Eipä juuri ole ollut raportoimista, kun Uuden-Seelannin rajat ovat pysyneet edelleen tiukasti kiinni kaikilta muilta paitsi oman maan kansalaisilta. Poikkeusluvalla voi saapua maahan, mutta sen saaminen vaikuttaa olevan mahdotonta, vaikka täyttäisi vaatimukset ja toimisi viranomaisten määräysten mukaan.
Tahitille juuttuneen s/y Melinan kippari Ilkka Liukkonen tarttui tähän mahdollisuuteen ja laittoi vireille poikkeuslupa-anomuksen. Ilkka alkoi kolme kuukautta sitten, syyskuun alussa, valmistella lukuisia asiakirjoja vaativaa lupaprosessia. Siihen tarvittiin myös agentti eli välittäjä. Hakemus lähti Uuden-Seelannin viranomaisille syyskuun puolivälissä. Ilkka sai kuittauksen hakemuksen perillemenosta ja tiedon, että käsittely kestää 2-3 viikkoa. Tähän päivään mennessä hän ei ole saanut vastausta lupa-anomukseensa, ei kielteistä, eikä myönteistä. Syklonikausi alkoi kuukausi sitten, joten kahdentuhannen meripeninkulman purjehdus on käytännössä poissuljettu vaihtoehto tässä vaiheessa.
Lainaan tähän Melinan blogista Ilkan mietteitä.
"Uusi-Seelanti on nyt Melinan boikotissa. Tähän päivään mennessä [28.11.] ei ole vieläkään tullut vastausta edelleenkin vireillä olevaan poikkeuslupahakemukseen, johon NZ Terveysministeriö lupasi vastauksen alle kolmessa viikossa eli viimeistään lokakuun puolivälissä. Tällä hetkellä aikataulu tarkoittaisi saapumista joskus tammikuun aikana eli keskellä hurrikaanikautta. On täysin älytöntä, että heinäkuussa NZ viranomaiset julkaisivat ohjeita, kuinka hakuprosessi tulee tehdä ja lupasivat käsittelyn sujuvan reilussa parissa viikossa. Tuntuu, että koko prosessi on pelkkää huijausta. No ainakin agentit saivat leipänsä tienattua."
Aiemmin Ilkka kirjoitti:
"Peli on siis ohi – enää ei ole järkevää lähteä vaikka luvat vielä tulisivatkin. Koko pitkä syksy on tehty paperia toisen perään. Kaikkiaan 94 sivua lomakkeita ja anomuksia on käyty läpi ja täytettynä lähetetty sekä NZ:iin että myös Fijille, jonka kautta purjehduksen piti alunperin edetä. Jo kuukausi sitten Fijin päälle tuli rasti – aika ei riitä kiertää sen kautta. Nyt myös NZ on hylätty, aika ei riitä ehtiä turvallisesti perille. Päällimmäinen tunne on kitkerä pettymys; kaikki turhaan tehty valmistelutyö, turhauttava päivittäinen, viikottainen, kuukausittainen odotus. Joka ikinen päivä piti sähköposti lukea kymmeniä kertoja, jos vaikka vastaus olisi tullut. NZ agentin laskut maksettiin melkein etuajassa, samoin ennakkomaksut telakalle. Kymmeniä viestejä on kulkenut suuntaan ja toiseen, mutta kaikki on ollut turhaa. Suurin kiukku kohdistuu NZ:n viranomaisiin, joiden mitkään lupaukset prosessin etenemisestä ja päätöksistä eivät ole toteutuneet. Niin paljon kuin olen ihaillut ja kehunut Uutta-Seelantia maailman hienoimpana maana ei se tässä ja tänään saa muuta kuin syvän pettymyksen täyttämää harmitusta."
Vaikka Melina olisi saanut luvan saapua Uuteen-Seelantiin, olisi miehistön pitänyt anoa erikseen lupa maahantulolle.
Uuden-Seelannin veneala menetti Melinan ja satojen muiden saapumatta jääneiden pursien dollarit. Sama koskee maan turismia ja taloutta yleisemminkin: veneilijät ovat sekä turisteja että tavallisia kuluttajia, joiden on ostettava ruokaa, juomaa, vaatteita, kenkiä, puhelinkortteja, työkaluja, akkuja ja vaikka mitä. No, me sentään lähetämme joka kuukausi telakalle 270 euroa. Muuta ei voi kuin maksaa Mantan oleskelu suljetussa maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti