakuuhun saakka. Silloin avautuu viimeinenkin viisumiluokka.

Kaikki tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö maahantulolle olisi muita rajoituksia ja vaatimuksia.

Pakollinen ja kallis hotellikaranteeni säilyy rokottamattomille, muilta se poistuu. Karanteenihuoneita on eri hotelleissa noin tuhat ja niihin voidaan majoittaa noin 2500 henkeä riippuen tilanteesta. Kapasiteetti on riittämätön, mikä on ollut suurin (ja ilmeisesti ainoa) este oman maan kansalaisten maahanpääsylle. Siitä käydään tällä hetkellä oikeutta. Eikä ihme, sillä maahantulon evääminen man maan kansalaiselta on aika ennenkuulumatonta.
Karanteenipaikat on arvottu hakijoiden kesken, minkä lisäksi hätä- ja sairastapauksiin on varattu joku määrä huoneita. En tiedä, joutuivatko kiwit itse maksamaan kahden viikon vankilamaisesta (armeija on hoitanut vartioinnin) karanteenista, mutta meille ulkomaalaisille - jos jotenkin olisimme maahan päässeet - olisi kustannus ollut  4000 NZ dollaria (myöhemmin muistaakseni hinta nousi 9000 dollariin).

Meillä on oltava täysi kolmen rokotuksen sarja, tehtävä kolme koronatestiä (ennen lähtöä, tullessa ja viidentenä päivänä) sekä oltava omaehtoisessa karanteenissa viikko. Karanteenin vaatimuksista on heikosti tietoa, toivottavasti vene kelpaa. Ei ehkä kannata mainita, että vene on kuivalla maalla eikä oma vessa ole käytössä. Lentokentältä määränpäähän saa matkustaa bussilla maski kasvoilla, mutta ruokakaupassa ei käsittääkseni kuitenkaan saa itse käydä karanteenin aikana. 

Onneksi olimme kesällä 2019 telakalla 3 kk hommissa.

Aikatauluun vaikuttavat tietysti myös viisumin saanti ja lennot. Vaikka sitten seisoisimme ensimmäinen heinäkuuta Aucklandin kentällä, on ajankohta aika myöhäinen ajatellen tavanomaista ja turvallista purjehduksen jatkamista. Kaiken saaminen lähtökuntoon kestää kuukausia. Palaan tähän jossain vaiheessa, mutta ilman yksityiskohtaista työlistaakin on selvää, että 4,5 vuotta telakalla seissyt vene vaatii paljon aikaa. Kuukausien mittaiseen purjehdukseen ja valtameren ylitykseen valmistautuminen vie normitilanteessakin aikaa. Mikäli aikataulu hiemankin venyy, olisimme lähtökuopissa syklonikauden aikana.

Mielenkiintoisen lisän toi tullin pari kuukautta sitten antama muistutus siitä, että koronan takia ulkomaalaisille veneille myönnetty lisäaika päättyy 30. kesäkuuta 2022, ja että veneiden todellakin pitää olla poissa maasta siihen mennessä. Aiemmin meille oli vilauteltu toukokuuta mahdolliseksi maahanpääsyn ajankohdaksi, jolloin valmisteluaikaa olisi ollut niukka kaksi kuukautta. Nyt maahantulo ja tullin vaatimus ovat ristiriidassa. Maastapoistuminen koskee kuitenkin myös niitä ulkomaalaisia veneitä, jotka ovat olleet miehistöineen maassa koko koronan ajan. Ehkä ukaasi koskeekin ensisijaisesti heitä. Olisi outoa, mikäli kaksi keskeistä viranomaista esittävät ristiriitaisia vaatimuksia.

Lähetimme viime viikolla tullille anomuksen vuoden lisäajasta. Luit oikein, kesäkuun 2023 loppuun. Emme tietenkään halua pitkittää lähtöä, mutta ei ole järkevää anoa lyhyttä aikaa, joka ei riitä ja joutua anomaan taas kerran pidennystä. Ja lähteä saa ennen määräaikaa. Tämä siis koskee vain Mantaa. Vielä on epäselvää, kuinka pitkän viisumin voimme itsellemme saada.

Odotellessa olemme tehneet kolme purjehdussuunnitelmaa, joista kaksi näyttää edelleen kelvollisilta myöhäisestä maahantulosta huolimatta. Niistä lisää seuraavassa päivityksessä.

Trooppisten hirmumyrskyjen reitit.