lauantai 29. elokuuta 2020

Syklonikausi ei riittävä syy päästä Uuteen-Seelantiin

Uuden-Seelannin rajat pysyvät edelleen tiukasti kiinni vierasveneiltä. Kaksi päivää sitten maan terveysministeriö linjasi, ettei syklonikausi riitä syyksi maahantulolle. Päätös koskee sekä veneitä että miehistöjä.

Lähtötilanne on se, että Uuden-Seelannin rajat ovat suljettu kaikilta muilta paitsi oman maan kansalaisilta ja maan lipun alla purjehtivilta aluksilta. 

Tästä perussäännöstä on säädetty poikkeuksia, kuten aiemmassa postauksessa kertomani vähintään 30 000 euron satsaus veneen huoltoon, mikäli sille on pakottava tarve. 

Toinen poikkeus on humanitäärinen syy, jota OCC yritti saada perusteluksi syklonialueelta saapuvien veneiden maahantulolle.

Elokuun 26. päivä tehdyssä päätöksessä tähdennetään, ettei pelkkä hirmumyrskykaudelta suojautuminen täytä humanitäärisen tai muun pakottavan tarpeen kriteerejä. Poikkeuslupaa on myöskin turha anoa taloudellisen menetyksen nojalla. Lopuksi niputetaan koko matkaveneily: huviveneily ei kuulu humanitääriseen tai pakottavan tarpeen määritelmiin. Ei myöskään turismi (ilmeisesti viitataan miehistön viisumityyppiin). 

Edelleen huvivene ja sen miehistö voi saada poikkeusluvan saapua maahan näillä mainituilla kriteereillä, mutta tilanteen täytyy olla aika poikkeava. "Pakottava tarve" jää edelleen tulkinnanvaraiseksi, virkamiesten päätettäväksi.

Bora-Bora 2017.

Varsinkin Ranskan Polynesiassa matkaveneet ovat odottaneet ja toivoneet erilaista päätöstä. Monen Tyynenmeren ylittäjän matka katkesi koronan vuoksi maalis-huhtikuussa juuri Ranskan Polynesiaan. Päätöksen taustalla saattaa olla se, ettei osa Ranskan Polynesiaa ole syklonialuetta. Tuamotut ja Seurasaarten pääsaari Tahiti ovat, mutta hirmumyrskyt ovat näilläkin alueilla aika harvinaisia. Tosin hirmumyrskykaudet näyttävät nykyään rikkovan totuttuja aika- ja aluerajoja.

Tällä hetkellä 13 venettä on jättänyt erikoislupa-anomuksen, niistä 7 perustuu huoltokriteeriin, 6 pakottava tarve -kriteeriin. Normaalisti Uuteen-Seelantiin saapuu noin 600 venettä syklonikauden ajaksi.

Opua karanteenilaituri lokakuu 2017.


 "For clarity, humanitarian reasons or other compelling needs would be unlikely to include situations relating solely to financial loss, or to vessels travelling primarily for pleasure or convenience such as tourists or ‘wintering over’. People in vessels travelling to New Zealand to ‘winter over’ (e.g. to avoid hurricane/cyclone season in the Pacific) may have other genuine humanitarian reasons or other compelling needs for coming, which would need to be demonstrated in order for these vessels to qualify for an exemption." (NZ Ministry of Health)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti